Meillä on kohta vuoden ikää lähentelevä kääpiökoira-uros, jolla on napatyrä. Noin kuukausi sitten koira oksenteli ja maha oli löysällä (tykkää syödä kaikkea mikä eteen tulee..) ja otin sen syliini ja silittelin sen vatsaa. Silloin huomasin, että napatyrän kohdalle oli ilmestynyt "vako" (tuntuu kahdelta jänteeltä) ja tyrää ei meinannut löytyä mistään. Ajattelin sen ensin johtuvan siitä, että sen suoli oli yksinkertaisesti niin tyhjä oksentelun ja ripuloinnin seurauksena. Nyt tyrää ei kuitenkaan tunnu vieläkään, se kylläkin näkyy, mutta sen kohdalla tuntuu se sama vako kuin kuukausi sitten. Onko kenelläkään kokemusta tyrän katoamisesta noin vaan itsestään? Tiedän kyllä että tämäkin on mahdollista.. Mietin silloin eläinlääkärissä käymistä, mutta kun koira on ollut muuten ihan täysin terve.. Voikohan tämä johtua vain siitä että kun on kasvanut oikeisiin mittoihinsa, niin tyrä ei enää "pullota" samalla tavalla?
Napatyrästä
kokemuksia..
1204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
eläinlääkäriltä. Soitat vaikka ja kysyt, ei sinun ole siellä pakko käydä. Mutta jos koira vaikuttaa sinusta terveeltä etkä usko että mitään on vialla niin eihän siinä sitten ole mitään hätää.