olenko outo kun en ole koskaan seurustellut vaikka olen jo 16-vuotias (vm. '89)? ihastuksia on ollut mutta koska olen hieman ujo, jos en tunne henkilöä, en ole saanut ko. henkilöille ikinä kerrottua. lähes kaikki ystäväni ovat seurustelleet ainakin kerran.
mietin toisinaan onkohan kukaan ollut koskaan kiinnotunut minusta, ja jos ei ole, miksi näin. katsovatko pojat tosiaan vain ulkonäköä? en ole kaunis, mutta söpöksi ovat jotkut sanoneet. ruskea/puna hiuksinen ja silmäinen. olen myös melko lyhyt (155cm) ja siro. pukeudun vaatteisiin joista itse pidän, kuitenkin melko tavallisesti hameisiin, farkkuihin, melko yksinkertaisiin paitoihin yhdistettynä koruihin.
kuulostanko siis pahalta? en ymmärrä mikä minussa on vikana.
mietin toisinaan onkohan kukaan ollut koskaan kiinnotunut minusta, ja jos ei ole, miksi näin. katsovatko pojat tosiaan vain ulkonäköä? en ole kaunis, mutta söpöksi ovat jotkut sanoneet. ruskea/puna hiuksinen ja silmäinen. olen myös melko lyhyt (155cm) ja siro. pukeudun vaatteisiin joista itse pidän, kuitenkin melko tavallisesti hameisiin, farkkuihin, melko yksinkertaisiin paitoihin yhdistettynä koruihin.
kuulostanko siis pahalta? en ymmärrä mikä minussa on vikana.
Vastaukset 15
Vanhimmat
etkä ole outo vaikket vielä olisikaan seurustellut. tiedän vanhempiakin ihmisiä jotka eivät ole vielä seurustelleet. =)ujoilla on vaikeampaa löytää seurustelukumppania sillä useimmat tahtoo pitää vain hauskaa, eikä ujot ole hauskoja. mutta et sinä yksin jää, ei hätiä mitiä. =)
ihana kuulla että on sitten muitakin. tuntuu vain joskus siltä että kaikki omanikäiseni ovat jo kokeneet 'kaiken' ja minä en lähes yhtään mitään.
kitti paljon :)
Ku en mäkää ymmärrä, tuliko mielee jos vikaa ei ookkaa :)? Kyllä ainaki tälle pojalle kävis ihan hyvin:)
kiitos :)
mitä sun kirjotuksia täällä olen lukenut niin tunnut tosi mukavalta. saanko kysyä että mistä päin Suomea olet?
Mut en mä viitti täs julkisesti levitellä tarkasti, mutta sen verran et eteläsuomesta kuitenki :)
okei, samoin :)
Onko sulla sähköpostia?
jos tosissas haluut ni kyl ossa löytyy :) [email protected]
Ja kirjotan...
...vikaa, jos tosiaan on ujo, niinkuin yllä oleva jo sanoi, niin niiden kumppaneiden löytämiseen menee kauemmin.
Sen voin sanoa, vaikken sinua tunne, niin taatusti, 100% varmuudella joku on tälläkin hetkellä sinuun ihastunut. Eikö olekkin hassua. Sitä ei välttämättä, ja yleensä huomaa, koska ihastunut yleensä kätkee sen niin hyvin, ja sinä et taas huomaa sitä, koska olet samaan aikaan ollut ihastunut johonkin toiseen.
Ihmiselämä on hassua, koska tosiaankin jokainen on ollut joskus ihastunut johonkin, mutta ei ole vain aina saanut aikaiseksi suurempaa.
Pyri pitämään silmät auki ja olettamaan, että kaikki ovat ihastuneita sinuun, silloin, kun uskot siihen itse, ei sinulla ole enää ongelmaa löytää poikaa.
Mieli pitää olla ensin kunnossa, ennen kuin voi edetä. Niin se menee. Toivottavasti auttoi.
kiitoksia :) ehkä pitää vain odotella että sopiva tulee kohdalle ja rohkaistua juttelemaan.
"ja rohkaistua juttelemaan"''
Itse hakkasin päätäni seinään monta vuotta, kunnes uskaltauduin juttelemaan. Huomasin, että todella helpottaa suhteen syntymistä, kun pääsee juttusille. :)
Tsemppiä. :)
jos sä olisit outo, ni mitäköhän mä olisin? 18v, enkä oo koskaan ollu treffeillä, hyvä ku parille pojalle joskus jutellu vähän (koulussa, tunnilla) että sillai :) eikä mulla oo mikään kiire, mutta ei mulla oo mitää estookaa.
Olen ihastunut juuri sinunlaiseesi tyttöön, nimikin sama, mikäli nimimerkkisi on oikea nimesi. Aikas sattuma!
Tiedän moniakin jotka ovat seurustelleet ensimmäistä kertaa "kunnolla" vasta täysi-ikäisenä.
Itsekin aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa noin kuukausi 18 vuotis synttäreiden jälkeen, enkä koe että olisin jotenkin "outo" tai että olisin erityisen "myöhään" alkanut seurustelemaan, vaikka tämä onkin ensimmäinen suhteeni.
Sanoisin että vasta siinä vaiheessa, jos sun ikä alkaa olemaan lähemmäs 25 vuotta, etkä tuolloinkaan ole ollenkaan seurustellut, niin sitten voi jo huolestua, mutta 16 vuotias on vielä niin nuori, että ei kannata huolestua jos ei ole seurustellut.
Eikä sitä kannata alkaa seurustelemaan vain sen takia että voi sanoa seurustelevansa, kannattaa odottaa suosiolla kunnes löytää "kunnon" kumppanin josta on kiinnostunut.