Vaikka vanhempani

mielestäni maailman parhaimmat vanhemmat, mutta parempia en tiennyt, on olisi koskaan halunnut, että minut oltaisiin otettu huostaan ja sijoitettu jonnekkin vieraille ihmisille, joista olisin aistinut koko ajan sen, että olen vain rahanlähde kuten lapsilleni kävi.

Sossu vallanhimossaan halusi päteä ja otti lapset pois, sijoitti perheeseen, jossa lapseni saivat kuulla että eivät ole minkäänarvoisia, koska sijaisperhe armosta otti heidät. Jos perhe ei olisi armosta ottanut heitä sijaisperhe olisi saanut uuden auton.

Karmeaa kuultavaa, hyi helevetin ahneet sijaisperheet!
10786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

toivotettu tervetulleeksi vain sen taki, että ei-toivotun raskauden käytyä ilmi on laskeskeltu mitä se pentu tuo perheeseen. Voi lapsi olla kelle vaan vain rahan lähde. Ja kun rahaa ei enää tule onkin yhtäkkiä ihan tiellä.

Valitettavasti joitakin huonoja sijaisperheitä on olemassa.

Äänestä
  • ja laskelmoinnista?

    Äänestä

  • raskaudestasi kirjoitti:

    ja laskelmoinnista?

    keksijä, että ynnää yksi ynnä yksi, kun vaipparahasta on pula ja vaunut kapakan ovella silti.

    Äänestä

  • olla ruudin kirjoitti:

    keksijä, että ynnää yksi ynnä yksi, kun vaipparahasta on pula ja vaunut kapakan ovella silti.

    tai jotenkin katkera. Oletko itse edes vanhempi, kuin tuollaisia ajattelet? Toivottavasti et!

    Äänestä

  • sairas ihminen kirjoitti:

    tai jotenkin katkera. Oletko itse edes vanhempi, kuin tuollaisia ajattelet? Toivottavasti et!

    Sairasta on puolustaa kännäävää vauvan äitiä. Etkö muka ole nähnyt mitään tuollaista, silmät auki ja sitten vasta diagnosoimaan muita!
    Sinä taidatkin olla pumpulissa kasvanut, mutta hyvä niin.

    Äänestä

  • että joku jaksaa kirjoitti:

    Sairasta on puolustaa kännäävää vauvan äitiä. Etkö muka ole nähnyt mitään tuollaista, silmät auki ja sitten vasta diagnosoimaan muita!
    Sinä taidatkin olla pumpulissa kasvanut, mutta hyvä niin.

    tarkaan harhoja. Ymmärrätkö. Mene hoitoon hyvä ihminen!

    Äänestä

  • Sinä näet tasan kirjoitti:

    tarkaan harhoja. Ymmärrätkö. Mene hoitoon hyvä ihminen!

    viestiketjun, onko tästä tivaamisesta hyötyä ja kenelle?

    Äänestä

  • Sinä näet tasan kirjoitti:

    tarkaan harhoja. Ymmärrätkö. Mene hoitoon hyvä ihminen!

    sinua kukaan ole syyttänyt. Pointti nyt vaan oli se, että sekä biologisissa, että sijaisvanhemmissa on niitä, jotka "tienaavat" lapsillaan. Eihän se tarkoita, että he kaikki HALUAISIVAT niin tehdä. Joka juo lapselleen tarkoitetut rahat, on varmasti pahasti sairas. Minun hoitoon lähettämiseni ei auta häntä lainkaan ja silti sekä hän, että lapsensa apua tarvitsevat.

    Pura toki vihaasi ja kärsimääsi vääryyttä kaikkiin sijaisvanhempiin, jos se sinua helpottaa. En huomannut, että se oli tarkoituksesi. Hyvää jatkoa sinulle ja lapsillesi!

    Äänestä

  • lisään vielä kirjoitti:

    rahoja. Pidä lapsen puolta, älä syyttele paheistasi muita!

    Äänestä

4 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eivät ehkä olleet kirjoitti:

mielestäni maailman parhaimmat vanhemmat, mutta parempia en tiennyt, on olisi koskaan halunnut, että minut oltaisiin otettu huostaan ja sijoitettu jonnekkin vieraille ihmisille, joista olisin aistinut koko ajan sen, että olen vain rahanlähde kuten lapsilleni kävi.

Sossu vallanhimossaan halusi päteä ja otti lapset pois, sijoitti perheeseen, jossa lapseni saivat kuulla että eivät ole minkäänarvoisia, koska sijaisperhe armosta otti heidät. Jos perhe ei olisi armosta ottanut heitä sijaisperhe olisi saanut uuden auton.

Karmeaa kuultavaa, hyi helevetin ahneet sijaisperheet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu