´kauhunovelli...

Hän seisoi pimeän kujan suuaukolla. Hänen katseensa, joka kohdistui jonnekin kujan pimeimpiin sopukoihin, oli samanaikaisesti sekä äärimmäisen keskittynyt, että hirvittävän väsynyt.
Hän oli kulkenut katuja jo niin kovin pitkään. Kolunnut lukemattomia, satoja, tuhansia kujia. Etsinyt. Ja nyt, etsiminen oli ohi. Hän oli löytänyt sen, mitä oli hakenut.
Hän kohensi ajatuksissaan poplarinsa kauluksia, jotta jatkuvasti ryöppyävä sade pääsisi valumaan takin ulkopuolella, selkämystä myöden, sen sijaan että olisi lirunut tasaisena virtana hänen selkäpiitään myöden.
Sade hakkasi ankarasti mustaan asfalttiin. Jostain etäältä, kaukaa, kuului jäätelö-auton iloinen, jotenkin jopa ivallinen kilkutus.
Hän ei jaksanut ihmetellä, miten joku viitsi ajaa jäätelö-autoa kaatosateessa.
Itseasiassa, se ei olisi kuivallakaan säällä häntä kiinnostanut yhtään sen enempää.
Hänen t e h t ä v ä n s ä oli hänen elämänsä.
Jostain kujan synkistä syvyyksistä, kuului roska-pöntön kannen kalahdus.
Hänen katseensa valpastui, samalla kun hän alkoi hitaasti nyhtää vettyneitä nahkahansikkaita käsistään.
Kujan pimeydestä, jostain perältä, kuului jälleen ääntä. Tällä kertaa se muistutti hiukan liidun kirskuntaa liitutaululla.
Hän tiesi tarkalleen, mistä kirskuva ääni syntyi.
Sen aiheuttivat hirmuiset ja äärimmäisen terävät kynnet.
Kynnet, jotka leikkasivat terästä, siinä kuin lihaakin. Vaivattomasti.
Hän tiesi kynsien, ja niiden omistajan, aiheuttaneen valtavan paljon pahaa, sekä tällä planeetalla, että monilla muillakin planeetoilla.
Hän astui syvemmä kujalle.
Vettä lainehti kujalla, litsahdellen hänen hitaiden, raahustavien askeltensa alla.
Pimeästä kuului ilkeää hihitystä.
Hän katsoi paljaita käsiään, toivoen, että hänenkin sormiinsa kasvaisivat hirvittävät kynnet.
Niin ei kuitenkaan ollut.
Hänellä oli vain paljaat kätensä ja takkinsa liepeen alla tähtien välisen, kosmisen komission myöntämä virkamerkki.
Ynnä kunnian ja oikeudentuntonsa, joka sykki hänen rinnassaan samaa tahtia hänen sydämensä kanssa.
- Minä tulen, sinä visvainen sontasäkki, hän murahti pedolle, jonka tiesi piileksivän kujalla.
-Tulen, ja panen sinut maksamaan kaikesta siitä pahasta, mitä olet tehnyt.
Kujan pimeydestä kuului raivostunut ärjäisy.
Hän hymyili.
Leveästi.
Paljastaen samalla hirvittävät raateluhampaat, joita oli kymmeniä ja sitten satoja, sillä hymyillessään, hänen suunsa levisi jättimäiseksi kidaksi, muistuttaen hirvittävää, orgaanista teurasjätemyllyä.
Sitten hän lähti nauttimaan kujan pimeydessä piileskelevää lounastaan.



Siinä se oli. ole hyvä, käytä hyväksesi, korjaa, muokkaa yms./tms. Ja kerää pointsit kotiin.. =)

-RTG-

REMO THE GAME kirjoitti:

Hän seisoi pimeän kujan suuaukolla. Hänen katseensa, joka kohdistui jonnekin kujan pimeimpiin sopukoihin, oli samanaikaisesti sekä äärimmäisen keskittynyt, että hirvittävän väsynyt.
Hän oli kulkenut katuja jo niin kovin pitkään. Kolunnut lukemattomia, satoja, tuhansia kujia. Etsinyt. Ja nyt, etsiminen oli ohi. Hän oli löytänyt sen, mitä oli hakenut.
Hän kohensi ajatuksissaan poplarinsa kauluksia, jotta jatkuvasti ryöppyävä sade pääsisi valumaan takin ulkopuolella, selkämystä myöden, sen sijaan että olisi lirunut tasaisena virtana hänen selkäpiitään myöden.
Sade hakkasi ankarasti mustaan asfalttiin. Jostain etäältä, kaukaa, kuului jäätelö-auton iloinen, jotenkin jopa ivallinen kilkutus.
Hän ei jaksanut ihmetellä, miten joku viitsi ajaa jäätelö-autoa kaatosateessa.
Itseasiassa, se ei olisi kuivallakaan säällä häntä kiinnostanut yhtään sen enempää.
Hänen t e h t ä v ä n s ä oli hänen elämänsä.
Jostain kujan synkistä syvyyksistä, kuului roska-pöntön kannen kalahdus.
Hänen katseensa valpastui, samalla kun hän alkoi hitaasti nyhtää vettyneitä nahkahansikkaita käsistään.
Kujan pimeydestä, jostain perältä, kuului jälleen ääntä. Tällä kertaa se muistutti hiukan liidun kirskuntaa liitutaululla.
Hän tiesi tarkalleen, mistä kirskuva ääni syntyi.
Sen aiheuttivat hirmuiset ja äärimmäisen terävät kynnet.
Kynnet, jotka leikkasivat terästä, siinä kuin lihaakin. Vaivattomasti.
Hän tiesi kynsien, ja niiden omistajan, aiheuttaneen valtavan paljon pahaa, sekä tällä planeetalla, että monilla muillakin planeetoilla.
Hän astui syvemmä kujalle.
Vettä lainehti kujalla, litsahdellen hänen hitaiden, raahustavien askeltensa alla.
Pimeästä kuului ilkeää hihitystä.
Hän katsoi paljaita käsiään, toivoen, että hänenkin sormiinsa kasvaisivat hirvittävät kynnet.
Niin ei kuitenkaan ollut.
Hänellä oli vain paljaat kätensä ja takkinsa liepeen alla tähtien välisen, kosmisen komission myöntämä virkamerkki.
Ynnä kunnian ja oikeudentuntonsa, joka sykki hänen rinnassaan samaa tahtia hänen sydämensä kanssa.
- Minä tulen, sinä visvainen sontasäkki, hän murahti pedolle, jonka tiesi piileksivän kujalla.
-Tulen, ja panen sinut maksamaan kaikesta siitä pahasta, mitä olet tehnyt.
Kujan pimeydestä kuului raivostunut ärjäisy.
Hän hymyili.
Leveästi.
Paljastaen samalla hirvittävät raateluhampaat, joita oli kymmeniä ja sitten satoja, sillä hymyillessään, hänen suunsa levisi jättimäiseksi kidaksi, muistuttaen hirvittävää, orgaanista teurasjätemyllyä.
Sitten hän lähti nauttimaan kujan pimeydessä piileskelevää lounastaan.



Siinä se oli. ole hyvä, käytä hyväksesi, korjaa, muokkaa yms./tms. Ja kerää pointsit kotiin.. =)

-RTG-

En ollutkaan aikoihin saanut näin hyviä nauruja. Mistään.
Koskaan. Remolla on tyyli hanskassa, tämä varmaan pelasti Toivottoman pälkähästä. Pysyvästi.

Kauhua voi keittää millä hyvänsä reseptillä, otan tähän perint. häärimssun "jotain uutta, jotain vanhaa, lainattua, jotain sinistä." Valitse ensi henkilöt - päähenkilö, vastavaikuttaja, ystävä, pari neutraalia. (esim.) UUTTA: uusi tilanne, käänne... sitten alkoi tapahtua. VANHAA: vaikka miljöö, hae tuttuutta ja normaalia, turvallista vastapooliksi sille kauheallle. LAINATTUA: lue vaikka jokin Stephen Kingin novelli, kiinnitä huomiota kaikkeen. SINISTÄ: taivas joka tummuu, farkut jotka repeävät.... symboloimaan koko tarinaa.
Revin tämän päästäni, näin voisin itse toimia, kun aikaa on rajallisesti. Kirjoittaminen on leikin/pelin rakentamista, tarvitset henkilöt, miljöön, juonen, sen vastavaikuttajat työkaluiksesi. Kirjoita ensin versio laveasti, antaa mennä -tyyliin. Stilisoi 2- ja 3-versiot. Kirjoittaminen on hauskaa. Joskus voi hahmotusta helpottaa ajatus että kertomus on pieni kylä, jota katselet ilmasta. Voit puhallella niin että meno muuttuu.
Säästä sanojasi. Heti asiaan. Lykkyä pyttyyn.

REMO THE GAME kirjoitti:

Hän seisoi pimeän kujan suuaukolla. Hänen katseensa, joka kohdistui jonnekin kujan pimeimpiin sopukoihin, oli samanaikaisesti sekä äärimmäisen keskittynyt, että hirvittävän väsynyt.
Hän oli kulkenut katuja jo niin kovin pitkään. Kolunnut lukemattomia, satoja, tuhansia kujia. Etsinyt. Ja nyt, etsiminen oli ohi. Hän oli löytänyt sen, mitä oli hakenut.
Hän kohensi ajatuksissaan poplarinsa kauluksia, jotta jatkuvasti ryöppyävä sade pääsisi valumaan takin ulkopuolella, selkämystä myöden, sen sijaan että olisi lirunut tasaisena virtana hänen selkäpiitään myöden.
Sade hakkasi ankarasti mustaan asfalttiin. Jostain etäältä, kaukaa, kuului jäätelö-auton iloinen, jotenkin jopa ivallinen kilkutus.
Hän ei jaksanut ihmetellä, miten joku viitsi ajaa jäätelö-autoa kaatosateessa.
Itseasiassa, se ei olisi kuivallakaan säällä häntä kiinnostanut yhtään sen enempää.
Hänen t e h t ä v ä n s ä oli hänen elämänsä.
Jostain kujan synkistä syvyyksistä, kuului roska-pöntön kannen kalahdus.
Hänen katseensa valpastui, samalla kun hän alkoi hitaasti nyhtää vettyneitä nahkahansikkaita käsistään.
Kujan pimeydestä, jostain perältä, kuului jälleen ääntä. Tällä kertaa se muistutti hiukan liidun kirskuntaa liitutaululla.
Hän tiesi tarkalleen, mistä kirskuva ääni syntyi.
Sen aiheuttivat hirmuiset ja äärimmäisen terävät kynnet.
Kynnet, jotka leikkasivat terästä, siinä kuin lihaakin. Vaivattomasti.
Hän tiesi kynsien, ja niiden omistajan, aiheuttaneen valtavan paljon pahaa, sekä tällä planeetalla, että monilla muillakin planeetoilla.
Hän astui syvemmä kujalle.
Vettä lainehti kujalla, litsahdellen hänen hitaiden, raahustavien askeltensa alla.
Pimeästä kuului ilkeää hihitystä.
Hän katsoi paljaita käsiään, toivoen, että hänenkin sormiinsa kasvaisivat hirvittävät kynnet.
Niin ei kuitenkaan ollut.
Hänellä oli vain paljaat kätensä ja takkinsa liepeen alla tähtien välisen, kosmisen komission myöntämä virkamerkki.
Ynnä kunnian ja oikeudentuntonsa, joka sykki hänen rinnassaan samaa tahtia hänen sydämensä kanssa.
- Minä tulen, sinä visvainen sontasäkki, hän murahti pedolle, jonka tiesi piileksivän kujalla.
-Tulen, ja panen sinut maksamaan kaikesta siitä pahasta, mitä olet tehnyt.
Kujan pimeydestä kuului raivostunut ärjäisy.
Hän hymyili.
Leveästi.
Paljastaen samalla hirvittävät raateluhampaat, joita oli kymmeniä ja sitten satoja, sillä hymyillessään, hänen suunsa levisi jättimäiseksi kidaksi, muistuttaen hirvittävää, orgaanista teurasjätemyllyä.
Sitten hän lähti nauttimaan kujan pimeydessä piileskelevää lounastaan.



Siinä se oli. ole hyvä, käytä hyväksesi, korjaa, muokkaa yms./tms. Ja kerää pointsit kotiin.. =)

-RTG-

Mahtoikohan nimimerkki toivoton saada tästä "vitsikkäästä" tarinan pätkästäni apua omaan ongelmaansa? Olisi hienoa, jopa näin lähes kymmen vuoden jälkeen, saada asiaan vastaus. ;D


-RTG-