Vikako?

Totta tuo putkimiehen kirjoitus, Kalliossa remontteja piisaa. Itse olen tehnyt julkisivuremontteja Kalliossa 10 vuotta, samassa talossa 5 kertaa. Rappaukset ei pysy vanhojen talojen pinnoissa johtuen kaikista liikenne- ja muista saasteista, jota vanhassa Kalliossa leijuu.

Varmaan putkimies tiesi uusia taloja olevan, mutta vain harvassa, vanhoja melkein kaikki talot ovat. Kallion on remonttimiesten unelma, siksi kai remontti-Ranekin, kuten nimikin kertoo, diggaa paikasta.

Hommia paiskitaan aamu 6:sta ilta 12:aan. Asukkaat ovat aika hyvin sopeutuneet rakennusmeluun. Kerran meinasin saada maitopurkista nuppiin, mutta otin sen kopiksi ja sain ruokajuomaa ilmaiseksi.
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä rappausten pysymättömyys on työ- ja/tai suunnitteluvirhe.
Vesivuodot ovat asia erikseen.

Itse olen suunnitellut julkisivuremontteja Kallion lähialueille (ei itse Kallioon)
tilanteen mukaan joko paikkausrapattuina tai täysin uusien.
Vedenohjaus katsotaan aina samalla.

Ainoat vauriot 10-15 vuodessa ovat tulleet vesivuodoista ja tietysti
yleisestä pinnan kulumisesta 10 vuodesta alkaen.

Työajat menevät kaupungin järjestyssäännön mukaan.

Niin että eräänlaista eläinsatua oli tämäkin 'Rapparireiskan' sepustus.

Äänestä

Tämä on sangen häkellyttävää!

Olen ollut poissa palstalta nyt noin puolisen vuotta. Tuolloin alkoi kuulua juttua Itä-helsingin ns. Mogasishun miehen kuolemasta tai ainakin poistumisesta palstalta - mutta täällähän ne samat jutut jatkuvat entiseen malliin. Kelluvat kuulat rules!

Äänestä

pois kalliosta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rappari-Reino kirjoitti:

Totta tuo putkimiehen kirjoitus, Kalliossa remontteja piisaa. Itse olen tehnyt julkisivuremontteja Kalliossa 10 vuotta, samassa talossa 5 kertaa. Rappaukset ei pysy vanhojen talojen pinnoissa johtuen kaikista liikenne- ja muista saasteista, jota vanhassa Kalliossa leijuu.

Varmaan putkimies tiesi uusia taloja olevan, mutta vain harvassa, vanhoja melkein kaikki talot ovat. Kallion on remonttimiesten unelma, siksi kai remontti-Ranekin, kuten nimikin kertoo, diggaa paikasta.

Hommia paiskitaan aamu 6:sta ilta 12:aan. Asukkaat ovat aika hyvin sopeutuneet rakennusmeluun. Kerran meinasin saada maitopurkista nuppiin, mutta otin sen kopiksi ja sain ruokajuomaa ilmaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu