onko totta

Onko totta tieto, että uima-altaiden vedet ovat saastuneet likavedestä. Silloin matkatoimistot tekevät väärin viedessään uusia ihmisiä kohteeseen. Haluaisin tietää pitääkö tämä paikkansa.
31315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joidenkin altaat likaantunut hiekasta ja liejusta mutta aika pienessä osassa hotelleita.

Äänestä
  • kaikki ylempää tuleva vesi jatkaa kulkuaan alas mereen keräten mennessään kaiken ja jäätäen jälkeensä jotain.
    huomenna paistanee taas aurinko ja kaikki on hyvin! paikkoja siivoillaan.

    Äänestä

Palasimme ma 3.7 Sunny Beachilta.Asuimme rannanna pohjois päässä Fiesta Beach hotellissa joka oli matkatoimisto Dominan listoilla.Hieno hotelli hyvä äänieristys ja hyvä aamiainen ja siisti, eikä mitään öykäröiviä kännisiä nuoria ollut. Bulgaria yllätti heti saavuttuamme postiivisesti.Tullimuodollisuudet sujuivat nopeasti ja laukut saatiin myös nopsaan.
Lämpöä oli koko viikon 27-35. Bulgarialaiset eivät tyrkytä kaupoissa kuten turkissa on tapana.
Ranta hieno ja puhdas. Kunhan katsoo mitä pistää suuhunsa ja huolehtii käsihygieniasta, ei vatsataudin vaara ole sen pahempi kuin muuallakaan eteläeuroopassa.Meillä piti olla paluu lento su 2.7 klo.15.40 mutta myrksy yllätti.Sunnuntain vastaisena yönä alkoi kova ukonilma ja sade joka kesti 12 t.Vesi tukki tiet, altaat tulvivat yli ja meri muuttui ruskeaksi kuravedeksi. Tuuli ja sade sotkivat joka paikan. Osassa hotelleissa varmaan joutuvat vaihtamaan kalusteetkin, kuten meille kävi kun vesi tulvi ravintolaan ja kauppaan.Lentomme myöhästyi 8 t.Olimme muuten matkaan tyytyväisiä mutta luonto yllätti ja näytti kuinka arvaamaton se voi olla.
Matkatoimisto Dominan oppaat tekivät kaikkensa mutta he ovat nuoria ja kokemuksen puute näkyi jo menolennolla. Hemus Airin koneet ovat tosi likaisia ja vanhoja. Päätimmekin tästedes lentää vain Finnairilla ja Sas.illa. Kyllä siellä äkkiä saavat paikat kuntoon, arvelisin, että viikossa kaikki on jo ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomenna matkaan kirjoitti:

Onko totta tieto, että uima-altaiden vedet ovat saastuneet likavedestä. Silloin matkatoimistot tekevät väärin viedessään uusia ihmisiä kohteeseen. Haluaisin tietää pitääkö tämä paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu