voiko orbeja nähdä

Paljon on puhuttu täällä kuvissa löytyvistä orbeista, mutta pystyykö niitä paljain silmin näkemään?
Kerran näet istuin illalla parvekkeella tupakalla kun näin ohitseni lipuvan valkoisen "pallon" joka kohosi viistosti ylöspäin. Pian huomasin että sitä seurasi toinenkin pallukka. Ne menivät samaa rataa viistosti ylöspäin, samalla nopeudella.
Mietin mitä ne voisivat olla, ensin ajattelin että ne olisivat saippuakuplia mutta nuo pallot olivat enemminkin valkoisia kuin läpikuultavia, ja paljon isompiakin. Ja ne menivät tiettyyn yläviiston suuntaan eivätkä poikenneet radaltaan,leijailleet holtittomasti tai kohonneet suoraan ylös.
Mielessäni kävi myös jotain ufoihin viittaavaa mutta se kuulosti jo liian älyttömältä joten se selitys jäi.
Muita mahdollisia selityksiä noille pallukoille en ole keksinyt, kuin että ne olisivat juuri näitä orbeja. Vai onko jollain parempia ehdotuksia, mielenkiinnolla otan vastaan!
233547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kuin aikaisemmat kuva-hömpötykset. Kyllä niitä voi nähdä ihan paljain silminkin ja varmemmin onkin oikea orbi kuin kuvista löytyvät "orbit". Näit aika harvinaisen näyn, sillä useimmat havainnot ovat tosissaan näitä "valokuvaorbseja".

Äänestä
  • Minä itse en niin luota enkä välitä "orbeista" kuvissa, koska ne todellakin vain ovat useasti pölyä tai kosteutta joka on aktivoitunut salamasta.
    Ja kyllä, niitä todellakin voi nähdä paljain silmin:) itse olen nähnyt muutaman kerran^_^

    Äänestä

  • Dorien kirjoitti:

    Minä itse en niin luota enkä välitä "orbeista" kuvissa, koska ne todellakin vain ovat useasti pölyä tai kosteutta joka on aktivoitunut salamasta.

    ihan selvä salamanvalo joka heijastuu tuosta seinällä roikkuvasta sonnasta. että sillä lailla...

    Äänestä

  • Dorien kirjoitti:

    Minä itse en niin luota enkä välitä "orbeista" kuvissa, koska ne todellakin vain ovat useasti pölyä tai kosteutta joka on aktivoitunut salamasta.
    Ja kyllä, niitä todellakin voi nähdä paljain silmin:) itse olen nähnyt muutaman kerran^_^

    kerroppa missä ja milloin oot nähnyt niitä?

    Äänestä

Voi nahda omin silmin ja olen nahnytkin - nimittain taalla kotonani. (jossa ne siis taltioituivat myos valokuvalle)

Eri orbit tosin kyseessa.

Äänestä
  • Jep, jokuhan on esittänyt teorian, että 50-90% orb-kuvista on pölyä tai kosteutta, ja itse olen taipuvainen samalle kannalle. Mutta siltikin jää vielä minimissäänkin se kymmenen prosentin marginaali...:)
    Ajan mittaan kuvia tutkailemalla kuitenkin oppii aika mukavasti tunnistamaan orb-kuvat joissa oikeasti on jotain poikkeavaa. Listaan tässä muutamia tunnusmerkkejä:
    -orbeja on korkeintaan muutama kappale samassa kuvassa (kymmenien orbien ryhmäkuvat ovat mielestäni miltei poikkeuksetta pölyä)
    -orbilla on "syvyyttä" (toisin kuin pölyhiukkasella tai linssiheijastumalla)
    -orb on osaksi jonkin esineen takana tai saattaa joskus jopa jättää varjon
    -orbilla on "häntä", ts. kohteen liike aiheuttaa hitaalla suljinajalla liike-epäterävyyttä

    Tässä galleria josta löytyy mielestäni joitain mielenkiintoisia orb-kuvia; useita näistä on aika hankala laittaa pölyhiukkasten piikkiin.
    http://www.alienufoart.com/GhostPhotoGallery1.htm

    Ja jos en täysin väärin muista tuossa oli muutamia mielenkiintoisia videoita orbeista:
    http://www.nonet.net/ghosts/Video.htm

    Pienenä jälkikommanttina vielä, että tämä foorumi alkaa uhkaavasti lähennellä muinaisen Jippiin tasoa. Onneksi fiksujakin postaajia vielä kuitenkin löytyy (tässä propsit noita-naiselle :)
    Epäillä saa, ja kyseenalaistaa, mutta asiapohjalta. Viekää ne p*skanjauhamiset toiselle foorumille, rakkaat lapset, kun isot ihmiset keskustelevat. Kiitoksia.

    Äänestä

  • Paratrooper kirjoitti:

    Jep, jokuhan on esittänyt teorian, että 50-90% orb-kuvista on pölyä tai kosteutta, ja itse olen taipuvainen samalle kannalle. Mutta siltikin jää vielä minimissäänkin se kymmenen prosentin marginaali...:)
    Ajan mittaan kuvia tutkailemalla kuitenkin oppii aika mukavasti tunnistamaan orb-kuvat joissa oikeasti on jotain poikkeavaa. Listaan tässä muutamia tunnusmerkkejä:
    -orbeja on korkeintaan muutama kappale samassa kuvassa (kymmenien orbien ryhmäkuvat ovat mielestäni miltei poikkeuksetta pölyä)
    -orbilla on "syvyyttä" (toisin kuin pölyhiukkasella tai linssiheijastumalla)
    -orb on osaksi jonkin esineen takana tai saattaa joskus jopa jättää varjon
    -orbilla on "häntä", ts. kohteen liike aiheuttaa hitaalla suljinajalla liike-epäterävyyttä

    Tässä galleria josta löytyy mielestäni joitain mielenkiintoisia orb-kuvia; useita näistä on aika hankala laittaa pölyhiukkasten piikkiin.
    http://www.alienufoart.com/GhostPhotoGallery1.htm

    Ja jos en täysin väärin muista tuossa oli muutamia mielenkiintoisia videoita orbeista:
    http://www.nonet.net/ghosts/Video.htm

    Pienenä jälkikommanttina vielä, että tämä foorumi alkaa uhkaavasti lähennellä muinaisen Jippiin tasoa. Onneksi fiksujakin postaajia vielä kuitenkin löytyy (tässä propsit noita-naiselle :)
    Epäillä saa, ja kyseenalaistaa, mutta asiapohjalta. Viekää ne p*skanjauhamiset toiselle foorumille, rakkaat lapset, kun isot ihmiset keskustelevat. Kiitoksia.

    Tämä ketjuhan on siis varsin asiallinen, napisin vaan noin niinkuin yleisenä varoituksena. Jatketaan samaan malliin!:)

    Äänestä

  • Paratrooper kirjoitti:

    Tämä ketjuhan on siis varsin asiallinen, napisin vaan noin niinkuin yleisenä varoituksena. Jatketaan samaan malliin!:)

    Nyt tuli asiaa:) Se on todellakin vaikiaa vaan kuvista erottaa mikä on oikea orbi ja mikä ei. Voisinkin muutaman kuvan laittaa nettiin ja pasteta tänne että onko kyseessä aito vai pölyä...tosin niiden kuvien kautte menisin kyllä orbi kannalle:D (harvinaista) :D

    jos kyseisen sivuston kuvat ovat tätä luokkaa niin ei voi kuin nauraa!!

    http://www.alienufoart.com/ZKundalini.htm

    Mikähän tämä on??? luultavasti ektoplasmaa jota ghostbusterssissakin jahdattiin!!!

    Sitten ihan asiallinen kysymys:
    Sumentaako tämä haamujen ja muiden orppien jahtailu ihmisten päät ja alkaako ihminen sen jälkeen näkemään maitopurkissakin jotain yliluonnolista, vai onko kyseessä vain varhaisteinien tietämättömyys asioista????

    Äänestä

  • MichaelKnight kirjoitti:

    Kyllä se voi sumentaa:D Siksi pitääkin olla järki mukana touhussa ettei vaan ala uskomaan ihan turhan päiväisyyksiin. Mä en enää orbien perässä juokse, niissä ei ole mitään mielenkiintoista kun on saanut kuvaan ihan jotain muuta, niin orbit ovat ihan turhaa päänvaivaa ku alkaa miettimään et onko se nyt pölyä vai mitä lie. Ja ei valopallon kattominen kuvasta oikein onnelliseksi tee :D
    Ja kummittelun voi todistaa vasta kun se on videolla, ei kuvissa, eikä ihmisen omakohtanen kokemus.

    tuskinpa täällä kukaan enää uskoo noihin kuvien "orbeihin" kun täällä on niin paljon jauhettu niistä mitä ne oikeasti ovat. ja kuvia on helppo muokkailla kuten tuo edellinen kuva,ihme että päässyt jonnekin orbi-uskovaisten sivulle.
    Tosiaan jos videolla näkee tai itse näkee niin on eri asia. Ja jos joku ei silloin usko niin onpahan sitten uskomatta.

    Äänestä

  • Dorien kirjoitti:

    Kyllä se voi sumentaa:D Siksi pitääkin olla järki mukana touhussa ettei vaan ala uskomaan ihan turhan päiväisyyksiin. Mä en enää orbien perässä juokse, niissä ei ole mitään mielenkiintoista kun on saanut kuvaan ihan jotain muuta, niin orbit ovat ihan turhaa päänvaivaa ku alkaa miettimään et onko se nyt pölyä vai mitä lie. Ja ei valopallon kattominen kuvasta oikein onnelliseksi tee :D
    Ja kummittelun voi todistaa vasta kun se on videolla, ei kuvissa, eikä ihmisen omakohtanen kokemus.

    Tässä on nyt nämä kaksi kuvaa, sanokaas mielipiteenne kuvista :D
    Itse kumma kyllä epäilen että kyseessä voisivat olla aidot orbit, mutta en sitten tiedä.Ja mulle se nyt on ihan sama onko vai eikö. mutta tässä teille kattelemista :)

    http://koti.mbnet.fi/dorien/jouko.JPG

    http://koti.mbnet.fi/dorien/Erkki.JPG

    Alemmassa en tiädä onko sitten ihan vain kosteutta maassa johonka ottaa salama. Ja puitten yläpuolellakin on jotain, ja en sitten taas tiedä onko se heijastus vain tuosta maasta.
    Mutta kummankin kuvan pallukassa näkyy liike...

    Ja omaa uskomustakin niihin on jo vienyt se että ne todellakin vain ovat sitä helvetin pölyä yms. Eli paljaalla silmällä nähtynä ja videolle tallennettuna on paljon uskottavampaa, jos on sitten todellisuudessa sekään :D

    aivan eri laatua kun täällä aiemmin nähdyt selvästi pölypallo/kaste/tms-pallukat.
    Tosiaan on uskottavuus vähentynyt noille kuville ylipäätään täällä vauhkonneen keskustelujen johdosta,
    mutta noista kuvista voisin sanoa etteivät ne ole ainakaan pölypalloja! ehkäpä ne ovat jopa oikeita ORBEJA!! :)

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    näitkö nuo (jos ovat itse ottamiasi) pallukat ihan myös paljain silmin vai ovatko vaan "sattuma-otoksia"?

    Äänestä

  • sellaista että kirjoitti:

    näitkö nuo (jos ovat itse ottamiasi) pallukat ihan myös paljain silmin vai ovatko vaan "sattuma-otoksia"?

    En nähnyt paljaalla silmällä noita ja nuo taitavat olla kaverini ottamia kuvia. Tosin kyseisessä paikassa olen havainnut pari kertaa ihan silmällä.

    Äänestä

Täällä puhutaan energia orbeista ja ufo palstalla metalli palloista. Nappasin yhden sellaisen metallisen pallon nettiwebbikameraan, eli niille joita netissä voi katsoa. Mutta kun minä typerys menin paintilla piirtämään siihen punaisella viivalla että missä se on, niin se oli minun typerin tolvaus. Se kuvanlaatu meni niin huonoksi ettei siitä erota enää muutakuin harmaata kakkaa.

Sain myös samana päivänä yhdestä toisesta nettiwebbikamerasta napattua sinisen orbin, eli luulin aluksi kun se tuli siihen kuvaan että se on jokin häiriö. Se oli 6 sekunnin refresh siinä joten luulin siksi sitä häiriöksi. Mutta kun se liikahti sinne alakulmaan huomasin että se olikin täysin aito orbi. Älyllinen olento vielä, ja hemmetin iso. Taisi olla ufo, ei muuta voi sanoa. Mutta miksi on 2 orbia, toinen ne mitä kuvien ja ne on, ja sitten metallinen orbi. No kummituspalstalla on sitten omat orbit, ja ufo palstalla omat orbit.

Mutta se toinen kuva onnistui hyvin ja opin kantapään kautta ettei paintilla tallenna samaan kuvaan, mutta se pitää tarkasti kattoo oikeeseen sivukulmaan sen vuoren yläpuolella pikkase, niin näkyy sellane sinine orbi. Magee sanon minä. Ruvetkaa tekin catchamaan erilaisia juttuja nettiwebbikameroista eripuolilta maailmaa. Näin muutes nessin kamerassakan nessin, se oli aika makee kans.

Äänestä
  • Ja yks kamala kokemus samasta paikasta jossa kyseiset kuvat on otettu on, saatanan isoo valopallo jonka näin kaverin vasemmalla puolella muutaman sekunnin. Oltiin lähössä jo poies ja kaveri päätti ottaa muutaman kuvan vielä ennen lähtöä, kaveri kuuli kummallista sirinää n.5metrin päästä ja ääni tuli koko ajan lähemmäs.Itse en siinä vaiheessa vielä kuullut yhtään mitään. Yhtäkkiä kuulin parin sekunnin ajan sirinää ja siinä samas kaverin viereen ilmestyi n.jalkapallon kokoinen iso valopallo, jonka tosiaan näin vain parisekunttia kunnes jo olin juoksemassa autolle päin.Kaveri ei kyseistä palloa ikävä kyllä nähnyt, kuuli vain sen sirinän ja kylmyyden kunnes lähti juoksemaan autolle. Totaalinen shokkitila iski päälle autossa. Tuo oli kyllä niin mahdottoman uskomaton kokemus, joten en todellakaan usko että ketään tuota tapausta ottaa tosissaan, mutta päätinpä vain sanoa kokemukseni joka on minulle tärkeä muitten uskomisesta huolimatta.(hetken jo mietin kerronko vai en)
    Mielessä kävi pallosalama, mutta netistä luettuani en ole sillä kannalla, koska mielestäni se "ilmiö" oli pysähdyksissä kaverin vieressä, ei tullut päin kuten pallosalama olisi tullut, ja ilma oli todella hieno yöilma, ei yhtään pilvinen. Ja pallosala on kuulemma aika harvinainen kuitenkin.Eli en sitten tiedä :/ Tietääkö joku täällä pallosalamoista paljoa, joka voisi kertoa miten ne käyttäytyvät yms. Että selviäisi oliko se sitten ihan normaali luonnon-ilmiö vai jotain ihan muuta :)

    Äänestä

  • Dorien kirjoitti:

    Ja yks kamala kokemus samasta paikasta jossa kyseiset kuvat on otettu on, saatanan isoo valopallo jonka näin kaverin vasemmalla puolella muutaman sekunnin. Oltiin lähössä jo poies ja kaveri päätti ottaa muutaman kuvan vielä ennen lähtöä, kaveri kuuli kummallista sirinää n.5metrin päästä ja ääni tuli koko ajan lähemmäs.Itse en siinä vaiheessa vielä kuullut yhtään mitään. Yhtäkkiä kuulin parin sekunnin ajan sirinää ja siinä samas kaverin viereen ilmestyi n.jalkapallon kokoinen iso valopallo, jonka tosiaan näin vain parisekunttia kunnes jo olin juoksemassa autolle päin.Kaveri ei kyseistä palloa ikävä kyllä nähnyt, kuuli vain sen sirinän ja kylmyyden kunnes lähti juoksemaan autolle. Totaalinen shokkitila iski päälle autossa. Tuo oli kyllä niin mahdottoman uskomaton kokemus, joten en todellakaan usko että ketään tuota tapausta ottaa tosissaan, mutta päätinpä vain sanoa kokemukseni joka on minulle tärkeä muitten uskomisesta huolimatta.(hetken jo mietin kerronko vai en)
    Mielessä kävi pallosalama, mutta netistä luettuani en ole sillä kannalla, koska mielestäni se "ilmiö" oli pysähdyksissä kaverin vieressä, ei tullut päin kuten pallosalama olisi tullut, ja ilma oli todella hieno yöilma, ei yhtään pilvinen. Ja pallosala on kuulemma aika harvinainen kuitenkin.Eli en sitten tiedä :/ Tietääkö joku täällä pallosalamoista paljoa, joka voisi kertoa miten ne käyttäytyvät yms. Että selviäisi oliko se sitten ihan normaali luonnon-ilmiö vai jotain ihan muuta :)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pallosalama
    Tuolla lukikin pallosalamasta aikas hyvin. TUon mukaan PS tarvitsee ukonilman, ja tuona yönä ei todellakaan ilma ollut lähelläkään sitä...täysi pouta. että se vetää pallosalaman kanssa ristiriitaan:/ luonto on outo :D

    Äänestä

ymmärrä yhtään mitään. Mitä ne orbit on?
Meillä oli jokin aika sitten miehen isän hautajaiset.Poikani otti kuvia.Useammassa kuvassa missä kantajat kantaa vainajaa hautaan on arkun siinä päässä missä vainajan pää on, kirkas valkoinen "valopallo".Keskeltä tiheää valoa ja reunoilta ohutta kirkasta ja sinertävää.
Onko se orbi? (tai siis mitä sanotaan sillä nimellä)Onko ne orbit hyviä vai pahoja henkiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljain silmin kirjoitti:

Paljon on puhuttu täällä kuvissa löytyvistä orbeista, mutta pystyykö niitä paljain silmin näkemään?
Kerran näet istuin illalla parvekkeella tupakalla kun näin ohitseni lipuvan valkoisen "pallon" joka kohosi viistosti ylöspäin. Pian huomasin että sitä seurasi toinenkin pallukka. Ne menivät samaa rataa viistosti ylöspäin, samalla nopeudella.
Mietin mitä ne voisivat olla, ensin ajattelin että ne olisivat saippuakuplia mutta nuo pallot olivat enemminkin valkoisia kuin läpikuultavia, ja paljon isompiakin. Ja ne menivät tiettyyn yläviiston suuntaan eivätkä poikenneet radaltaan,leijailleet holtittomasti tai kohonneet suoraan ylös.
Mielessäni kävi myös jotain ufoihin viittaavaa mutta se kuulosti jo liian älyttömältä joten se selitys jäi.
Muita mahdollisia selityksiä noille pallukoille en ole keksinyt, kuin että ne olisivat juuri näitä orbeja. Vai onko jollain parempia ehdotuksia, mielenkiinnolla otan vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu