Kaivinkonekuskit

Nämä kaivinkonemiehet ovat suurin osa täysiä pellejä. Nautitaan olemalla armottomassa melussa pölypilven keskellä ja ollaan niin käsityöläistä taiteilijaluonteella, kun osataan tehdä jonkin näköinen leikkaus. Automies tuo ruoja, kun saapuu vakkapa murskelastissa niin juostaan peräsuoli pitkällä kahville karkuun, ettei vaan pääse kipittämään ennenkuin mokkelon jälkeen. Maita lastatessa kuvitellaan kaiken maa-aineksen painavan saman verran kuin lekapapu. Laatikot roiskitaan ja nuijitaan täyteen kielloista huolimatta jos vaikka joku työpäällikkö sattuisi näkemään. Hyvä nuolaisu keino muuten alalle aikoville.
Eihän nämä kommentit nyt ihan kaikkiin päde mutta kuitenkin suurimmalle osalle on mennyt pölyä korvaan vähän liikaa ja alkanut märkimään syylässä.
225931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Lähes kaikki ihmiset ovat täysiä pellejä. Paroonit ja Paakkunaiset. Ei tältä planeetalta taida löytyä montakaan fiksua ihmistä, varsinkaan niiden keskuudessa jotka osallistuvat "keskusteluihin" näillä palstoilla.

Jos ei muuta sanottavaa ole, haukutaan muita huonoiksi jotta itselle tulisi parempi mieli. Mutta toimiiko se??

Onko se niin että kun talloo toiset, itse yltää korkeammalle??

Vai paljastaako sillä vain omaa pikkusieluisuuttaan??

Seurattuani näitä keskusteluita palstoilla hetken, olen saanut aika lohduttoman kuvan Suomen nuorista toivoista. Kirjoitustaito on olematon, itsensä ymmärretyksi tekeminen on vaikeaa, itsetunto on niin huono ettei voi muuta kun toisia haukkua ja tiedot töistä ja maailmasta ovat kerätty videoista ja peleistä. Joku satunnainen helmi löytyy, mutta ne ovat kyllä harvassa.

Yrittäkää nyt edes ryhdistäytyä pennut!

Äänestä
  • Kyllä tänä päivänä yhä enemmän on tullut esiin toisten mollaaminen ja oman erinomaisuuden mainostaminen. Se on osa tätä veristä kilpailua jonka riistomarkkinatalous on lieveilmiönä entistä paremmin tuonut esiin.
    Muistan miten työelämä vielä 70 - 80 luvulla oli leppoista, vaikka hommia painettiin hullun lailla, silloin kun kovalla raatamisella pystyi ansionsa kaksinkertaistamaan. (En tosin ollut maanrakennusalalla vaan linjanrakennustöissä). Silloin ei tarvinnut toisia mollata, vaan työmailla vallitsi leppeä huumorin ilmapiiri. Tosin silloinkin haluttiin urakkaporukkaan "kovimmat jätkät". Silloin kuitenkin työtä vielä tekevälle riitti. Eikä sitä hitaampaakaan paljoa mollattu. Kaikille oli paikkansa.
    Tämän päivän pätkätöissä on koko ajan syötävä kaveria ulos, että itse saisi jäädä. Kyllä tämän päivän nuorella työelämä on aivan peestä vanhaan aikaan verrattuna. Tosin tuo Soraparooni voi olla ihan yhtä hyvin joku vanha mulkvitsi. Tokihan niitäkin on aina ollut. Eihän ihminen perusluonteeltaan paljon muutu, sitä vaan käyttäydytään ajan hengen mukaan. Tämä ei ole hyvää aikaa pienelle ihmiselle.

    Äänestä

Joopa, ja mulkoillaan perään kun kyrpä kuski lähtee " vajaalla " alta kesken lastauksen. Jotkut sössöt kun ei uskalla pistää hanttiin, kiltisti vaan ollaan alla kunnes on laatikko tupellaan ja kömytään akselit lintassa ja paskat housussa läjälle. Jos kantavuuskuormat ei riitä niin sitten pitää tilata lisää autoja perkele.

Äänestä

tämäkin on joku kaupunkilainen kateellinen ...
mitä se sulle kuuluu kuormataanko kuormurit täyteen vai vajaaksi ,, ei pitäisi sua liikuttaa mitenkään...

Äänestä

Empä usko,että suurin osa on pellelöitä. Joskus sitä kyllä pölyäkin on,ei käy kieltäminen ja meteliä kans.Ammatinvalinta kysymyshän tuo taitaa olla. No,sitten automiehistä senverran,että vaikka kävelytät kuljettajan katsomaan kippauspaikan ja kaiken pitäis olla ok,ni eihän se taaskaan onnistunu,sen takia minun työmaalla ei kipata muruakaan taukojen aikana.Ja kuormauksesta sanoisin,että jos koneessa ei oo vaakaa,ni vaikee sitä on kiloja tietee. Alikuormillakaan ei kannata ajattaa,tonni pari yli ei haittaa ketään. Oletko muuten ajanu kuorma-autoa ?!?

Äänestä
  • Tänään pistin ekan kerran kuorman scanian kyytiin.
    Minusta kuskin pitää tietää millon kannattaa lähtee alta pois kun ei ole itellä vielä kaikkea tieto taitoa.
    Mutta olen ollut lapiomiehenä jo 4 kesää samassa firmassa ja nähnyt vaikka miinkälaista konekuskia ja automiestä. Minusta vikaa löyty molemista, mutta kyllä se taito siitä sitten karttuu kun kuuntelee molempia ammattilaisia ja kyselee miten pitää kuormata. kun jotkut automiehet ovat eeri aalto pituudella kun konekuski.

    Äänestä

  • Pöysti kirjoitti:

    Tänään pistin ekan kerran kuorman scanian kyytiin.
    Minusta kuskin pitää tietää millon kannattaa lähtee alta pois kun ei ole itellä vielä kaikkea tieto taitoa.
    Mutta olen ollut lapiomiehenä jo 4 kesää samassa firmassa ja nähnyt vaikka miinkälaista konekuskia ja automiestä. Minusta vikaa löyty molemista, mutta kyllä se taito siitä sitten karttuu kun kuuntelee molempia ammattilaisia ja kyselee miten pitää kuormata. kun jotkut automiehet ovat eeri aalto pituudella kun konekuski.

    mielipiteensä,mutta onneks niistä ei tarvii välittää.Ne on vaa konemiesten kuormajuhtia.

    Äänestä

  • on omat kirjoitti:

    tarttisko maksaa hyville kundeille kunnon liksaa ,pysyisi talossa paremmin.vai maksaakovain jotain,ja vaihtaa ukkoja joka toinen kuu.

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    tarttisko maksaa hyville kundeille kunnon liksaa ,pysyisi talossa paremmin.vai maksaakovain jotain,ja vaihtaa ukkoja joka toinen kuu.

    kuskin hommia.Kyllä äkkiä maailma muuttuu!
    On hyviä autokuskeja ja huonoja,niinkuin koneen
    puikossakin.Vaan konekuskin täytyy olla melekonen
    diplomaatti,että on jopa kahdenkymmenen "sora-
    paroonin" mieleen.Silti hommat pitäis pystyä
    tekemään joustavasti.

    Äänestä

  • kokeilla molempia kirjoitti:

    Kymmenen Pistettä ja papukaijamerkki kommentista.
    Itse kuomasin maita ja alle tuli parikuukautta vanha kuorma-auto. Tahtoo sitä silloin tällöin tipahtaa hieman maa-ainesta kauhasta ennenaikaisesti.. Tuli jälkiä auton kylkeen..(heikkoa nykyajan maalit) sanomista tuli, toinenkin kuski sanoi että ajattele nyt auto maksaa vanhan millin.. HALOOOOOO. Jotenkin tuntuu että kun tullaan kaivinkoneelta maita hakemaan ei voi kuvitella että joka muru lavalle sattuu!!!

    Äänestä

  • Papukaija kirjoitti:

    kyllä varmana sattuu, jos niin kerta haluaa...voi sen turhan roiskinnan jättää pois

    Äänestä

  • kokeilla molempia kirjoitti:

    kuskin hommia.Kyllä äkkiä maailma muuttuu!
    On hyviä autokuskeja ja huonoja,niinkuin koneen
    puikossakin.Vaan konekuskin täytyy olla melekonen
    diplomaatti,että on jopa kahdenkymmenen "sora-
    paroonin" mieleen.Silti hommat pitäis pystyä
    tekemään joustavasti.

    olla automiehille "mieliksi" ne kyllä pitää sitä omaa purputustaan,mutta siitä ei juuri kannata välittää.Automiehet on vaa konemiesten juoksupoikia,tekevät mitä konemies käskee.ELÄMÄ ON.

    Äänestä

  • tarvii kirjoitti:

    olla automiehille "mieliksi" ne kyllä pitää sitä omaa purputustaan,mutta siitä ei juuri kannata välittää.Automiehet on vaa konemiesten juoksupoikia,tekevät mitä konemies käskee.ELÄMÄ ON.

    Kuorma-autojullit kannattaa laittaa ojennukseen. Meikäläinen antaa aina vähän kauhan perällä lavan laitoihin jos ei muuten älyä lähteä alta pois. Aikansa ne ulisee mutta pian oppivat.

    Äänestä

  • on omat kirjoitti:

    mielipiteensä,mutta onneks niistä ei tarvii välittää.Ne on vaa konemiesten kuormajuhtia.

    Kyllä autoilijan täytyy katsoa koska kuormaa on sopivasti ja lähteä. Konekuskit ovat sen verran tyhmiä että ei niillä älyä riitä laskemaan kuorman kokoa.
    PS. Onko kukaan nähnyt viisasta konemiestä.
    Vastaus: Täysin mahdotonta sillä kuuluu samaan kategoriaan kuin viisas insinööri elikä
    UTOPIA OLENTOIHIN

    Äänestä

  • konekuskit kirjoitti:

    sitten kuuluu pienimunainen ja isomahainen autoilija. Ei ainakaan siihen parhaaseen A-ryhmään.

    Ps. En menisi kehumaan automiestenkään laskutaitoa. Vai millä perusteella 10 kuution mällistä laskutetaan 15 kuution mukaan.

    Äänestä

  • ryhmään kirjoitti:

    Hieno kiitos tiedosta ! Nyt tiedän että konekuskit ovat homoja, sillä eihän sitä muuten voi tietää että ovat pienmunaisia. Tätä olen aina epäillyt.

    Tässä 15 kuution mällistä tulee juuri eteen se että konekuski on laskenut kuorman suuruudeksi 10 kuutiota, vaikka todellisuudessa on 15 kuutiota.

    Näin konekuskien tyhmyys ja laskutaidon puute tulee vähitellen esille. No mihinkä konekuski laskutaitojaankaan yleensä käyttäisikään, sillä onko maanpäällä tyhmempää hommaa. Sen homman oppii jopa apina.

    Äänestä

  • ryhmään kirjoitti:

    sitten kuuluu pienimunainen ja isomahainen autoilija. Ei ainakaan siihen parhaaseen A-ryhmään.

    Ps. En menisi kehumaan automiestenkään laskutaitoa. Vai millä perusteella 10 kuution mällistä laskutetaan 15 kuution mukaan.

    Kaivapa nyt se pikku laskutikkusi esille ja mieti uudelleen. Kyse ei ole siitä 10 sentistä eikä 10 kuutiostaa vaan tonneista.

    Äänestä

  • konekuskit kirjoitti:

    Kyllä autoilijan täytyy katsoa koska kuormaa on sopivasti ja lähteä. Konekuskit ovat sen verran tyhmiä että ei niillä älyä riitä laskemaan kuorman kokoa.
    PS. Onko kukaan nähnyt viisasta konemiestä.
    Vastaus: Täysin mahdotonta sillä kuuluu samaan kategoriaan kuin viisas insinööri elikä
    UTOPIA OLENTOIHIN

    yli 20 vuotta noita kuormia on tullu tehtyä,eikä mulla ole automiesten kanssa vielä kovin suuria "taisteluja" tullu.

    Äänestä

  • Papukaija kirjoitti:

    Kymmenen Pistettä ja papukaijamerkki kommentista.
    Itse kuomasin maita ja alle tuli parikuukautta vanha kuorma-auto. Tahtoo sitä silloin tällöin tipahtaa hieman maa-ainesta kauhasta ennenaikaisesti.. Tuli jälkiä auton kylkeen..(heikkoa nykyajan maalit) sanomista tuli, toinenkin kuski sanoi että ajattele nyt auto maksaa vanhan millin.. HALOOOOOO. Jotenkin tuntuu että kun tullaan kaivinkoneelta maita hakemaan ei voi kuvitella että joka muru lavalle sattuu!!!

    On teillä ja Kans jännät puheet. Auto maksaa vanhaa rahaa millin voi jee. Meidän yhtiös on 2omaa kuorma-autoo ja 1 kavinkone ihan vain omaan käyttöön. Kaivinkone muuten 20 tonninen. On meillä myös työ käyttöön olevia koneita , mutta ne maksaakin jo enemmän kuin millin (euroissa...) Että MIETTIKÄÄPÄ SITÄ!!!

    Äänestä

  • väittelyä kirjoitti:

    yli 20 vuotta noita kuormia on tullu tehtyä,eikä mulla ole automiesten kanssa vielä kovin suuria "taisteluja" tullu.

    automiehellä kaksi vaatimusta TYHMÄ JA VAHVA näin se on vaan

    Äänestä

  • konemies500 kirjoitti:

    automiehellä kaksi vaatimusta TYHMÄ JA VAHVA näin se on vaan

    Ja täällä puhuu taas pennut jotka eivät ole olleet hetkeäkään missään töissä!!

    Mä olen ollut puoli vuosisataa maanrakennus hommissa, teen niitä vieläkin harrastuksena pojalleni, enkä ole koskaan huomannut sellaista sotatilaa kaivuu- ja auotomiesten välillä kun mistä täällä satuillaan.

    Olettekos te tosiaan noin saakelin infantiileja, vai lasketteletteko luikuria??

    On kyllä pe**kle Suomineidolla syytä katsoa miehiä muualta, kun omat ovat tollaisia vajaita!

    Äänestä

  • Vaijerimies kirjoitti:

    herää pappa TÄHÄN MAAILMAAN,äläkä ole katkera maailma muuttuu 100 vuodessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soraparoni kirjoitti:

Nämä kaivinkonemiehet ovat suurin osa täysiä pellejä. Nautitaan olemalla armottomassa melussa pölypilven keskellä ja ollaan niin käsityöläistä taiteilijaluonteella, kun osataan tehdä jonkin näköinen leikkaus. Automies tuo ruoja, kun saapuu vakkapa murskelastissa niin juostaan peräsuoli pitkällä kahville karkuun, ettei vaan pääse kipittämään ennenkuin mokkelon jälkeen. Maita lastatessa kuvitellaan kaiken maa-aineksen painavan saman verran kuin lekapapu. Laatikot roiskitaan ja nuijitaan täyteen kielloista huolimatta jos vaikka joku työpäällikkö sattuisi näkemään. Hyvä nuolaisu keino muuten alalle aikoville.
Eihän nämä kommentit nyt ihan kaikkiin päde mutta kuitenkin suurimmalle osalle on mennyt pölyä korvaan vähän liikaa ja alkanut märkimään syylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu