Sain viimeviikolla itselleni Tomppa 710:n. Olen sitä nyt kokeillut tässä muutaman päivän että tulisi tutuksi ennen kesälomareissua.
Pääsääntöisesti neuvoo helvetin hyvin ja käyttöergonomia on kohdillaan. Kertoo hyvissä ajoin ennen risteystä mistä käännytään ja minne. Mutta yksi asia ihmetyttää. Lähdettäessä kotipihasta minne tahansa, tekee jonkun ihmeellisen ylimääräisen lenkin jota en usko että kukaan ihminen koskaan tekisi. Ei säästä aikaa eikä matkaa, joten ihmetyttää että mistä se oikein saa päähänsä heittää noin 0,5 - 1 km täysin turhan lenkin??? Sen vielä ymmärtäisi jos olisi kyseessä joku isompi tie, mutta kun ei. Pientä hiekkatien syheröä pitäisi lähteä tahkoamaan ja ihan vastakkaiseen suuntaan. Kyllähän se sitten nopeasti laskee uuden reitin kun huomaa että jätkä lähteekin muinamiehinä toiseen suuntaan kun neuvottiin.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Voikohan tuota opettaa mitenkään... ei varmaankaan. Herää kysymys että ajattaakohan se jossain tuntemattomissa paikoissa sitten älyttömiä reittejä? Voi, voi... muuten niin fiksun oloinen vekotin.
Tomppa neuvoo hölmösti
9
2558
Vastaukset
- Ostanut
Minulla myös moinen navi ja kyllä se ainakin lähtee kotoa suoraan sinne minne pitää ilman ylimääräisiä mutkia !! Mistä lie johtuu moinen käytös sinun navissa ??
- 300
ja lähtee myös harhailemaan kun ei osaa kääntyä kotoa isommalle tielle... ja kuulemani mukaan näitä ongelmia on todella paljon!
- navigator
tämä on todella iso ongelma... et sitten osaa ajaa sitä alkupätkää itse.. menee about 5 sekuntia kun uusi reitti on laskettu. Mitä sitä muutenkaan turhaa katselee kotikulmilla
kun ajelin jakeluautoo, ni meil oli jotkut tompat avustamassa pääsääntösin meni aika hyvin, mut muutaman kerran neuvoi maatalon pihan läpi yms. vastaavaa.
- kierrättää
reissussakin, mutta sitä vaan ajelee kun ei tiiä.
Mutta loppujenlopuksi olen tyytyväinen omaani GO300.
Konehhan sekin on, kunhan perille vie sehän riittää.- juntti
Onko tuo "konehhan" kirjoitettu tarkoituksella. Se on väärin. Takaisin kouluun!
- turisti2006
Moi!
On hyvä tiedostaa, että myös "tompan" toiminta perustuu siihen kartta-aineistoon, minka asianomaisen kunta on tehnyt.
Kuntien tekemät kartta-aineistot on paikoin aika puutteellisia. - Opus
Valikosta voi valita, joko nopein tai lyhin reitti.
Oletko valinnut lyhimmän reitin, jolloin ohjelma hakee kaikki kärrypolut? - navigointilaitteen..
TomTom Onen..
ja ensimmäisen kerran jouduin "pettymään" siihen heti ensimmäisenä päivänä.
kävi aika huvittava tapaus:
etsin tiettyä paikkaa, tai asensin koneeseen osoitteen johon haluan mennä.
no, tämä sitten neuvoi että "tuosta, tuosta, tuosta ja tuonne.." no minä sitten ajelin ohjeiden mukaan ja yhtäkkiä löysin itseni sellaiselta metsäpolulta, että hirvitti.
oli kiviä ja kantoja, ja tien päässä oli sitten piha, johon koko tie päättyi. pihassa kävi betonimylly (klo 21.30 illalla) ja talon isäntä siellä teki juovuksissa betonihommia =D
nosti hattua ja toivotti tervetulleeksi... :-) kuulemma oli ennenkin käynyt samalla tavalla, että hänen pihaansa oli tullut auto navigaattorin ohjaamana, vaikka piti mennä "naapuriin".
no, eipä siinä mitään.. tämä isäntä selitti tätä aiempaa tapausta, kun rekka-auto ajoi pihaan päin (paikantimen ohjaamana) ja sitten tie petti alta.. ja rekka melkein kaatui ojaan. soittivat siinä sitten hinurin paikalle ja hinuri veti rekan pois ojasta: öljypohja rikki ja öljyt maahan.
manasin siinä itsekin, että nämä koneet on niin viisaita, että neuvovat vähän miten sattuu.
muuten olen kyllä ollut laitteeseeni suht tyytyväinen... korvaa se sentään kartanlukijan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1442477Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1781491Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1001281- 1031201
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721187- 1691092
- 961065
- 491037
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil391020Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia72941