Talossamme on kuulunut naputuksia menneen vuoden aikana useampaan otteeseen.
Ensimmäisellä kerralla olin yläkerrassa lukemassa matematiikan kokeisiin. Kello oli yli yhdentoista ja istuin työpöytäni edessä ja olin täysin hereillä eikä minua edes väsyttänyt yhtään. Sitten kuulin viereisestä seinästä vaimeaa koputusta, joka voimistui. Pelästyin aika lailla, mutta kun koputusta ei jatkunut kauaa ajattelin kuvittelevani sen. Kuitenkin kun lopetin lukemisen ja menin nukkumaan, koputus jatkui. Tuli tietynlaisia koputussarjoja. En saanut niistä sen enempää selvää. Nukahdin hyvin säikähtänein mielin.
Vanhempani eivät uskoneet, sillä he eivät itse olleet kuulleet mitään koputuksia missään vaiheessa. Enkä koskaan saanut tilaisuutta todistaa niitä todeksi. Koputukset jatkuivat läpi talven, kestivät yhteensä ehkä 3 kk. Sitten sain tarpeekseni, vaihdoin huonetta vanhempieni kanssa.
Tässä vaiheessa olin tosin varma että asiaan löytyy joku järkevä ja looginen selitys. En vain ollut keksinyt sitä;
Vanha talo natisee pakkasessa? Hiiriä tai lintuja asustelee jossakin seinien välissä?
Koputukset lakkasivat hetkeksi. Ne alkoivat uudestaan myöhään keväällä. Silloin myös vanhempani kuulivat ne. Kummastelivat suuresti myös. Kuulemma mitään elukoita siellä ei voi olla, sillä tila on umpinainen. Ja voiko talo natista pakkasessa keväällä? Enpäs usko.
Ihan niinkuin tämä ei olisi riittänyt, niin nykyisestä huoneestani alkoi kuulua samaa naputusta. Se kuitenkin loppui lyhyeen sillä en kiinnittänyt siihen enää mitään huomiota kun olin niin tottunut siihen jo.
Talo on kohta 60 vuotta vanha, ehkä se vain "liikkuu" niinkuin vanhoilla puutaloilla on tapana. Kuitenkaan mitään tälläistä ei ole tapahtunut 17-vuoden aikana mitä ollaan tässä asuttu.
Mitä mieltä olette, ja mahdollisia loogisia selityksiä otetaan myös ilomielin vastaan :)
räyhähenki?
5
1210
Vastaukset
- Koputukset
Siskon kuoleman jälkeen on minun vanhempien talossa kuulunut koputuksia myös.Kerran olin saunalla tupakilla niin joku koputti seinään.kysyin veljeltäni ja muiltakin koputtiko kukaan,eikä kukaan ollut koputtanut.Aikaisemminikin on kuulunut.Yksi aamu minä sekä äitini heräsimme outoon koputukseen. Koputus ei kuulunut ovesta vaan seinästä.
Onko sinulla ketään tuttavaa joka olis kuollut?Sehän voi olla että tuttava vainajasi haluaa kertoa sinulle jotain tai sitten hän haluaa näyttää sen sinulle että on läsnä.- ilman vastausta vieläkin
Eipä ole ainakaan lähiaikoina ketään läheinen kuollut. Mummini kuoli noin 6 vuotta sitten, olen kyllä ajatellut häntä tässä vuoden aikana aika paljon, aika kultaa muistot. Enpäs tiedä onko sattumaa että olen nähnyt unia ko. henkilöstä. Hitsi, enpä ole ennen tätä ajatellutkaan.
- friikki (kaikkien muitten m...
ilman vastausta vieläkin kirjoitti:
Eipä ole ainakaan lähiaikoina ketään läheinen kuollut. Mummini kuoli noin 6 vuotta sitten, olen kyllä ajatellut häntä tässä vuoden aikana aika paljon, aika kultaa muistot. Enpäs tiedä onko sattumaa että olen nähnyt unia ko. henkilöstä. Hitsi, enpä ole ennen tätä ajatellutkaan.
räyhänhenki pyh!Kumitus se on eikä mikään räyhänhenki
- Kokenut..
Naputusta ja koputusta. Rytmistä ja pitkiä aikoja. Ovien paukutusta pari kertaa, muutama kertaa vuosia sitten aivan kunnon pamauksia ullakon suunnalta, koko talo tärisi ja mm. isäni heräsi niihin. En tiedä huomasivatko muut tätä "kummittelua" meillä. Ai niin, ja hirveätä huohottavan hengityksen ääntä, järkeilin sen kuuluvan putkistosta, kun vesi kulkee. Ei se sitä vaan ollut, näin myöhemmin ajateltuna.
En kyllä pelkää näitä, koska olen havainnut, että aikuistuvat teinit saavat tietämättään tällaista aikaan. Kait tällaisellekin joskus tulevaisuudessa selitys saadaan? - Anonyymi
Joskus syysiltana 2022 olin rupeemassa nukkumaan, ja kuulin kalenterini takaa, seinän sisältä epätasaista, mutta selvää koputusta. Äiti ja isä tulivat katsomaan, ja kuuntelemaan. (Isä kuuli äänen, äiti ei) Isä löi nyrkillä seinään, ja ääni loppui. Ajattelin, että joku eläin päässyt seinän sisään. Mutta seinän sisään ei pääse mitenkään. Isoisä kuoli 2021, ja ajattelin, että kävikö pappa koputtelemassa. Kerran kuulin kanssa mummulan vintiltä tasaiseen tahtiin kuuluvia, askeleilta kuulostavaa ääntä. Silloin isoisä oli elossa, ja voi hyvin, ja sanoin, että kuuleeko hän mitään. Pappa sanoi, ettei kuullut mitään. Oliko sitten ensimmäisessä kertomuksessa pappa, ja toisessa kummisetä kyläilemässä, vai kuulinko omiani?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait963567Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso51929Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani71710- 341445
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es57973Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36930Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70882Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47840Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4807Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60794