Tietäisiköhän joku, mitä viime yön yllättävä uneni kertoisi? Unessa olin ostanut suhteellisen pienen käärmeen, jota olin laittamassa ruoaksi. Käärme piti nylkeä, joten kuorin sen nahan, ja koko ajan oli ilkeä olo, jota peitin yrittämällä olla reipas. Sitten laitoin käärmeen (nahkiaisen?) kuumaan veteen, josta se yritti päästä pois. Ajattelin kuitenkin siinä vaiheessa, että parempi antaa sen kuolla sinne, koska se on jo nyljetty. 15 minuutin keittämisen jälkeen en kuitenkaan voinut enää syödä sitä, sen pää oli jäänyt kattilan reunalle ja kieli jäykkänä se toljotti minua kuolleena kattilasta. Yritin ottaa kattilasta kiinni ja viskata sisällön mäkeen, mutta käärme liikahti vielä enkä uskaltanut sittenkään koskea siihen. Uni alkoi mielenkiintoisena, mutta muuttui ahdistavaksi. Symbolisesti se on aika selvä, mutta mitähän tuo käärme unissa merkitsee? Se ei ole kovinkaan selkeä symboli minulle, jolla ei ole suuriakaan tunteita käärmeitä kohtaan - ei inhoa eikä lemmekkyyttäkään. Mutta koska näen usein enneunia, niissä on juuri tällainen irtonainen ja vahva tunnelma.
Käärmeuni - est omen?
Petteri
1270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Läheisyydessäsi on henkilö joka on jotenkin sotkemassa elämäsi kuvioita...
Älä liikaa luota henkilöön jonka olet huomannut olevan epärehellinen. Älä anna kenenkään muuttaa suunnitelmiasi. Tämä uni varoittaa sinua petollisesta ystävästä. Olet itse huomannut tälläisen henkilön olevan lähelläsi mutta et ole uskonut hänestä pahaa. Juuri kun luulet hänestä päässeesi niin silloin hän pettää sinut. Henkilön ei tarvitse olla ollenkaan kovin läheinen. Riittää kun et kerro asioistasi tai suunnitelmistai kenellekkään etukäteen. Jos olet sen jo tehnyt niin muistele tarkasti kenelle kerroit että voit suojella itseäsi tai asiaasi häneltä.