Minäkin ajattelin osallistua Reginan kirjoituskilpailuun ja kirjoitin jutun.
Kilpailussa kuitenkin haettiin eroottisia novelleja.
Laitan siis kirjoitukseni tähän.
Romanttisia lukuhetkiä.
RAKKAUTTA ILMAN ROMANSSIA
Hän oli asunut teltassa jo viikon.
Hän oli katsellut huvilaa ja seurannut asukkaita joka päivä näiden siitä tietämättä.
Hänellä oli syynsä.
Hän odotti sopivaa hetkeä.
Hän oli ollut kerran lahjakas tyttö, jolla oli selkeät suunnitelmat. Hän halusi käydä lukion ja tulla ylioppilaaksi hyvin arvosanoin. Se olisi auttanut häntä eteenpäin elämässä, se olisi antanut mahdollisuuden opiskella hyvään ammattiin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Suunnitelmat eivät toteutuneet.
Lukiossa oli myös poika. Omahyväinen rikkaan perheen poika, jonka ainoa nautinto tuntui olevan toisten kiusaaminen ja alas painaminen.
Poika huomasi nopeasti aran ja herkän tytön, joka suhtautui opiskeluun innolla ja vakavasti.
Hän nautti, hän nautti yhdessä äänekkäiden kavereittensa kanssa.
Tytön elämästä tuli helvetti, pohjaton epätoivon helvetti.
Kun ylioppilaslakkeja jaettiin, oli tyttö poissa. Häntä tuskin muistettiin. Hänen koulunsa oli jäänyt kesken.
Hän oli ollut jo pitkään mielisairaalassa.
Elämä jatkui. Pojalla oli hyvät elämän mahdollisuudet vakavaraisen perheyrityksen palveluksessa, isänsä perustaman yrityksen.
Tyttö vietti harhaista elämä mielisairaalassa.
Poika meni avioliittoon ja hänestä tuli kahden lapsen isä.
Tyttö oli paljon valvotulla osastolla, koska hän oli yrittänyt usein itsemurhaa.
Poika rakennutti hienon talon perheelleen ja ajeli kalliilla autolla.
Tytön elämään tuli ensi kerran toivon pilkahdus.
Ehkä se johtui uusista lääkkeistä. Ehkä hän vain väsyi suremaan menetettyjä vuosia elämästään. Luultavasti se kuitenkin liittyi Kepoksi nimettyyn mieheen, joka tuli osastolle hoitoon niihin aikoihin. Tämä oli pienikokoinen ja lihaksikas miehenräkkänä, jonka käsivarsia koristivat tökeröt vankilatatuoinnit.
- Marjukka pieni. Älä ole niin surullinen, sanoi Kepo jo ensimmäisenä päivänä karhealla äänellään.
Marjukka katsoi häntä ihmetellen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän tunsi luottamusta johonkin ihmiseen. Kepo huomasi tämän ja hymyili silmää iskien.
Kepolla oli kannettava tietokone, jolla hän kirjoitti useita tunteja päivässä.
Eräänä iltana hän pyysi Marjukkaa tulemaan kanssaan aulaan, siihen pienempään, jossa oli vain sohva ja kaksi nojatuolia. He istuivat vierekkäin ja Kepo näytti hänelle kirjoituksiaan.
Ne olivat kertomuksia vankilasta, ryöstöretkistä ja viinankäytöstä.
Marjukka luki lumoutuneena. Mies ei tuntunut välittävän mistään säännöistä. Jutut oli myös elävästi kirjoitettu.
He olivat istuneet vierekkäin jo useita tunteja, kun Kepo sanoi.
- Tällaista on ollut minun elämäni. Kerro sinä nyt omastasi.
Marjukka hämmentyi ja hätääntyi. Hän vetäytyi kuoreen, siihen jossa oli ollutkin nämä vuodet.
Kepo naurahti karheasti.
- Jos minä kehtaan kirjoittaa omasta elämästäni, niin kyllä sinäkin uskallat kertoa. Ei siinä ole hävettävää, että täällä ollaan.
Marjukka tunsi jotakin lämmintä sisällään. Äkkiä kaikki purkautui. Kaikki tuo, jota hän oli hävennyt, hänen kyvyttömyytensä sopeutua lukioon. Nuo aamut, jolloin hän olisi halunnut mieluimmin kuolla kuin lähteä kouluun. Kauhea pilkka, jota hän oli joutunut kestämään.
Kepo kuunteli vaiti.
- Sinussako muka oli vika? hän kysyi kun Marjukka oli lopettanut.
Marjukka ei osannut vastata, vaikka niin hän oli tottunut ajattelemaan kaikki nämä pimeät vuodet.
Kepo aukaisi koneelta vielä yhden kertomuksen ja ojensi koneen Marjukalle.
Siinä kerrottiin pojasta, joka halusi uuden maastopyörän, mutta ei saanut sitä kun vanhempi mies oli tullut kaupassa jakelemaan neuvojaan äidille ja myyjälle. Poika ei saanut haluamaansa pyörää, mutta hän ei lannistunut. Hän päätti kostaa.
Seuraavana päivänä miehen autoa oli sabotoitu niin, että siihen jouduttiin tekemään usean tuhannen euron korjaus. Poika ajoi miehen hulluuden partaalle. Viimein miehen vaimo osti pojalle uuden hienon maastopyörän, jotta mies ei sekoaisi lopullisesti.
- Mietipä sitä. Kosto, kosto ja kosto. Tasataan tilit. Pistetään kiusaajat kärsimään, sanoi Kepo kiihkeästi.
Siitä illasta asti Marjukka ajatteli kostoa. Siitä hetkestä asti hänen olonsa parani nopeasti.
Kepokin oli ottanut hänen asiansa omakseen.
- Sinun pitää olla valmis. Sinun pitää suunnitella kaikki hyvin. Sinun pitää tehdä hyvät tiedustelut kohteesta. Sinulla on oltava hyvä psyykkinen ja fyysinen kunto, hän suputti kiihkeästi Marjukalle kun osasto oli yhteisellä sauvakävelylenkillä.
Kepo otti hänet mukaan kuntosalille ja teki hänelle harjoitusohjelman. Iltaisin he selvittivät yhdessä pikkuaulassa Marjukan kiusaajan senhetkistä elämäntilannetta. Internetissä oli paljon tietoa ”kohteesta”, kuten Kepo kiusaajaa kutsui. Siellä oli tietoa perheyrityksestä, jonka toimitusjohtaja ”kohde” oli, ainakin nimellisesti. ”Kohde” oli mennyt mukaan myös kunnallispolitiikkaan, ja oli koululautakunnassa.
Puhelinluettelossa oli ”kohteen” kotipuhelimennumero ja matkapuhelinnumerot, myös vaimon.
Kepo soitti numerotiedusteluun ja sai selville ”kohteen” kotiosoitteen. He katsoivat kartasta ja huomasivat sen tiheästi asutuksi omakotialueeksi.
- Siellä on vaikea iskeä huomaamatta, sanoi Kepo.
- …On kokemusta. En minä ole vankilassa turhaan ollut…
Luettelossa oli myös kesämökin lankapuhelimen numero. Kepo selvitti kesämökin osoitteen. Kesti jonkin aikaa ennen kuin he saivat hankituksi kartan sen lähialueesta.
- Tämä näyttää ihanteelliselta. Kesällä he varmasti asuvat täällä ja kesä on tulossa. Nyt sinun on valmistauduttava ja varmistettava, että pääset täältä avohoitoon kesäksi, Kepo sanoi.
He tekivät suunnitelman. Kepo valmensi häntä karttamerkeissä ja suunnistamisessa. Pian Marjukan unissakin pyöri tietyn järvenrantahuvilan ympäristön karttakuviot.
Marjukka tunsi olonsa paremmaksi päivä päivältä. Vartalo ja mieli suorastaan alkoivat vaatia päivittäistä liikunta-annosta kuntosalilla Kepon kanssa.
Muutamana päivänä viikossa he keskittyivät voimaharjoitteluun ja loppupäivinä poljettiin kuntopyörää tai harjoiteltiin juoksumatolla uuvuksiin asti.
Kepo puhui herkeämättä.
- Sinun pitää hankkia teltta ja asua kohteen lähellä. Ei kuitenkaan liian lähellä vaan muutaman kilometrin päässä. Sinä et saa näyttäytyä kenellekään. Sinun pitää olla yksin. Sinun pitää olla voimakas. Ei yksinäisyyttä muuten kestä.
Iltaisin pienessä aulassa he kehittelivät suunnitelmaa. Eräänä päivänä Kepo ojensi hänelle muovipussin, jossa oli paksu kultaketju laatalla. Marjukka luki laatassa olevan nimen; Antero.
- Siinä on väline, jota voit käyttää, kun pääset iskemään. Mutta sinun on oltava kärsivällinen kuin Intian tiikeri. Ne tarkkailevat pitkään saalistaan ennen kuin iskevät. Niiden iskua ei näe kukaan. Äkkiä vain on saalis poissa.
Marjukka pyöritteli pussia kädessään.
- Mistä sinä tämän olet saanut? kysyi hän ihmetellen.
- Jotkut keikat kannattivat. Joskus jäi jotakin käteen…, vastasi Kepo salaperäisesti.
Marjukan kunto oli parantunut huimasti. Apaattisesta naisesta oli tullut iloinen. Lääkärit ja hoitajat keskustelivat hänen kanssaan, ja heidän käytöksestään kuulsi ihmetys.
- Voinko päästä avohoitoon? En jaksa enää surra elämääni, sanoi Marjukka lääkärille palaverissa.
Lääkäri hymyili. Mukana olevat hoitajatkin hymyilivät ja nyökyttelivät.
Seuraavalla viikolla Marjukka sai huoneen avohoitopotilaiden asuntolasta sairaalan ulkopuolelta.
Kaikki alkoi olla valmista. Suunnitelmat oli tehty. Kesä oli jo pitkällä ja ilmat lämpimät. Veljeltään Marjukka lainasi pienen teltan, makuupussin ja makuualustan. Hän osti vielä retkikeittimen ja vihreän värisen retkipuvun ja muita varusteita.
Niin Kepo oli käskenyt.
”Sinä et saa olla missään tekemisissä kenenkään ihmisen kanssa lähimaillakaan. Sinun pitää olla näkymätön.”
Marjukka osti vielä pussiruokia ja säilykkeitä ainakin kahdeksi viikoksi. Viimein tuli ilta, jolloin kaikki oli pakattu lähtöä varten. Hän purki vielä rinkan ja tarkasti, että kaikki tarpeellinen oli mukana.
Marjukka kävi ilmoittautumassa asuntolan valvojalle, että lähtisi ystävänsä huvilalle kuten oli aikaisemmin sopinut. Hän haki rinkan ja otti puhelimen latauksesta ja soitti itselleen taksin. Hän katkaisi virran puhelimesta, sillä akkua ei ollut syytä kuluttaa turhaan.
Taksi tuli pian. Marjukka otti kyydin parinkymmenen kilometrin päässä olevaan risteykseen ja maksoi taksin. Siitä oli matkaa jäljellä vielä kymmenisen kilometriä, mutta hän päätti kävellä sen salatakseen todellisen määränpäänsä.
Tienvarren heinikko tuoksui. Hän kuuli lintujen laulua metsästä. Marjukka ihmetteli ja mietti, miksi ei ollut huomannut sellaisia asioita aikaisemmin, ei ainakaan useaan vuoteen.
Auto pyyhkäisi vastaan. Tutut kasvot häivähtivät ajajan paikalla. Marjukan selkärangan lävisti kylmä tikari.
Hän kuitenkin jatkoi kävelyä normaalisti. Kylmyys alkoi siirtyä ylöspäin kerääntyen päähän kirkkaiksi ajatuksiksi ja päättäväisyydeksi, jäiseksi päättäväisyydeksi.
Marjukka ihmetteli sitä itsekin. Hän oikein pysähtyi tunnustelemaan tuntojaan.
Äsken oli mennyt autolla ohitse hänen kiusaajansa ja elämänsä tuhooja. Kasvot olivat selvästi tunnistettavissa tuulilasin läpi vaikka ne olivat saaneet leveyttä ja kaksoisleuan. Myös hiusraja oli vetäytynyt ylös.
Mutta kuitenkin se oli sama kiusaaja.
Marjukan selkärangan oli lävistänyt kylmä tikari kuten tuhannesti ennenkin lamauttaen hänet täysin, usein päivä- tai viikkokausiksi. Mutta nyt! Mutta nyt! Marjukka tunsi siitä suunnatonta iloa. Tuo paha tunne oli asettunut päähän hänen käyttöönsä. Kirkas ja harkitseva ajatus oli syntynyt vuosien sekavuuden siemenestä.
Marjukka kulki eteenpäin ilosta hypähdellen, painava rinkka töyssyen.
Vihdoinkin hän hallitsi elämäänsä!
Melkein viikon hän oli asunut teltassa metsässä toisella puolella valtatietä kuin järvi ja huvila. Hänen leiripaikkansa oli puolen kilometrin päässä tiestä tiheässä mäntytaimikossa. Tieltä oli matkaa huvilalle toista kilometriä metsän poikki.
Joka päivä hän oli kulkenut huvilan lähelle aikaisin aamulla kun maa oli vielä kasteesta kostea. Rakennus oli aivan rannan tuntumassa. Hän seurasi sen elämää mäen päältä tiheästä metsästä, alta rytöytyneen kuusen, jonka oksat ylettyivät maahan asti. Hänellä oli vihreä hyttysverkko päässä ja käsissä ohuet mustat hansikkaat. Puoliltapäivin ja kahvituntien aikoihin hän söi energiapatukan ja joi vettä pullosta.
Hän tunnisti ”kohteen” puolison nopeasti koulun kaunottareksi, joka taisi olla kaunotar eniten omasta mielestään. Missinura oli ainakin tyssännyt paikallisen mansikkatyttökilpailun karsintoihin.
Mies tuli yleensä iltapäivällä autollaan tai myöhään illalla taksilla. Hän oli lihava ja kasvot roikkuivat; paljon rappion merkkejä kolmikymmenvuotiaalla.
Lapset, tyttö ja poika leikkivät pihalla, mutta he eivät tulleet toimeen keskenään. Usein kanneltiin toisesta äidille. Äiti uhkasi, että isä kyllä rankaisee, kunhan tulee kotiin.
Naisen päivät täyttivät makailu ja lasten kuskaaminen harrastuksiin ja näille kiukuttelu. Melkein joka päivä lähdettiin jonnekin autolla. Kerran poika teki tenän.
”Minä en lähde harkkoihin”, hän huusi.
”Kyllä sinne on mentävä. Isä haluaa, että sinä pääset edustusjoukkueeseen.”
Tyttö kävi joillakin tanssitunneilla asusta päätellen.
Keskiviikkona Marjukka katseli hämmästyneenä kun avolava- auto tuli pihaan kyydissä ruohonleikkuri.
Autoa ajanut mies otti leikkurin alas ja leikkasi ruohon, sillä välin miehen kanssa tullut nainen kitki kukkapenkit. Sama pariskunta tuli taas perjantaina. Silloin he tekivät huvilassa siivouksen.
Marjukasta alkoi tuollaisen elämän katsominen tuntua ahdistavalta, vaikka hän olikin ottanut lääkkeensä säännöllisesti.
Lauantaiaamuna se vihdoin tapahtui. Marjukalle tuli tilaisuus iskeä.
Mies lähti yhdeksän aikaan autolla lasten kanssa. Edustusvaimo tuli toista tuntia myöhemmin ulos ja meni makaaman lepotuolille laiturille kasvot järveä kohti. Takaverannan ovi oli auki, vain hyttysverhon peittämä. Marjukka katseli hetken ennen kuin nousi piilostaan. Hän kulki kallionnyppylän alas verantaa kohti. Nainen oli laiturilla edelleen. Marjukka livahti verannalle ja meni sisään ovesta. Hän tuli tupakeittiöön ja näki taas laiturilla lepäävän naisen, nyt ikkunan läpi.
Marjukka etsi makuuhuoneen. Parisänky oli ilman päiväpeitettä, mutta peitot oli suoristettu.
Hän pöyhi sänkyä ja sylkäisi siihen muutaman kerran. Marjukka otti taskusta Kepon antamat kalliit urheilusukat, joita tämä oli pitänyt puolipäivää. Hän heitti ne huolettomasti lattialle. Hän repi muovipussin ja pudotti Kepolta saamansa kultaketjun yöpöydän eteen lattialle niin, että ei koskenut siihen. Hän meni keittiöön ja otti hansikoidulla kädellä astioita kaapista ja kattoi pöydän kahdelle. Kahvinkeittimessä oli kahvia jäljellä. Hän kaasi sitä kuppeihin ja kaasi kahvin sitten kupeista viemäriin.
”Pöytä katettuna kahdelle.” Hän ajatteli vilkaisten vielä ympärilleen. Edustusrouva oli laiturilla tuolissaan. Marjukka livahti ulos hyttysverhon lomitse ja meni takaisin piilopaikkaansa. Hän otti matkapuhelimen. Aikaisemmin hän oli vaihtanut asetuksia niin, että oma numero ei näkynyt soitettavaan puhelimeen.
Hän tunsi itsensä varmaksi ja määrätietoiseksi.
Hän valitsi ”kohteen” numeron. Puhelin hälytti muutaman kerran ennen kuin kiusaaja vastasi. Pitkästä aikaa hän kuuli tuon ivallisen äänen, äänen jota hän vihasi eniten maailmassa.
- Sen pitemmittä puheitta ilmoitan, että minun miehelläni on suhde teidän vaimonne kanssa.
Tuli hetken hiljaisuus. Sitten mies naurahti ivallisesti. Marjukka oli kuullut tuon ivallisen naureskelun ennenkin lukemattomia kertoja. Nyt se oli aavistuksen verran erilainen. Siinä oli hienoinen epävarmuuden sävy.
- Nyt rouva taitaa erehtyä…
- En erehdy, sanoi Marjukka.
- Yksityisetsivä on tutkinut ja tänä aamuna mies taas lähti vaimosi luokse. Saa pysyä siellä. Minä olen jo heittänyt hänen tavaransa pihalle.
- Voimmeko tavata? kysyi mies. Nyt epävarmuus kuulsi äänestä selvästi.
Marjukka naurahti.
- Kuulehan. Heitän tänään mieheni pihalle, ja hän sentään on mies, kaikesta huolimatta. Miksi sitten tapaisin jonkun nössön aisankannattajan?
Hän sulki puhelimen ja jäi odottamaan.
Tuo kiusaaja, joka oli pilannut hänen opiskelunsa ja tulevaisuuden suunnitelmat, tuli takaisin ajaen pihaan hurjaa vauhtia. Lapset hän oli jättänyt jonnekin. Edustusvaimo nousi laiturilla katsomaan. Mies ryntäsi sisälle. Vaimo lähti perässä.
Kuului huuto, suora eläimellinen huuto. Sen jälkeen erottui lukuisia kirosanoja, ja naisen hätääntynyt kiljaisu. Mies ilmestyi takaverannalle vetäen naista hiuksista perässään kuin säkkiä.
- SAATANAN, SAATANAN HUORA! Mies raivosi.
Nainen pääsi irti ja lähti juoksemaan pakoon Marjukan piilopaikkaa kohti. Marjukan mieleen tuli nainen kouluajoilta. Typerä kana tämä oli aina ollut, ja kiusannut ja ivannut häntä kuten muutkin kaltaisensa, omasta mielestään paremmat ihmiset. Marjukka nousi seisomaan ja tönäisi naista kun tämä oli tulossa kalliota ylös. Tämä kaatui selälleen lyöden päänsä kallioon jääden siihen makaamaan.
Marjukka vetäytyi taaemmaksi ja kääntyi lähtien ripeästi leiripaikkaa kohti.
Seuraavana päivänä hän palasi asuntolaan ja soitti Kepolle.
- Sinä taisit onnistua hyvin, Kepo sanoi.
- …lehdessä kerrottiin törkeästä pahoinpitelystä. Naisella oli kallomurtuma ja mies pidätettynä.
- En kadu mitään, sanoi Marjukka. Hänen oli todella hyvä ja tasapainoinen olo.
Kepokin oli päässyt avohoitoon ja muuttanut johonkin kotikuntansa ylläpitämään asuntoon.
Marjukka ei nähnyt häntä ennen kuin muutamien vuosien jälkeen kirjallisuusmessuilla.
Kepo oli silloin suosittu kirjailija.
Marjukankin elämä oli onnellisen ja menestyvän naisen tasapainoista elämää.
Kilpailussa kuitenkin haettiin eroottisia novelleja.
Laitan siis kirjoitukseni tähän.
Romanttisia lukuhetkiä.
RAKKAUTTA ILMAN ROMANSSIA
Hän oli asunut teltassa jo viikon.
Hän oli katsellut huvilaa ja seurannut asukkaita joka päivä näiden siitä tietämättä.
Hänellä oli syynsä.
Hän odotti sopivaa hetkeä.
Hän oli ollut kerran lahjakas tyttö, jolla oli selkeät suunnitelmat. Hän halusi käydä lukion ja tulla ylioppilaaksi hyvin arvosanoin. Se olisi auttanut häntä eteenpäin elämässä, se olisi antanut mahdollisuuden opiskella hyvään ammattiin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Suunnitelmat eivät toteutuneet.
Lukiossa oli myös poika. Omahyväinen rikkaan perheen poika, jonka ainoa nautinto tuntui olevan toisten kiusaaminen ja alas painaminen.
Poika huomasi nopeasti aran ja herkän tytön, joka suhtautui opiskeluun innolla ja vakavasti.
Hän nautti, hän nautti yhdessä äänekkäiden kavereittensa kanssa.
Tytön elämästä tuli helvetti, pohjaton epätoivon helvetti.
Kun ylioppilaslakkeja jaettiin, oli tyttö poissa. Häntä tuskin muistettiin. Hänen koulunsa oli jäänyt kesken.
Hän oli ollut jo pitkään mielisairaalassa.
Elämä jatkui. Pojalla oli hyvät elämän mahdollisuudet vakavaraisen perheyrityksen palveluksessa, isänsä perustaman yrityksen.
Tyttö vietti harhaista elämä mielisairaalassa.
Poika meni avioliittoon ja hänestä tuli kahden lapsen isä.
Tyttö oli paljon valvotulla osastolla, koska hän oli yrittänyt usein itsemurhaa.
Poika rakennutti hienon talon perheelleen ja ajeli kalliilla autolla.
Tytön elämään tuli ensi kerran toivon pilkahdus.
Ehkä se johtui uusista lääkkeistä. Ehkä hän vain väsyi suremaan menetettyjä vuosia elämästään. Luultavasti se kuitenkin liittyi Kepoksi nimettyyn mieheen, joka tuli osastolle hoitoon niihin aikoihin. Tämä oli pienikokoinen ja lihaksikas miehenräkkänä, jonka käsivarsia koristivat tökeröt vankilatatuoinnit.
- Marjukka pieni. Älä ole niin surullinen, sanoi Kepo jo ensimmäisenä päivänä karhealla äänellään.
Marjukka katsoi häntä ihmetellen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän tunsi luottamusta johonkin ihmiseen. Kepo huomasi tämän ja hymyili silmää iskien.
Kepolla oli kannettava tietokone, jolla hän kirjoitti useita tunteja päivässä.
Eräänä iltana hän pyysi Marjukkaa tulemaan kanssaan aulaan, siihen pienempään, jossa oli vain sohva ja kaksi nojatuolia. He istuivat vierekkäin ja Kepo näytti hänelle kirjoituksiaan.
Ne olivat kertomuksia vankilasta, ryöstöretkistä ja viinankäytöstä.
Marjukka luki lumoutuneena. Mies ei tuntunut välittävän mistään säännöistä. Jutut oli myös elävästi kirjoitettu.
He olivat istuneet vierekkäin jo useita tunteja, kun Kepo sanoi.
- Tällaista on ollut minun elämäni. Kerro sinä nyt omastasi.
Marjukka hämmentyi ja hätääntyi. Hän vetäytyi kuoreen, siihen jossa oli ollutkin nämä vuodet.
Kepo naurahti karheasti.
- Jos minä kehtaan kirjoittaa omasta elämästäni, niin kyllä sinäkin uskallat kertoa. Ei siinä ole hävettävää, että täällä ollaan.
Marjukka tunsi jotakin lämmintä sisällään. Äkkiä kaikki purkautui. Kaikki tuo, jota hän oli hävennyt, hänen kyvyttömyytensä sopeutua lukioon. Nuo aamut, jolloin hän olisi halunnut mieluimmin kuolla kuin lähteä kouluun. Kauhea pilkka, jota hän oli joutunut kestämään.
Kepo kuunteli vaiti.
- Sinussako muka oli vika? hän kysyi kun Marjukka oli lopettanut.
Marjukka ei osannut vastata, vaikka niin hän oli tottunut ajattelemaan kaikki nämä pimeät vuodet.
Kepo aukaisi koneelta vielä yhden kertomuksen ja ojensi koneen Marjukalle.
Siinä kerrottiin pojasta, joka halusi uuden maastopyörän, mutta ei saanut sitä kun vanhempi mies oli tullut kaupassa jakelemaan neuvojaan äidille ja myyjälle. Poika ei saanut haluamaansa pyörää, mutta hän ei lannistunut. Hän päätti kostaa.
Seuraavana päivänä miehen autoa oli sabotoitu niin, että siihen jouduttiin tekemään usean tuhannen euron korjaus. Poika ajoi miehen hulluuden partaalle. Viimein miehen vaimo osti pojalle uuden hienon maastopyörän, jotta mies ei sekoaisi lopullisesti.
- Mietipä sitä. Kosto, kosto ja kosto. Tasataan tilit. Pistetään kiusaajat kärsimään, sanoi Kepo kiihkeästi.
Siitä illasta asti Marjukka ajatteli kostoa. Siitä hetkestä asti hänen olonsa parani nopeasti.
Kepokin oli ottanut hänen asiansa omakseen.
- Sinun pitää olla valmis. Sinun pitää suunnitella kaikki hyvin. Sinun pitää tehdä hyvät tiedustelut kohteesta. Sinulla on oltava hyvä psyykkinen ja fyysinen kunto, hän suputti kiihkeästi Marjukalle kun osasto oli yhteisellä sauvakävelylenkillä.
Kepo otti hänet mukaan kuntosalille ja teki hänelle harjoitusohjelman. Iltaisin he selvittivät yhdessä pikkuaulassa Marjukan kiusaajan senhetkistä elämäntilannetta. Internetissä oli paljon tietoa ”kohteesta”, kuten Kepo kiusaajaa kutsui. Siellä oli tietoa perheyrityksestä, jonka toimitusjohtaja ”kohde” oli, ainakin nimellisesti. ”Kohde” oli mennyt mukaan myös kunnallispolitiikkaan, ja oli koululautakunnassa.
Puhelinluettelossa oli ”kohteen” kotipuhelimennumero ja matkapuhelinnumerot, myös vaimon.
Kepo soitti numerotiedusteluun ja sai selville ”kohteen” kotiosoitteen. He katsoivat kartasta ja huomasivat sen tiheästi asutuksi omakotialueeksi.
- Siellä on vaikea iskeä huomaamatta, sanoi Kepo.
- …On kokemusta. En minä ole vankilassa turhaan ollut…
Luettelossa oli myös kesämökin lankapuhelimen numero. Kepo selvitti kesämökin osoitteen. Kesti jonkin aikaa ennen kuin he saivat hankituksi kartan sen lähialueesta.
- Tämä näyttää ihanteelliselta. Kesällä he varmasti asuvat täällä ja kesä on tulossa. Nyt sinun on valmistauduttava ja varmistettava, että pääset täältä avohoitoon kesäksi, Kepo sanoi.
He tekivät suunnitelman. Kepo valmensi häntä karttamerkeissä ja suunnistamisessa. Pian Marjukan unissakin pyöri tietyn järvenrantahuvilan ympäristön karttakuviot.
Marjukka tunsi olonsa paremmaksi päivä päivältä. Vartalo ja mieli suorastaan alkoivat vaatia päivittäistä liikunta-annosta kuntosalilla Kepon kanssa.
Muutamana päivänä viikossa he keskittyivät voimaharjoitteluun ja loppupäivinä poljettiin kuntopyörää tai harjoiteltiin juoksumatolla uuvuksiin asti.
Kepo puhui herkeämättä.
- Sinun pitää hankkia teltta ja asua kohteen lähellä. Ei kuitenkaan liian lähellä vaan muutaman kilometrin päässä. Sinä et saa näyttäytyä kenellekään. Sinun pitää olla yksin. Sinun pitää olla voimakas. Ei yksinäisyyttä muuten kestä.
Iltaisin pienessä aulassa he kehittelivät suunnitelmaa. Eräänä päivänä Kepo ojensi hänelle muovipussin, jossa oli paksu kultaketju laatalla. Marjukka luki laatassa olevan nimen; Antero.
- Siinä on väline, jota voit käyttää, kun pääset iskemään. Mutta sinun on oltava kärsivällinen kuin Intian tiikeri. Ne tarkkailevat pitkään saalistaan ennen kuin iskevät. Niiden iskua ei näe kukaan. Äkkiä vain on saalis poissa.
Marjukka pyöritteli pussia kädessään.
- Mistä sinä tämän olet saanut? kysyi hän ihmetellen.
- Jotkut keikat kannattivat. Joskus jäi jotakin käteen…, vastasi Kepo salaperäisesti.
Marjukan kunto oli parantunut huimasti. Apaattisesta naisesta oli tullut iloinen. Lääkärit ja hoitajat keskustelivat hänen kanssaan, ja heidän käytöksestään kuulsi ihmetys.
- Voinko päästä avohoitoon? En jaksa enää surra elämääni, sanoi Marjukka lääkärille palaverissa.
Lääkäri hymyili. Mukana olevat hoitajatkin hymyilivät ja nyökyttelivät.
Seuraavalla viikolla Marjukka sai huoneen avohoitopotilaiden asuntolasta sairaalan ulkopuolelta.
Kaikki alkoi olla valmista. Suunnitelmat oli tehty. Kesä oli jo pitkällä ja ilmat lämpimät. Veljeltään Marjukka lainasi pienen teltan, makuupussin ja makuualustan. Hän osti vielä retkikeittimen ja vihreän värisen retkipuvun ja muita varusteita.
Niin Kepo oli käskenyt.
”Sinä et saa olla missään tekemisissä kenenkään ihmisen kanssa lähimaillakaan. Sinun pitää olla näkymätön.”
Marjukka osti vielä pussiruokia ja säilykkeitä ainakin kahdeksi viikoksi. Viimein tuli ilta, jolloin kaikki oli pakattu lähtöä varten. Hän purki vielä rinkan ja tarkasti, että kaikki tarpeellinen oli mukana.
Marjukka kävi ilmoittautumassa asuntolan valvojalle, että lähtisi ystävänsä huvilalle kuten oli aikaisemmin sopinut. Hän haki rinkan ja otti puhelimen latauksesta ja soitti itselleen taksin. Hän katkaisi virran puhelimesta, sillä akkua ei ollut syytä kuluttaa turhaan.
Taksi tuli pian. Marjukka otti kyydin parinkymmenen kilometrin päässä olevaan risteykseen ja maksoi taksin. Siitä oli matkaa jäljellä vielä kymmenisen kilometriä, mutta hän päätti kävellä sen salatakseen todellisen määränpäänsä.
Tienvarren heinikko tuoksui. Hän kuuli lintujen laulua metsästä. Marjukka ihmetteli ja mietti, miksi ei ollut huomannut sellaisia asioita aikaisemmin, ei ainakaan useaan vuoteen.
Auto pyyhkäisi vastaan. Tutut kasvot häivähtivät ajajan paikalla. Marjukan selkärangan lävisti kylmä tikari.
Hän kuitenkin jatkoi kävelyä normaalisti. Kylmyys alkoi siirtyä ylöspäin kerääntyen päähän kirkkaiksi ajatuksiksi ja päättäväisyydeksi, jäiseksi päättäväisyydeksi.
Marjukka ihmetteli sitä itsekin. Hän oikein pysähtyi tunnustelemaan tuntojaan.
Äsken oli mennyt autolla ohitse hänen kiusaajansa ja elämänsä tuhooja. Kasvot olivat selvästi tunnistettavissa tuulilasin läpi vaikka ne olivat saaneet leveyttä ja kaksoisleuan. Myös hiusraja oli vetäytynyt ylös.
Mutta kuitenkin se oli sama kiusaaja.
Marjukan selkärangan oli lävistänyt kylmä tikari kuten tuhannesti ennenkin lamauttaen hänet täysin, usein päivä- tai viikkokausiksi. Mutta nyt! Mutta nyt! Marjukka tunsi siitä suunnatonta iloa. Tuo paha tunne oli asettunut päähän hänen käyttöönsä. Kirkas ja harkitseva ajatus oli syntynyt vuosien sekavuuden siemenestä.
Marjukka kulki eteenpäin ilosta hypähdellen, painava rinkka töyssyen.
Vihdoinkin hän hallitsi elämäänsä!
Melkein viikon hän oli asunut teltassa metsässä toisella puolella valtatietä kuin järvi ja huvila. Hänen leiripaikkansa oli puolen kilometrin päässä tiestä tiheässä mäntytaimikossa. Tieltä oli matkaa huvilalle toista kilometriä metsän poikki.
Joka päivä hän oli kulkenut huvilan lähelle aikaisin aamulla kun maa oli vielä kasteesta kostea. Rakennus oli aivan rannan tuntumassa. Hän seurasi sen elämää mäen päältä tiheästä metsästä, alta rytöytyneen kuusen, jonka oksat ylettyivät maahan asti. Hänellä oli vihreä hyttysverkko päässä ja käsissä ohuet mustat hansikkaat. Puoliltapäivin ja kahvituntien aikoihin hän söi energiapatukan ja joi vettä pullosta.
Hän tunnisti ”kohteen” puolison nopeasti koulun kaunottareksi, joka taisi olla kaunotar eniten omasta mielestään. Missinura oli ainakin tyssännyt paikallisen mansikkatyttökilpailun karsintoihin.
Mies tuli yleensä iltapäivällä autollaan tai myöhään illalla taksilla. Hän oli lihava ja kasvot roikkuivat; paljon rappion merkkejä kolmikymmenvuotiaalla.
Lapset, tyttö ja poika leikkivät pihalla, mutta he eivät tulleet toimeen keskenään. Usein kanneltiin toisesta äidille. Äiti uhkasi, että isä kyllä rankaisee, kunhan tulee kotiin.
Naisen päivät täyttivät makailu ja lasten kuskaaminen harrastuksiin ja näille kiukuttelu. Melkein joka päivä lähdettiin jonnekin autolla. Kerran poika teki tenän.
”Minä en lähde harkkoihin”, hän huusi.
”Kyllä sinne on mentävä. Isä haluaa, että sinä pääset edustusjoukkueeseen.”
Tyttö kävi joillakin tanssitunneilla asusta päätellen.
Keskiviikkona Marjukka katseli hämmästyneenä kun avolava- auto tuli pihaan kyydissä ruohonleikkuri.
Autoa ajanut mies otti leikkurin alas ja leikkasi ruohon, sillä välin miehen kanssa tullut nainen kitki kukkapenkit. Sama pariskunta tuli taas perjantaina. Silloin he tekivät huvilassa siivouksen.
Marjukasta alkoi tuollaisen elämän katsominen tuntua ahdistavalta, vaikka hän olikin ottanut lääkkeensä säännöllisesti.
Lauantaiaamuna se vihdoin tapahtui. Marjukalle tuli tilaisuus iskeä.
Mies lähti yhdeksän aikaan autolla lasten kanssa. Edustusvaimo tuli toista tuntia myöhemmin ulos ja meni makaaman lepotuolille laiturille kasvot järveä kohti. Takaverannan ovi oli auki, vain hyttysverhon peittämä. Marjukka katseli hetken ennen kuin nousi piilostaan. Hän kulki kallionnyppylän alas verantaa kohti. Nainen oli laiturilla edelleen. Marjukka livahti verannalle ja meni sisään ovesta. Hän tuli tupakeittiöön ja näki taas laiturilla lepäävän naisen, nyt ikkunan läpi.
Marjukka etsi makuuhuoneen. Parisänky oli ilman päiväpeitettä, mutta peitot oli suoristettu.
Hän pöyhi sänkyä ja sylkäisi siihen muutaman kerran. Marjukka otti taskusta Kepon antamat kalliit urheilusukat, joita tämä oli pitänyt puolipäivää. Hän heitti ne huolettomasti lattialle. Hän repi muovipussin ja pudotti Kepolta saamansa kultaketjun yöpöydän eteen lattialle niin, että ei koskenut siihen. Hän meni keittiöön ja otti hansikoidulla kädellä astioita kaapista ja kattoi pöydän kahdelle. Kahvinkeittimessä oli kahvia jäljellä. Hän kaasi sitä kuppeihin ja kaasi kahvin sitten kupeista viemäriin.
”Pöytä katettuna kahdelle.” Hän ajatteli vilkaisten vielä ympärilleen. Edustusrouva oli laiturilla tuolissaan. Marjukka livahti ulos hyttysverhon lomitse ja meni takaisin piilopaikkaansa. Hän otti matkapuhelimen. Aikaisemmin hän oli vaihtanut asetuksia niin, että oma numero ei näkynyt soitettavaan puhelimeen.
Hän tunsi itsensä varmaksi ja määrätietoiseksi.
Hän valitsi ”kohteen” numeron. Puhelin hälytti muutaman kerran ennen kuin kiusaaja vastasi. Pitkästä aikaa hän kuuli tuon ivallisen äänen, äänen jota hän vihasi eniten maailmassa.
- Sen pitemmittä puheitta ilmoitan, että minun miehelläni on suhde teidän vaimonne kanssa.
Tuli hetken hiljaisuus. Sitten mies naurahti ivallisesti. Marjukka oli kuullut tuon ivallisen naureskelun ennenkin lukemattomia kertoja. Nyt se oli aavistuksen verran erilainen. Siinä oli hienoinen epävarmuuden sävy.
- Nyt rouva taitaa erehtyä…
- En erehdy, sanoi Marjukka.
- Yksityisetsivä on tutkinut ja tänä aamuna mies taas lähti vaimosi luokse. Saa pysyä siellä. Minä olen jo heittänyt hänen tavaransa pihalle.
- Voimmeko tavata? kysyi mies. Nyt epävarmuus kuulsi äänestä selvästi.
Marjukka naurahti.
- Kuulehan. Heitän tänään mieheni pihalle, ja hän sentään on mies, kaikesta huolimatta. Miksi sitten tapaisin jonkun nössön aisankannattajan?
Hän sulki puhelimen ja jäi odottamaan.
Tuo kiusaaja, joka oli pilannut hänen opiskelunsa ja tulevaisuuden suunnitelmat, tuli takaisin ajaen pihaan hurjaa vauhtia. Lapset hän oli jättänyt jonnekin. Edustusvaimo nousi laiturilla katsomaan. Mies ryntäsi sisälle. Vaimo lähti perässä.
Kuului huuto, suora eläimellinen huuto. Sen jälkeen erottui lukuisia kirosanoja, ja naisen hätääntynyt kiljaisu. Mies ilmestyi takaverannalle vetäen naista hiuksista perässään kuin säkkiä.
- SAATANAN, SAATANAN HUORA! Mies raivosi.
Nainen pääsi irti ja lähti juoksemaan pakoon Marjukan piilopaikkaa kohti. Marjukan mieleen tuli nainen kouluajoilta. Typerä kana tämä oli aina ollut, ja kiusannut ja ivannut häntä kuten muutkin kaltaisensa, omasta mielestään paremmat ihmiset. Marjukka nousi seisomaan ja tönäisi naista kun tämä oli tulossa kalliota ylös. Tämä kaatui selälleen lyöden päänsä kallioon jääden siihen makaamaan.
Marjukka vetäytyi taaemmaksi ja kääntyi lähtien ripeästi leiripaikkaa kohti.
Seuraavana päivänä hän palasi asuntolaan ja soitti Kepolle.
- Sinä taisit onnistua hyvin, Kepo sanoi.
- …lehdessä kerrottiin törkeästä pahoinpitelystä. Naisella oli kallomurtuma ja mies pidätettynä.
- En kadu mitään, sanoi Marjukka. Hänen oli todella hyvä ja tasapainoinen olo.
Kepokin oli päässyt avohoitoon ja muuttanut johonkin kotikuntansa ylläpitämään asuntoon.
Marjukka ei nähnyt häntä ennen kuin muutamien vuosien jälkeen kirjallisuusmessuilla.
Kepo oli silloin suosittu kirjailija.
Marjukankin elämä oli onnellisen ja menestyvän naisen tasapainoista elämää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sä olet nyt Kepsu funtisinut tämän asian aivan väärin. Siis tämä tekstihän on täynnä piiloerotiikkaa, siten täysin mahdollinen tuote Regularin Ascottiin.