Cher

Ou nou! Taas Kuningatar on itseään kehumassa 50 :ssa. Kaunis ja rikas hevosineen, kameleineen, metsineen ja kirsikkapuunoksineen (miehen korvike?). Uaaaah!

Onneksi hänen ruskeakielinen hovinsa on hajonnut, vain muutama uusi ja tietämätön jaksaa kehua ja ihailla Hänen Ylhäisyyttään.

Onkohan PuNainen JaguAari seisomassa - ei taida olla talviajoneuvo. Vai liekö myyty puis tai vaihtanut kohdetta..
2019452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 201

Vanhimmat

helvetti

Äänestä
  • TÄNÄÄN, MIKSI KO KESKUSTELU ON KÄYTY JA MIKSI ON OLTU, -EHKÄ VÄHÄN PROVOKATIIVISA. KAIKILLE KIITOS
    OSALLISTUMISESTA JA ERITYINEN KIITOS CHERILLE, SILLÄ ILMAN SINUA EI KESKUSTELUA OLISI KÄYTY. OLEN (OLEMME) PAHOILLANI JOS OLEN LOUKANNUT.

    HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE
    JA KERRAN VIELÄ KIITOS.

    PHAEDRUS, DIVINA, VAAN JÄTKÄ JA TEEMU

    Äänestä

  • sanoo Appendix Zanderissa, että saa huonon maineen, jos puolustaa tekoaan sillä, että joku toinenkin tekee niin. Joten en tee sitä vaan kerron, miksi ja vähän siitä miten.

    Ystävien kanssa iltaa, kun vietimme, tuli puheeksi nämä ns chat keskustelut. Keskustelusta tuli niin kiivas, että suostuin vedonlyöntiin, vaikke en pelimies ole.

    Löimme vetoa 500 € siitä, että vähintään 3500 henk. lukisi viidessä päivässä keskustelun jota itse en ollut aloittanut, mutta kuitenkin ensimmäinen heittoni ko konspiraatioon pitäisi tapahtua ennen viidettä viestiä.

    Muut ehdot olivat:
    1 säädyllisyyden raja ei saanut ylittyä.
    2 ei saanut keskustella seksistä.
    3 omat yhteydenotot piti jäädä alle 50
    4 ei saanut aloittaa mitään akateemista väittelyä.
    5 ei saanut puhua mistään asiallisesta
    6 kaiken piti olla niin sanotusti tyhjänpäivästä.
    7 harmittomat provokaatiot oli sallittu
    8 sivupers. sai olla kork 5.

    Nyt on keskustelumme tänään tarkastettu ja hyväksytty ts voitin vedon suurella marginaalilla.

    Miten:

    Seurasin chatissa pari viikkoa, sillä sain tehdä vain yhden yrityksen. Oli löydettävä ihminen joka hyvin herkästi pitää puoliaan, ehkä joku ns. "fiinimpi" ja turhamainen. Etsin ihmistä joka suhtautui hyvin vakavsti omaan ns "nikkiinsä" ja oli hieman tosikko. Anteeksi Cher ja muut, sillä en tarkoita mitään henkilökohtaista, olihan kysymys vähän niin kuin bisneksestä, 500€.

    Sitten eräänä päivänä näin viesti nimm. is back!
    Siinä mollattiin erästä Cher nimistä chattailiaa.
    Tuona hetkenä tiesin tilaisuuden tulleen. Toki asiaan kuului, että olin lukenut aikaisemmin tämän ko nimim. sanomisia, siis tarkoitan nyt Cherin.

    Laitoin tahallaan viestin, jossa ymmärsin väärin ko viestin ja sanoin, että kaipaan. Tämän tein siksi, että saisin Cher nimisen henkilön paikalle.
    Ja sitten hän tuli ja meni heti ansaan.
    Lähetin takaisin viestin, jossa olin loukkaantunut ja johon Cher tarttui toistamiseen anteeksi pyydellen. Se oli siinä. Nyt tiesin, että nyt mennään ja luja. Loput olikin sitten helppoa.
    Loin pari sivupers. joiden kanssa voisin yhdessä kutoa seittiä, kuten Divina ja vaan jätkä. Itse olin Teemu. Muiden person. kanssa ei minulla ole tekemistä. Ne muut jotka osallistuivat leikkiin olivat suureksi avuksi. Kuten esim mon amur, majakanvartija, feikki cher, kurjenkello vaan mutamia mainitakseni. Lyyli vaan oli vähän haitaksi, mutta annan sinulle Lyyli tämän anteeksi.

    Toivon, että te kaikki annatte minulle anteeksi tämän pienen "säädyllisen" teekkaripilan. Jos tapaisin niin tarjoisin olueet, mutta kun tämä on tällainen cybermaailma se ei ole mahdollista.
    Erityisesti haluan pyytää anteeksi Sinulta Cher, sillä käytinhän Sinua vähän hyväkseni. Toivon, että pystyt nauramaan kaikelle etkä muistele
    vihalla. Tämä on ainoastaan leikkiä.
    Vielä kiitos myös Teille jotka vaan olette seuranut sivusta
    Hyvää Joulua Teille kaikille, olette mukavia ja hyviä Suomalaisia.

    [email protected]

    Äänestä

  • PHADREUS.. kirjoitti:

    sanoo Appendix Zanderissa, että saa huonon maineen, jos puolustaa tekoaan sillä, että joku toinenkin tekee niin. Joten en tee sitä vaan kerron, miksi ja vähän siitä miten.

    Minä Cher pidän puoliani, viimeiseen chattihengenvetoon puolustan 'tosikkomaisesti' nikkiäni.. Nikkini on minulle rakas, vaihtaa en aio milloinkaan! Ja todella keskustelupalstoille aina omalla nikilläni vain kirjoittelen, kuten tässäkin jutussa alusta loppuun, toivottavati uskot sen nyt Faabelirunoilija.
    Herttainen minä kyllä olen ja huumoria viljelen, mutta nikkiäni herjattu koko tämä vuosi jo niin pahasti, että näissä herjoissa huumorille ei paljon tilaa vastauksissani!! Ja olen sitä mieltä, että 'tositilanteessa' sellainen vedättäminen, jota tässä keskustelussa käytettiin on jonkinasteista henkistä väkivaltaa ja tunteilla leikkimistä, jota en missään mielessä hyväksy reaalissakaan ja toivon, että se ei netissä valtaa saisi, vaikka sitä paljon ilmeneekin.
    Olen saanut paljon arvostelua osakseni, että miksi vastailen parjaamiseeni, mutta heille, jotka sitä ihmettelevät, voin vain sanoa, että minulla täysi oikeus siihen. Mää vähät piittaan, mitä muut siltä osin sanoo, koska tieni on suora! Olen aito ja rehellinen, mutta pahuutta ja valhetta vihaan...en ihmistä.. jokainen arvokas eikä kenenkään parjaamiseen minulla syytä ei aihetta, kuten ei sinunkaan Faabelirunoilija TÄSSÄ JA NYT! Niin tiukaksi meni taisto jossain vaiheessa, että olinpa jo vähällä laittaa Cherin oikeusjulistuksen näkyviin...kuin olisi silloin käynyt? Ei ainakaan sinulle vedonlyöntisi suhteen pahemmin;))
    Ja miksi vastasin sinulle Teemu. Mää niin hyväntahtoinen,,liiankin varmaan, mutta kun aloit nähdä vain kielteisiä piirteitä vastauksissani, niin elämänasenteelleni uskollisena voin vastata vain kuten tein..lukekoon ken viitsii, mutta totta joka sana ja omalla sydänverelläni kirjuitettu.....

    Näitä parjaamisjuttujanihan on ollut keskustelusivuilla läpi vuoden 13.1.2002 alkaen varmaan parikymmentä, ja niissä tosi kysymyksessä....hyvää harjoitusta siis olen saanut;)) ja jäihän tähänkin Ananas (pääherjaajani) koukkuun, hän todella 'puistattaa', sallittakoon ja anteeksi annettakoon sanontani, joka hänestä mieleen vain tulee tässä ja nyt... Mutta hänen osin ....... seuraavat tilannetta, tulipahan sanottua sekin..pitkä juttu..!! Joten vaikka vedonlyöntiä tämä sinun osaltasi, niin tosiherjaajat aina astuu tällaisissa tilanteissa jossain vaiheessa kuvaan mukaan, kuten huomata saatoin, ja hänen ilmaantumisensa kuvioihin mukaan teki tästä eräällä tapaa raadollisen.

    Faabelirunoilija nauti voitostasi....euroillesi kyytiä anna;))

    Minä jatkan matkaani ja lausua viimoiseksi samat sanat tahdon, jotka lausuin kiitokseksi, kun minut Cher sätin ihanimmaksi naiseksi gallupissa marraskuussa tänä armon vuonna valittiin:

    "Elämälle kiitos, sain siltä paljon,
    kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun.
    Niin erotan selvään onnen ja tuskan,
    jokaisen laulun läikkyvän pohjan,
    yhteisen laulun, jota itsekin laulan."

    Baabelirunoilijani Sinulle kaikkia elämän hyviä asioita toivottaa tahdon!

    Tervehtäen
    ihanainen, kirsikkainen..... Cher

    P.S. Lyyli on sisareni, hän astui kuvaan puolustamaan, kun hänelle tästä jutusta kerroin.
    Ja yksi miessuhde tämän jutun takia puihin meni, mutta hän ei liene minulle tarkoitettu hän! Minulla 'omat mukavat' muualla...;)) kamelini ihana..janoinen;)) ja kirsikkapuuni, minä hänen oksansa.... Aamupuuroa mieleni jo tekee;))

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    nopeasta vastauksesta. Vähän pelkäsin, että miten
    suhtaudut, mutta laskin sen varaan, että ihminen Sinä kuin minä, etkä kuitenkaan pohjimmiltasi kovin tiukkapipoinen. Hyväksi ja huumoria ymmärtäväksi ihmiseksi osoittauduit, kuten vastauksestasi olen ymmärtänyt ja lukenut.

    Raha oli symbol. ja kun meitä on viisi "vaan jätkää" olemme varan. ensi viikon perjantai iltana syöpöttelyyn aikaa ja siihen käytän voittoni.

    Kiitos vielä. Voisitpa liityä seuraan, - syöppöttelemään.

    Kiitos vielä. Voisitpa liittyä seuraan - mukavaan teekkarien, syöppöttelemään.

    Äänestä

  • eric kirjoitti:

    Kiitos itsellesi Eric! Nauttikaa aterianne riemulla ja juokaa kirsikkaviiniä.....se on tosi makeaa... Hivenen mää ymmärrän huumoria;)) Todellliset tiukkapipot ne on muilla mailla markkinoilla.....ei cherlandissa;))

    Hyvää itsenäisyyspäivää ja iloista Joulua!

    Sinua Eric ihanaisesti tervehtäen
    Cher

    Äänestä

  • eric kirjoitti:

    nopeasta vastauksesta. Vähän pelkäsin, että miten
    suhtaudut, mutta laskin sen varaan, että ihminen Sinä kuin minä, etkä kuitenkaan pohjimmiltasi kovin tiukkapipoinen. Hyväksi ja huumoria ymmärtäväksi ihmiseksi osoittauduit, kuten vastauksestasi olen ymmärtänyt ja lukenut.

    Raha oli symbol. ja kun meitä on viisi "vaan jätkää" olemme varan. ensi viikon perjantai iltana syöpöttelyyn aikaa ja siihen käytän voittoni.

    Kiitos vielä. Voisitpa liittyä seuraan - mukavaan teekkarien, syöppöttelemään.

    teiltä pojat ja myös Cheriltä. Oletan,jotta kaikki on totta. Olen tutustunut "juttuun" vasta tänään
    päivämäärä järjestyksessä ja sanon, että olin välillä ihan kauhuissani, mitä nuo tyypit yrittää.

    Sitten lopussa pääsi nauru, mikä jekku ja veto.
    Teillä on jo 5100 lukijaa!!! upeaa.

    Cher otit pilan upeasti, voin olla ylpeä meistä naisista.
    Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

    Äänestä

  • eric kirjoitti:

    nopeasta vastauksesta. Vähän pelkäsin, että miten
    suhtaudut, mutta laskin sen varaan, että ihminen Sinä kuin minä, etkä kuitenkaan pohjimmiltasi kovin tiukkapipoinen. Hyväksi ja huumoria ymmärtäväksi ihmiseksi osoittauduit, kuten vastauksestasi olen ymmärtänyt ja lukenut.

    Raha oli symbol. ja kun meitä on viisi "vaan jätkää" olemme varan. ensi viikon perjantai iltana syöpöttelyyn aikaa ja siihen käytän voittoni.

    Kiitos vielä. Voisitpa liittyä seuraan - mukavaan teekkarien, syöppöttelemään.

    Todella ihmettelen millaisa olette jos tuollaista hörheä edes jatkossa tervehditte.
    Jos ainut ihmenen jonka kanssa voitte keskustella on edellä mainittu niin ei hyvin ole teidänkään asiat.
    Rauhaisaa joulun odotusta.

    Äänestä

  • On se vaan..... kirjoitti:

    Todella ihmettelen millaisa olette jos tuollaista hörheä edes jatkossa tervehditte.
    Jos ainut ihmenen jonka kanssa voitte keskustella on edellä mainittu niin ei hyvin ole teidänkään asiat.
    Rauhaisaa joulun odotusta.

    mutta ei toi nyt niin paha ollu, ihan kiva pila, ja vähän mielenkiitone, ei se muuten olis varmaan onnistunukkaan. Sä nainen 40 , ei viitsi sanoa, mutta vähän tosikolta ja "tiukkapipolta" vaikutat.
    Enpä haluaisi tutustua. Mutta meitä on monek`s
    Leikkimieltä, leikkimieltä,
    Hyvää Joulua Olli

    Äänestä

  • PHADREUS.. kirjoitti:

    sanoo Appendix Zanderissa, että saa huonon maineen, jos puolustaa tekoaan sillä, että joku toinenkin tekee niin. Joten en tee sitä vaan kerron, miksi ja vähän siitä miten.

    Ystävien kanssa iltaa, kun vietimme, tuli puheeksi nämä ns chat keskustelut. Keskustelusta tuli niin kiivas, että suostuin vedonlyöntiin, vaikke en pelimies ole.

    Löimme vetoa 500 € siitä, että vähintään 3500 henk. lukisi viidessä päivässä keskustelun jota itse en ollut aloittanut, mutta kuitenkin ensimmäinen heittoni ko konspiraatioon pitäisi tapahtua ennen viidettä viestiä.

    Muut ehdot olivat:
    1 säädyllisyyden raja ei saanut ylittyä.
    2 ei saanut keskustella seksistä.
    3 omat yhteydenotot piti jäädä alle 50
    4 ei saanut aloittaa mitään akateemista väittelyä.
    5 ei saanut puhua mistään asiallisesta
    6 kaiken piti olla niin sanotusti tyhjänpäivästä.
    7 harmittomat provokaatiot oli sallittu
    8 sivupers. sai olla kork 5.

    Nyt on keskustelumme tänään tarkastettu ja hyväksytty ts voitin vedon suurella marginaalilla.

    Miten:

    Seurasin chatissa pari viikkoa, sillä sain tehdä vain yhden yrityksen. Oli löydettävä ihminen joka hyvin herkästi pitää puoliaan, ehkä joku ns. "fiinimpi" ja turhamainen. Etsin ihmistä joka suhtautui hyvin vakavsti omaan ns "nikkiinsä" ja oli hieman tosikko. Anteeksi Cher ja muut, sillä en tarkoita mitään henkilökohtaista, olihan kysymys vähän niin kuin bisneksestä, 500€.

    Sitten eräänä päivänä näin viesti nimm. is back!
    Siinä mollattiin erästä Cher nimistä chattailiaa.
    Tuona hetkenä tiesin tilaisuuden tulleen. Toki asiaan kuului, että olin lukenut aikaisemmin tämän ko nimim. sanomisia, siis tarkoitan nyt Cherin.

    Laitoin tahallaan viestin, jossa ymmärsin väärin ko viestin ja sanoin, että kaipaan. Tämän tein siksi, että saisin Cher nimisen henkilön paikalle.
    Ja sitten hän tuli ja meni heti ansaan.
    Lähetin takaisin viestin, jossa olin loukkaantunut ja johon Cher tarttui toistamiseen anteeksi pyydellen. Se oli siinä. Nyt tiesin, että nyt mennään ja luja. Loput olikin sitten helppoa.
    Loin pari sivupers. joiden kanssa voisin yhdessä kutoa seittiä, kuten Divina ja vaan jätkä. Itse olin Teemu. Muiden person. kanssa ei minulla ole tekemistä. Ne muut jotka osallistuivat leikkiin olivat suureksi avuksi. Kuten esim mon amur, majakanvartija, feikki cher, kurjenkello vaan mutamia mainitakseni. Lyyli vaan oli vähän haitaksi, mutta annan sinulle Lyyli tämän anteeksi.

    Toivon, että te kaikki annatte minulle anteeksi tämän pienen "säädyllisen" teekkaripilan. Jos tapaisin niin tarjoisin olueet, mutta kun tämä on tällainen cybermaailma se ei ole mahdollista.
    Erityisesti haluan pyytää anteeksi Sinulta Cher, sillä käytinhän Sinua vähän hyväkseni. Toivon, että pystyt nauramaan kaikelle etkä muistele
    vihalla. Tämä on ainoastaan leikkiä.
    Vielä kiitos myös Teille jotka vaan olette seuranut sivusta
    Hyvää Joulua Teille kaikille, olette mukavia ja hyviä Suomalaisia.

    [email protected]

    ei tunnu kivalta, että vielä rahasta, mutta ei onneksi tällä kertaa fyysistä. Sehän on nyt yleisestikin kuuma puheenaihe, naisten hyväksikäyttö ja rahasta. Ruumillinen olisi vielä pahempi hyväksikäytetyn itsetunnon kannalta. Minkähän ikäinen olet? Valitettavasti ikäkään ei tuo kaikille kypsyyttä ihmisenä eikä sydämen sivistystä tuo aina akateeminen sivistyskään. Vielä teekkaritkin sotkit tähän ja minut. Piti puolustaa sisarta.

    Äänestä

  • lyyli vaan kirjoitti:

    paskaa mummo hyvä. Toivottavast jätkät kusettaa sua ja kaltaisias jatkossakin. Ja viäl sisko.
    Mummeli p. Hyvät Joulut

    Äänestä

  • a.p.m.h. kirjoitti:

    että sua vituttaa kun menit sorkimaan ja viäl halpaan itekki. Mitäs enää huutelet kun sul on jo huuli halki, sillo älä vihellä mummo.
    Hyvä jätkät, kyykkyyn tollaset tiukkapipot.

    Äänestä

  • y.e.v.k.h. kirjoitti:

    että sua vituttaa kun menit sorkimaan ja viäl halpaan itekki. Mitäs enää huutelet kun sul on jo huuli halki, sillo älä vihellä mummo.
    Hyvä jätkät, kyykkyyn tollaset tiukkapipot.

    Kilpailu näköjään jatkuu. Mikä on panoksena?

    Äänestä

  • lyyli vaan kirjoitti:

    ei tunnu kivalta, että vielä rahasta, mutta ei onneksi tällä kertaa fyysistä. Sehän on nyt yleisestikin kuuma puheenaihe, naisten hyväksikäyttö ja rahasta. Ruumillinen olisi vielä pahempi hyväksikäytetyn itsetunnon kannalta. Minkähän ikäinen olet? Valitettavasti ikäkään ei tuo kaikille kypsyyttä ihmisenä eikä sydämen sivistystä tuo aina akateeminen sivistyskään. Vielä teekkaritkin sotkit tähän ja minut. Piti puolustaa sisarta.

    tahdon sanoa, että opi sinäkin elämästä....löysää pipoa!!! Minä sisaresi Cher.. ihanainen.. kirsikkainen....olen sen jo oppinut. Tule perässäni Lyyli..niinhän olet tehnyt aina ennenkin loppujen lopuksi kuitenkin;))

    Kuten jossakin vastauksessani sanoin, TIENI ON SUORA, olen aito ja rehellinen, mutta valhetta ja pahuutta vihaan. Minulle oli helpotus suuri, kun huomata lopulta sain, että tämä juttu päättyi niin kuin päättyi ja AITO tunteeni sillä hetkellä oli ilo ja suuri helpotus, ja sen vastauksessani Ericille julkituonut olen, en tunteitani vastoin toimia koskaan minä voi. Ericin teko ei juontanut vihasta eikä hän valehdellut, vaan hän paljasti kaiken ja se oli hänen puoleltaan harmitonta pilaa, vaikka euroja liene saanutkin, mutta mää tarpeeksi rikas, joten enpä kadehdi senkään puoleen lainkaan;))

    Ananas 'etelän hetelmä hapan' is back kuka lieneekään tämän aloitti, joten oletkos sinäkin LYYLI.. sokeaksi tullet?? Miksi et puutu jutun aloittajaan ja hänen motiiveihinsa, haloooo?????

    Mikäli minua Cheriä arvostella kuka vaan tahtoo ja julkituo miksi suhtaudun keskustelupalstoilla esiintyviin nikkiäni koskeviin herjoihin kuten teen, niin voin vain sanoa, että oma on päänsärkynsä, en piittaa, aina teen kuten itse parhaaksi näen, se on oikeuteni, josta tulen pitämään kiinni viimeiseen chattihengenvetooni saakka ja muuta ajatelkoot mitä lystäävät!!!

    Joten Ericille tahdon viestin tässä heittää myös, että ole täysin vapaa... älä Lyylistä välitä...vapaa kirsikkainen olen minäkin... tiukkapipot kiristelkööt rauhassa vaan;))

    Sinua Lyyli tervehtäen
    aito sisaresi Cher

    P.S. Kiitos Sinulle sisareni Lyyli, kun lähdit mukaan taiston ollessa kuumimmillaan..mutta löysää jo...elämä on tässä ja nyt, joten kirsikkaisesti omalla syränverelläni nämä tutut Ystävän Laulun viimosäkeistön laulut rakas sisareni lohdutukeksesi haluan Sinulle julkikirjuittaa nyt kuitenkin, ala hyräillä;))

    " Mistä tunnet sä ystävän
    Onko oikea sulle hän
    Ajat ankeimmat selvittää
    Kuka viereesi jää
    Kun on sinulla vaikeaa
    Ja kun tarvitset auttajaa
    Silloin ystävyys punnitaan
    Menee muut menojaan

    Siitä tunnet sä ystävän
    Kun on vierelläs vielä hän
    Turhat tuttavat luotas ois
    Hävinneet pian pois

    P.S. tervehtäen rakas sisaresi Cher
    Sinua Lyyli tuestasi taiston kuumimmilla ollessa kiittäen!!
    CRSLOL = Cher´s Really Sweet Laughing Out Loud

    Äänestä

  • Kurjenkello kirjoitti:

    Kilpailu näköjään jatkuu. Mikä on panoksena?

    mull ei o kuule saatana mitään tekemist kenenkään
    muun kans. Onks tää nyt niin et jos jotenkin on samaa mielt jonku muun kans, niin sit on sua heti vastaan. Paina puuta ja pistä tyttö pääs sinne minne aurinko ei paista. Koita arvuutella mihi?

    Äänestä

  • a.p.m.h. kirjoitti:

    paskaa mummo hyvä. Toivottavast jätkät kusettaa sua ja kaltaisias jatkossakin. Ja viäl sisko.
    Mummeli p. Hyvät Joulut

    En ole mummoksi vielä päässyt. Ja minä en voisi olla minä, jos sallisin itseäni kusetettavan. Kuusettajia kyllä tunnen todella paljon, mutta en ole vielä joutunut kenenkään kusetettavaksi. Inhoan sitä jo sananakin, paremmin sanottuna "höplästä veto".
    Minä olen, minä ja erotun muista, kuten kirjoitin
    yo-aineessanikin L:n eli en hyväksy toisen hyväksikäyttöä, se on alentavaa sille, joka sitä harrastaa, eettisesti väärin.
    Huulenikin ovat vielä ihan OK!

    Sinulle voin antaa palautetta livenä mieluummin kuin alan täällä netissä kirjoittelemaan. En ole kyllä aina tullut perässä kaikkeen senhän sinä tiedät. Olen kovin rationaalisesti ja käytännöllisesti ajatteleva. Minulla ei esim. ole aikaa olla täällä netissä kovinkaan montaa minuttia kuukaudessa.

    Äänestä

  • Lyyli vaan kirjoitti:

    En ole mummoksi vielä päässyt. Ja minä en voisi olla minä, jos sallisin itseäni kusetettavan. Kuusettajia kyllä tunnen todella paljon, mutta en ole vielä joutunut kenenkään kusetettavaksi. Inhoan sitä jo sananakin, paremmin sanottuna "höplästä veto".
    Minä olen, minä ja erotun muista, kuten kirjoitin
    yo-aineessanikin L:n eli en hyväksy toisen hyväksikäyttöä, se on alentavaa sille, joka sitä harrastaa, eettisesti väärin.
    Huulenikin ovat vielä ihan OK!

    valitettavast kuitenki ÄÄLIÖ.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    tahdon sanoa, että opi sinäkin elämästä....löysää pipoa!!! Minä sisaresi Cher.. ihanainen.. kirsikkainen....olen sen jo oppinut. Tule perässäni Lyyli..niinhän olet tehnyt aina ennenkin loppujen lopuksi kuitenkin;))

    Kuten jossakin vastauksessani sanoin, TIENI ON SUORA, olen aito ja rehellinen, mutta valhetta ja pahuutta vihaan. Minulle oli helpotus suuri, kun huomata lopulta sain, että tämä juttu päättyi niin kuin päättyi ja AITO tunteeni sillä hetkellä oli ilo ja suuri helpotus, ja sen vastauksessani Ericille julkituonut olen, en tunteitani vastoin toimia koskaan minä voi. Ericin teko ei juontanut vihasta eikä hän valehdellut, vaan hän paljasti kaiken ja se oli hänen puoleltaan harmitonta pilaa, vaikka euroja liene saanutkin, mutta mää tarpeeksi rikas, joten enpä kadehdi senkään puoleen lainkaan;))

    Ananas 'etelän hetelmä hapan' is back kuka lieneekään tämän aloitti, joten oletkos sinäkin LYYLI.. sokeaksi tullet?? Miksi et puutu jutun aloittajaan ja hänen motiiveihinsa, haloooo?????

    Mikäli minua Cheriä arvostella kuka vaan tahtoo ja julkituo miksi suhtaudun keskustelupalstoilla esiintyviin nikkiäni koskeviin herjoihin kuten teen, niin voin vain sanoa, että oma on päänsärkynsä, en piittaa, aina teen kuten itse parhaaksi näen, se on oikeuteni, josta tulen pitämään kiinni viimeiseen chattihengenvetooni saakka ja muuta ajatelkoot mitä lystäävät!!!

    Joten Ericille tahdon viestin tässä heittää myös, että ole täysin vapaa... älä Lyylistä välitä...vapaa kirsikkainen olen minäkin... tiukkapipot kiristelkööt rauhassa vaan;))

    Sinua Lyyli tervehtäen
    aito sisaresi Cher

    P.S. Kiitos Sinulle sisareni Lyyli, kun lähdit mukaan taiston ollessa kuumimmillaan..mutta löysää jo...elämä on tässä ja nyt, joten kirsikkaisesti omalla syränverelläni nämä tutut Ystävän Laulun viimosäkeistön laulut rakas sisareni lohdutukeksesi haluan Sinulle julkikirjuittaa nyt kuitenkin, ala hyräillä;))

    " Mistä tunnet sä ystävän
    Onko oikea sulle hän
    Ajat ankeimmat selvittää
    Kuka viereesi jää
    Kun on sinulla vaikeaa
    Ja kun tarvitset auttajaa
    Silloin ystävyys punnitaan
    Menee muut menojaan

    Siitä tunnet sä ystävän
    Kun on vierelläs vielä hän
    Turhat tuttavat luotas ois
    Hävinneet pian pois

    P.S. tervehtäen rakas sisaresi Cher
    Sinua Lyyli tuestasi taiston kuumimmilla ollessa kiittäen!!
    CRSLOL = Cher´s Really Sweet Laughing Out Loud

    toinen toisillenne kirjottamisen niin ei mene kuin tovi niin kirjoitatte itsellenne. Taidatte olla huomionkipeitä ÄÄLIÖTÄ. Vaikka eilen luulin vielä toisin, kun luin sun vastaukses.

    mutta miten on viisauden laita kun omaa siskoa jo täällä haukut etkös voi selvittää välisi vaikka puhelimessa

    Äänestä

  • olli kirjoitti:

    valitettavast kuitenki ÄÄLIÖ.

    monesko nicci Ollilla menossa ?

    Äänestä

  • Huolestunut äiti kirjoitti:

    monesko nicci Ollilla menossa ?

    mitä sinä nyt tähän nokkasi laitat. Ja tiedoksi sulle, mä on ollu Olli syntymästä eli nyt 48 vuotta, eikä se saatana siitä muutu että sä auot päätäs. Huolehdi saatana omista lapsista vaan niin mä huolehdi omista. Mokoma "hulestunu äiti" etkö saatana uskalla esiintyä omalla nimellä häh?
    Rehellinen Suomalainen lentojätkä.
    Jos tietäisit mitä tarkottaa niin et aukois päätäs.

    Äänestä

  • k.m.e.o. kirjoitti:

    mull ei o kuule saatana mitään tekemist kenenkään
    muun kans. Onks tää nyt niin et jos jotenkin on samaa mielt jonku muun kans, niin sit on sua heti vastaan. Paina puuta ja pistä tyttö pääs sinne minne aurinko ei paista. Koita arvuutella mihi?

    Ei kuule taivu. Mukavaa päivän jatkoa Sinulle.

    Äänestä

  • Veljesi John kirjoitti:

    mutta miten on viisauden laita kun omaa siskoa jo täällä haukut etkös voi selvittää välisi vaikka puhelimessa

    samaa mieltä että pyykki pitää pestä kotona. Ei täällä julkisesti kaikkien nähtävillä sairasta
    tai mitä lie.

    Äänestä

  • talon akka kirjoitti:

    samaa mieltä että pyykki pitää pestä kotona. Ei täällä julkisesti kaikkien nähtävillä sairasta
    tai mitä lie.

    luulet mielipiteesi kiinnostavan?

    Äänestä

  • Ketä kirjoitti:

    luulet mielipiteesi kiinnostavan?

    kohtelias omasta mielestä vai ainoastaan älykäs.
    Olet varmaan niin paljon että osaat kirjaimet ja saat viestin lähtemään. Hyvää jatkoa sinulle ja oikein Hauskaa Joulua

    Äänestä

  • Lyyli vaan kirjoitti:

    En ole mummoksi vielä päässyt. Ja minä en voisi olla minä, jos sallisin itseäni kusetettavan. Kuusettajia kyllä tunnen todella paljon, mutta en ole vielä joutunut kenenkään kusetettavaksi. Inhoan sitä jo sananakin, paremmin sanottuna "höplästä veto".
    Minä olen, minä ja erotun muista, kuten kirjoitin
    yo-aineessanikin L:n eli en hyväksy toisen hyväksikäyttöä, se on alentavaa sille, joka sitä harrastaa, eettisesti väärin.
    Huulenikin ovat vielä ihan OK!

    et vaan ole tämän keskustelun tasoinen, että vetäydy taka vasemalle, rauhoitu älä sekannu.
    Ole vain sisko Lyyli. Nimikin sen jo muuten sano.
    lyyli, lyyli älä tähän sekan............
    ÄÄliö

    siskot, eikö huuli lennä vai oletteko huomanneet minkä kaikki muut jo ajat sitten olette vähän "höppanöitä".
    Ilmeisesti olette valaistuneet ja päättäneet nyt tää on loppu. Ei ole enää paukkuja hui sentään. Hyvä systerit teillä on toivoa.

    Äänestä

  • lukija kirjoitti:

    poika hätistele nukkuvaa karhua. Tiedän molemmat ja kyllä on parempi että nämä ämmät pitää suunsa.
    Toisella on kerran kuussa samanlainen rähinä kun nyt. Ja toinen on kun haukka puolustamssa. Aina laulu samaa -mulla on oikeus puolustaa itseäni" vaikka ei kukaan juuri heitä moiti. Bitchejä kumpainenkin. Jos olet hösseleistä kiinnnostumut men sätiin 50 osastoon siellä haukat ovat päivittäin livenä.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Pääsia että kirjoitetaan ja puhutaan. Kukahan sanat on lausunut? Ei enempää, että ärsyttäisimme.

    Äänestä

  • CHER & LYYLI kirjoitti:

    Pääsia kirjoitetaan... Pääsiäinen? Pääsikako? Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Pääsi? Kuka pääsi, nettiinkö pääsi. Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Äänestä

  • are back! kirjoitti:

    tämä ole jo vähän liikaa. En ole mielestäni tällaista kohtelua ansainut. Olen mitä olen ja en muuksi voi muuttua. Olemme Lyylin kanssa saaneet hyvä kotikasvatuksen, joten en puutuu tähän panetteluun tämän enempää. Sen vaan sanon että kaikki saavat rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin.
    Huvä Joulua kaikile

    Äänestä

  • CHER kirjoitti:

    FEIKIT LOPETTAKAA FEIKKAAMINEN!

    Toivottavasti te, jotka minut aidon Cherin
    tunnette ja tiedätte, ymmärrätte mikä meno
    tällä palstalla feikkien osin jatkuu ja jatkuu vaan valitettavasti!
    Olen huomannut, että nämä keskustelupalstat
    feikeille mitä oivallisin areena - kuin nettitaivas -
    heitellä herjaa ja ivaa, häiriköidä viimeisen
    päälle omaa ahdistustaan purkaessaan, että
    en kovin mielelläni tänne kyllä vastailisi,
    ja tämän viestini jälkeen täällä vaikenenkin.

    Rauhallista Joulua teille kaikille toivon!

    Tervehtäen
    50 huoneen aito Cher

    P.S. Kuka lienetkin sinä, joka feikkinäni toimit,
    sinulle voin sanoa vain, että kasva aikuiseksi
    ja hanki oma elämä, niin ei tarvitse feikata!

    Anteeksi olin väärässä siskoni Lyyli oli tietämättäni jättänyt viestin. Olen todella pahoillani. Mutta feikit jättäkää jo meidät.
    Please
    Tervehtäen

    Rauahallista Joulua teille kaikille toivoo

    50 huoneen aito Cher ja "pikku" Lyyli

    PS teitä muita kaikkia rakastamme

    Äänestä

  • 50+ huoneen aidon Cherin ILMO kirjoitti:

    Ja nyt kyllä lopetat feikki!

    että feikkaaminen eli matkiminen on kehumisen korkein aste!

    Äänestä

  • 50+ huoneen aidon Cherin ILMO kirjoitti:

    Anteeksi olin väärässä siskoni Lyyli oli tietämättäni jättänyt viestin. Olen todella pahoillani. Mutta feikit jättäkää jo meidät.
    Please
    Tervehtäen

    Rauahallista Joulua teille kaikille toivoo

    50 huoneen aito Cher ja "pikku" Lyyli

    PS teitä muita kaikkia rakastamme

    Tämäkin on totta: Korpit ovatkin mainioita matkijoita, joilta käy aivan yhtä hyvin käen kukunta tai koiran haukun matkiminen. ...

    Äänestä

  • 50+ huoneen aidon Cherin ILMO kirjoitti:

    Anteeksi olin väärässä siskoni Lyyli oli tietämättäni jättänyt viestin. Olen todella pahoillani. Mutta feikit jättäkää jo meidät.
    Please
    Tervehtäen

    Rauahallista Joulua teille kaikille toivoo

    50 huoneen aito Cher ja "pikku" Lyyli

    PS teitä muita kaikkia rakastamme

    Ei hyödytä matkia omaperäisyyttä
    Jos mallinnat mallia, sinusta tulee muovailumassaa!
    Matkiminen on samaa kuin rajoitus.

    Äänestä

  • 50+ huoneen aidon Cherin ILMO kirjoitti:

    Anteeksi olin väärässä siskoni Lyyli oli tietämättäni jättänyt viestin. Olen todella pahoillani. Mutta feikit jättäkää jo meidät.
    Please
    Tervehtäen

    Rauahallista Joulua teille kaikille toivoo

    50 huoneen aito Cher ja "pikku" Lyyli

    PS teitä muita kaikkia rakastamme

    Kiusaaja on patologinen luonne, mitä muuta hän voisikaan olla, sillä ei normaalisti psyykeltään kehittynyt tunne tarvetta kiusaamiseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen kykenee asennoitumaan ja sopeutumaan moraalisesti ja oikeusnormeja kunnioittavasti yhteisöön.
    Sen sijaan psykopatologiset, neuroottiset ja skitso-paranoidiset yksilöt yrittävät saada lievitystä syyllisyyden ja epäonnistumisen tunnoilleen purkamalla paineitaan toisiin. Heillä on piileviä sadistisia pyrkimyksiä. Sadisti on yksilö, joka saa tyydytystä toisen osapuolen kärsimyksistä ja alistamisesta. Sadisti saa tyydytystä jo pelkästään siitä, että pyrkii nolaamaan objektinsa muiden silmissä. Siten menetellessäänhän kokee itsensä vahvaksi; todellisuudessa hän on heikko ja tasapainoton, mutta ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin.

    Kiusaaminen on jonkinsorttista rasismin jatketta.
    Kiusaaja osoittaa heikkoutensa kiusaamalla, koska se on ainoa asia, mitä hän osaa tehdä. Se on myös todellista huomionkipeyttä, jota yritetään parantaa kiusaamisesta saatavalla huomiolla. Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla luultavasti ei elämä ole jostain syystä aivan kohdallaan tai joka ei pysty purkamaan pahaa mieltään millään muulla tavalla.

    Äänestä

  • Lyyli kirjoitti:

    "ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin."
    Mitä helvettiä Lyyli tää on. Eikö tämä juuri vaivaa sua. Sitäpaitsi pienten söpöjen "mummelien"
    pitäisi jo olla tutimassa. Osoittaa todella idoiotismiä olla yön jalkeilla ja lähettää tyhmiä viestejä läpi yön.
    "Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla"
    Kyllä ylläolevakin sen sanoo että olet kiireisesti hoidon tarpeessa tai sitten sua hoidetaan liikaa.
    Katso purkin päällä oleva annostusohje uudelleen, jos vaikka.
    Ota Lyyli leppoisasti ja mene jo vuoteeseen.
    Itse meneen Tampereelle. Hyvää työpäivää kaikille ns normaaleille.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    FEIKIT LOPETTAKAA FEIKKAAMINEN!

    Toivottavasti te, jotka minut aidon Cherin
    tunnette ja tiedätte, ymmärrätte mikä meno
    tällä palstalla feikkien osin jatkuu ja jatkuu vaan valitettavasti!
    Olen huomannut, että nämä keskustelupalstat
    feikeille mitä oivallisin areena - kuin nettitaivas -
    heitellä herjaa ja ivaa, häiriköidä viimeisen
    päälle omaa ahdistustaan purkaessaan, että
    en kovin mielelläni tänne kyllä vastailisi,
    ja tämän viestini jälkeen täällä vaikenenkin.

    Rauhallista Joulua teille kaikille toivon!

    Tervehtäen
    50 huoneen aito Cher

    P.S. Kuka lienetkin sinä, joka feikkinäni toimit,
    sinulle voin sanoa vain, että kasva aikuiseksi
    ja hanki oma elämä, niin ei tarvitse feikata!

    "..suurin osa väestä joka täällä käy palaa aiva muusta halusta kuin halusta nautiskella noiden useiden "salien" aistikkuudesta. Kun daami lepää divaanissa ja odottaa prinssiään. Ei toden totta hän odottele elämän kolhimia surkimuksia, jotka haavojaan tarjoavat nuoltavaksi tai vartijoita, jotka heidän koskemattmuuttaan suojelisivat. Ei nyt sentään. He odottelevat tasa-arvoista ja lohduttavaa..sanankäänteissään valpasta.. kuuntelijaa, uskojaa ja kannustajaa. Häntä he odottavat divaniinsa. Kun hän saapuu: saleissa on juhlat korkeimmillaan. Kohottakaamme hänelle malja, ja kolminkertainen eläköön-huuto...ELÄKÖÖN...ELÄKÖÖN...ELÄKÖÖN...:):O) "

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    "ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin."
    Mitä helvettiä Lyyli tää on. Eikö tämä juuri vaivaa sua. Sitäpaitsi pienten söpöjen "mummelien"
    pitäisi jo olla tutimassa. Osoittaa todella idoiotismiä olla yön jalkeilla ja lähettää tyhmiä viestejä läpi yön.
    "Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla"
    Kyllä ylläolevakin sen sanoo että olet kiireisesti hoidon tarpeessa tai sitten sua hoidetaan liikaa.
    Katso purkin päällä oleva annostusohje uudelleen, jos vaikka.
    Ota Lyyli leppoisasti ja mene jo vuoteeseen.
    Itse meneen Tampereelle. Hyvää työpäivää kaikille ns normaaleille.

    "ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin."
    "Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla"

    M.O.T.

    Äänestä

  • nöpö kirjoitti:

    Nöpön arvomaailmasta nähtynä!

    Äänestä

  • nöpö kirjoitti:

    "..suurin osa väestä joka täällä käy palaa aiva muusta halusta kuin halusta nautiskella noiden useiden "salien" aistikkuudesta. Kun daami lepää divaanissa ja odottaa prinssiään. Ei toden totta hän odottele elämän kolhimia surkimuksia, jotka haavojaan tarjoavat nuoltavaksi tai vartijoita, jotka heidän koskemattmuuttaan suojelisivat. Ei nyt sentään. He odottelevat tasa-arvoista ja lohduttavaa..sanankäänteissään valpasta.. kuuntelijaa, uskojaa ja kannustajaa. Häntä he odottavat divaniinsa. Kun hän saapuu: saleissa on juhlat korkeimmillaan. Kohottakaamme hänelle malja, ja kolminkertainen eläköön-huuto...ELÄKÖÖN...ELÄKÖÖN...ELÄKÖÖN...:):O) "

    Pääsia kirjoitetaan... Pääsiäinen? Pääsikako? Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Pääsi? Kuka pääsi, nettiinkö pääsi. Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    "ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin."
    Mitä helvettiä Lyyli tää on. Eikö tämä juuri vaivaa sua. Sitäpaitsi pienten söpöjen "mummelien"
    pitäisi jo olla tutimassa. Osoittaa todella idoiotismiä olla yön jalkeilla ja lähettää tyhmiä viestejä läpi yön.
    "Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla"
    Kyllä ylläolevakin sen sanoo että olet kiireisesti hoidon tarpeessa tai sitten sua hoidetaan liikaa.
    Katso purkin päällä oleva annostusohje uudelleen, jos vaikka.
    Ota Lyyli leppoisasti ja mene jo vuoteeseen.
    Itse meneen Tampereelle. Hyvää työpäivää kaikille ns normaaleille.

    Pääsia kirjoitetaan... Pääsiäinen? Pääsikako? Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Pääsi? Kuka pääsi, nettiinkö pääsi. Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Äänestä

  • 50+ huoneen aidon Cherin ILMO kirjoitti:

    Anteeksi olin väärässä siskoni Lyyli oli tietämättäni jättänyt viestin. Olen todella pahoillani. Mutta feikit jättäkää jo meidät.
    Please
    Tervehtäen

    Rauahallista Joulua teille kaikille toivoo

    50 huoneen aito Cher ja "pikku" Lyyli

    PS teitä muita kaikkia rakastamme

    Raua kirjoitetaan... Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    and do not come back.

    Pidetään sinunkin aivotoimintojasi yllä, vaikka väkisin. Tässä sinulle iltapuhdetta lisää:

    122483224648242432168881262648646482... This number is obtained by multiplying the first two digits (12) and tacking them on the end. Then the result of multiplying the next two digits is tacked onto the end. The number grows as follows: (12, 122, 1224, 12248, 1224832, 122483224, 1224832246, 12248322464, ...). Prove: (a) The numbers 0, 5, 7, and 9 never appear. (b) Arbitrarily long sequences of 8's appear.

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    Nöpön arvomaailmasta nähtynä!

    ämmät lopettakaa tämä saatanan tyhmä höpötys, vai yritätkö Lyyli jotain uutta ennätystä. Älä vastaa jääköön se omaan arvoonsa. Lopeta vaan, kiitos ja hyvät jatkot sulle.

  • Veikko kirjoitti:

    tyhmät viestit tähän muistoksi sinusta Lyyli.
    Miten pikku lyyli oli kade siskolleen ja häneen saamalle huomioille ja nyt pitää panna itse paremmaksi ja saada suurempi huomio.
    Mutta Lyyli hyvä et yllä häneen tasolleen.
    Älä vaivaudu vastaamaan ainakaan minulle, sillä nyt on tämä kohdalatani loppu.
    KAIKILLE MUILLE VIIMEISET VIESTIT ON ITSELTÄÄN LYYLITÄ JOKA ON CHERIN SISKO.

    Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Pääsi? Kuka pääsi, nettiinkö pääsi. Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

  • NÖPÖ kirjoitti:

    Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut! OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    poika hätistele nukkuvaa karhua. Tiedän molemmat ja kyllä on parempi että nämä ämmät pitää suunsa.
    Toisella on kerran kuussa samanlainen rähinä kun nyt. Ja toinen on kun haukka puolustamssa. Aina laulu samaa -mulla on oikeus puolustaa itseäni" vaikka ei kukaan juuri heitä moiti. Bitchejä kumpainenkin. Jos olet hösseleistä kiinnnostumut men sätiin 50 osastoon siellä haukat ovat päivittäin livenä.

    Paasikivikö puhuu? Pässi narussa? Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Äänestä

  • lukija kirjoitti:

    siskot, eikö huuli lennä vai oletteko huomanneet minkä kaikki muut jo ajat sitten olette vähän "höppanöitä".
    Ilmeisesti olette valaistuneet ja päättäneet nyt tää on loppu. Ei ole enää paukkuja hui sentään. Hyvä systerit teillä on toivoa.

    Pidetään sinunkin aivotoimintojasi yllä, vaikka väkisin. Tässä sinulle iltapuhdetta lisää:

    122483224648242432168881262648646482... This number is obtained by multiplying the first two digits (12) and tacking them on the end. Then the result of multiplying the next two digits is tacked onto the end. The number grows as follows: (12, 122, 1224, 12248, 1224832, 122483224, 1224832246, 12248322464, ...). Prove: (a) The numbers 0, 5, 7, and 9 never appear. (b) Arbitrarily long sequences of 8's appear.

    Äänestä

  • IDIOT kirjoitti:

    Pääsia kirjoitetaan... Pääsiäinen? Pääsikako? Paasikivikö puhuu? Pässit narussa? Pääsi? Kuka pääsi, nettiinkö pääsi. Oh-HOH!!! Wau, mainio saavutus. Onnittelut siitä hänelle. OHHOH!!! Oh-HOH!! Porilaisten marssi olkaa hyvä.

    Kukkuluuruu...

    Tänään lännen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Yöstä alkaen tuuli heikkenee, huomenna pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, Selkämerellä 7-11, Merenkurkussa ja Perämerellä 5-8 m/s. Tänään hyvä näkyvyys, huomenna pohjoisessa mahdollisesti lumikuuroja. Iso-Rankki, tiedot puuttuvat.

    Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen.

    Kanada.

    Kiusaaja on patologinen luonne, mitä muuta hän voisikaan olla, sillä ei normaalisti psyykeltään kehittynyt tunne tarvetta kiusaamiseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen kykenee asennoitumaan ja sopeutumaan moraalisesti ja oikeusnormeja kunnioittavasti yhteisöön.
    Sen sijaan psykopatologiset, neuroottiset ja skitso-paranoidiset yksilöt yrittävät saada lievitystä syyllisyyden ja epäonnistumisen tunnoilleen purkamalla paineitaan toisiin. Heillä on piileviä sadistisia pyrkimyksiä. Sadisti on yksilö, joka saa tyydytystä toisen osapuolen kärsimyksistä ja alistamisesta. Sadisti saa tyydytystä jo pelkästään siitä, että pyrkii nolaamaan objektinsa muiden silmissä. Siten menetellessäänhän kokee itsensä vahvaksi; todellisuudessa hän on heikko ja tasapainoton, mutta ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin.

    Kiusaaminen on jonkinsorttista rasismin jatketta.
    Kiusaaja osoittaa heikkoutensa kiusaamalla, koska se on ainoa asia, mitä hän osaa tehdä. Se on myös todellista huomionkipeyttä, jota yritetään parantaa kiusaamisesta saatavalla huomiolla. Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla luultavasti ei elämä ole jostain syystä aivan kohdallaan tai joka ei pysty purkamaan pahaa mieltään millään muulla tavalla.

    Äänestä

  • is back kirjoitti:

  • is back! kirjoitti:

    Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    "ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin."
    Mitä helvettiä Lyyli tää on. Eikö tämä juuri vaivaa sua. Sitäpaitsi pienten söpöjen "mummelien"
    pitäisi jo olla tutimassa. Osoittaa todella idoiotismiä olla yön jalkeilla ja lähettää tyhmiä viestejä läpi yön.
    "Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla"
    Kyllä ylläolevakin sen sanoo että olet kiireisesti hoidon tarpeessa tai sitten sua hoidetaan liikaa.
    Katso purkin päällä oleva annostusohje uudelleen, jos vaikka.
    Ota Lyyli leppoisasti ja mene jo vuoteeseen.
    Itse meneen Tampereelle. Hyvää työpäivää kaikille ns normaaleille.

    Onnellista Uutta Vuotta 2003!

    Äänestä

  • NÖPÖ kirjoitti:

    tyhmät viestit tähän muistoksi sinusta Lyyli.
    Miten pikku lyyli oli kade siskolleen ja häneen saamalle huomioille ja nyt pitää panna itse paremmaksi ja saada suurempi huomio.
    Mutta Lyyli hyvä et yllä häneen tasolleen.
    Älä vaivaudu vastaamaan ainakaan minulle, sillä nyt on tämä kohdalatani loppu.
    KAIKILLE MUILLE VIIMEISET VIESTIT ON ITSELTÄÄN LYYLITÄ JOKA ON CHERIN SISKO.

    sinullekin!

    Äänestä

  • Veikko kirjoitti:

    ämmät lopettakaa tämä saatanan tyhmä höpötys, vai yritätkö Lyyli jotain uutta ennätystä. Älä vastaa jääköön se omaan arvoonsa. Lopeta vaan, kiitos ja hyvät jatkot sulle.

    Veikollekin!

    Äänestä

jo kaivannut. Missä olet ollut? Olen itse melkein ollut romahtamaisillani kun en ole sinusta kuullut.

Äänestä
  • Muistathan nämä 15 viatonta sanaa, ja tällainen soppa, mitä vielä, kyllä sinua parjataan tyttö ressu. Otaan osaa, mutta kyllä sinun mentävä myös vähän itseesi. Vai sanot, että vielä viaton?????
    Viestejä lisää edempänä, lue

    Äänestä

Olen chatannut 50 huoneessa jo yli vuoden ja aina ollut oma itseni. Olen luonteeltani peruspositiivinen ja aina oma itseni, ja mitään hovia ei ympärilläni ole enkä sitä tarvitse. Tahdon julkituoda tässä ja nyt sen vanhan totuuden, että ihminen todella on sitä mitä hän ajattelee, koska se pitää paikkansa.
Elämältä olen paljon saanut eli kaiken mitä todella tarvitsen.... siitä olen kiitollinen ja saanut olen myös sydämen rehellisen.... myös ystävät aidot, jotka kyllä tunnistan.....
Sinulle, joka minua koko vuoden olet toistuvasti herjannut (tekstisi paljastaa sen), toivon parempaa huomista, ja että löydät elämässäsi Sinäkin oikean suunnan ja pääset pahasta olostasi ilman, että haet siitä ulospääsyä toisia herjaamalla, tällä kertaa minua.

Tervehtäen Cher

Äänestä
  • vain laitoin kun otsikko oli niin mukavan tuntuinen. Is back, ei muuta. En ole koskaan ketään herjannut, sillä täällä verkossa vasta ensimmäistä kertaa, jotta kiitos vaan kun tiedät.
    Olen tosin anteeksipyynnön velkaa jos loukkasin.

    Kyllä oli epäystävällinen vastaanotto.

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    vain laitoin kun otsikko oli niin mukavan tuntuinen. Is back, ei muuta. En ole koskaan ketään herjannut, sillä täällä verkossa vasta ensimmäistä kertaa, jotta kiitos vaan kun tiedät.
    Olen tosin anteeksipyynnön velkaa jos loukkasin.

    Kyllä oli epäystävällinen vastaanotto.

    vaan se oli vastaus tämän keskustelun avaukseen eli ensimmäisen viestin kirjoittajalle.

    Et Sinä ole loukannut minua mitenkään, päinvastoin....Sinun viesteistäsi pelkästään iloinen olen, joten Sinua voin vain sanoistasi kiittää!

    Hyvää jatkoa Sinulle Teemu!

    Tervehtäen Cher

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    vaan se oli vastaus tämän keskustelun avaukseen eli ensimmäisen viestin kirjoittajalle.

    Et Sinä ole loukannut minua mitenkään, päinvastoin....Sinun viesteistäsi pelkästään iloinen olen, joten Sinua voin vain sanoistasi kiittää!

    Hyvää jatkoa Sinulle Teemu!

    Tervehtäen Cher

    Olen eri puolilla tätä ns keskustelua pari päivää
    tarkkailut. Tehnyt havaintoja. vaan ja ainostaan siksi, että jos itse vaikka osallistuis "vähän niin kuin juttuun". Lähden siitä, että itse pysyisin asialinjalla ja olisin mahdollisimman
    rehellinen.

    Pitäisi: olla paksunahkainen sillä ihmiset hyvin ilkeitä etten sanoisi raakoja, huumorintaito jalostunut, sietää tyhmiä mielipiteitä, sietää idiootteja, ei saa hiiltyä mistään, itsetunto tallella ja mitä vahvempi sen parempi, pitää olla hienovarainen, ei luottaa kehenkään ja ennen kaikkea esittää vähän keskitasoa tyhmempää, jotta mielipiteesi ärsyttää mahdollisimman vähän.

    Nyt kysynkin, onko tämä ns virtuaalimaailma sen arvoinen, sillä ylimääräistä aikaa pitää myös olla.
    Ts voisiko sen käyttää itse muualla järkevämmin.
    Itse ilmeisesti päätettävä.

    että 'elää ja vaikuttaa' näillä keskustelupalstoilla. Itse tänne kirjoittelen vain, jos minua syyttä suotta potkitaan, sillä kynnysmatoksi minua luotu ole ei!
    Chattaaminen minulle live-elämäni ohella vain pelkkä harrastus (50 huone), mutta tästä harrastuksestani nauttinut olen ja chatannut jo yli vuoden. Alkuperäisen nikkini olen säilyttänyt myös, siivet eivät palaneet ole. Sen sinulle kyllä sanon, että chattaaminen vaatii vahvaa itsetuntoa ja melkoisia 'tuntosarvia' kehen chatatessa luottaa voi! Tsemppiä Sinulle!

    Nyvä Ystävä, en voi olla huomaamatta ja lukematta kahdessa ensimmäisessä rivissäsi, oliskohan hieman katkeruutta ja pettymystä.

    Taidan itse poistua takavasemmalle ja jättää ko puuha heti alkuunsa. En itse arvosta ihmistä niin paljon, että olisin valmis nöyrästi kakkeen, mitä tulemaan pitää. Sinäkin sanot, että olet harrastanut yli vuoden ja siitä huolimatta olet ilmeisesti "tiukkapipoinen", ethän ilmaisusta ota itseesi, mutta tällaisen kuvan saa kuntarkkaan lukee. HYvää jatkoa Sinulle

    ja kynnysmatoksi (nöyrästi kaikkeen) kenenkään alistua ei tarvitse.
    Ihminen on myös mitä ajattelee. Katkeruus, pettymys ja tiukkapipoisuus ovat sinun ajatuksiasi ja kertovat vain omasta asennoitumisestasi elämään, joten tulkintasi kirjoituksestani on täysin omasi (negatiivista suggerointia) ja minun elämänasenteelleni vieras.
    Tsemppiä edelleen;))

    Saat ihan rauhassa selitellä, miten vain ja kuten vain. En minä piittaa. Mutta näin ulkopuolelta katsoen niin juttujesi teema on ainoastaan ..kynnysmattona oleminen, mistä moinen.
    Misää mennään, sen varmasti tiedät itse parhaiten, -tai et. Tynkäpsykologien ilmaisut (negatiivista suggerointia) jätän omaan arvoonsa.

    Hyvää jatko Sinulle ja toivottavasti Sinulle itse selviää traumasi syy. Sen olet varmasti ansainut.

    Olen Teemu kanssasi aivan samaa mieltä. Olen seuranut ja tarkkailut käytyjä keskusteluja useamman kuukauden. Ja olen tullut samaan tulokseen. Suurin osa näistä naisista, kuten esim. Cher, ja miehistä omavat hyvin hauraan itsetunnon.
    Esittävät kovaa ja tietävää, mutta asiat ei ilmeisesti ihan näin kuitenkaan ole. Mielellään sinulle tuota "pokkaripsykoa" tuovat esille.
    Sinä kuitenkin vaikutat suorasanaiselta, rehelliseltä ja omaat varmaan hyvän itsetunnon.
    Suosittelen sinulle, että seuraa ja tarkkaile ensin muutaman viikon, opit kyllä stten aikanaan erottamaan jyvät akanoista.
    Jos haluat keskustella niin löydät minut jippiin aikuschatista. Laita viesti jos kiinnostaa

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    Saat ihan rauhassa selitellä, miten vain ja kuten vain. En minä piittaa. Mutta näin ulkopuolelta katsoen niin juttujesi teema on ainoastaan ..kynnysmattona oleminen, mistä moinen.
    Misää mennään, sen varmasti tiedät itse parhaiten, -tai et. Tynkäpsykologien ilmaisut (negatiivista suggerointia) jätän omaan arvoonsa.

    Hyvää jatko Sinulle ja toivottavasti Sinulle itse selviää traumasi syy. Sen olet varmasti ansainut.

    Hyvää matkaa valitsemallasi tiellä! Löysää matkallasi kuitenkin pipoasi;))

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    Saat ihan rauhassa selitellä, miten vain ja kuten vain. En minä piittaa. Mutta näin ulkopuolelta katsoen niin juttujesi teema on ainoastaan ..kynnysmattona oleminen, mistä moinen.
    Misää mennään, sen varmasti tiedät itse parhaiten, -tai et. Tynkäpsykologien ilmaisut (negatiivista suggerointia) jätän omaan arvoonsa.

    Hyvää jatko Sinulle ja toivottavasti Sinulle itse selviää traumasi syy. Sen olet varmasti ansainut.

    valitsemallasi tiellä! Löysää kuitenkin pipoasi matkallasi;))

    Äänestä

  • Yritätkö tehdä lukija/kommenttiennätystä, kun 31 kommentista 13 on sinun itsesi kirjoittamia!?

    Äänestä

  • ahkerasti kirjoitti:

    Yritätkö tehdä lukija/kommenttiennätystä, kun 31 kommentista 13 on sinun itsesi kirjoittamia!?

    mutta täysi oikeus minulla vastata itseäni koskeviin viesteihin.

    Lisäkysymyksesi, mikäli tarvetta sellaisiin sinulla vielä sattuisi ilmenemään, voit esittää PÄÄHERJAAJALLENI, joka keskustelun TÄLLÄ palstalla ALOITTI ja TÄLLÄ kertaa parjatessaan käyttää nimimerkkiä 'is back'!

    Ethän sä vastannut mullekkaan kysymykseen: mites ois? No miten ois, jos kerta vastaat itseäsi koskeviin kysymyksiin? Ja monia mietityttävään hämmentävään kysymykseen: oletko nainen? Mua ei kyllä haittaa mikä oot, jossulla jaguaari on. Onko myös ilmastointi? En viittis turhan takia peräkamarista nousta.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    mutta täysi oikeus minulla vastata itseäni koskeviin viesteihin.

    Lisäkysymyksesi, mikäli tarvetta sellaisiin sinulla vielä sattuisi ilmenemään, voit esittää PÄÄHERJAAJALLENI, joka keskustelun TÄLLÄ palstalla ALOITTI ja TÄLLÄ kertaa parjatessaan käyttää nimimerkkiä 'is back'!

    Olen lukenut edellisen perusteella kaikki viestit,
    ja ellei minulla ole lukemisen ymmärtämisen vaikeutta. Ei Teitä Cher kukaan parjaa. Jos käyt läpi kaikki viestit niin kuin olen tehnyt, niin olet itse rakentanut vastauksillasi tällaisen viestivyöryn. Se parjaako Sinua joku, tässä nimenomaisessa keskustelussa, jonka muuten itse aloitit, on vastaus lyhyt ja ytimekäs ei.

    Vaikuttaa siltä kuin olisit huomion kipeä tai sitten taipumusta skitsofreni.... sano Sinä kummasta on kysymys kun itsesi parhaiten tunnet.

    Ja tätä viestiä ei tarvitse kommentoida. Kun et,
    niin varmasti tämä keskustelu päättyy tähän. Jos taas kommentoit, tiedän olevani oikeilla jäljillä
    kun sinut diagnosoin.

    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille ihailisijoille ja oikein hyvää Joulua.

    Äänestä

  • vvan jätkä kirjoitti:

    Tässä lauseesi ed. viestistäsi:
    "Se parjaako Sinua joku, tässä nimenomaisessa keskustelussa, jonka muuten itse aloitit, on vastaus lyhyt ja ytimekäs ei."

    Alla kirjoitus eli keskustelun aloitus ja ALOITTAJA EN OLLUT MINÄ.
    --------
    Otsikko: Cher
    KIRJOITTANUT NIMIMERKKI: IS BACK!, 29.11.2002 klo 19.15

    Ou nou! Taas Kuningatar on itseään kehumassa 50 :ssa. Kaunis ja rikas hevosineen, kameleineen, metsineen ja kirsikkapuunoksineen (miehen korvike?). Uaaaah!

    Onneksi hänen ruskeakielinen hovinsa on hajonnut, vain muutama uusi ja tietämätön jaksaa kehua ja ihailla Hänen Ylhäisyyttään.

    Onkohan PuNainen JaguAari seisomassa - ei taida olla talviajoneuvo. Vai liekö myyty puis tai vaihtanut kohdetta..
    ----------

    Jos edellinen ei ole parjausta niin mitä sitten?
    Minulla täysi oikeus itseäni koskeviin viesteihin vastata ja sananvapaus. Sinua nämä jutut eivät koske lainkaan, joten ihmettelen, mitä sinä vaan jätkä täällä norkoilet.

    Lienee sinulla lukihäiriö, mutta jotenkin vaikuttaa, että avun tarpeessa vaan jätkä todella olet.

    Nyt loppui rautalanka....

    Näemmä oikeassa olin. Kyllä minulle mukavan sunnuntain järjestit. Olet kuin avoin kirja.
    Hyvää yötä arvoisa "daami"

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    Tässä lauseesi ed. viestistäsi:
    "Se parjaako Sinua joku, tässä nimenomaisessa keskustelussa, jonka muuten itse aloitit, on vastaus lyhyt ja ytimekäs ei."

    Alla kirjoitus eli keskustelun aloitus ja ALOITTAJA EN OLLUT MINÄ.
    --------
    Otsikko: Cher
    KIRJOITTANUT NIMIMERKKI: IS BACK!, 29.11.2002 klo 19.15

    Ou nou! Taas Kuningatar on itseään kehumassa 50 :ssa. Kaunis ja rikas hevosineen, kameleineen, metsineen ja kirsikkapuunoksineen (miehen korvike?). Uaaaah!

    Onneksi hänen ruskeakielinen hovinsa on hajonnut, vain muutama uusi ja tietämätön jaksaa kehua ja ihailla Hänen Ylhäisyyttään.

    Onkohan PuNainen JaguAari seisomassa - ei taida olla talviajoneuvo. Vai liekö myyty puis tai vaihtanut kohdetta..
    ----------

    Jos edellinen ei ole parjausta niin mitä sitten?
    Minulla täysi oikeus itseäni koskeviin viesteihin vastata ja sananvapaus. Sinua nämä jutut eivät koske lainkaan, joten ihmettelen, mitä sinä vaan jätkä täällä norkoilet.

    Lienee sinulla lukihäiriö, mutta jotenkin vaikuttaa, että avun tarpeessa vaan jätkä todella olet.

    Nyt loppui rautalanka....

    Digno..:characteristic of behaving like a bitch.

    Äänestä

  • vvan jätkä kirjoitti:

    Olen lukenut edellisen perusteella kaikki viestit,
    ja ellei minulla ole lukemisen ymmärtämisen vaikeutta. Ei Teitä Cher kukaan parjaa. Jos käyt läpi kaikki viestit niin kuin olen tehnyt, niin olet itse rakentanut vastauksillasi tällaisen viestivyöryn. Se parjaako Sinua joku, tässä nimenomaisessa keskustelussa, jonka muuten itse aloitit, on vastaus lyhyt ja ytimekäs ei.

    Vaikuttaa siltä kuin olisit huomion kipeä tai sitten taipumusta skitsofreni.... sano Sinä kummasta on kysymys kun itsesi parhaiten tunnet.

    Ja tätä viestiä ei tarvitse kommentoida. Kun et,
    niin varmasti tämä keskustelu päättyy tähän. Jos taas kommentoit, tiedän olevani oikeilla jäljillä
    kun sinut diagnosoin.

    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille ihailisijoille ja oikein hyvää Joulua.

    Cherin mielestä kiinnostavampaa kun minussa?
    Oikeassa olit, kyllä se sulle kommentoi, mutta ei mulle sanaakaan.
    Mutta kai me ollaan SS päihitetty.
    Miten on , mua kiinnostaa haastavat naiset, erityisesti tuommoset "monipersoonaiset" ei tarvitse käydä vieraissa kun kotona on aina uusi hoito, naama ei vaan vaihdu, mutta muuten. Tai saattaa se naamakin muutua jos tää Cher on sellane ameriikan Cher, vaikka ei se vastannu siihenkään.

    Olen lukenut näitä kirjoituksiasi ja olen todella ihmeissäni, miksi Sinulla on niin kova tarve haukkua ja syytellä toista. Diagnosoidakaan ei saa muut kuin lääkärit. Millä oikeudella jakelet solvauksiasi? Kunnianloukkaksestakin joutuu edesvastuuseen lain edessä. Tiedätkö ja herää kysymys jos tiedät, mistä tiedät, mikä on skitsofreenikko? On törkeintä solvausta haukkua tällä tavoin ketään. Menepä itseesi ja mietiskele vähän, mihin pyrit, mitä elämältäsi odotat? Onko se tätä toisten haukkumista? Miten siitä hyödyt? Kuka maksaa Sinulle ja miten? Vieläkö ilkeät ja julkeat tämän tutkistelun jälkeen tulla nettiin toisia mollaamaan? Jos ilkeät, ihmettelen sitä vielä enemmän. Paljastat kättäytymiselläsi liian läpinäkyvästi tarkoitusperäsi ja itsesi. Kyllä se tiedetään, kuinka laajaa kirjoittelusi on. Taidat olla koko sopan alkuunpanija ja tämän päättömän keskustelun aloittaja. Käytä aikasi paremmin. Tee vaikka pipareita, joulukortteja ja aloita joululahjojen teko, ettei joulu pääse yllättämään. Tai jos ei nämä kiinnosta, survaise sukset kauniiseen jalkaasi ja hiihtele muutama kilsa valkoisilla pakkashangilla, niin eiköhän ajatukset selkene.
    Sitäkin ihmettelen, kuinka joku jätkäkään kehtaa naisihmistä haukkua, ja tästäpä herääkin epäilys, että oletkin nainen.
    Minä en yleensä ehdi näin joulun alla täällä surffailemaan, joten minulle ei kannata vastata. Nyt vain sattui silmään, kun niin törkeätä tekstiä löysin, kuten "sokea ja ämmä ym. diagnoosit kaiken huippu". Tiedän tapauksen, joka meni oikeuteen, kun toinen haukkui toista "vanhaksi lehmäksi", joten kannattaa varoa sanojaan.

    Äänestä

  • mon amur kirjoitti:

    Se on niin kuule, että luen ko ihmistyyppiä kuin kirjaa. Ensi luin tuon Teemun ja hänen väliset muutamat rivit, ja sitten vähän ärsytin. Siihen se putosi kuin miinaan, mutta ei tämä enää kiinnosta. Oletin aluksi, että tuo vähän "skitso" vaikuttaa mukavalta, mutta pari viestiä myöhemmin huomasin, että on kiinnostunut vain ja ainoastaan itsestään. Neuvo sinulle: unohda ja heti
    Hyvää jatkoa ja oli mukavaa saada vastata suoraan kysymykseen.

    Äänestä

  • vvan jätkä kirjoitti:

    Olen lukenut edellisen perusteella kaikki viestit,
    ja ellei minulla ole lukemisen ymmärtämisen vaikeutta. Ei Teitä Cher kukaan parjaa. Jos käyt läpi kaikki viestit niin kuin olen tehnyt, niin olet itse rakentanut vastauksillasi tällaisen viestivyöryn. Se parjaako Sinua joku, tässä nimenomaisessa keskustelussa, jonka muuten itse aloitit, on vastaus lyhyt ja ytimekäs ei.

    Vaikuttaa siltä kuin olisit huomion kipeä tai sitten taipumusta skitsofreni.... sano Sinä kummasta on kysymys kun itsesi parhaiten tunnet.

    Ja tätä viestiä ei tarvitse kommentoida. Kun et,
    niin varmasti tämä keskustelu päättyy tähän. Jos taas kommentoit, tiedän olevani oikeilla jäljillä
    kun sinut diagnosoin.

    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille ihailisijoille ja oikein hyvää Joulua.

    sähän vedät Lyylejä puoleesi kun hunaja! Kerro heti salaisuutesi.
    Minä kun yritin vähän tollasta ranskalaista meinikiä (suomalaisella vivahteella) oppineeseen? naiseen, ei kun jätkä se vaan porskuttaa......

    Äänestä

  • Lyyli vaan kirjoitti:

    Olen lukenut näitä kirjoituksiasi ja olen todella ihmeissäni, miksi Sinulla on niin kova tarve haukkua ja syytellä toista. Diagnosoidakaan ei saa muut kuin lääkärit. Millä oikeudella jakelet solvauksiasi? Kunnianloukkaksestakin joutuu edesvastuuseen lain edessä. Tiedätkö ja herää kysymys jos tiedät, mistä tiedät, mikä on skitsofreenikko? On törkeintä solvausta haukkua tällä tavoin ketään. Menepä itseesi ja mietiskele vähän, mihin pyrit, mitä elämältäsi odotat? Onko se tätä toisten haukkumista? Miten siitä hyödyt? Kuka maksaa Sinulle ja miten? Vieläkö ilkeät ja julkeat tämän tutkistelun jälkeen tulla nettiin toisia mollaamaan? Jos ilkeät, ihmettelen sitä vielä enemmän. Paljastat kättäytymiselläsi liian läpinäkyvästi tarkoitusperäsi ja itsesi. Kyllä se tiedetään, kuinka laajaa kirjoittelusi on. Taidat olla koko sopan alkuunpanija ja tämän päättömän keskustelun aloittaja. Käytä aikasi paremmin. Tee vaikka pipareita, joulukortteja ja aloita joululahjojen teko, ettei joulu pääse yllättämään. Tai jos ei nämä kiinnosta, survaise sukset kauniiseen jalkaasi ja hiihtele muutama kilsa valkoisilla pakkashangilla, niin eiköhän ajatukset selkene.
    Sitäkin ihmettelen, kuinka joku jätkäkään kehtaa naisihmistä haukkua, ja tästäpä herääkin epäilys, että oletkin nainen.
    Minä en yleensä ehdi näin joulun alla täällä surffailemaan, joten minulle ei kannata vastata. Nyt vain sattui silmään, kun niin törkeätä tekstiä löysin, kuten "sokea ja ämmä ym. diagnoosit kaiken huippu". Tiedän tapauksen, joka meni oikeuteen, kun toinen haukkui toista "vanhaksi lehmäksi", joten kannattaa varoa sanojaan.

    Lueppa uudelleen ja tarkkaan, vaikka vaan edellinen. En hauku, ei ole tarkoitys loukata.
    Ainoastaan hyvässä hengessä vähän keskustella.
    Olen pahoillani jos joulunalusviikkosi pilasin.

    Äänestä

  • mon amur kirjoitti:

    sähän vedät Lyylejä puoleesi kun hunaja! Kerro heti salaisuutesi.
    Minä kun yritin vähän tollasta ranskalaista meinikiä (suomalaisella vivahteella) oppineeseen? naiseen, ei kun jätkä se vaan porskuttaa......

    Kiitos, olen otettu, mutta älä nyt enää niin helvetisti. Tää on ainostaan ollut hauskaa, mutta olen kuitenkin otettu ihailustasi.

    Äänestä

  • Divina kirjoitti:

    Digno..:characteristic of behaving like a bitch.

    No jo nyt on kumma, kun on tänä iltana niin paljon puoskareita liikkeellä. Puoskari on tav. tallaaja, joka leikkii lääkäriä. Sitä nimittäin en usko, että lääkäri olisit, vaikka pari sanaa latinaa osaatkin. Osaan minäkin, vaikka en ole lääkäri. Borderline case? Tiedätkös mitä se tarkoittaa? Cher saa minulta terveen paperit.

    Äänestä

  • vaan jätkä kirjoitti:

    Kiitos, olen otettu, mutta älä nyt enää niin helvetisti. Tää on ainostaan ollut hauskaa, mutta olen kuitenkin otettu ihailustasi.

    Olen myös seurailut vähän tätä keskustelua. Voisimme kenties keskustella vähän lähemmin.
    Minut löydät Jippiin aikuschatista, ota yhteyttä.
    Ota jätkä yhteyttä paikalla tiistaista lähtien.

    Äänestä

  • vaan jätkä kirjoitti:

    Kiitos, olen otettu, mutta älä nyt enää niin helvetisti. Tää on ainostaan ollut hauskaa, mutta olen kuitenkin otettu ihailustasi.

    Helvetisi mitä? Johonkinhan se ihailu on purettava kun jumalaisesta Cherisä ei kuulu mitään (síis minun suuntaan)
    Hauskaa on minullakin, mutta vakava kysymys, onko se Cher oikeasti nainen vai Michael Jackson?
    Onko tää homma aina tällasta?

    Äänestä

  • Lyyli vaan kirjoitti:

    No jo nyt on kumma, kun on tänä iltana niin paljon puoskareita liikkeellä. Puoskari on tav. tallaaja, joka leikkii lääkäriä. Sitä nimittäin en usko, että lääkäri olisit, vaikka pari sanaa latinaa osaatkin. Osaan minäkin, vaikka en ole lääkäri. Borderline case? Tiedätkös mitä se tarkoittaa? Cher saa minulta terveen paperit.

    aivan samaa mieltä! totta kai sivupersoonalle annetaa terveen paperit. puoskareita-itsehän luonnehdinnan itsestäsi annoit.
    onko se niin että on tre in one?Cher lyyli ja tää divina?

    Äänestä

  • mon amur kirjoitti:

    Helvetisi mitä? Johonkinhan se ihailu on purettava kun jumalaisesta Cherisä ei kuulu mitään (síis minun suuntaan)
    Hauskaa on minullakin, mutta vakava kysymys, onko se Cher oikeasti nainen vai Michael Jackson?
    Onko tää homma aina tällasta?

    että nainen olen!

    Istahtakaa 'vaan jätkä' ja 'mon amur' Divinan luudalle, saanette hyvät kyydit;))

    Minulla on omat 'mukavat', mutta vallan muualla kuin täällä netissä!

    Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    että nainen olen!

    Istahtakaa 'vaan jätkä' ja 'mon amur' Divinan luudalle, saanette hyvät kyydit;))

    Minulla on omat 'mukavat', mutta vallan muualla kuin täällä netissä!

    Hyvää Joulua!

    ja tarjoaa Hän meille sijaiseksi Divineä vai oliko se divaania? Missä muualla se "mukava" voisi olla?
    Mutta riitti tämäkin armopala. jumala onkin nainen!

    Äänestä

  • heikki kirjoitti:

    aivan samaa mieltä! totta kai sivupersoonalle annetaa terveen paperit. puoskareita-itsehän luonnehdinnan itsestäsi annoit.
    onko se niin että on tre in one?Cher lyyli ja tää divina?

    että minä Cher en vaihtele nikkiäni enkä ole tälle palstalle kirjoittanut muilla nikeillä, niin kuin joku täällä epäilee. Käytän kirjoittaessani AINA VAIN OMAA NIKKIÄNI, joista kirjoituksistanikin myös vastuunkin kannan vain.

    jätkällä ilmeisesti jatkuu. Uskon tuon kaiken vaikka vähän epäilen, että olet myös tämä nimim
    "is back". Mutta sinun kaltaisia tapauksia on kokemukseni mukaan harvassa. Olen iloinen, että kiinnitit huomiosi vaatimattomaan persoonani ja tulit ottaneeksi "viikon minä itse" roolin.
    Ethän katoa jätkän elämästä sillä aikaa kun on työssä.

    Miksi aloittaisin keskustelua itsestäni? Halooo???
    Todella kirjoitan aina omalla nikilläni Cher, muita nikkejä en käytä kirjoituksissani, ja näitä juttuja on tämän vuoden aikana näillä sivuilla ollut niin paljon, että saisivat jo loppua, vai luuletko että näihin on hauskakin vastailla?! Ei todella!

    Olen muuten itse tässä pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että sinä 'vaan jätkä' taidat itse olla se nikki 'is back' ja myös 'mon amur'.
    Jos olen väärässä, niin sry.

    On tässä kiire töihin jo meikäläiselläkin, joten moikka vaan jätkä;))

    Toivottavasti illalla ei tarvitse tänne enää mitään vastailla, rauhaa toivon välillemme!

    Hei
    Cher, mon.. ,is back, lyyli vaan ja mitä vielä.
    Sinä mitä ilmeisemmin olet nämä persoonat, sillä miksi muuten vastaisit, kehuisit ja yleensä vaan kävisit tyhmää keskustelua. Itserakkaudestako, en usko, että niin "dödö" et varmaan ole.
    Olet multipersoonien kreivitär.
    Turha vastata, sillä poistun omille teille.

    moija hyvää jatkoa sinulle ja luomiesi persoonille

    Äänestä

  • vaan jätkä kirjoitti:

    Lueppa uudelleen ja tarkkaan, vaikka vaan edellinen. En hauku, ei ole tarkoitys loukata.
    Ainoastaan hyvässä hengessä vähän keskustella.
    Olen pahoillani jos joulunalusviikkosi pilasin.

    Varo vähän ettei mene roolit sekaisin kun toisella nikillä sanasi nurinpäin heität.
    En kauheasti ihmettelisi jos yksi ja sama henkilö olisi koko tämän armottoman threadin kyhännyt eri nikeillä. Mieshenkilö vaikkakin naisen vaatteissa.

    Äänestä

  • Divina kirjoitti:

    Hei
    Cher, mon.. ,is back, lyyli vaan ja mitä vielä.
    Sinä mitä ilmeisemmin olet nämä persoonat, sillä miksi muuten vastaisit, kehuisit ja yleensä vaan kävisit tyhmää keskustelua. Itserakkaudestako, en usko, että niin "dödö" et varmaan ole.
    Olet multipersoonien kreivitär.
    Turha vastata, sillä poistun omille teille.

    moija hyvää jatkoa sinulle ja luomiesi persoonille

    Tekstisi ja sanavalintasi paljastavat,
    että olet sama kuin 'is back' -nikki,
    ja todellinen multipersoonien kreivitär
    itse, sillä niin monet ovat nikkisi
    kaikissa niissä lukuisissa jutuissa,
    millä minua Cheriä vuoden aikana olet näillä
    Suomi24 keskustelusivuilla parjannut.
    TOIVOTTAVASTI OMILLE TEILLESI
    HÄIVYTTYÄSI LOPPUU TAHOLTASI
    MYÖS CHATTAAMISENI KYTTÄÄMINEN
    50 HUONEESSA!

    Tytöt, tytöt olen todella tyrmistynyt. Pari päivää poissa ja mitä täällä oikein tapahtuu.
    Käynyt läpi viestit ja sinulle Cher suosittelen vaan jätkän viestiä 30.11 "cher, missi" jne.
    Lue viesti
    Ja sinä et ole itsekeskeinen, mitä vielä

    Äänestä

  • Heppi Hoo kirjoitti:

    Varo vähän ettei mene roolit sekaisin kun toisella nikillä sanasi nurinpäin heität.
    En kauheasti ihmettelisi jos yksi ja sama henkilö olisi koko tämän armottoman threadin kyhännyt eri nikeillä. Mieshenkilö vaikkakin naisen vaatteissa.

    tapauksessa veikkaan, että Cher yhtä kuin is back,
    divina....
    Olet ehkä oikeassa, sillä tämä Cher niin omahyväiseltä ja itsekeskeiseltä vaikuttaa.
    Jollei niin vain tyhmä kun toisten provoihin vastaa.

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    tapauksessa veikkaan, että Cher yhtä kuin is back,
    divina....
    Olet ehkä oikeassa, sillä tämä Cher niin omahyväiseltä ja itsekeskeiseltä vaikuttaa.
    Jollei niin vain tyhmä kun toisten provoihin vastaa.

    ja heittelee 'kökköjään' ympäri areenaa!

    En voi välttyä ajatukselta, että Teemu olet divina
    ja myös is back -nikki itse, kovin olette
    roolisanoissanne samannäköisiä eli varsin
    negatiivisia, mikä on valitettavaa.
    Toistan jo ties monennenko kerran, että
    minä Cher olen kirjoittanut tänne
    VAIN Cher-nikillä, koska mitään syytä
    vaihdella nikkiä minulla ei ole, ja serveri
    kyllä sanani siltä osin todeksi tarvittaessa
    todistaa voi.
    Jatkahan provoiluasi MNP, halvat on huvit ........!

    Et ole tyttö ressu varmaan lukenut neljättä viestiä 13.52 ja perehtynyt sen merkitykseen.
    Voisit myös lukea viestini 13.35. LIsäksi lue yksi tärkeä viesti, tai kaksi.

    Mikä on koko keskustelun sens moral?

    Tämän Batman ratkaisisi muutamassa sekunissa,
    miten sinä!

    Jos käy niin, mitä pelkään, että et ratkaise arvoitusta niin vastauksen saat ti aamupaäivällä.

    LOPETA!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    LOPETA!

    OOT SÄ NYT VÄHÄN KYYKYS, HEI!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    LOPETA!

    Mitä ihmettä sinä hourailet. En minä uhkaa, mistä ihmeessä sinä sellaisen kuvan olet saanut. Ihan viaton mies, joka aivan sattumalta ja vahingossa verkossa.
    Aivan sairasta, mistä moinen syytös. Ilmeiseti tämä on joku sinun rakentama leikki johon olet minut mukaan vetänyt. Mutta rehellisesti sanottuna EN HALUA OLLA PELINAPPULASI.
    Sinähän vainoat minua.
    Olen tähän keskusteluun osllistunut muutamalla viestillä, enkä yhdessäkään viestissä uhkaile. En myös ole epäkunnioittava.
    Äläkä vastaa minulle, sillä tämä on viimeinen kerta kun osallistun keskusteluun missä sinä olet osallisen, sinähän olet puistattava. Sanot -älä uhkaile, olet pilanut iltani. Kiitos siitä

    Minä olen amerikan Cher pelaan minkä lystään.
    Sinä homppelipoju et kuule tule minulle sanomaan mitä teen ja en tee. Ei teistä kenestäkään löydy minun vertaistani. Olette vaan kateellisisa koko sakki. Alusta ensimäisestä viestistä lähtien sen on huomannut mistä on kysymys, katellisuudesta minuun ja kaikkeen siihen mitä mulla on. LOPETTAKAA HETI. MUUTEN SAATTE KATUA. MINÄ TIEDÄN KEiTÄ OLETTE. TULEN KOSTAMAAN JOS TÄMÄ EI LOPU HETI.
    Kiitos Kurjenkello ja Majakanvartija olette ainoat jotka eivät minua kadehdi olette tosi ystävät.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    että nainen olen!

    Istahtakaa 'vaan jätkä' ja 'mon amur' Divinan luudalle, saanette hyvät kyydit;))

    Minulla on omat 'mukavat', mutta vallan muualla kuin täällä netissä!

    Hyvää Joulua!

    Täällä sinun mukavasi on ainakin meidän mielestä.
    Kun seuraa sepustuksiasi niin ihmettelee missä
    sinä näitä rustaat ja miksi. Oikea osoite on varmaan susirajan takana tai sinne päin.
    Hyvää Joulua ja terveisiä nimim. pekkapojat uudeltamaalta

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    Minä olen amerikan Cher pelaan minkä lystään.
    Sinä homppelipoju et kuule tule minulle sanomaan mitä teen ja en tee. Ei teistä kenestäkään löydy minun vertaistani. Olette vaan kateellisisa koko sakki. Alusta ensimäisestä viestistä lähtien sen on huomannut mistä on kysymys, katellisuudesta minuun ja kaikkeen siihen mitä mulla on. LOPETTAKAA HETI. MUUTEN SAATTE KATUA. MINÄ TIEDÄN KEiTÄ OLETTE. TULEN KOSTAMAAN JOS TÄMÄ EI LOPU HETI.
    Kiitos Kurjenkello ja Majakanvartija olette ainoat jotka eivät minua kadehdi olette tosi ystävät.

    EDELLINEN KIRJOITUS EI OLE MINUN AIDON CHERIN KIRJOITTAMA, VAAN SEN ON KIRJOITTANUT FEIKKI eli matkija, joka yrittää jälleen kerran pilata maineeni.

    Tervehtäen aito Cher

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    EDELLINEN KIRJOITUS EI OLE MINUN AIDON CHERIN KIRJOITTAMA, VAAN SEN ON KIRJOITTANUT FEIKKI eli matkija, joka yrittää jälleen kerran pilata maineeni.

    Tervehtäen aito Cher

    Kyllä varmaan, sen me uskomme. Ei pidä katua jos on tehnyt virheen. Tai kyllä katua saa, mutta ei pidä selitellä, sillä silloin menee uskottavuus.

    Joten pysy sanojesi takan, niin me kaikki muut teemme.

    En yritä pilata mainettasi, en matkija, en yritä mitenkään sinua vahingoittaa. Muutaman neuvon vaan sinulle annan ja ihan hyvää hyvyyttäni, sillä kyllä kirjoitustyylistä näkee kuka kirjoittaa mitä ja milloin.

    Tervetien ainoa aito ja oikea Divina

    Äänestä

  • pekkapoika kirjoitti:

    Täällä sinun mukavasi on ainakin meidän mielestä.
    Kun seuraa sepustuksiasi niin ihmettelee missä
    sinä näitä rustaat ja miksi. Oikea osoite on varmaan susirajan takana tai sinne päin.
    Hyvää Joulua ja terveisiä nimim. pekkapojat uudeltamaalta

    Kiitos pojat kannustuksenne lämmitti.

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    Tytöt, tytöt olen todella tyrmistynyt. Pari päivää poissa ja mitä täällä oikein tapahtuu.
    Käynyt läpi viestit ja sinulle Cher suosittelen vaan jätkän viestiä 30.11 "cher, missi" jne.
    Lue viesti
    Ja sinä et ole itsekeskeinen, mitä vielä

    Kiitos myös Sinulle Teemu. Olet herrasmies.
    Tule tapaamaan, olen kaipaan.

    Sinun aito ja oikea Divina

    Äänestä

  • Divina kirjoitti:

    Kyllä varmaan, sen me uskomme. Ei pidä katua jos on tehnyt virheen. Tai kyllä katua saa, mutta ei pidä selitellä, sillä silloin menee uskottavuus.

    Joten pysy sanojesi takan, niin me kaikki muut teemme.

    En yritä pilata mainettasi, en matkija, en yritä mitenkään sinua vahingoittaa. Muutaman neuvon vaan sinulle annan ja ihan hyvää hyvyyttäni, sillä kyllä kirjoitustyylistä näkee kuka kirjoittaa mitä ja milloin.

    Tervetien ainoa aito ja oikea Divina

    mutta sen sinulle sanon, että minun tieni on suora!
    Olen aito ja rehellinen, mutta valhetta ja pahuutta vihaan.
    Ja mitään syytä selitellä tekojani ja kirjoituksiani
    minulla ei ole; aina vastaan viimeiseen asti
    jokaisesta OMASTA tekemisestäni ja sanomisestani.
    Pysyit sanojesi takana sinä, niinkö? Sanoit meneväsi muille
    teille, mutta palasit tänne 'kökköjäsi' heittelemään ja
    lienet tuo 'Cher-feikkinikin', joten olisiko syytä katsoa peiliin???

    Hyvä Cher,
    olenko väärässä, vai onko rivien välissä luettavissa pientä mustasukkaisuuden havinaa.
    Jos ei, -mutta luulen kuitenkin, että kyllä.
    Niin voin vain sinulle sanoa, - ei ole pienintäkään syytä. Ole rauhassa. En ole niin vain vietävissä.

    Ystävyydellä Teemu

    PARAS TEEMU. EI KOSKAAN TIEDÄ MITÄ TULEVAISUUS TUO TULLESSAAN.

    Äänestä

  • teemu kirjoitti:

    Hyvä Cher,
    olenko väärässä, vai onko rivien välissä luettavissa pientä mustasukkaisuuden havinaa.
    Jos ei, -mutta luulen kuitenkin, että kyllä.
    Niin voin vain sinulle sanoa, - ei ole pienintäkään syytä. Ole rauhassa. En ole niin vain vietävissä.

    Ystävyydellä Teemu

    Teemu hyvä,
    olet kyllä oikeassa. Rivien välissä on kyllä vähän värinää. Miten tästä eteenpäin. Kaikki ovat minua panettelemassa, ja minun on vaikeaa olla itseäni puolustamatta, kun joka puolelta hyökätään. Voisinko kenties kirjoittaa sinulle henkilökohtaisemmin?

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    mutta sen sinulle sanon, että minun tieni on suora!
    Olen aito ja rehellinen, mutta valhetta ja pahuutta vihaan.
    Ja mitään syytä selitellä tekojani ja kirjoituksiani
    minulla ei ole; aina vastaan viimeiseen asti
    jokaisesta OMASTA tekemisestäni ja sanomisestani.
    Pysyit sanojesi takana sinä, niinkö? Sanoit meneväsi muille
    teille, mutta palasit tänne 'kökköjäsi' heittelemään ja
    lienet tuo 'Cher-feikkinikin', joten olisiko syytä katsoa peiliin???

    Kirjoitus EI OLE minun aidon 50 huoneen Cher-nikin, vaan feikin eli matkijan kirjoittama.

    Tätä ilmoitusta en voinut laittaa oikeaan kohtaan heti feikin kirjoituksen jälkeen, koska viestin hierarkia oli siinä jo liian syvä.

    Tervehtäen aito Cher

    Äänestä

Kysymys sinulle is back, mikä mielesi on pahoittanut kun tehtäväsi on satuttaa vaan muita?
Mitä siitä vaikka Cher kertookin olevansa kaunis, eikös pelkästään hyvä että toiset tietää millainen ihminen niccin takaa löytyy.
Miltä tuntuisi lukea viestejä täältä itsestäsi jotka kirjoitettu halventavaan sävyyn, toivon että sinäkin aikuistut ja mietit hieman etukäteen mitä suustasi päästelet.
Kaikesta huolimatta hyvää joulun odotusta sinulle ja hyvää joulumieltä niinkuin sinäkin sitä tuotat muille.
Cher sinulle toivon jaksamista.. sinä tiedät miten asiat todella on älä jää miettimään näitä juttuja liian pitkäksi aikaa.

Äänestä
  • oli ilo herätä uuteen päivään ja lukea viestisi, sillä se lohdutti ja ilahdutti minua.
    Olen paljon pohtinut, miksi jotkut tahtovat käyttää elämänsä toisten mielen pahoittamiseen ja silloin seuraava ikivanha ja tuttu lause on muistunut mieleeni: "Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa".

    Kaikkia elämän hyviä asioita Sinulle S.S. toivon kuin myös rauhallista joulun odotusta!

    Tervehtäen Cher

    Äänestä

joku voi kirjoittaa tällaista katkeraa aasinlantaa? Kirjoittajan pitäisi, kyllä mennä itseensä ja hoitoon. Vaikka minkäs teet tämä on kai sitä suomalaista kateellisuutta.

Äänestä

Missä päinä maailmaa tahansa, kun on enemmän kun yksi nainen paikalla, ne heti on toinen toisensa tukassa, nälvimässä ja repimässä. Tämä Cher, missi, divina ja muut kylla oikein ämmiä, ei juuri muuta voi sanoa

Äänestä
  • en nälvi, revi enkä nimittele, en Sinuakaan 'vaan jätkä', koska sellaiseen minulla ei mitään tarvetta, mutta itseäni toki puolustan aina kun siihen tunnen tarvetta olevan, ja siihen minulla todella täysi oikeus.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    en nälvi, revi enkä nimittele, en Sinuakaan 'vaan jätkä', koska sellaiseen minulla ei mitään tarvetta, mutta itseäni toki puolustan aina kun siihen tunnen tarvetta olevan, ja siihen minulla todella täysi oikeus.

    Et tosiaan näe. Ilmeisesti tuijoitat asioita ainoastaan oman napasi suunnalta. Silloin varmaan tulos on se mikä on. Olet ilmeisesti sokea, mitä tulee itseesi.
    Puolustat ja puolustat, miksi yleensä kommentoit kun olet niin fiksu. Tosi käytöstapoja omaava jättäisi kommentoimatta, jutut jotka ovat omasta mielestä pielessä. Näytä nyt kerrankin, ja ole kommentoimatta.

    mutta jokaikisen sanan edellisestä viestistäsi saat kyllä omistaa täysin itsellesi ja pitää hyvänäsi. Katso peiliin!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    mutta jokaikisen sanan edellisestä viestistäsi saat kyllä omistaa täysin itsellesi ja pitää hyvänäsi. Katso peiliin!

    Ekan kerran sotkeennuin tänne.....
    vai on Cherillä hovi? Ketäs siihen kuuluu?
    Ootko ihan yks yhteen ameriikan Cherin kanssa?
    Enpä viittis pilkata Kainuuta, mutta epäilenpä Cherin löytyvän Kainuun kuusikosta.
    Luoja paratkoon meitä enemmiltä Chereiltä...

    joten älä sotkeennu näihin juttuihin toista kertaa!!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    joten älä sotkeennu näihin juttuihin toista kertaa!!

    Luojan kiitos en tunne. Itseasiassa mä luulen, että sotkeennun näihin juttihin just silloin kun haluan (tosin en vielä tidä mihin). Käpäkkä ämmä vai? Tais osua oikeeseen se Kainuun kuusikko?

    Arvauksesi on pielessä nin kuin olla voi vaikka ei ihminen ole sen kummempi asui missä hyvänsä.
    Sinun kirjotuksesta kyllä voi päätellä että itse asut kerrostalossa ja olet kehityksessä kaksitoista vuotiaan asteella, ei millään pahalla muita 12 vuotiaita kohtaan.
    Et tunne Cheriä etkä tuolla älykkyys osamäärällä pääse milloinkaan edes tuntemaan.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    joten älä sotkeennu näihin juttuihin toista kertaa!!

    minua nauratti kun koneen päällä laitoin, arvasin,
    et malttanut olla kommentoimatta. Ja mitä tapahtuu, ruskeakielisten SM kilpailu.
    Kun Teemu poika tietäsisi, mihin viattoman
    viestinsä laittoi ja mihin sokaisi. Olet Sinä
    pakkaus. En haula tutustua, mutta ihmettelen...

    Äänestä

  • vaan jätkä kirjoitti:

    minua nauratti kun koneen päällä laitoin, arvasin,
    et malttanut olla kommentoimatta. Ja mitä tapahtuu, ruskeakielisten SM kilpailu.
    Kun Teemu poika tietäsisi, mihin viattoman
    viestinsä laittoi ja mihin sokaisi. Olet Sinä
    pakkaus. En haula tutustua, mutta ihmettelen...

    mutta jokaikisen sanan edellisestä viestistäsi saat kyllä omistaa täysin itsellesi ja pitää hyvänäsi. Katso peiliin!

    Äänestä

  • S.S kirjoitti:

    Arvauksesi on pielessä nin kuin olla voi vaikka ei ihminen ole sen kummempi asui missä hyvänsä.
    Sinun kirjotuksesta kyllä voi päätellä että itse asut kerrostalossa ja olet kehityksessä kaksitoista vuotiaan asteella, ei millään pahalla muita 12 vuotiaita kohtaan.
    Et tunne Cheriä etkä tuolla älykkyys osamäärällä pääse milloinkaan edes tuntemaan.

    Että tämmöstä peliä. Onko sulla SS joku varaus tähän, ilmeisestikin Jumalaiseen olentoon? Sen kyllä huomaa, että te liikutte ihan eri ilmakehissä, mutta alkoi jaguaari kiinnostaa. Miten ois Cher?

    Äänestä

Tässä; Cher,ole ystävällinen. Kaunis,Rikas,Älykäs,Naisellinen,Filosofinen,Persoonallinen,Romanttinen,Herkkä,Seksikäs,Empaattinen,Todellinen ystävä ystäville,Huomio kanssaihmiset,Tyylikkään muodikas,Käytökseltään tahdikas,,sekä paljon muuta. Siksi ymmärtänet noiden "tippaleipäaivojen" kateuden,ja katkeruuden,Cher. Heissä ei löydy ainuttakaan Sinun ominaisuutta,jos edes yhden löytäisivät,kait he silloin vaikenisivat. Hyvää Joulukuun alkua Sinulle,Cher

Äänestä
  • vaikka en ymmärrä, miksi sanasi niin monet ja kauniit, kuin helminauhan Sinä minulle......
    En Sinua tunne...en tiedä...loistava on varmaan MajAkkasi, jota vartioitset;))
    Myös hyvää joulukuuta lämpöistä Sinulle hjärttaisesti toivottaa tahdon minä Cher!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    vaikka en ymmärrä, miksi sanasi niin monet ja kauniit, kuin helminauhan Sinä minulle......
    En Sinua tunne...en tiedä...loistava on varmaan MajAkkasi, jota vartioitset;))
    Myös hyvää joulukuuta lämpöistä Sinulle hjärttaisesti toivottaa tahdon minä Cher!

    Jokainen ihminen on erilainen, omanlainen, ei toistensa kopio. Paras on sellainen, joka ei mielistele eikä ole kateellinen, on todellinen ystävä. Hyvää Joulua Teille kaikille !

    Äänestä

  • Kurjenkello kirjoitti:

    Jokainen ihminen on erilainen, omanlainen, ei toistensa kopio. Paras on sellainen, joka ei mielistele eikä ole kateellinen, on todellinen ystävä. Hyvää Joulua Teille kaikille !

    Olen ajatuksiasi aiemminkin keskustelupalstoilta lukenut ja iloa, lohtua sekä ajatuksilleni vahvistusta niistä saanut. Kokenut todeksi elämässäni senkin vanhan totuuden olen, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen lankeaa. Kasvamisen toivossa matkaani jatkan.....
    Hyvää Joulua Sinulle
    toivoo Cher

    Toivottavasti jaksat eteenpäin. Tosi lapsellista touhua, kun yhtä vastaan on sata henkilöä. Joukkovoimaako täällä yritetään käydä. Hyvää joulun odotusta Sinulle ja aina on oikeus puolustautua.

    Äänestä

  • ...Merkillisesti tämä Cher muistuttaa käytökseltään, tavoiltaan ja jutuiltaan Tabe Slioria ja hänkin melkein oli "persian prinsessa" joka parikkalan piiaksi muuttui.. sellaista on elämä ja sellainen on chatti..

    Äänestä

  • ou nou... kirjoitti:

    ...Merkillisesti tämä Cher muistuttaa käytökseltään, tavoiltaan ja jutuiltaan Tabe Slioria ja hänkin melkein oli "persian prinsessa" joka parikkalan piiaksi muuttui.. sellaista on elämä ja sellainen on chatti..

    kun huomasit, olen aivan samaa mieltä. Itse ei sitä valitettavasti tiedosta.

    Äänestä

  • Kurjenkello kirjoitti:

    Toivottavasti jaksat eteenpäin. Tosi lapsellista touhua, kun yhtä vastaan on sata henkilöä. Joukkovoimaako täällä yritetään käydä. Hyvää joulun odotusta Sinulle ja aina on oikeus puolustautua.

    Ei ole sata yhtä vastaan. 76 kommentista on 24 kpl Cherin kirjoittamia eli n. 32 %.

    Olisiko niin, että hän itse provosoi keskustelua ja osanottoennätystä jälleen...

    Äänestä

  • 32 % kirjoitti:

    Olet varmaan tyytyväinen itseesi nicin vaihto sinulta onnistuu käden käänteessä ja osaat jopa % laskun äitisikin voi olla ylpeä kun on noin fiksu poika.

    Äänestä

  • 32 % kirjoitti:

    Ei ole sata yhtä vastaan. 76 kommentista on 24 kpl Cherin kirjoittamia eli n. 32 %.

    Olisiko niin, että hän itse provosoi keskustelua ja osanottoennätystä jälleen...

    on tilanne tilastomies kun nääs itsellä jo toi noi ei niin raksuta. Olisi kivaa tietää. Räknä nyt poika ja laita tiedoksi

    Äänestä

  • 32 % kirjoitti:

    Ei ole sata yhtä vastaan. 76 kommentista on 24 kpl Cherin kirjoittamia eli n. 32 %.

    Olisiko niin, että hän itse provosoi keskustelua ja osanottoennätystä jälleen...

    Sanonta oli kuvainnollinen. En kirjoittele täällä taskulaskin kourassa. Voisinko sanoa, että olet pilkun viilaaja (nätisti sanottuna)

    Äänestä

  • Kurjenkello kirjoitti:

    Sanonta oli kuvainnollinen. En kirjoittele täällä taskulaskin kourassa. Voisinko sanoa, että olet pilkun viilaaja (nätisti sanottuna)

    ihan mitä vaan. Mä en pienistä ja vähän suuremmistakaan hätkähdä. Olen suurpiirtene ihmine ja hyvin positiivine. Oikeasta mä nä iloa kaikessa niin isossa kuin piänessä.
    Hyvää Joulu ja Uutta Vuotta.
    Ja kiitos ko vastasit

    Äänestä

  • 32 % kirjoitti:

    Ei ole sata yhtä vastaan. 76 kommentista on 24 kpl Cherin kirjoittamia eli n. 32 %.

    Olisiko niin, että hän itse provosoi keskustelua ja osanottoennätystä jälleen...

    Oops - muut olleet ahkerampia - Cherin oma osallistumisprosentti enää 29! (32 kommenttia) Ryhdistäydy! Tai voihan sitä osallistumista olla muilla nickeilläsi, kuka tietää...

    Puhutaan mitä puhutaan - pääasia että puhutaan... Kunnia menee, mutta maine kasvaa!

    Äänestä

  • 29 % kirjoitti:

    Cher 35 kommenttia, Lyyli 15 = yht. 50 -> 140:stä, se on: 36 % kommenteista. Cher yksin 25 %.

    Näinhän sitä keskustelua pidetään yllä :)

    Äänestä

  • 36 % kirjoitti:

    Cher 35 kommenttia, Lyyli 15 = yht. 50 -> 140:stä, se on: 36 % kommenteista. Cher yksin 25 %.

    Näinhän sitä keskustelua pidetään yllä :)

    Pidetään sinunkin aivotoimintojasi yllä, vaikka väkisin. Tässä sinulle iltapuhdetta lisää:

    122483224648242432168881262648646482... This number is obtained by multiplying the first two digits (12) and tacking them on the end. Then the result of multiplying the next two digits is tacked onto the end. The number grows as follows: (12, 122, 1224, 12248, 1224832, 122483224, 1224832246, 12248322464, ...). Prove: (a) The numbers 0, 5, 7, and 9 never appear. (b) Arbitrarily long sequences of 8's appear.

    Äänestä

Teemu unohda edellinen viesti. Minulla on sinulle toinen ehdotus, mutta nyt on riennettävä työhön. Palaan asiaan illalla.

Oikea Cher

Äänestä
  • Kirjoitus otsikolla Unohda... Kirjoittanut: TEEMULLE, CHER 4.12.2002 klo 05.51 oleva Cher EN ole minä aito Cher, vaan kyseeesä on feikki.

    Äänestä

Hih. Tekstisi on kuin suoraan minun sydämestäni. HIHhh !

Äänestä
  • tunnen henkilökohtaisesti ja tiedän kuka olet, joten sinuna en hihittelisi....
    Sydämesi on todella ilkeä, sen tiedän myös.

    Äänestä

  • Sinua voimme ihailla osoitteessa www.city.fi/peilikuva/index.

    Äänestä

  • hyvänhajuinen, maukas ja mehukas hedelmä. Suomesta niitä voi myös tavata, seillä sun täällä.
    Mutta Ananas Finlandius joka löytyy Suomesta on eritäiin hapan, sanoisin jopa kitkerä. Johtuu varmaan kaamoksesta ja vähän lumisista talvista.

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    hyvänhajuinen, maukas ja mehukas hedelmä. Suomesta niitä voi myös tavata, seillä sun täällä.
    Mutta Ananas Finlandius joka löytyy Suomesta on eritäiin hapan, sanoisin jopa kitkerä. Johtuu varmaan kaamoksesta ja vähän lumisista talvista.

    Edellinen viesti otsikoituna ANANAS SATIVUS, kirjoittanut Cher,
    on FEIKKINI kirjoittama, eikä missään nimessä minun aidon Cherin
    kirjoittama. Ei ole minulla milloinkaan koskaan syytä kenellekään
    lähteä em. kaltaisia kirjoituksia kirjoittelemaan, se myös tiedoksenne,
    ei kuulu sellainen tapoihini!
    En tiedä mitä feikki yrittää feikkauksillaan, mutta aikanaan varmasti
    jokainen teoistaan palkan saa ja joutuu vastaamaan.
    Minä Cher vastaan vain OMISTA teoistani ja kirjoituksistani!

    Mitä on mahtanut tapahtua, sillä koneessani oli sinun nimimerkkisi, kun edellinen viesti on matkaan lähtenyt. Mistä johtuu moinen? Voi näitä teknisiä vempeleitä, kyllä ne sekoittaa.
    Tästä lähtien tarkkailen aina hyvin tarkkaavaisesti, että koneeni ei toimi omiin päin.
    Sinulle nöyrimmät anteeksipyyntöni esitän.

    Ananas comosus

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    nopeasti katsoa missä mennään, mutta mitä helvettiä täällä tapahtuu. Lupasin pysyä poissa,
    mutta en voi olla myös kommentoimatta, kun täällä nyt olen. Helvettiä sentään Cher, vedätätkö meitä kaikkia.
    Miten ihmeessä voi olla muuten niin, että vain sinua "loukataan", siis kuvannollisesti omasta mielestäsi.
    Taidat esittää, että olet suuri martyyri. Tai jos vain olet niin huomionkipeä, että teet mitä vaan saadaksesi, helvetti huomiota.
    Voin sulle kertoa, että kumpikin vaihtoehto on huono vaihtoehto. Laita mulle viesti, niin voin privenä kertoa miksi.

    Sotaan on ryhtynyt minua aitoa Cheriä vastaan feikki...
    ananas tai mikä vaan jätkä milloinkin lieneekään,
    ja nikkiään vaihtelee alinomaa, miinojaan heittelee
    ympäri palstaa, välistä heittäjäksi merkitsee Cher,
    ja ilkeilee miten milloinkin.........
    Kovin tuskaisena feikki käy, lienee siivet tulessa!

    JOTEN te, jotka näitä luette, olkaa tarkkoina,
    toivottavasti huomaatte, mikä kirjoitus feikkini
    tai hänen jonkin multipersoonansa, ja mikä minun
    aidon Cherin, sitä toivon!
    Tässä tilanteessa en nyt muuta minä voi kuin tämän
    teille tiedoksenne ilmoittaa!

    Tervehtäen
    50 huoneen Cher

    Ei ole "jätkäkään vaan" keskinyt vielä parempaa tekemistä. Toimettomuuden pahe taitaa vaivata näitä chatissa olijoita. Kirjoituksissakaan ei ole mitään järkeä, siis miksi kirjoitella.
    Olen sitä mieltä, että tällaisen pelin on syytä loppua! Jotenka päätin tehdä parhaani teidän kaikkien parhaaksi. Toivottelen näin teille parempaa tekemistä näin joulun alla. Ei se joulu tule, jos sitä ei valmistele eikä ehdi valmistella, jos kaiket päivät ja yötkin viettää aikaansa chatissa.
    Hyvää tulevaa joulua teille kaikille!

    LOPPU!

    Äänestä

  • Lyyli vaan! kirjoitti:

    LOPPU!

    LOPPU!

    Äänestä

  • Lyyli vaan! kirjoitti:

    LOPPU!

    Jättäkää Cherkin jo viimein rauhaan!

    Äänestä

  • Lyyli vaan! kirjoitti:

    LOPPU!

    LOPPU!

    Äänestä

  • Lyyi kirjoitti:

    LOPPU!

    No nyt tämä viimein loppu sitten tällä palstalla tämä turhanpäiväinenkirjoittelu.

    Äänestä

  • Lyyli! kirjoitti:

    No nyt tämä viimein loppu sitten tällä palstalla tämä turhanpäiväinenkirjoittelu.

    Loppu!

    Äänestä

  • Cher kirjoitti:

    Sotaan on ryhtynyt minua aitoa Cheriä vastaan feikki...
    ananas tai mikä vaan jätkä milloinkin lieneekään,
    ja nikkiään vaihtelee alinomaa, miinojaan heittelee
    ympäri palstaa, välistä heittäjäksi merkitsee Cher,
    ja ilkeilee miten milloinkin.........
    Kovin tuskaisena feikki käy, lienee siivet tulessa!

    JOTEN te, jotka näitä luette, olkaa tarkkoina,
    toivottavasti huomaatte, mikä kirjoitus feikkini
    tai hänen jonkin multipersoonansa, ja mikä minun
    aidon Cherin, sitä toivon!
    Tässä tilanteessa en nyt muuta minä voi kuin tämän
    teille tiedoksenne ilmoittaa!

    Tervehtäen
    50 huoneen Cher

    Sulla ei teksti taida ihan luistaa uudella nikillä. Tai sitten sulla alkaa ote herpaantua.
    Jatkakaa vaan, omalla nikillä, on ollu jännää seurata.
    Skarppaa vähän lyyli/cher, muuten alan kyllästyä, vai mitä muu joukko sanoooooooo????

    Äänestä

  • is back! kirjoitti:

    Sulla ei teksti taida ihan luistaa uudella nikillä. Tai sitten sulla alkaa ote herpaantua.
    Jatkakaa vaan, omalla nikillä, on ollu jännää seurata.
    Skarppaa vähän lyyli/cher, muuten alan kyllästyä, vai mitä muu joukko sanoooooooo????

    Sinulla taitaa nikeissä todella löytyä. Katsos varaskin luulee toista varkaaksi.

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    Sinulla taitaa nikeissä todella löytyä. Katsos varaskin luulee toista varkaaksi.

    vaihdoit nikkiin, joka ei oikein sovi tyyliisi.
    Miksi, etkö aina ole sanonut, että vastaat itse
    omalla nikillä! Tai ehkä lyyli on tosin, joku
    tylsä lyyli ritaritar, joka lopetti minun hauskani.
    ON olluna tosi hauskaa laittaa kone aamulla päälle ja taas katsoa kuka heittää, mitä ja kuka mukamas puolustaa, kun on mukamas loukattu.
    Konspiraation mestaritekijät, Cher ja muut, esiin, että saamme taputtaa, klap ,klap, klap.

    Äänestä

Rauhaisaa joulun odotusta kaikille
Hyvää joulua myös näille parjaajille.

Äänestä
  • mikä enkeli ettei va o toi Cher. Tai jos oikkea, niin men tonne Irakki siäl ny tarvita tommost noi.

    Äänestä

  • Markku kirjoitti:

    mikä enkeli ettei va o toi Cher. Tai jos oikkea, niin men tonne Irakki siäl ny tarvita tommost noi.

    Okkona ruvennu rauhaenkeliks, vai miks noin sua moittii. Eiks se ole hyvä idea mennä Irakkiin.
    Siel sun rehtiydel ja rehellisyydel olis paljon apua ja mikset sä myös sovi esimerkiks muille hyväst ihmisenkelist!

    Äänestä

.

Äänestä

Näinhän me haluamme jokainen itseämme kohdeltavan?
Täällä käyttäydytään kuin esiteini-ikäiset käyttäytymishäiriöiset ongelmanuoret juovuksissa.
Ei ihme, että nuorten käytöshäiriöt ja henkiset ongelmat ovat lisääntyneet.
Mitä muutakaan voi odottaa meidän aikuisten näyttäessä omalla käyttäytymis-esimerkkillämme nuorille mallia, kuinka epämiellyttäviksi kokemiimme asioihin ja ihmisiin pitää suhtautua?
Nuoret voivat perustella käytöstään saamallaan kasvatuksella ja oppimallaan käytösmallilla. Mikä on elämää nähneen ja itsenäisesti ajattelevan aikuisen selitys?

Äänestä
  • En olisi ikinä itsestäni uskonut, että alennun tällaisia juttuja edes lukemaan, mutta niin vaan piti käydä katsomassa, että vieläkö täällä jatkuu tämä maalaiskansakoulu-tasoinen meno. Ja näin vaan on, ettei siitä vieläkään ole tullut loppua, vaikka olen sitä jo usemmallakin viestillä toivotellut. Pitää oikein laittaa kädeyt ristiin ja rukoilla, jospa se auttaisi.

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    En olisi ikinä itsestäni uskonut, että alennun tällaisia juttuja edes lukemaan, mutta niin vaan piti käydä katsomassa, että vieläkö täällä jatkuu tämä maalaiskansakoulu-tasoinen meno. Ja näin vaan on, ettei siitä vieläkään ole tullut loppua, vaikka olen sitä jo usemmallakin viestillä toivotellut. Pitää oikein laittaa kädeyt ristiin ja rukoilla, jospa se auttaisi.

    Ei noita Cherin kiusaajia ole kuin ehkä muutama,ja hekin vain katkeroituneita ja kateellisia naisia. Varmaankin Cherin suosio miesten keskuudessa heitä eniten katkeroittaa. Varmaankin nämä kiusaajat aika puuttellisesti koulutettuja,köyhiä(..myöskin henkisesti),itseensäpettyneitä lihavia sekä muutenkin kokonaisuutena epämiellyttäviä persoonia.

    Äänestä

  • Aito mies kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä!

    Äänestä

seurata teidän akateemista keskusteluanne.

Minkäs takia tämä vanhapiika "kaikkitietävä" eli Taiju ei ole tässä keskustelussa lainkaan sanonut sitä ainoaa totuutta asiaan?

Äänestä
  • Keskustelun taso vähintäänkin akateemista . Kirjaksi muotoiltuna tämä olisi kyllä varteenotettava Nobel ehdokas. Tästähän ei puutu mitään ja mikään,tuskin voi täydellisenpää odottaa. Mutta,todellakin "vanharouva Taijun" lopullista totuutta tää vielä kyllä kaipaa! PS. Jos joku ei sattumoisin tunne tätä Taijua,niin Hän on se hlö,joka on aina ja jokapaikassa kitisemässä ja natisemassa omaa totuttaan,siis todellakin sympaattinen "vanhapiika-vanharouva".

    Äänestä

  • Sanos muuta... kirjoitti:

    Keskustelun taso vähintäänkin akateemista . Kirjaksi muotoiltuna tämä olisi kyllä varteenotettava Nobel ehdokas. Tästähän ei puutu mitään ja mikään,tuskin voi täydellisenpää odottaa. Mutta,todellakin "vanharouva Taijun" lopullista totuutta tää vielä kyllä kaipaa! PS. Jos joku ei sattumoisin tunne tätä Taijua,niin Hän on se hlö,joka on aina ja jokapaikassa kitisemässä ja natisemassa omaa totuttaan,siis todellakin sympaattinen "vanhapiika-vanharouva".

    kalpenee tämän ketjun rinnalla.

    Ehkä hän on 40 :ssa. Tämä cheerukka majailee 50 :ssa. Haluaa nolostuttaa "kansanmiehiä", jotka eivät tunne kans.väl. chattikieltä: LOL, IMO jne.

    Äänestä

Tämäntasoiseen keskusteluun pystyy ainostaan henkilöt jotka ovat heti 18 vuotta täytettyään päässeet eläkkeelle lisäksi vaaditaan ainakin toinen alla mainitusita kohdista.
a) lääkitys väärä.
b) määrä liian pieni

Äänestä

Tuolla sivun yläreunassa on otsikko "Cafe 45 varttuneempien ihmisten keskustelu"

Onko esim. tämä moinen yhden-kahden hengen keskustelu sitä?

Viittaa pahasti skritsiin

Äänestä
  • samaa mieltä. Kaksi hörhö siskoa viestittää toinen toisilleen. On siitä leikki kaukana. Niiden pitäisi varmaan tutkituttaa päänsä tai toinen vaihotehto olisi tunkea se sinne minne aurinko ei paista

    Äänestä

Kiusaaja on patologinen luonne, mitä muuta hän voisi olla, sillä ei normaalisti psyykeltään kehittynyt tunne tarvetta kiusaamiseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen kykenee asennoitumaan ja sopeutumaan moraalisesti ja oikeusnormeja kunnioittavasti yhteisöön.
Sen sijaan psykopatologiset, neuroottiset ja skitso-paranoidiset yksilöt yrittävät saada lievitystä syyllisyyden ja epäonnistumisen tunnoilleen purkamalla paineitaan toisiin. Heillä on piileviä sadistisia pyrkimyksiä. Sadisti on yksilö, joka saa tyydytystä toisen osapuolen kärsimyksistä ja alistamisesta. Sadisti saa tyydytystä jo pelkästään siitä, että pyrkii nolaamaan objektinsa muiden silmissä. Siten menetellessäänhän kokee itsensä vahvaksi; todellisuudessa hän on heikko ja tasapainoton, mutta ei rohkene nähdä eikä näe itseään siten. Hän kokee itsensä omasta arvomaailmastaan käsin.

Kiusaaminen on jonkinsorttista rasismin jatketta.
Kiusaaja osoittaa heikkoutensa kiusaamalla, koska se on ainoa asia, mitä hän osaa tehdä. Se on myös todellista huomionkipeyttä, jota yritetään parantaa kiusaamisesta saatavalla huomiolla. Vika ei ole koskaan kiusatussa. Ainoa ja todellinen syypää on kiusaaja, jolla luultavasti ei elämä ole jostain syystä aivan kohdallaan tai joka ei pysty purkamaan pahaa mieltään millään muulla tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

is back! kirjoitti:

Ou nou! Taas Kuningatar on itseään kehumassa 50 :ssa. Kaunis ja rikas hevosineen, kameleineen, metsineen ja kirsikkapuunoksineen (miehen korvike?). Uaaaah!

Onneksi hänen ruskeakielinen hovinsa on hajonnut, vain muutama uusi ja tietämätön jaksaa kehua ja ihailla Hänen Ylhäisyyttään.

Onkohan PuNainen JaguAari seisomassa - ei taida olla talviajoneuvo. Vai liekö myyty puis tai vaihtanut kohdetta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu