Hei ihmiset! Olen ollut naimisissa pitkään . n.2vuotta sitten vaimoni petti minua, muttei oli suostunut keskustelemaan asiasta lainkaan.Vain sen mitä hänen on ollut pakko kertoa.Tiedän tarpeeksi ollakseni varma asiasta.Motiiveista en tiedä-siis miksi. En tätä ennen epäillyt häntä mistään.Luotin häneen kuin kallioon.Koen nyt ääretöntä tuskaa. Nykyisin en muuta teekkään kuin mietin taas petetyksi tulemista, vaikka hän yrittää olla todella hyvä. Periaatteessa kaikki on ok -olen antanut anteeksi,mutta en pysty unohtamaan tapahtunutta vaikka haluan.Jotain arvokasta on kuollut....
Turha tulla sanomaan, että pettäminen on normaalia..se ei ole sitä. En ole koskaan pettänyt häntä -tiedän sen olevan väärin
Olen miettinyt eroa..mutta luulen rakastavani hätä liikaa.
En tiedä mitä teen... kerro
Turha tulla sanomaan, että pettäminen on normaalia..se ei ole sitä. En ole koskaan pettänyt häntä -tiedän sen olevan väärin
Olen miettinyt eroa..mutta luulen rakastavani hätä liikaa.
En tiedä mitä teen... kerro
Vastaukset 24
Vanhimmat
mulle kävis noin niin vaatisin selityksiä selitysten perään, jättäsin tai jos ei mitenkään muuten helpottas niin varmaan kostasin!
kyllä mä ainakin kurkku suorana huutasin. ei saa antaa noin helpolla periksi!
En ole antanut periksi...mutta hän on todella yrittänyt..ongelma ongelmana on vaan muisti...tapahtuneet jutut palaavat tahtomattani mieleeni ..miten ihminen johon luottaa voi tehdä näin..
TÄÄ ELÄMÄ ON. mä oon aina ukolleni sanonu etten luota siihen enkä varsinkaan itseeni!
koskaan ei voi luvata etten petä, sitä vaan ei voi ikään tiettää mitä vastaan tulee. tietty se olis ihanaa, et vois olla varma ettei petä, mut aina ei saa mitä haluu!
sen kanssa vaan on opittava elämään tai sitte ei. kannattaa aina puhua.
Asia vaivaa sinua hautaan asti, jos sitä ei selvitetä kunnolla. Jos pettää ei tunne toista kohtaan voi olla kovin syvä, ellei kyseessä ole kosto (naisilla yleistä). Psykologin apu teille yhdessä voisi auttaa. Tee aviehtosopimus nyt, jos sitä ei vielä ole.
Luottamukseton suhde, pohjaton.
Anteeksiantaminen ei muuta tilannettasi paremmaksi, tapahtunut mikä tapahtunut.
Näet ja tunnet sen itse, mietit aika ajoin, mielessäsi ensimmäisenä.
Luovu, jätä menneet, aloita elämäsi. Muistathan, että olet täällä kerran.
Sama juttu. Muutaman kymmenen vuoden yhteiselo loppui kertaheitolla . Mutta katunutkaan en ole. Ja tämä ei ollut neuvo.
Ilmanmuuta jos tuntuu, että puhumista vielä olis, niin MOLEMPIEN on puhuttava, asiat ei todellakaan vaikenemalla häviä. Anteeksi anto? Itseni tuntien tiesin, että musta ei siihen ole, siksi ratkaisu oli nopea ja helppo.
Neuvoa kun kysyit, ainoa neuvo voisi olla pelko, tuska, ja se että toiseen ei voi luottaa ei ole sulle itselles "hyvää elämää" . Kaikilla perheessä on oltava hyvä olla, muuten kaikilla on paha olla.....
Muutos on helevetin vaikeeta, mutta sen arvoista!
Mulle kävi samoin reilu vuosi sitten. Ensin hän jäi kiinni kevyemmästä pettämisestä. Nettiseksiä, meilailua ja tekstareita. Flirttaili jopa minun nähteni kapakassa ja mustasukkaisuuttani löin...
Kävimme terapiat ja muut. Selvisi vain enemmän oikeita petikavereita, enkä enään jaksanut. En kait ollut oikeasti rakastanutkaan häntä enään pitkään aikaan.
Jätin hänet ja lapset.
Nyt menee välillä paremmin ja välillä vähän yksinäisemmin. En kuitenkaan kadu. Luulen että nyt kun olemme molemmat vapaat on suhteemmekin parempi. Ja kun muitakin naisia on näkökentässä olen ehkä antanut jo anteeksikin.
Jos olisin jäänut hänen luokseen olisin kärsinyt siitä mitä tiesin ja varmaan mustiksena. Ainahan asian olisi voinut kostaa mutta en vain ole sellainen.
Lähtöpäätöseen liittyi olennaisesti se, että pettämisiä oli enemmän kuin yksi, vähintään kaksi ja tod. näk. enemmänkin. En halunnut ottaa tarkemmin selvää.
Sinua kehoitan keskustelemaan asia hyvinkin tarkkaan kaikkia yksityiskohtia myöten. Yhden kerran voi aina antaa anteeksi mutta ei mielestäni kannata jäädä epätietoiseksi. Avoimet suhteet on tärkeät ja silloin voi puhua mistä vaan. Puhetta, puhetta ja puhetta. Kyllä se siitä selviää haluaako jatkaa. Ehkä välillä hiljaisuutta erämaassa...
Tuo on kyllä mielenkiintoista. Ihan oikeastiko sä voit antaa anteeksi? Mä en anna ikinä. Mutta ei se ole katkeruutta, en vaan voi ymmärtää (itseni) kohdalla miten pettämistä voi antaa anteeksi. Omalla kohdallani voin myös sanoa,että ollaan ihan asiallisissa väleissä, mutta anteeksi antoon en pysty, enkä katso myökääm toista sen arvoiseksi.
Toikin näköjään kuuluu kuvaan, että pettämisiä selviää sitten myöhemmin vaikka kuinka. Sama juttu, en ole halunnut enempää paskaa silmilleni, mutta kaivamattakin selviää paljon.
Eiköhän kuitenkin kaikki punnita finaalissa.
En vaan jaksa raahata vihaa mukanani. Pitäköön hän valintansa ja tulkoon vaikka onnelliseksi. Kyllähän se kirpaiseen mutta en aio roikottaa häntä mukanani loppuelämääni.
Finaali on tässä ja nyt ja joka hetki asiat punnitaan.
Enpä tiennyt minäkään kuinka paljon pettämistä ympärillä on, ennenkuin se sattui kohdalle. Ja oman selviytymisen takia tuli asioista otettua vähän selvää. Pettäjiä kohtaan tunnen halveksuntaa ja pettäjien kumppaneita, varsinkin kun tod. näk. he tietävät missä mennään. Ei mitään kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Palakoon helvetin tulessa ja niin ne palaakin koko ajan. Ovat vaan silmät kiinni etteivät itsekään ymmärrä miksi heillä menee elämä päin helvettiä.
Onhan se niinkin. Kyllähän mäkin voin sanoa, että annan anteeksi, mutta en kuitenkaan ole antanut anteeksi, siinä merkityksessä mitä se tarkoitaa.
En mä kyllä tunne vihaakaan, halveksuntaa kyllä. Samaa soopaa tarjottiin mullekin, kuten joku tässä kirjoitteli, että kaikkihan pettää.... (hyvin useat kyllä, mutta ei kaikki)niin, kaikkihan voisi siinä tapauksessa tehdä ihan mitä vaan....varastaa, murhata jne.
Oikeessa oot. Sitä vaan ehkä sanoo antaneensa anteeksi mutta ei sitten kuitenkaan unohda.
Halveksuntakin on vähän niin ja näin. Kyllä ihmiset on heikkoja ja tekee erehdyksiä. Jotkut ovat tyhmiäkin ja tekevät samoja erehdyksiä uudestaan ja uudestaan.
Onhan se niinkin, että jossain kulttuurissa hänet olisi kivitetty teoistaan mutta en minä sentään sitä haluaisi. Toivottavasti katuu ja oppii...
Yhteiskunta kuitenkin määrittelee lait ja meillä ei ole enään aviorikoksen käsitettä tietääkseni, ainakaan pettämisen osalta. Vaikka uhrit kärsii. 80-luvulla oikeuden päätöksistä vielä löysi mainintoja ...rikkoi avioliiton tekemällä huorin...
Ei kaikki tosiaan petä. Toivoa on. Tyhmiin ei kannata tuhlata kaikkea energiaa.
Se on kumma ettei juuri ko. ihmiset todellakaan opi yhdestä, saatika sitten useammastakaan "erehdyksestä". Just sen sortin ihmisillä on aina "vaihtoviikot" menossa, iästä huolimatta. Ja epätoivo vaan kasvaa. Sitä oon kanssa usein miettinyt, että miten ihminen, joka on ihmisen kanssa, joka on pettänyt, kuvittelee että se pettäminen päättyis? Taisi olla maailman älykkäimpiä lauseita... mutta kai ymmärsit.
Mullakaan ei ole mitään tarvetta minkäänlaiseen kostoon tai vastaavaan siihenkin kyseinen henk. on arvoton. Katuminen, kyllähän sitä kadutaan, mutta silläkään ei ole minkään valtakunnan merkitystä kun käry on käynyt.
samaa mieltä....onhan se tietysti varmaa, että jos "unohdan" hänet. Niin minua ei sen jälkeen tämä sama ihminen petä.Eläisinkö yksin tämän jälkeen? Todennäköisesti en.Juttu on vain niin , etten ole enää sama sinisilmäinen ääliö. Minua ei "kuseteta" kuin tasan yhden kerran.Olen tehnyt asian selväksi, ettei seuraavalla kerralla ole samanlaisia seurauksia. Ikävää vain on, että en todellakaan voi luottaa pohjimmiltani häneen.Vaikka vastaavaa ei koskaan tapahtuisi. Kumpa ymmärrettäisiin kuinka tärkeä asia on uskollisuus.
Eikö tästä tilauksesta ollut apua?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=119&conference=1000000000000018&posting=20500000000225812
sinun ei sittenkään kannata puuttua aikuisten kekskusteluun!
Sinä tilasit ne jutut. Tai sitten se et ollut sinä, jolloin ÄO:ssasi on jotain vikaa, kun valitset maailman idioottimaisimman nikin "minä".
Esim. "Jesus Maria Gutierrez" olisi ollut nikki, jolla kukaan tuskin on kehunut tilailleensa nänninpuristimia.
Ihmettelen vain sitä, että miksi useimpien mielestä ajatusten vaihto sähköpostilla tai chatilla vastakkaisen sukupuolen kanssa on jotenkin pettämistä. Siinähän rajoitetaan toisen ihmisen ihmissuhteita. Tottakai sitä etsii juttuseuraa muualta sellaisiin asioihin, joihin oma kumppani ei ota kantaa. Avioliitto on kahden kauppa ja kummallekin on taattava ajatukset vapaiksi.
...chattalilulla on hieman huono maine. Samoin sähköposti ei ole kovin avointa yhteydenpitoa. Paperille kirjoitettu viesti on avoimenpi ja myös puolison luettavissa, niin jos sitä ei piilotella.
Pääseekö kumppanisi lukemaan sähköpostiasi, tai seuraamaan chattailuasi?
Mielestäni kun parisuhteessa eletään, toisen tekemisetkin kuuluvat molemmille, tieto toisen ystävistäkin. Jos näin ei ole, on hieman salailun maku suhteessa.
Meillä on toiminut suhde liki 30-vuotta näin. Emme rajoita toisen vapautta. Jotakin omaa pitää myös olla eikä se tarkoita, että tuo on parempi kuin puolisoni. Jos olisin rajoittanut tai puolisoni olisi rajoittanut tekemisiäni, niin olisin eronnut kättelyssä.
Tiesitkö, että Suomessa on kirjesalaisuus. Tosin en piilottele mitään. Mieskin toisinaan olan yli kurkkii mitä teen. Käy hieromassa niskojani. Jotta silleen :)).
Olet tasan oikeassa...kaikki riippuu motiiveista millä ollaan liikkeellä.
??
Jotain arvokasta on kuollut... niin minustakin tuntui, kun mieheni petti, jotain kaunista kuoli totaalisesti.
Silti olen pysynyt hänen kanssaan naimisissa ja tuli aika, että petin itsekin, vain siksi, koska hän tappoi minusta jotakin.
Nyt tuntuu vain tyhjältä.
Voin hyvin kuvitella tunteesi. Uskon kuitenkin , ettet itse ole menettänyt uskoasi siihen kauniiseen rakkauteen joka sinussa sammui.En tiedä voitko surra sitä pettämistäsi mitenkään.Ei sekään ihan oikein ole. Kerran rikottu ei enää ole samaa vaikka sitä korjaisi kuinka.-Se on aina korjattu...Koita kestää..mä yritän kasata tätä liittoa .. kauan se vaan taitaa kestää..