Auttakaa

Minulla on iso ongelma. Kuukautiseni ovat todellä epäsäännölliset. Joskus kierto on ns normaali eli 18-35 päivää. Mutta useammin kierto voi olla kuudesta viikosta seitsemäänkin viikkoon. En ole mieheni kanssa yrittäneet vielä vauvaa, mutta tarkoittaako tämä, että ainakaan tuollaisen kierron aikana en voi tulla raskaaksi? Entä jos aloitan e-pillereiden syönnin ja lopetan sen vaikka vuoden kuluttua, auttaakohan sen suhteen, että kierto jäisi säännöllisemmäksi ja näin ollen raskaaksi tulo olisi todennäköisempää. Entä onko kuukautisten säännölliseksi saamiseen muita vaihtoehtohja kuin e-pillerit? Olen täysin normaalipainoinen ja muuten terve.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöstä tai jostain poikkeavuudesta hormonitasapainossa. Kannattaa hakeutua vaikkapa gynelle niin syy vaivaan selviäisi. Itselläni kierto oli 20 jopa 39 päivään siis sekä ns. liian lyhyt että liian pitkä (varsinkin kesällä huomattavasti pidempi) ja lievää akneakin löytyi, pillerit sain näihin ongelmiin. Raskaaksi voit tulla jos vain kuukautiset on, mutta onhan se varmempaa ja vähemmän hermoja raastavaa jos on edes suunnilleen säännöllinen.
Suosittelenkin siis että käyt asian tiimoilta lääkärin juttusilla. (:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siidi kirjoitti:

Minulla on iso ongelma. Kuukautiseni ovat todellä epäsäännölliset. Joskus kierto on ns normaali eli 18-35 päivää. Mutta useammin kierto voi olla kuudesta viikosta seitsemäänkin viikkoon. En ole mieheni kanssa yrittäneet vielä vauvaa, mutta tarkoittaako tämä, että ainakaan tuollaisen kierron aikana en voi tulla raskaaksi? Entä jos aloitan e-pillereiden syönnin ja lopetan sen vaikka vuoden kuluttua, auttaakohan sen suhteen, että kierto jäisi säännöllisemmäksi ja näin ollen raskaaksi tulo olisi todennäköisempää. Entä onko kuukautisten säännölliseksi saamiseen muita vaihtoehtohja kuin e-pillerit? Olen täysin normaalipainoinen ja muuten terve.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu