leveysratkaisu

Oletteko ajatelleet että uusien EU-maiden kabotaasi vapautuu juuri ennen kun tuo leveys poikkeus päättyy.
Se tarkoittaa että ratkaisu on räätälöity teollisuuden ja kansainvälisten kuljetus liikkeiden toiveiden mukaiseksi.
Siis nämä ylileveiden miehet ajavat halvalla vielä kaksi-kolme vuotta sitten kun suomen markkinoille tulevat baltit,puolalaiset tsekit ym. pitäisi investoida uuteen kalustoon.
Tämän ratkaisu takaa on etteivät pienet hyvät yritykset pääse vahvistumaan.
Jolloin isot alihankkijoita käyttävät yritykset (esim. Huhtala,Koskinen jne.) säilyttävät markkina-asemansa ja halvan hintatson siihen saakka kunnes voivat tuoda markkinoille omat tytäryhtiönsä ko. maista.
Tämä tietenkin sopii erin omaisesti myös DHL:lle,DFDS:lle,TNT:lle, Shenkerille, Höyerille jne. joilla toimintaa joka puolella, pystyvät tuomaan tarvittaessa myös laadukkaat toimijat halvemmista maista.
Tietenkin noita halpojen alihankkijoiden tarvitsijoita on myös SKAL-hallituksessa, joka vakuuttanut muut järjestöt (tänään keskustelin Jussi Järventauksen kanssa joka otti kunnian ratkaisusta, kun SKAL oli vakuuttanut että ristioriitoja ei ole)ja valtion että ratkaisu on koko kuljetus alan etu ja suuri voitto.
111091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

MARKKINATALOUS!!!!!!!ei o enää valtiovalta suojaamassa joittenkin kulkuliikkeitten etuja sekä syynäämässä toisten linjalupia!!!kapitalistinen malli toimii siten,että joku voi tuottaa jonkin palvelun muita alalla olevia kilpailijoita edukkaammin.ennenvanhaan suomessakin kompromissi tuttu termi:tarkotta et liikenneministeriö oli hintataulukot tehny mitä maksaa kuljetus esim.helsinki-kajaani.firmat ja kiitonkake teki sopimuksia kake ajaa sopivasti taulukko -70%.sillon viel kaikki pärjäs!!! SILLON EI VISSIIN OLLU MITÄÄN TAJUA MARKKINATALOUDESTA HÄH ???

Äänestä
  • Vaikuttaa et kommunismin jäänteet on vieläkin.Ei voi kuka tahansa ruveta kuletusyrittäjäksi.mul par vanhaa ähfäkakstoistasta olis ja yx sataneliykkönen,kaikkiin löytys jykiläinen perään konttilukoilla ja ilman.roopleelma rahasta ku ne ei piisaa vakuudeksi liikennelupaan.ennenvanhaa ol toisin,riitti ko ol pihalla ronkkeleita ja oli hyvämaineinen,ei saannu lotrata alkoholin eikä irtonaisten kanssa!sf-soviet finland

    Äänestä

  • tässä tapauksessa estettiin markkinatalouden toimintaa, jos tätä ylileveiden jatkoa ei olisi tullut, olisi osa vanhoista autoista jäänyt pois liikenteestä tai osa lyhennetty (vain harva kavennettu), etupäässä suurten kansainvälisten vanhinta kalustoa. Toki olisi koskenut myös montaa pienyrittäjää joka ei huomioinut lainsäädäntöä.
    Seurauksena olisi ollut Pienten lakia seuraavien kotimaisten vahvistuminen ennen kuin tuo kabotaasi suomen sisäiseen liikenteeseen tulevine ulkolaisineen alkaa, nyt alaa hallitsevat ulkolaiset suur yritykset voi suoraan korvata alle kannattavuusrajan ajavia suomalaisia torppareita ulkolaisilla, ilman markkina häiriötä joka olisi siirtänyt kuljetuksia ja kuljettajia itsenäisille suomalaisille.

    Äänestä

helkutinmoiset voitot lokistiikanjärjestäjille.suorittajaporras sen sijaan nälkään nääntyy.ei nykyäivänä mahollista laurin tai rainerin nousu.

Äänestä
  • voi sortaa rauhassa vielä pari vuotta ja siirtyä suoraan suoraa virolaisiin ja baltteihin , muutoin olisi fiksut pienyritykset päässy vähän vahvistuun välissä.

    Äänestä

aattelivat ku suomalaiset lyypekin ja raaven rantaan leirin tekivät!tuli uus hinta joillekkin kuletuksille,ainaki suomen vientiteollisuus oli keksiny uuden tuloksentekovälineen!!!!saatto olla jopa kuljetustukiakin,mikä oli tietysti hyväks mehtämafialle,mut autoilija jo sillon kyykkyyn laitettiin!!eikä o sieltä enää noussu!!!!

Äänestä
  • nyt estetään lakia seuranneita nousemasta vähäksi aikaa ennen suomen kabotaasin alkua.

    Äänestä

laittaa 200-300 rekanveturia suomeen cemtiajoon.osa tulee kahella kuskilla.

Äänestä
  • Parin kolmen vuoden päästä on ainakin osittain totta, mutta kuskit osaa huonosti saksaa.

    Äänestä

katsokaapa kuinka paljon suomen teillä on virolais ja ties mitä baltteja, puhumattakaan tsekki tai unkarilais autoista olen nähnyt myös bulgarialaisia, turkkilaisia ja ihan ruotsalaiset, saksalaiset ja tanskalaisetkin lisääntyneet.
näillä kaikilla korvattu suomalaisa suoria ja ainakin DHL:n osalta myös irtoperä liikennettä kyllä on sinisilmäistän ajatella että kun nykyinen ongelma siirretään kabotaasin aikaan ettei puuteollisuus ja kansainväliset logistiikka operaattorit käyttäisi halvinta saatavilla olevaa.
toisaalta suurimmilla kyky hankkia myös luotettavia halvoista maista.

Äänestä

Jos homma kannatta kunnolla on pari kolme lisä vuotta maksaa kalustoa, siinä se pitää olla maksettu.
Mutta jos ei kannata kannattaako jatkaa kun nyt on varmistettu että alihankkijoiden hinnoilla on suunta jatkossa vain alaspäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuo kabotaasin kirjoitti:

Oletteko ajatelleet että uusien EU-maiden kabotaasi vapautuu juuri ennen kun tuo leveys poikkeus päättyy.
Se tarkoittaa että ratkaisu on räätälöity teollisuuden ja kansainvälisten kuljetus liikkeiden toiveiden mukaiseksi.
Siis nämä ylileveiden miehet ajavat halvalla vielä kaksi-kolme vuotta sitten kun suomen markkinoille tulevat baltit,puolalaiset tsekit ym. pitäisi investoida uuteen kalustoon.
Tämän ratkaisu takaa on etteivät pienet hyvät yritykset pääse vahvistumaan.
Jolloin isot alihankkijoita käyttävät yritykset (esim. Huhtala,Koskinen jne.) säilyttävät markkina-asemansa ja halvan hintatson siihen saakka kunnes voivat tuoda markkinoille omat tytäryhtiönsä ko. maista.
Tämä tietenkin sopii erin omaisesti myös DHL:lle,DFDS:lle,TNT:lle, Shenkerille, Höyerille jne. joilla toimintaa joka puolella, pystyvät tuomaan tarvittaessa myös laadukkaat toimijat halvemmista maista.
Tietenkin noita halpojen alihankkijoiden tarvitsijoita on myös SKAL-hallituksessa, joka vakuuttanut muut järjestöt (tänään keskustelin Jussi Järventauksen kanssa joka otti kunnian ratkaisusta, kun SKAL oli vakuuttanut että ristioriitoja ei ole)ja valtion että ratkaisu on koko kuljetus alan etu ja suuri voitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu