Kuinka moni täällä palstalla käyvistä bisseistä osallistui Prideen, varsinkin kulkueeseen? Kun jotenkin mulle on tullut semmoinen kuva, että aika suuri osa täällä kirjoittelevista bisseistä on osittain tai kokonaan kaapissa. Itse siis olen bisse, ja olin Priden paraatissa ja piknikillä, oli hauskaa ja vapauttavaa! Silloinkin olen jo Prideihin osallistunut, kun en vielä kenenkään naisen kanssa ollut ollut enkä mieltymyksistäni muille kertonut.
Miten te muut? Muutenkin kiinnostaisi tietää, että kuinka pitkälti Pride ei vain kiinnosta monia homoja/lesboja/bissejä/transsukupuolisia, vai moniko ei syystä tai toisesta uskalla tulla. Mutta vastaus tähän ei varmaan tällä palstalla selviä...
Bisset ja Pride
10
1315
Vastaukset
- gila
... tarvitse olla, jos ei pridettelekään.
Itse en käynyt kuin Vinokinon leffoja katsomassa DTM:ssä. Polyamoristen tapaamiseen en suunnitelmieni mukaisesti päässyt työesteen vuoksi. Se harmittaa :(
Piknikille olisimme voineet lähteä mieheni kanssa - hänen mielestään me olemme sateenkaariperhe, kun yksi jäsen (ainakin) on biseksuaali. Mutta minua laiskotti ;( Lauantai meni ihan vetelänä.
Hmmm. kulkueet eivät oikein innosta...- mmä
vastauksesta! En tarkoittanutkaan, että kaikki, jotka ei prideile olisivat kaapissa! Kysyin vain, moniko osallistui, ja tietty voi myös kertoa, että jos ei niin miksi ei. Tietenkään kaikkia ei Priden tapahtumat vaan pätkääkään kiinnosta ilman sen suurempia ideologisia syitä.
Jotenkin täällä palstalla on vaan mielestäni usein myös viestejä, joista saa kuvan, että kirjoittajat ovat kaapissa. Ehkä näin ei edes ole.
Lähinnä mua ehkä kiinnostaakin se, kokevatko muut bisset Priden omakseen, vai enemmän vain homojen ja lesbojen juhlaksi/tapahtumaksi? Itse pidän Pridemeiningistä, ja tunnen oloni kotoisaksi. Mutta olen kai muutenkin satunnainen kulkueiden ystävä, kun koen asian oikeaksi, ja leppoisat puistohappeningit ovat myös erikoisalaani isommassa tai pienemmässä porukassa. ;) - gila
mmä kirjoitti:
vastauksesta! En tarkoittanutkaan, että kaikki, jotka ei prideile olisivat kaapissa! Kysyin vain, moniko osallistui, ja tietty voi myös kertoa, että jos ei niin miksi ei. Tietenkään kaikkia ei Priden tapahtumat vaan pätkääkään kiinnosta ilman sen suurempia ideologisia syitä.
Jotenkin täällä palstalla on vaan mielestäni usein myös viestejä, joista saa kuvan, että kirjoittajat ovat kaapissa. Ehkä näin ei edes ole.
Lähinnä mua ehkä kiinnostaakin se, kokevatko muut bisset Priden omakseen, vai enemmän vain homojen ja lesbojen juhlaksi/tapahtumaksi? Itse pidän Pridemeiningistä, ja tunnen oloni kotoisaksi. Mutta olen kai muutenkin satunnainen kulkueiden ystävä, kun koen asian oikeaksi, ja leppoisat puistohappeningit ovat myös erikoisalaani isommassa tai pienemmässä porukassa. ;)... että tänne kirjoittaa paljon kaapissa eläviä bissejä - sellaisiakin, jotka ovat vasta ihan hiljattain itse tajunneet biseksuaalisuutensa. Siinä vaiheessa voi ilmetä jonkunlainen identiteettikriisikin, jossa etsitään myös uutta paikkaa ympäristöön nähden.
Itselleni tuli itseni "löytämisen" jälkeen tarve liittyä toisiin samanlaisiin. Joku toinen voi haluta olla rauhassa yksikseen, sanotaan sitä vaikka kaapiksi tai yksityisyydeksi. Bissenhän voi olla melko helppo sulautua heteromaailmaan, varsinkin jos hän elää vastakkaista sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa - tai jos on aikaisemmin elänyt. Vrt. "ei se lesbo ole, sehän on naimisissa ja sillä on lapsiakin" (biseksuaalisuutta ei edes ajatella).
Minä tunnen kyllä melko voimakastakin yhteenkuuluvuutta lesbojen kanssa. Mutta toisaalta joku pienimuotoisempi toiminta kuin esim. paraati sopii minulle muutenkin paremmin. Karnevaalihenki taitaa tässä gilassa olla aika vähäistä - toimii paremmin pienissä ryhmissä ;)
- aelita
porottaa ja leppoisat puistomeiningit on kyllä justiinsa mun juttu. olemma vaan lasten kanssa täällä savon sydänmailla mummolassa jo monetta viikkoa ja helsingin huminat on pikkuusen kaakana. :-)
minäkään en ole oikein kulkueihmisiä, tiedä sitten miksi. kulkueita on yleensä hauskempi seurata.
en ole tosin myöskään kaapissa. tosin joskus hämmennyn siitä, miten helposti musta huomaa, että tykkään myös tytöistä. :-D
tuntuu etten ossaa ennää kirjoittaa. tiällä on vaan mehtää ja lehemiä.
ahhh - ja eukonkannon ämmämmit ! En osallistunu,vaikka uhattiin sitoa nippusiteillä käsistä ja nilkoista kiinni ja kantaa paikalle.Sepä olis ollu nasta näky kulkueessa:)(kyseenalainen)
Kyllä mun mielestä prideen passaa osallistua seksuaalivähemmistöt hyväksyvät heterotkin,ja taatusti olikin,jos ei kulkueessa mutta muuten.
Mua ei vaan jaksanu innostaa lähteä möksältä.Olin ankkuroinut kumipatjan järveen ja löhösin siinä ja kuuntelin laineen liplatusta,ja vesiskootterin meteliä.
Pirskatti kun jätkät keksi härnätä kaartamalla just meijän rannan kohdalla.Meikä auvoisesti puolinukuksissa ja sitten ne skootterin aiheuttamat hyökyaallot keikuttaa patjaa niin että meikä loiskahtaa patjalta järveen,meikä siirty laiturille...kosto elää...
Helteisiä kesäpäivän toivotuksia!Pakko tulla välillä himaan tsekkaa posti ja kukkaset kastelee(ne jotka vielä hengissä,kaktus...)- bisse
osallistui viikonlopun tapahtumiin ja lystiä oli.
- kerta kun
pridessa olin ja ehkäpä viimeinen kokemus oli huono. Paras tapahtumista oli kirjaston paneeli.
- millä
tavalla se oli huono kokemus?
- Lucius_C
Helsinki on liian kaukana kesäisenä viikonloppuna, kun laineet liplattelee ja pitää tehdä talveksi halkoja :-).
Ja muutenkin, vältän kaikenlaisia massatapahtumia parhaani mukaan, pitää olla jotain tosi spesiaalia, että minut saa liikkeelle. - Serenity68
mutta kovin on Helsinki kaukana kotikaupungistani, eikä budjetti riitä sitten millään matkusteluun:(. Mutta kyllä minäkin olisin ollut ihan kympillä mukana kulkueissa ja muissa yhteishappeningeissa. Minusta on mukavaa olla suuressa joukossa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa tunnen yhteenkuuluvaisuutta. Voipa ainakin olla peittelemättä ja ylpeästi sitä mitä on:).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks545534Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si784272Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353538Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623333Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023332Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.43030- 1102829
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1282249En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri582247Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu361741