pelkästään tälle palstalle kirjoittelevat??!! Millään muulla palstalla en ole törmännyt näin outoihin, "sairaisiin" ja selvästi jollakin tavalla mielenterveysongelmista kärsiviin kirjoittajiin. (en yleistä kaikkia kirjoittajia)
Kehottaisinkin näitä "sekavia" kirjoittajia etsimään apua itselleen, eikä kuluttamaan kaikkea vapaa-aikaansa tällä palstalla, jolloin häiritsevät niiden ihmisten keskustelua, jotka ovat oikeasti ja aidosti kiinnostuneita hypnoosista ja sen avusta erilaisiin ongelmiin.
Itselläni on kokemusta hypnoosin tuovasta avusta ja mm. nykyisin osaankin psyykata itseäni esim. erilaisia esiintystilanteita varten, enkä jännitä niissä lainkaan.
Niille, jotka pelkäävät hypnoosihoitoa (eli suggestoterapiaa), voin sanoa, että mitään pelkäämistä ei ole ja rohkeasti kannattaa ottaa yhteyttä niitä tekeviin tahoihin, koska eihän tämän hoidon tuomasta avusta tiedä, jos ei ole koskaan kokeillut. Itse olen jo melkein 40v. ja olen ensimmäisen kerran ollut tekemisissä hypnoosin kanssa jo 15-vuotiaana. Itse en osaa hypnotisoida, enkä ole tällä alalla.

Vastaukset 8
Vanhimmat
lukekaa myös suomi 24:n chat palstaa
Mitä sieltä löytyy? Liittyykö jotenki luvattomaan hoitotoimintaan tai muuhun puolilaittomaan/ puolilailliseen/ laittomaan? Hypnoosimarkkinoihin?
Jos haluat tutustua todella mielenvikaisiin kirjoittajiin niin sinun on syytä vieraila uskonto-foorueilla. Siellä tarvittaisiin todella psykiatreja, psykologeja ja hoitsuja. Ei niinkään tällä foorumilla.
olevankin koko ajan "äänessä". En ole tällä palstalla käynyt kuin n. viikon ajan ja sinun nimimerkkisi kyllä otti heti silmiin, oikea joka asiaan puuttuja... :-P
mulle on suositeltu hoidoksi hypnoosia dissosiaatiohäiriöön mutta en oikein tiedä uskallanko lähtee..jospa ei herääkkään,jospa kertoo jotakin mitä ei välttämättä halua,videoidaanko istunnot,jos niin katsotaanko ne sen jälkeen yhdessä ym... tunnuit asiasta tietävän joten jos sinulta aikaa liikenesi kertoa tietämättömälle kiitos =)
koska en ole alalla itse, vaikka jonkin verran tiedänkin "sivusta seuranneena". (Olen tämän keskustelun aloittaja) Voin vain kehottaa ottamaan yhteyttä SHY:n sivuilla oleviin terapeuttehin. Heidän uskon kaikkien olevan asiansa osaavia ja luotettavia henkilöitä.
Linkki suggestoterapeuttien listaan: http://www.hypnologia.com/fin/terapial.php
Karttaa klikkaamalla saat näkyviin oman alueesi ja siellä toimivat henkilöt. Oletuksena on Uudenmaanalue.
Miten tietopohjainen hypnopsykoterapia eroaa ns. "suggestoterapioista", joita maallikkohypnootikot suosivat?
vastaamani teksti eli kehotan SHY:n ottamaan yhteyttä ja kysymään heiltä. Eli linkki on http://www.hypnologia.com/fin/terapial.php