Naapureille

Mikähän siinä on, että suomalaisista suurin osa on semmosia perusmulkkuja, ettei asioista uskalleta puhua suoraan. Muutin viime vuoden lopulla poikaystävän kanssa yhteen ja tuntuu että talo kuhisee äkäisiä immeisiä.

Kyllä, meillä on viikonloppuisin ystäviä kylässä. Seksiä harrastamme useita kertoja kuussa. Parvekkeellamme saa tupakoida. Emme kuse vessanpytyn laitoja pitkin. Kuuntelemme musiikkia. Poikaystäväni soittaa sähkökitaraa. Televisio on usein päällä ja elokuvaa katsellessa on kiva kuullakin jotain. En kulje kotonani varpaillani hipsutellen. Eli ihan normaalia kotielämää. Oletan ,että jos jotakuta häiritsee niin sanoo suoraan, onhan se kiva tietää niin asialle voidaan tehdäkin jotain. Jos ei pokka riitä, niin lappu ajaa saman asian.

Myös naapurimme viettävät välillä hyvinkin railakasta elämää. Olen minäkin herännyt aamuyöstä kun naapuri tulee kotiin baarista, mutta ei se kyllä haittaa tippaakaan. Ja aamulla aikainen herätys ja töihin. Yhtäkään pahaa mulkaisua en ole näille ihmisille suonut.

Ymmärrän toki, että erityisesti lapsiperheitä tällainen "elämöinti" voi häiritä, mutta ei kai nyt perkele kukaan tahallaan toista kiusaa.

Eli turhaan täällä kiukuttelette, ottakaa puheeksi kun seuraavan kerran rappukäytävässä tapaatte. Ei nyt yksityiskohtaisesti tarvitse alkaa luettelemaan asioita, jotka häiritsee. Ensin huomautus ja jos asiaan ei tule parannusta niin toinen kerta sitten.

Suomalaiset on vaan semmosia mölliäisiä, että ihan periaatteesta on oltava naama nurin kun tavataan vieraita ihmisiä.
7916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

otti sitä häiritsevän asian rappukäytävässä puheeksi, siinä kyllä kuuli sitten koko rappu mitä mieltä minun mies on naapurin mummosta ja minne sen asiansa saa tunkea. Eli mummo valitti meidän koirasta, se kuulemma haukkuu aina kun mummo on parvekkeella (koira ei hauku, kukaan muu seinänaapureista ei ole sanonut koiran haukkuvan kun olemme kysyneet). Mummo aloitti keskustelun oikein diplomaattisesti; jokos se koira on hävitetty? Minun mieheni oli ihan ihmeissään että what the f*ck? Mummo vastasi miehei kummastuksen; jos koiran haukunta ei lopu niin koira lopetetaan! (ihan kuin mummo siitä päättäisi...). Oli mieheni sitten kertonut minne mummo saa painua ja mitä tunkea perseeseensä, oli myös muistanut mainita että kannattaa muuttaa vanhustenkotiin niin siellä ei koirat hauku.

Jos asiattomista huomauttelee on otettava vastaan se mitä tulee, me ei koirasta luovuta. Itse kyllä kerron naapurin mummolle jos se minulle tulee rutisemaan, että kuinka onnellinen olen siitä kun rupeaa rappukäytävässä mädäntyneen lihan käry haisemaan!

Äänestä
  • Suomi mulkkuja täynnä oleva maa. Ykskin möläyttelee kun mikäkin vaikka ei ees tunne.

    Äänestä

  • ...se on jännä että koirien omistajien mukaan koirat ei koskaan hauku. Se kun sattuu olemaan aika yleistä, että kun omistaja lähtee niin haukunta/ulina alkaa.

    Äänestä

IHANAA! Täällä on joku toinenkin täysipäinen ihminen. Ihan pakko laittaa kiitos kun ihan ahdistaa lukea näitä valituksia. Itsekin olen ihmetellyt minne on mennyt se ihmisten taito puhua ja ratkaista ongelmiaan. Aina pitäisi olla "joku muu" joka vastaa. Miksi ei voi itse tehdä mitään omien olojensa parantamiseksi?

Mitä muutakaan tosin voisi odottaa kun yhteiskuntaa huudetaan vastuuseen jo kävellessä kaatumiseenkin? Minulle ainakin lapsena opetettiin jo että itse pitää olla varovainen ettei jalat lipee. Mutta ei, kun "joku muu" on saatava vastuuseen. Auts!

Äänestä
  • NORMAALI????!!! Ihmettelenpä vain jos joku pitää tämän alkuperäisen kirjoittajan elämää NORMAALINA? Oikea painajainen jollakin naapurina, en muuta sano. Elävät kuin pellossa ja metelöivät muista välittämättä kuin asuisivat omakotitalossa jossa ei lähinaapureita missään. Lisäksi kehuvat kuinka parvekkeillaan saa polttaa tupakkia, no sitä polttamista sitten riittää ainakin juhlinta kertojen riittävyyden mukaan. Naapuriparkoja vain, itse en onneksi omaa tuollaista väkeä naapureinani. Joko ne lähtisi taikka minä jos tuollaisia olisivat, mutta onneksi minulle eipä ole, vaan ovat samanlaisia kuin itsekin olen, suhteellisen normaalia elämää viettäviä kansalaisia. Eikä mitään kesälaitumille juuri päässeitä sonneja ja lehmiä.(*Vertaus*, jos joku ei vaikka ymmärrä muuten.;)

    Olen kyllä kuullut millaista opiskelija asunnoissa elämä saattaa olla, mutta nyt sellainen elämä tuntuu olevan NORMAALIA jonkun mielestä tavallisissakin asunnoissa kerrostaloissa. Tympeää, kakaramaisuutta. Huomaa hyvin että ihmisillä ei ole lapsia kun eletään kuten "kakarat" joka paikassa.

    Äänestä

  • että sinäkö kirjoitti:

    NORMAALI????!!! Ihmettelenpä vain jos joku pitää tämän alkuperäisen kirjoittajan elämää NORMAALINA? Oikea painajainen jollakin naapurina, en muuta sano. Elävät kuin pellossa ja metelöivät muista välittämättä kuin asuisivat omakotitalossa jossa ei lähinaapureita missään. Lisäksi kehuvat kuinka parvekkeillaan saa polttaa tupakkia, no sitä polttamista sitten riittää ainakin juhlinta kertojen riittävyyden mukaan. Naapuriparkoja vain, itse en onneksi omaa tuollaista väkeä naapureinani. Joko ne lähtisi taikka minä jos tuollaisia olisivat, mutta onneksi minulle eipä ole, vaan ovat samanlaisia kuin itsekin olen, suhteellisen normaalia elämää viettäviä kansalaisia. Eikä mitään kesälaitumille juuri päässeitä sonneja ja lehmiä.(*Vertaus*, jos joku ei vaikka ymmärrä muuten.;)

    No sinähän sitten lähtisit :)..

    Unohdin mainita, että asumme suht halvoissa vuokrakämpissä=asukkaat ovat pääasiassa juopottelevia keski-ikäisiä tai nuoria ihmisiä. Lapsiperheitä asuu siis harvassa, joten siltä kannalta skitsoamisesi on ihan turhaa.

    Jos minun elämiseni haittaa jotakuta niin tulkoon sanomaan. Niin minäkin teen jos joku alkaa jurppia.

    Äänestä

  • että sinäkö kirjoitti:

    NORMAALI????!!! Ihmettelenpä vain jos joku pitää tämän alkuperäisen kirjoittajan elämää NORMAALINA? Oikea painajainen jollakin naapurina, en muuta sano. Elävät kuin pellossa ja metelöivät muista välittämättä kuin asuisivat omakotitalossa jossa ei lähinaapureita missään. Lisäksi kehuvat kuinka parvekkeillaan saa polttaa tupakkia, no sitä polttamista sitten riittää ainakin juhlinta kertojen riittävyyden mukaan. Naapuriparkoja vain, itse en onneksi omaa tuollaista väkeä naapureinani. Joko ne lähtisi taikka minä jos tuollaisia olisivat, mutta onneksi minulle eipä ole, vaan ovat samanlaisia kuin itsekin olen, suhteellisen normaalia elämää viettäviä kansalaisia. Eikä mitään kesälaitumille juuri päässeitä sonneja ja lehmiä.(*Vertaus*, jos joku ei vaikka ymmärrä muuten.;)

    Olen kyllä kuullut millaista opiskelija asunnoissa elämä saattaa olla, mutta nyt sellainen elämä tuntuu olevan NORMAALIA jonkun mielestä tavallisissakin asunnoissa kerrostaloissa. Tympeää, kakaramaisuutta. Huomaa hyvin että ihmisillä ei ole lapsia kun eletään kuten "kakarat" joka paikassa.

    Jos aloittajan viestin mukainen meno on elämistä kuin pellossa, niin aika siisti pelto on kyseessä. Kyllä normaalista elämästä tulee ääntä ja se voi myös näkyä.

    Ainoa asia, jota vähän karsastan on parvekkeella röyhyttely, se voi todella häiritä esim. allergisia naapureita. Muusta tuossa ei mielestäni löydy *yhtään mitään* huomautettavaa.

    Kerro vielä, mikä sinua tuossa haittaa ja mikä on esim. jonkun taloyhtiön sääntöjen vastaista. Minusta ainakaan meidän talossa yksikään noista ei ole kiellettyä eikä aiheuta mitään narinaa. Paitsi sängyn...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

normaali ihminen kirjoitti:

Mikähän siinä on, että suomalaisista suurin osa on semmosia perusmulkkuja, ettei asioista uskalleta puhua suoraan. Muutin viime vuoden lopulla poikaystävän kanssa yhteen ja tuntuu että talo kuhisee äkäisiä immeisiä.

Kyllä, meillä on viikonloppuisin ystäviä kylässä. Seksiä harrastamme useita kertoja kuussa. Parvekkeellamme saa tupakoida. Emme kuse vessanpytyn laitoja pitkin. Kuuntelemme musiikkia. Poikaystäväni soittaa sähkökitaraa. Televisio on usein päällä ja elokuvaa katsellessa on kiva kuullakin jotain. En kulje kotonani varpaillani hipsutellen. Eli ihan normaalia kotielämää. Oletan ,että jos jotakuta häiritsee niin sanoo suoraan, onhan se kiva tietää niin asialle voidaan tehdäkin jotain. Jos ei pokka riitä, niin lappu ajaa saman asian.

Myös naapurimme viettävät välillä hyvinkin railakasta elämää. Olen minäkin herännyt aamuyöstä kun naapuri tulee kotiin baarista, mutta ei se kyllä haittaa tippaakaan. Ja aamulla aikainen herätys ja töihin. Yhtäkään pahaa mulkaisua en ole näille ihmisille suonut.

Ymmärrän toki, että erityisesti lapsiperheitä tällainen "elämöinti" voi häiritä, mutta ei kai nyt perkele kukaan tahallaan toista kiusaa.

Eli turhaan täällä kiukuttelette, ottakaa puheeksi kun seuraavan kerran rappukäytävässä tapaatte. Ei nyt yksityiskohtaisesti tarvitse alkaa luettelemaan asioita, jotka häiritsee. Ensin huomautus ja jos asiaan ei tule parannusta niin toinen kerta sitten.

Suomalaiset on vaan semmosia mölliäisiä, että ihan periaatteesta on oltava naama nurin kun tavataan vieraita ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu