Saina keskenmenon joulukuussa 05, kohdunulkoinen tammikuussa 06 ja silloin jouduttiin poistamaan toinen munajohdin ja saman puolen munasarja oli pahasti vioittunut (ei varmaan ovuloi enää ikinä).
Noh, minulla on ollut 5 menkat sen jälkeen. 3 ensimmäiset olivat normaalin oloiset (2 päivää runsasta vuotoa jonka jälkeen väheni tasaisesti ja kierto 35pv).
seuraavat menkat olivat aika niukat, 1 päivä runsaampaa vuotoa (ei silti yhtä runsasta kuin aiemmin), kierto 32 päivää.
Nyt kierto 31 päivää, menkat kestivät kokonaisuudessaan 2,5 päivää ja olisin periaatteessa vuodon määrän perusteella selvinnyt yhdellä siteellä. yhtenä yönä tuli pikkasen enemmän, (ei paljon, mutta siiteelle asti tullut kuitenkin), muuten vain pyyhittäessä.
Raskaana en ole, viime kuukautisista asti ollut koko kuukauden "menkkamainen" olo, sukupuolitautitestit tehty, samoin plv,eikä mitään. Rintoja pistellyt aina välillä. Ja 100% varmuudella, en ole raskaana. Lääkäri teki gynen tutkimuksen ja kohtua arasteli koskettaessa. tulehdusarvotkin oli ok.
MIKÄ MULLA VOI OLLA??? lääkäri odottelee vain papa:n tuloksia (vuosi sitten ei näkynyt mitään), ja itse olen hermostunut!
Voiko hormoonit mennä itsestään sekaisin? En käytä hormonaalista ehkäisyä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole kyllä asiantuntija tällaisissa asioissa, mutta voisikohan vaikuttaa jotenkin tuo toisen munasarjan vioittuminen? Munasarjathan tuottavat niitä hormoneja, jotka vastaavat kuukautiskierrosta. Kun munasolu kypsyy, sen ympärillä olevat solut (muistaakseni) tuottavat estrogeenia. Myöhemmin keltarauhanen tuottaa progesteronia. Näillä hormoneilla on iso rooli siinä, millaiset kuukautiset ja kuukautiskierto ylipäänsä on. Luulisin, että normaalissa kuukautiskierrossa nuo asiat tapahtuvat vuorotellen aina toisessa munasarjassa. Jos munasarjasi vioittui niin, ettei se enää ovuloi, ehkä se ei pysty tuottamaan hormoneita normaalisti, ja se vaikuttaa kuukautisiisi? Tämä oli sitten vain arvaus. Toisaalta sinulla kyllä oli normaalit menkat aluksi kolmesti. Mutta ehkä sillä silti on vaikutusta asiaan?