äkkilähdöllä

Milloinkohan Turkkiin (lähinnä Alanyaan) alkaisi saamaan halpoja (n.alle 400e) matkoja ? Olen suunnitellut lähteväni heinäkuun lopussa-elokuun alussa viikoksi. Olen muutaman kerran siellä käynyt ja olen aivan ihastunut tähän maahan. Näillä näkymin matkustaisin yksin. Topmatkoilla olisi ollut halpoja matkoja, mutta he lopettavat kautensa jo heinäkuun 15.päivä.
Millä hinnalla olette yleensä saaneet äkkilähtönne? Kannattaa varmaankii odottaa ihan viime hetkiin asti. Tällä hetkellä aurinkomatkoilla hinnat pyörivätn siellä neljän sadan tienoilla. Matkanjärjestäjällä ei ole niin suurta väliä.
132098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nykyään äkkilähtöjen hinnat aikalailla samoja kuin alkuperäinen hinta. Ainakin mitä itse olen reissannut ja vertaillut hintoja. Hinta tietysti riippuu siitä kauanko aioit olla ja minkälaisessa hotellissa/ huoneistossa (montako tähteä ym). Yksin matkustava joutuu yleensä maksamaan enemmän kuin kaksi majoittujaa samassa huoneessa. Kaikista edullisin vaihtoehto on äkkilähtö jossa määrittelemätön majoitus, eli silloin hotelli selviää vasta matkakohteessa. Tietysti tämä ei ole paras vaihtoehto jos haluaa varmasti tiettyjä asioita majoitukselta (esim. uima-allas, ilmastointi,,,). Määrittelemätöm majoituspaikkahan voi olla mikä vaan...

Äänestä

Eipä nuo matkat paljoa maksa nytkään:

369 euro. 29-HEINÄKUU Alanya 7 Helsinki
449 euro. 29-HEINÄKUU Alanya 14 Helsinki

Äänestä
  • totta.. eivät ne kovin kalliita enää ole. No täytyypä miettiä, josko sen sitten varaisi. Määrittelemättömällä olen joskus ollut ja silloin hotelli oli ihan ok, mutta eihän niistä tosiaan voi tietää. Odottelen kuitenkin niitä Aurinkomatkojen loppukuun matkoja vielä, koska deturillahan matka kestää aina vain sen 6 päivää. :/

    Äänestä

Varasin netin kautta Aurinkomatkojen äkkilähdön 30.5 ja matka lähti Marmarikseen 10.6. Ei määrittämätön majoitus. 250e viikko. Halpa mielestäni.

Äänestä
  • halpa, mutta tähän aikaan ei taida tuolla hinnalla matkaa saada, paitsi ehkä Deturilta.

    Äänestä

  • Mä maksoin lennoista Istanbuliin 288 euroa,et sillee. Kyl nää oamtoimimatkat tulee kalliiksi.

    Äänestä

mäkin ajattelin lähtee alanyaan tossa vika päivä... varmaan 2 viikoksi. kattellut noita hintoja niin ei niin minkäänlaista eroo äkkärin ja normin välillä... kysyntää taitaa riittää vaikka suomessa porottaa yhtä kuumasti :D

Äänestä
  • Niin, meitä oli kaksi aikuista ja maksoimme reissusta 500e, kun normaalihinta olisi ollut 600e kalliimpi.

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Niin, meitä oli kaksi aikuista ja maksoimme reissusta 500e, kun normaalihinta olisi ollut 600e kalliimpi.

    normaalihinta onkin sitten kauppiaan oman moraalin sallimissa rajoissa liikkuva markkinointikeino.
    Onnittelut säästämisen johdosta :D

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Niin, meitä oli kaksi aikuista ja maksoimme reissusta 500e, kun normaalihinta olisi ollut 600e kalliimpi.

    olisihan noita suht halpoja matkoja, mutta yksinään on niin kallista lähteä. Lisähintaa tulee hotellista riippuen 60-130 e/vko.

    Äänestä

  • Äkkilähtö tarkoittaa äkkilähtöä, haloo. Jos vertaat 31.pv lähtöä lähipäivien äkkilähtöihin, niin hintaero on selvä. Nopeat/kuumat/äkkilähdöt kannattaa ottaa 1-3 pv ennen lähtöä. Silloin se hinta on edullisimmillaan.

    Äänestä

  • Piija kirjoitti:

    Äkkilähtö tarkoittaa äkkilähtöä, haloo. Jos vertaat 31.pv lähtöä lähipäivien äkkilähtöihin, niin hintaero on selvä. Nopeat/kuumat/äkkilähdöt kannattaa ottaa 1-3 pv ennen lähtöä. Silloin se hinta on edullisimmillaan.

    kai se ny on sanomattakin selvää..
    mutta mutta.. jos äkkilähtö 2 päivää ennen kohteeseen x maksoi 405essoa ja 2 kuukautta aiemmin 440ekee niin aivan turhaa hommaa kyttäillä. jos säästää meinaa niin kannattaa jäädä kotiin. toinen vaihtoehto on tienata vähän enemmän.

    yst.trv

    Sökörinki

    Äänestä

Olimme kaverini kanssa Marmariksessa kesäkuun alussa.
Varattiin matka eli lähilähtö 30.5,reissuun lähdettiin 4.6,viikon matka maksoi Deturilla 199 euroa per henki.
Esitteessä sama matka oli 419 euroa,joten kannatti odotella ja varata viime tipassa.Varsinkin kun olimme ekaa kertaa,ei ollut väliä mikä apart meillä oli,saatiin tosi hyvä keskusta apart.
Sillä rahalla mikä säästettiin bailattiin monta iltaa kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turkkiin kirjoitti:

Milloinkohan Turkkiin (lähinnä Alanyaan) alkaisi saamaan halpoja (n.alle 400e) matkoja ? Olen suunnitellut lähteväni heinäkuun lopussa-elokuun alussa viikoksi. Olen muutaman kerran siellä käynyt ja olen aivan ihastunut tähän maahan. Näillä näkymin matkustaisin yksin. Topmatkoilla olisi ollut halpoja matkoja, mutta he lopettavat kautensa jo heinäkuun 15.päivä.
Millä hinnalla olette yleensä saaneet äkkilähtönne? Kannattaa varmaankii odottaa ihan viime hetkiin asti. Tällä hetkellä aurinkomatkoilla hinnat pyörivätn siellä neljän sadan tienoilla. Matkanjärjestäjällä ei ole niin suurta väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu