isyysraha

on eläkkeellä ? maksaako kela silloin , onko
kellään tietoa ? eläke pieni kuitenkin niin kaikki raha olisi tarpeen ...
7871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eläkeläisen toimeentulo muodostuu eläkkeestä ja sen takia isyysraha on minimi (kun ei ole niitä työtuloja).

Äänestä

On maailmankirjat sekaisin jos eläkkeeltä voi jäädä isyyslomalla, tai varsinkin jos voi nostaa samaan aikaan sekä isyysrahaa että eläkettä. Eiväthän palkkatyöläisetkään palkaa saa isyyslomalla, joten kaiken tasapuolisuuden nimissä eläkeläinen ei voi saada eläkettä jos nostaa isyysrahaa. Toisaalta saavathan nuo Suomen pankin ex-johtajatkin jättieläkkeitä vaikka ovat vielä työelämässä, joten voihan olla, että tässä olisi toinen porsaanreikä jolla työläisiä sorretaan eläkeläisten kustannuksella.

Äänestä
  • vertaa pankinjohtajia nuoreen eläkkeelle JOUTUNEESEEN isään, jonka on ilman palkkatuloja, pienellä eläkkeellä elätettävä perhe vielä. ei taitaisi sinusta olla siihen, noilla palkkatuloilla ja tuolla asenteella.
    minimitulo tietenkin on kun ei ole ehtinyt ansiotuloja kertyä kuin kesätöistä ennen vammautumista.

    Äänestä

  • oloinen työläinen kirjoitti:

    vertaa pankinjohtajia nuoreen eläkkeelle JOUTUNEESEEN isään, jonka on ilman palkkatuloja, pienellä eläkkeellä elätettävä perhe vielä. ei taitaisi sinusta olla siihen, noilla palkkatuloilla ja tuolla asenteella.
    minimitulo tietenkin on kun ei ole ehtinyt ansiotuloja kertyä kuin kesätöistä ennen vammautumista.

    olisi kysyjällä isyysrahan tarkoitus vähän hukassa. Isyysrahahan on Kelan maksama palkan korvike ajalta jolloin isä on poissa työpaikalta eikä saa palkkaa. Isyysraha ei siis suinkaan ole palkan päälle maksettava bonus siitä että Suomen väkiluku kasvaa, vaan isän tulot tippuvat isyysloman ajaksi koska isyysraha on palkkaa pienempi. Aika kummallista olisi jos "isyysloma" vaikuttaisi mitenkään eläkeläisen tuloihin kun muutenkin on aina kotona. Perheen elättämiseen tarkoitetut tuet ovat sitten ihan eri juttu eikä niillä ole mitään tekemistä isyysrahan kanssa.

    Äänestä

Eikös se isyysraha ole sitä varten että isejä kannustetaan jäämään hetkeksi pois töistä ja viettämään aikaa pienenpienen lapsen kanssa? Jääkö eläkeläinen pois eläkkeeltä että voisi olla hetken kotona? Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Äänestä

kelan päivärahat ovat ansionmenetyskorvauksia. Jos ei ole ansioita ei niitä voi menettää..

Äänestä
  • rajua lapsikorotusta eläkkeeseen, kadehtikaa sitä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


silloin kun isä kirjoitti:

on eläkkeellä ? maksaako kela silloin , onko
kellään tietoa ? eläke pieni kuitenkin niin kaikki raha olisi tarpeen ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu