Voiko suhde olla..

siis, että riittääkö jollekin suhteessa pelkkä seksi.. eli että muutes ei oikein oo muuta yhteisiä harrastusta - puheenaihetta

tarkoitn lähinnä seurustelusuhteessa ja/
tai riittääkö jollekin lepakolle elämässä pelkkä seksisuhde?

monimutkaista:)

,hankkia sellaisen naispuolisen fuck buddyn?
Tai voi tietenkin,mutta onko jollakin sellainen?
Ei,ei kai se ole mahdollista,kun ne tunteet...:)
Nääh,joillakin bisseillä tietty kai on...

lesbo,bi kirjoitti:

,hankkia sellaisen naispuolisen fuck buddyn?
Tai voi tietenkin,mutta onko jollakin sellainen?
Ei,ei kai se ole mahdollista,kun ne tunteet...:)
Nääh,joillakin bisseillä tietty kai on...

... ei ole tunteita. Samoin kuin ei miehilläkään.

lesbo,bi kirjoitti:

,hankkia sellaisen naispuolisen fuck buddyn?
Tai voi tietenkin,mutta onko jollakin sellainen?
Ei,ei kai se ole mahdollista,kun ne tunteet...:)
Nääh,joillakin bisseillä tietty kai on...

Olen itse pohtinut myös näitä "käytännön järjestelyjä" esim.liitossa elävän bi-naisen näkökulmasta. Nainen on aika hankalassa tilanteessa; hän asuu miehen kanssa, mutta kaipaa myös naisen läsnäoloa/kosketusta. Etsiäkö seuraa lesboista, jolloin on tod.näköisempää, ettei tämä ole kiinnostunut ainakaan hänen miehestään ja naistenvälinen suhde saisi toimia rauhassa. Mutta, vaarana on, että lesboystävätär rakastuukin naiseen eikä halua/jaksa jakaa binaista "koko ikäänsä"...Lesbonaisella tällöin voi olla muitakin seksisuhteita, jolloin astuu mukaan mahdolliset tartunnat, mustasukkaisuus..

Ruvetako siis suhteeseen toisen bi-naisen kanssa? Vaarana on, että bi-nainen, jos ei ole uskollista tyyppiä, rakastuukin naisystävänsä mieheen. Ottaako tämä riski? Toisaalta saattaa käydä hyvinkin, jos toinen biN osoittautuukin uskolliseksi, hienotunteiseksi ystäväksi ja seksikumppaniksi, niin naistenvälinen suhde voisi toimiakin. Ja mikäli toinen biN löytäisi itselleen joskus miehen, joka hyväksyisi naisensa ja tämän naisystävän seksi-/ystävyyssuhteen, niin tilanne ei loukkaisi ketään. Siis mahdollisuuksia on hankkia fuck buddy bi-naisellakin, mutta ei se varmaan ihan helposti käy. Kysymyksessä kun on aina useiden ihmisten tunteet ja elämät.

muttei mahdotonta;) kirjoitti:

Olen itse pohtinut myös näitä "käytännön järjestelyjä" esim.liitossa elävän bi-naisen näkökulmasta. Nainen on aika hankalassa tilanteessa; hän asuu miehen kanssa, mutta kaipaa myös naisen läsnäoloa/kosketusta. Etsiäkö seuraa lesboista, jolloin on tod.näköisempää, ettei tämä ole kiinnostunut ainakaan hänen miehestään ja naistenvälinen suhde saisi toimia rauhassa. Mutta, vaarana on, että lesboystävätär rakastuukin naiseen eikä halua/jaksa jakaa binaista "koko ikäänsä"...Lesbonaisella tällöin voi olla muitakin seksisuhteita, jolloin astuu mukaan mahdolliset tartunnat, mustasukkaisuus..

Ruvetako siis suhteeseen toisen bi-naisen kanssa? Vaarana on, että bi-nainen, jos ei ole uskollista tyyppiä, rakastuukin naisystävänsä mieheen. Ottaako tämä riski? Toisaalta saattaa käydä hyvinkin, jos toinen biN osoittautuukin uskolliseksi, hienotunteiseksi ystäväksi ja seksikumppaniksi, niin naistenvälinen suhde voisi toimiakin. Ja mikäli toinen biN löytäisi itselleen joskus miehen, joka hyväksyisi naisensa ja tämän naisystävän seksi-/ystävyyssuhteen, niin tilanne ei loukkaisi ketään. Siis mahdollisuuksia on hankkia fuck buddy bi-naisellakin, mutta ei se varmaan ihan helposti käy. Kysymyksessä kun on aina useiden ihmisten tunteet ja elämät.

mikä olen, mutta naisystävän aviomieheen rakastuminen kuulostaa kohdallani aivan kummalliselta ja mahdottomalta. Ja mieheen rakastuminen ylipäätään. Ystävämiehen vaimoon rakastuminen, jaa-a, ehkä niin voisi tapahtua, mutta pitäisin sen kyllä omana tietonani eikä se aiheuttaisi minkäänlaisia "toimenpiteitä".

Yhtä kummalliselta ja kamalalta kuulostaa pelkkä seksi ilman tunteita.

Ehkä olen liian vanha tarvitsemaan pelkkää "mekaanista suoritusta".

muttei mahdotonta;) kirjoitti:

Olen itse pohtinut myös näitä "käytännön järjestelyjä" esim.liitossa elävän bi-naisen näkökulmasta. Nainen on aika hankalassa tilanteessa; hän asuu miehen kanssa, mutta kaipaa myös naisen läsnäoloa/kosketusta. Etsiäkö seuraa lesboista, jolloin on tod.näköisempää, ettei tämä ole kiinnostunut ainakaan hänen miehestään ja naistenvälinen suhde saisi toimia rauhassa. Mutta, vaarana on, että lesboystävätär rakastuukin naiseen eikä halua/jaksa jakaa binaista "koko ikäänsä"...Lesbonaisella tällöin voi olla muitakin seksisuhteita, jolloin astuu mukaan mahdolliset tartunnat, mustasukkaisuus..

Ruvetako siis suhteeseen toisen bi-naisen kanssa? Vaarana on, että bi-nainen, jos ei ole uskollista tyyppiä, rakastuukin naisystävänsä mieheen. Ottaako tämä riski? Toisaalta saattaa käydä hyvinkin, jos toinen biN osoittautuukin uskolliseksi, hienotunteiseksi ystäväksi ja seksikumppaniksi, niin naistenvälinen suhde voisi toimiakin. Ja mikäli toinen biN löytäisi itselleen joskus miehen, joka hyväksyisi naisensa ja tämän naisystävän seksi-/ystävyyssuhteen, niin tilanne ei loukkaisi ketään. Siis mahdollisuuksia on hankkia fuck buddy bi-naisellakin, mutta ei se varmaan ihan helposti käy. Kysymyksessä kun on aina useiden ihmisten tunteet ja elämät.

Huhhuh.
Jos oikein tasapuolisesti ajattelee, niin jos yhdellä on kaksi, pitää näillä muillakin osapuolilla saada olla jokaisella kaksi.
Siinähän sitten sumplitaan aikatauluja.
Reiluuden nimissä tulee tässä mieleen, että kuinka moni bi-nainen antaa sitten omalle kumppanilleen vapauden seikkailla vieraissa myös?
Muuten suhde ei ole tasa-arvoinen. Jos toinen istuu ja odottaa.

Tunteellinen lepakko kirjoitti:

Huhhuh.
Jos oikein tasapuolisesti ajattelee, niin jos yhdellä on kaksi, pitää näillä muillakin osapuolilla saada olla jokaisella kaksi.
Siinähän sitten sumplitaan aikatauluja.
Reiluuden nimissä tulee tässä mieleen, että kuinka moni bi-nainen antaa sitten omalle kumppanilleen vapauden seikkailla vieraissa myös?
Muuten suhde ei ole tasa-arvoinen. Jos toinen istuu ja odottaa.

Mutta jos kahdelle riittää yksi kullekin ja vain yksi kaipaa kahta? Eivät kaikki ole samanlaisia.

Eihän se ole tasapuolisuutta, että kaikilla on "yhtä monta", vaan se että kaikki ovat onnellisia, rakastettuja ja tyytyväisiä. Jos tunneasioissa kilpaillaan määrillä, voidaan miettiä, onko tunteista kyse ollenkaan.

Ei polyamorisen bi-naisen naissuhde välttämättä ole "seikkailua vieraissa", se voi olla myös rakkautta. Mutta sitä ei taida moni ymmärtää... Ja oikeastaan: vain tilanteeseen osallisten tarvitseekaan ymmärtää.

gila kirjoitti:

Mutta jos kahdelle riittää yksi kullekin ja vain yksi kaipaa kahta? Eivät kaikki ole samanlaisia.

Eihän se ole tasapuolisuutta, että kaikilla on "yhtä monta", vaan se että kaikki ovat onnellisia, rakastettuja ja tyytyväisiä. Jos tunneasioissa kilpaillaan määrillä, voidaan miettiä, onko tunteista kyse ollenkaan.

Ei polyamorisen bi-naisen naissuhde välttämättä ole "seikkailua vieraissa", se voi olla myös rakkautta. Mutta sitä ei taida moni ymmärtää... Ja oikeastaan: vain tilanteeseen osallisten tarvitseekaan ymmärtää.

Aito mielipiteeni on, että henkilö, joka ei kykene sitoutumaan yhteen, vaan vaatii kaksi, on läpikotaisin itsekäs --- tällaisen henkilön ei pitäisi alkaa seurustella lainkaan.

Ei kaikkea voi elämässä saada. Elämä on opettelemista, rakastamista ja _ennenkaikkea_ toisten ihmisten huomioonottamista ja toisten tunteiden kunnioittamista. Itsekkyydellä ja toisia ihmisiä loukkaamalla saa aikaan paljon pahaa.

Puhun myös kokemuksesta. Yritin seurustella nuorempana biseksuaalin polyamorisen naisen kanssa. Hänellä oli rakastumisia milloin miehiin, milloin naisiin. Yhdenillanjuttuja, salasuhteita ja vähän julkisempia suhteita ja rajatapaus-suhteita. Minulta hän haki lohtua sydänsärkyihin ja suruihin, kun tuli hylätyksi. Hän vaati minulta ehdotonta sitoutumista ja jopa ystävistä luopumista. Minun olisi pitänyt odottaa ja ymmärtää, loputtomasti. Lopulta kyllästyin, koska huomasin hänen kohtelevan kaikkia ihmisiä ympärillään samoin. En tiedä, missä hän on nykyään. Luultavasti sama piiri pyörii yhä.

Monogaami suhteessa kirjoitti:

Aito mielipiteeni on, että henkilö, joka ei kykene sitoutumaan yhteen, vaan vaatii kaksi, on läpikotaisin itsekäs --- tällaisen henkilön ei pitäisi alkaa seurustella lainkaan.

Ei kaikkea voi elämässä saada. Elämä on opettelemista, rakastamista ja _ennenkaikkea_ toisten ihmisten huomioonottamista ja toisten tunteiden kunnioittamista. Itsekkyydellä ja toisia ihmisiä loukkaamalla saa aikaan paljon pahaa.

Puhun myös kokemuksesta. Yritin seurustella nuorempana biseksuaalin polyamorisen naisen kanssa. Hänellä oli rakastumisia milloin miehiin, milloin naisiin. Yhdenillanjuttuja, salasuhteita ja vähän julkisempia suhteita ja rajatapaus-suhteita. Minulta hän haki lohtua sydänsärkyihin ja suruihin, kun tuli hylätyksi. Hän vaati minulta ehdotonta sitoutumista ja jopa ystävistä luopumista. Minun olisi pitänyt odottaa ja ymmärtää, loputtomasti. Lopulta kyllästyin, koska huomasin hänen kohtelevan kaikkia ihmisiä ympärillään samoin. En tiedä, missä hän on nykyään. Luultavasti sama piiri pyörii yhä.

... että sinulla on ollut kovia kokemuksia polyamorisesta bissestä. On ollut itsellänikin samanlaisia kokemuksia exästäni.

Omasta puolestani en voi sanoa, että "vaadin" itselleni suhdetta naisen kanssa. Olen naimisissa miehen kanssa ja täysin sitoutunut. Samalla tavalla olisin valmis sitoutumaan myös naiseen - jos oikean kohtaisin.

En kuvittelekaan olevani mikään "toivenainen" enemmistölle, mutta ei se ole tarpeenkaan. Kaipaan vain sitä yhtä ja oikeaa.

Monogaami suhteessa kirjoitti:

Aito mielipiteeni on, että henkilö, joka ei kykene sitoutumaan yhteen, vaan vaatii kaksi, on läpikotaisin itsekäs --- tällaisen henkilön ei pitäisi alkaa seurustella lainkaan.

Ei kaikkea voi elämässä saada. Elämä on opettelemista, rakastamista ja _ennenkaikkea_ toisten ihmisten huomioonottamista ja toisten tunteiden kunnioittamista. Itsekkyydellä ja toisia ihmisiä loukkaamalla saa aikaan paljon pahaa.

Puhun myös kokemuksesta. Yritin seurustella nuorempana biseksuaalin polyamorisen naisen kanssa. Hänellä oli rakastumisia milloin miehiin, milloin naisiin. Yhdenillanjuttuja, salasuhteita ja vähän julkisempia suhteita ja rajatapaus-suhteita. Minulta hän haki lohtua sydänsärkyihin ja suruihin, kun tuli hylätyksi. Hän vaati minulta ehdotonta sitoutumista ja jopa ystävistä luopumista. Minun olisi pitänyt odottaa ja ymmärtää, loputtomasti. Lopulta kyllästyin, koska huomasin hänen kohtelevan kaikkia ihmisiä ympärillään samoin. En tiedä, missä hän on nykyään. Luultavasti sama piiri pyörii yhä.

Mulla oli hiukka samanlainen kokemus ensimmäisestä tyttöystävästä. Lenteli kuin lintu kukasta kukkaan sukupuolesta välittämättä enemmän tai vähemmän salaa.

Vetosi siihen, että kun hän on bisse hänellä on luoja luonut oikeuden olla kenen kanssa vaan. Että luonne vaan on sellainen että häkkiin ei saa laittaa. Jätin sen sitten itsekseen lentelemään kukasta kukkaan ja toivottelin onnellista yksinäisyyttä. Toivottavasti kukaan ei ole enää sellaisen kanssa. Eihän tollaisten ihmisten pitäisi seurustella jos jokaiselle vastaantulijalle pitää haarat avata. Ihan oikeasti.

gila kirjoitti:

Mutta jos kahdelle riittää yksi kullekin ja vain yksi kaipaa kahta? Eivät kaikki ole samanlaisia.

Eihän se ole tasapuolisuutta, että kaikilla on "yhtä monta", vaan se että kaikki ovat onnellisia, rakastettuja ja tyytyväisiä. Jos tunneasioissa kilpaillaan määrillä, voidaan miettiä, onko tunteista kyse ollenkaan.

Ei polyamorisen bi-naisen naissuhde välttämättä ole "seikkailua vieraissa", se voi olla myös rakkautta. Mutta sitä ei taida moni ymmärtää... Ja oikeastaan: vain tilanteeseen osallisten tarvitseekaan ymmärtää.

onnistuakin noin, mutta useimmilla ihmisillä on ainakin joskus, ainakin pikkiriikkisiä, ajatuksia mahdollisista uusista kumppaneista.

Ne parisuhdepelin yksiavioiset osapuoletkin saattavat joskus vähän villiintyä, ja mitä he sitten ajattelevat? "...puolisollani on avioliittomme aikana ollut jo 3 sivusuhdetta, enkä ole valittanut. Kyllä minullakin nyt on oikeus...".

Sekin mietityttää, millaisen käsityksen polyamorisen vanhemman lapset saavat rakkaussuhteesta. Uskon kyllä, että ainakin sinä olet fiksusti selittänyt asiat, ja että myös konservatiiviperheissä asiat voivat mennä vikaan, mutta eikö ole se riski, että pa-vanhemman lapsi joskus ajautuu uskottomuuteen, kun sivusuhteet ovat hänelle niin normaaleja? Tai vaihtoehtoisesti on vasten syvintä tahtoaan altis petollisen kumppanin selityksille siitä, ettei tämän kumppanin tarvitse olla uskollinen lapsellesi?

se kauan kirjoitti:

onnistuakin noin, mutta useimmilla ihmisillä on ainakin joskus, ainakin pikkiriikkisiä, ajatuksia mahdollisista uusista kumppaneista.

Ne parisuhdepelin yksiavioiset osapuoletkin saattavat joskus vähän villiintyä, ja mitä he sitten ajattelevat? "...puolisollani on avioliittomme aikana ollut jo 3 sivusuhdetta, enkä ole valittanut. Kyllä minullakin nyt on oikeus...".

Sekin mietityttää, millaisen käsityksen polyamorisen vanhemman lapset saavat rakkaussuhteesta. Uskon kyllä, että ainakin sinä olet fiksusti selittänyt asiat, ja että myös konservatiiviperheissä asiat voivat mennä vikaan, mutta eikö ole se riski, että pa-vanhemman lapsi joskus ajautuu uskottomuuteen, kun sivusuhteet ovat hänelle niin normaaleja? Tai vaihtoehtoisesti on vasten syvintä tahtoaan altis petollisen kumppanin selityksille siitä, ettei tämän kumppanin tarvitse olla uskollinen lapsellesi?

... se periaatteessa yksiavioinenkin osapuoli jossain vaiheessa kaivata sivusuhdetta. Mutta niin saattaa kaivata muutenkin, ja tehdä sen salassa. Tällaistahan tapahtuu jatkuvasti.

Itse toivoisin, että mieheni olisi minulle yhtä avoin kuin minä hänelle. Salailua pidän pettämisenä. Olemme kuitenkin keskustelleet asiasta ja hänellä ei ole tarvetta sivusuhteeseen. Yhdessä olemme olleet 23 vuotta ja rakastamme edelleen toisiamme. Tulevasta ei kukaan tiedä, mutta ei tiedä sellaisessakaan suhteessa, jossa puolisoista kumpikaan ei ole polyamorinen.

Omilla lapsillani on samanlainen käsitys rakkaudesta kuin useimmilla ihmisillä. Heidän näkemyksensä mukaan yksi kumppani on normaali ihanne. Lasteni vanhemmilla on myös pitkään kestänyt rakkaussuhde keskenään - toisin kuin monilla kavereilla, joiden vanhemmat ovat eronneet jopa useammin kuin kerran.