Minun pitäis ostaa 1-v.täyttävälle kummipojalleni synttäri-ja joululahja.En oikein tiedä,mitä ostaisin.Olisko kellään antaa mitään hyvää vinkkiä?
Mitä lahjaksi?
Maarit
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Leluja on tuon ikäisillä varmasti tarpeeksi. Kun muistelen parhaita lahjoja, mitä oma lapseni on saanut, ovat käyttötavarat ollet mieluisampia. Juhla-asu, uusi talvihattu tai myrkyttömät (mehiläisvaha) väriliidut.
Vaikka juhlat ovat lähellä toisiaan, osta silti kaksi pakettia tulevaisuudessa. Kaverit, joilla synttärit ovat joulukuussa ovat maininneet, kuinka ikävää oli kun sain vain yhden paketin, vaikka muut saivat erikseen joulu- ja synttärilahjat.
Kirja tai joku palapelityyppinen systeemi.Mielestäni kirjoja ei ole koskaan liikaa, se voi olla ihan kuvakirja, mitä itse selailla tai satukirja, mitä vanhemmat lukevat.
Käyttövaatetta aina tarvitaan. Juhlavaatteille ei ole paljoa käyttöä. Yksi-vuotias on yleensä kokoa 80 cm, osta hieman isompaa kokoa, ettei vain ole pieni ja jää heti pieneksi. Mutta koko kannattaa kysyä vanhemmilta. Yksivuotias syö vielä kaikkea eli ne vahaliidut eivät ole vielä kovin hyvä lahja. Sitten vanhempama kyllä. Jos haluat ostaa lelun niin hyviä ovat pallo ja puinen palapeli. Jos ostat lelun, katso että se soveltuu 1-vuotiaalle. Kirja on erinomainen lahja. Lastenmusiikkilevyt soveltuvat paremminkin 2-vuotiaalle ja siitä vanhemmalle.