Kahta korkeakoulupaikkaahan ei ole oikeutta ottaa vastaan. Mutta entäpä, jos on hyväksytty sekä ammattikouluun että yliopistoon, onko silloin oikeutta pitää molemmat paikat?
Kaksi
Opiskelupaikkaa
5390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tälle ei liene mitään estettä.
Kahta korkeakoulupaikkaa ei voi pitää.
kuin vain yhden paikan ja käytännössä on mahdotonta opiskella kahdessa paikassa yhtäaikaa. Ota vastaan se kumpi kiinnostaa enemmän.
Tosiaan: yhtenä vuonna saa ottaa vastaan vain yhden KORKEAKOULUpaikan. Sinullahan vaihtoehdot ovat ammattikoulu ja yliopisto, eli saat ottaa molemmat vastaan. Kuitenkin, miksi?! Kahden koulutuksen käyminen samaan aikaan on erittäin raskasta. Myös läsnäolovaatimukset voivat tuottaa ongelmia.
Eiköhän kannattaisi siis valita jompikumpi, jollei molempien pitämiseen ole jokin erityinen syy.
Kahden opiskelupaikan hoitaminen käy ihan hyvin: yliopistoonhan voi tarvittaessa kirjautua poissaolevana ja muutenkin säädellä opiskelutahtia sopivaksi. Ammattikouluopinnot eivät niin teoreettisia kuin yliopisto-opinnot, joten ovat hyvää vastapainoa toisilleen. Vaikea toisesta luopua, kun molemmat kiinnostavat.