Hidasko?

Aloitin eilen ravintolatyöntekijänä, eli tänään oli toinen päivä. Työhöni kuuluu pakata lounastarpeet pääkeittiöstä 30 hengelle ja ajaa jakelukeittiöön. Siellä "tarjoilen" ruuan ja korjaan jäljet.
Takaisin pitäisi olla yhdeltä. Tänään olin 13.15 ja eilen 13.30 takas pääkeittiöllä. Parannusta siis tapahtunut, kun alkaa osata rutiinin.

Pääkeittiöllä tiskaan tiskejä, ja kolmelta alan valmistella iltaruokaa. Lämmitän ruuat ja vien salaatit ym. paikoilleen. Hoidan myös kassaa.


Nyt kuitenki pomon mielestä olen liian hidas, vaikka juoksen pää kolmantena jalkana töitä tehden. Tänään oli yksi 10min ruokatauko.

Teen työt niin nopeasti, kun pystyn. Ja pääsen ajoissa lähtemään töistä, kun olen hoitanut iltaruuan siivouksen.

En ymmärrä, että kuinka silti olen hidas.
Olen ollut aikaisemmnkin keittiöissä töissä, enkä ole koskaan saanut huonoa palautetta.

Minut alennettiin tiskiavuksi, työaikani väheni 2h.
Olen henkilöstövälityksen kanssa töissä. Pomo hoiti asian niin, että soitti ensin välitykseen ja pyysi minut puhelimeen. Josta kerrottiin, että olen kuulemma liian hidas. Miksei pomo ensinäkin sanonut suoraan minulle mitään..
51027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun ei tilannetta tiedä sen paremmin... Hitaus voi olla sitäkin, että vaikka juokset pää kolmantena jalkana niin sinulle tulee ns. turhaa juoksemista, siis että et vielä osaa organisoida omaa työtäsi yhtä hyvin kuin kokeneempi. Olet siis koko ajan kiireinen, vaikka siitä kiireestä meneekin iso osa turhaan juoksemiseen ja ne oleellisimmat asiat sitten sujuvat hitaasti.
Älä suutu, en väitä että välttämättä asia olisi noin. Enhän minä voi sitä tietää kun en ole nähnyt sen enempää sinua kuin kollegoitasikaan työssä. Tuo oli vaan yksi mahdollinen vaihtoehto sille mitä se hitaus voi pomosi mielestä olla.
Aika törppö pomo silti jos kahden työpäivän perusteella vetää noin mustavalkoisia johtopäätöksiä eikä ota huomioon sitä, että tekemällä, ja nimenomaan vain tekemällä kehittyy ja saa lisää tehokkuutta ja nopeutta työhön.

Äänestä

nuo firmat eivät välitä yhtään työntekijöistä.tulos tai ulos periaate

Äänestä
  • Olen ollut sen verran keittiöissä töissä, että osaan organisoida työt, ettei tule turhia juoksuja.
    Ehkä naamani ei vaan miellyttänyt.

    Tänään katselin minun paikalleni tullutta naista, kuulemma opettaja ammatiltaan ja hieman kokemusta keittiötyöstä. Hän pärjäsi aivan samalla tavalla kuin minä. Jos olisin hidas niin myöntäisin sen mutta kun tiedän, että en ole hidas, niin ottaa päähän todella tämä.

    Ja lisää yllätyksiä tuli.. tiskiapu olikin vain täksi päiväksi vaikka oli puhetta ensi viikostakin. Laitoin henkilöstöpalveluun palautetta asiasta.

    Äänestä

  • ame- kirjoitti:

    Olen ollut sen verran keittiöissä töissä, että osaan organisoida työt, ettei tule turhia juoksuja.
    Ehkä naamani ei vaan miellyttänyt.

    Tänään katselin minun paikalleni tullutta naista, kuulemma opettaja ammatiltaan ja hieman kokemusta keittiötyöstä. Hän pärjäsi aivan samalla tavalla kuin minä. Jos olisin hidas niin myöntäisin sen mutta kun tiedän, että en ole hidas, niin ottaa päähän todella tämä.

    Ja lisää yllätyksiä tuli.. tiskiapu olikin vain täksi päiväksi vaikka oli puhetta ensi viikostakin. Laitoin henkilöstöpalveluun palautetta asiasta.

    Kyl pomo vähän hätäisesti toimi. Aina uusissa keittiöissä on juttuja mitä ei voi ku opetella siinä paikassa. Esim. astioiden vienti paikoilleen on aikaa viepää, vedät joka vetarin auki jne. haeskelet gn pakkejen paikkoja, siis mihin kohtaan tulee minkäkin kokoiset. Päivä päivältä hommat nopeutuu.

    Äänestä

Kaikki tekee omalla tyylillään...kun itse aloitin keittiössä:ni aikaa meni paljon,ja lisää olis tarvittu,mikään ei ollu tarpeeks hyvä ja valituksia tuli...mut nykyään rutiini jääny päähän ja hommat sujuu..kyl se siitä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amelai kirjoitti:

Aloitin eilen ravintolatyöntekijänä, eli tänään oli toinen päivä. Työhöni kuuluu pakata lounastarpeet pääkeittiöstä 30 hengelle ja ajaa jakelukeittiöön. Siellä "tarjoilen" ruuan ja korjaan jäljet.
Takaisin pitäisi olla yhdeltä. Tänään olin 13.15 ja eilen 13.30 takas pääkeittiöllä. Parannusta siis tapahtunut, kun alkaa osata rutiinin.

Pääkeittiöllä tiskaan tiskejä, ja kolmelta alan valmistella iltaruokaa. Lämmitän ruuat ja vien salaatit ym. paikoilleen. Hoidan myös kassaa.


Nyt kuitenki pomon mielestä olen liian hidas, vaikka juoksen pää kolmantena jalkana töitä tehden. Tänään oli yksi 10min ruokatauko.

Teen työt niin nopeasti, kun pystyn. Ja pääsen ajoissa lähtemään töistä, kun olen hoitanut iltaruuan siivouksen.

En ymmärrä, että kuinka silti olen hidas.
Olen ollut aikaisemmnkin keittiöissä töissä, enkä ole koskaan saanut huonoa palautetta.

Minut alennettiin tiskiavuksi, työaikani väheni 2h.
Olen henkilöstövälityksen kanssa töissä. Pomo hoiti asian niin, että soitti ensin välitykseen ja pyysi minut puhelimeen. Josta kerrottiin, että olen kuulemma liian hidas. Miksei pomo ensinäkin sanonut suoraan minulle mitään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu