eli kertokaas jotain vinkkejä, millä voisin vahvistaa suhdettani pentuni kanssa? eli jotain hauskaa tekemistä, minkä avulla se oppisi luottamaan minuun ja hyväksyisi minut laumansa johtajaksi?
suhteen vahvistaminen pentuun
ella84
4349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
paljon riippuu siitä minkä rotunen sun pentu on.
Itse olin 5 kk kotona saksanpaimenkoiran kanssa ja hyvin on mennyt,se on nyt 2.5 v.
Eli yhdessäolo on kaikkein tärkein.
eli koirani on mitteli. pitäisi kiintyä tiiviisti omistajaansa ja olla varautunut vieraita kohtaan. tosin eihän näihin rotukuvauksiin aina ole luottaminen. mietinkin vain, että millä saan koirani tajuamaan, että se omistaja olen minä, eikä koko perhe. tällä hetkellä ei tunnu olevan kovin selvä asia pennulle(eikä tosin perheellenikään!).
kun pentu tuli meille(isoon perheeseen), ei se oikein ketään erityisesti pitänyt johtajanaan. vähitellen, kun aloin leikkiä, ruokkia, lenkittää, hoitaa ym. se rupesi kiintymään minuun. kun opetin sille kaikki perus käskyt ja vähän omaa, meidän suhde kasvoi. nykyään seuraa minua kaikkialle.olen myös huomannut, että koirani tottelee minua paremmin kuin muita..:/ vietä aikaasi pennun kanssa, ja ota se mukaan, jos vain voit. leiki sen kanssa ja kouluta!
Ruoki pentu itse, kouluta sitä ja leiki sen kanssa sitä, niin kyllä se oppii tietämään, että sinä olet sen pomo. Ei ole väliä, vaikka muut leikkivät ja hellivät, kyllä pentu oppii tietämään, että se on pomo, joka ruokkii ja kouluttaa eniten. Johtajuutta voit vahvistaa myös siten, että et huomioi pentua koskaan silloin, kun se hakee huomiota vaan vain silloin, kun sinä olet aloitteentekijä. Opeta pennulle ensimmäiseksi kontaktia.
Tässä muutama hyvä linkki:
http://www.flagstones.info/kirjasto_sosiaallisuus.htm
http://www.kolumbus.fi/hukka-putki/vinkkivihko.htm
http://kotisivu.mtv3.fi/toko/liikkeidenkoulutus.htm
Hyviä kirjoja ovat Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus ja Jan Fennellin kirja Kuuntelen koiraani (siinä paljon johtajuudesta).