ruoka ei kelpaa kupista?

sarpukka

meillä on nyt sellainen ongelma kahden kisuneidin kanssa että heille ei ruoka kelpaa kupista. toinen on ´pitkään halunnut mutustella pelkkiä raksuja, mutta eilen päätin pitää pienen purkkiruoka kuurin, sekoittaen ruuan joukkoon kananmunan keltuaista. kisulla oli karva alkanut mennä kiillottomaksi ja kuulin että ensihätään voisi kokeilla juuri tuota kananmunan keltuaisen syöttämistä. noh, eilen tarjosin aamulla purkkiruokaa, ei kelvannut. tarjosin päivällä, ei kelvannut. tarjosin illalla, ei kelvannut. sitten kokeilin illalla antaa kädestä pienen nokareen ruokaa ja johan kelpas! kumpikaan kissa ei suostu syömään ruokaansa kupista, mutta kun laittaa sitä pieninä nokareina lattialle niin häviää kyllä vauhdilla. mistä mahtaa tälläinen johtua?

14

3821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuppi?

      jotkut kissat ovat kovinkin tarkkoja kuppinsa suhteen. usein kissat eivät pidä siitä, että viikset osuvat kupin reunoihin, joten laakea kuppi on paras kissan kannalta. joistain muovisista kupeista liukenee ainetta ruokaan, vaaratonta, ja sellaista mitä ihminen ei huomaa, mutta kissa kyllä tarkkana eläimenä maistaa. nämä minulle tulevat ensimmäisenä mieleen

      • sarpukka

        kissoilla on tavalliset posliinipinnoitetut (?)ruokakupit, joista ruoka on kyllä ennen kelvannut.. kokeilin tosiaan tänää aamulla laittaa ruokaa tavalliselle laakealle lautaselle, mutta ei kelvannut siitäkään.. raksut neidille kyllä kelpaisivat samantyylisestä kissan ruokakupista..
        ymmärtäisin että toinen kissa voisi "protestoida" syömättömyydellä sitä ettei saa raksuja.. mutta kun tämä toinenkaan ei huoli enää ruokaa kupista, vaikka enne söi suurinpiirtein kaiken mitä eteen kannettiin..
        kummallakin loppui kupista syöminen kun raksut otettiin pois!

      • miira_
        sarpukka kirjoitti:

        kun ei saa sitä parasta ruokaa.. älä anna periksi. kokeile laittaa ihan pienen pieni annos kerrallaan. josko tulisi olo, että pitää syödä, kun on noin vähän.. :) näin olen joskus kuullut.

    • ....

      kissat ei yleensä tykkää syödä kupista, koska viikset ottavat kiinni. kokeile isoa matalaa lautasta. meillä syödään mieluiten lattialta.. kädestäkin saa joskus tuputella, jos ei ole niin erikoisen hyvää ruokaa..

      kissat addiktoituvat helposti raksuihin. olisi ihan hyvä saada ne tosiaan syömään muutakin ruokaa. monipuolisuus kissallakin hyvästä.

      oletko tarjonnut heille raakoja lihoja? liha olisi parasta ruokaa kissalle.

      markettiraksut sisältävät paljon vehnää, joka allergisoi helposti ja sokereita ja lisäaineita, jotka ei tietenkään ole hyvästä.
      jos kissasi syö näitä whiskasseja ja muita voi turkin ja koko kissan kunto olla siitä kiinni. vaihda laadukkaaseen raksuruokaan. esim. acanaan

      http://www.acanafin.com

      :)

      • sarpukka

        kuten edellisessä viestissä kerroin lautasta on kokeiltu tuloksetta:)..
        raakaa lihaa on kokeiltu useampaan otteeseen ja tälle raksu kissalle ei tosiaan kelpaa mikään, ei sydän, ei maksa, ei munuaiset, ei tavallinen liha/jauheliha.. ja yritetty on tosiaan useampaan kertaan.. toinen kisu kyllä syö joitain harvoja lihoja, mutta heikosti menee..
        tyhmänä annoin kissan syödä pelkkiä raksuja aika pitkään kun ei muu kelvannut-> sen näkee nyt turkista. itsekin tosiaan päätin että siirryn laadukkaampiin raksuihin kunhan nyt ensinn saan nämä neidit edes jonkin aikaa syömään välillä purkkiruokaakin (saisi sen keltuaisen sotkettua joukkoon)..
        raksut joita nyt olen syöttänyt ovat tavallisia markettiraksuja, mutta yritin etsiä niistä sitä vähän laadukkaampaa, en vaan kirveelläkään nyt muista raksujen nimeä..
        mutta kai se kisu nyt jossain vaiheessa tajuaa että sitä purkkiruokaa nyt vaan on syötävä kun raksuja ei tipu?
        kissa on todellinen raksuhirmu..

        en usko että kyse olisi myöskään siitä että ruoka olisi pahaa, kun se kumminkin näyttää maistuvan kun pieninä nokareina lattialle antaa..
        onneksi tämä ei niin nirso kissa suostuu syömään edes jonkin verran kupista, joten hänestä en ole niin huolissani..
        ja olen tosiaan pistänyt kuppiin vain pieniä annoksia, joten en odotakkaan että kissa vetäisi kerrasta jonkin jättiannoksen;)

      • viksu_
        sarpukka kirjoitti:

        kuten edellisessä viestissä kerroin lautasta on kokeiltu tuloksetta:)..
        raakaa lihaa on kokeiltu useampaan otteeseen ja tälle raksu kissalle ei tosiaan kelpaa mikään, ei sydän, ei maksa, ei munuaiset, ei tavallinen liha/jauheliha.. ja yritetty on tosiaan useampaan kertaan.. toinen kisu kyllä syö joitain harvoja lihoja, mutta heikosti menee..
        tyhmänä annoin kissan syödä pelkkiä raksuja aika pitkään kun ei muu kelvannut-> sen näkee nyt turkista. itsekin tosiaan päätin että siirryn laadukkaampiin raksuihin kunhan nyt ensinn saan nämä neidit edes jonkin aikaa syömään välillä purkkiruokaakin (saisi sen keltuaisen sotkettua joukkoon)..
        raksut joita nyt olen syöttänyt ovat tavallisia markettiraksuja, mutta yritin etsiä niistä sitä vähän laadukkaampaa, en vaan kirveelläkään nyt muista raksujen nimeä..
        mutta kai se kisu nyt jossain vaiheessa tajuaa että sitä purkkiruokaa nyt vaan on syötävä kun raksuja ei tipu?
        kissa on todellinen raksuhirmu..

        sotkea raksujen joukkoon lihoja pieninä palasina tai vaikka sitä purkkiruokaa. purkkiruuassa on suurin osa vettä, että ne (varsinkin markettien) on sillälailla varsin turhaa ruokaa, koska lihaprosentti on aivan onneton. toki se on hyvä, että kissa saa paljon nestettä siitä. voit myös liottaa raksut, jos liotettuihin olisi helpompi sekoittaa muuta ruokaa pikkuhiljaa joukkoon.

        suosittelen myös ehdottomasti raksujen vaihtoa! acana on tosiaan laadukasta ja tulee myöskin halvemmaksi, kuin markettiruuat. varsinkin markettiraksuista johtuvat sairaudet (virtsavaivat yleisiä) tulee kalliiksi hoitaa.

        itse ostan purkkiruokia joskus marketista, mutta vain viljattomia ja sokerittomia!

        laadukkaita raksuja voi periaatteessa syöttää pelkästään, jos kissa juo muutoin tarpeeksi. eli ei niin suurta hätää, jos et saa lihoja syömään, jos kuivaruoka on laadukasta.

        kissojesi turkki tuskin paranee vain lisäämällä markettimärkäruokaa ruokavalioon.

        purina pro plan ja bilanx on olevinaan parempia ruokia marketista, mutta itse en niitäkään syöttäisi, kuin satunnaisesti ja kalliimmaksikin tulevat, kuin esim. tuo acana.

        :)

      • sarpukka
        viksu_ kirjoitti:

        juuri tuo bilanx on niitä raksuja mitä kissani nyt syö (tai jotka ovat nyt väliaikaisesti poissa kissan saatavilta;))
        kissoilla ei ole nyt markettien purkkiruokaa, vaan eläinkaupasta ostettua..hmm.. olikohan se almo nature(?) tai joku sinne päin.. luulisin ja ainakin näyttää laadukkaammalta kuin markettien ruoka, joten mielestäni olisi hyvä jos kissa sitä suostuisi edes inasen syömään..

      • Sae

        tarjota ruoka tarjottimelta tai leivinpaperin tms päältä. Kissa tuskin kantaa ruuan luonnossakaan kuppiin ja syö siitä.

        Meillä eivät katit syö raksuja lautaselta/kupista ollenkaan vaan ne heitellään suoraan lattialle. Lihakaan ei kelpaa pienestä kupista vaan se pitää olla ihmisten ison ruokalautasen kokoisella lautasella ja siitäkin osa porukasta kuljettaa paloja paremmille ruokapaikoille. :)

      • sarpukka
        Sae kirjoitti:

        miksi ihmeessä raksut sitten kelpaavat kupista, ja mistä johtuu että tällainen "kupin hylkiminen" alkoi yllättäen, kun ennen ruoka kelpasi kupista. ihmettelen vaan:)
        täytynee kokeilla tuota leivinpaperin päälle laittamista!

      • sinunkin

        kissat ovat niin addiktoituneet raksuihin, että ne syödään mistä vaan? :)

      • Anonyymi

        Pöty puhetta! Whiskas ruokia syö mun kissa mielelläön ja turkki kiiltää enemmän ku muoti mallilla tukka!☺️

    • Kissa

      Ethän ole pessyt kissankuppeja sitruunan tms. tuoksuisella tiskiaineella? Luin yhdestä kirjasta että kissat eivät siitä tykkää.

      • sarpukka

        pesen yleensä kisan kupin pelkällä vedellä. mutta eipä tässä enää hätiä-> eilen annoin taas samaa purkkiruokaa ja toinen kissoista juoksi innoissaan syömään. meni vähän aikaa kun kävin katsomassa keittiössä niin tämä raksukissakin siellä kettuuntuneen näköisenä mutusti purkkiruokaa;)
        ilme kyllä kertoi että "kyllä minua nyt kohdellaan kaltoin kun edes raksuja saa, joten kai tässä on nyt sitten pakko teidän purkkiruokaanne syödä"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      179
      14724
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10402
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      106
      9269
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      28
      8823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      61
      8553
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6867
    7. 179
      6455
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      30
      5413
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      148
      5312
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      41
      2595
    Aihe