Eli, kun Tampereella sai valita kaksi sisäistä hakukohdetta niin, jos ei pääse ensimmäiseen, niin saako toiseen sisäiseen hakukohteeseen myös kaksi ensisijaisuuspistettä?
Kauppakorkeakoulu?
Tertsi23
91675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
saa
??????????
Kyllähän ne ensisijaisuudet saa kakkosvaihtoehdostakin. Minäkin näillä näkymin sinne Tampereelle suuntaan, väkipakolla, kun ei Helsinkiin taida päästä. Voi, voi, olen niin pettynyt ja vihainen, inhottaa lähteä. Laskentatoimea sinne sitten lukemaan =)
Mua vituttaa oikein urakalla kaikki TE helsinkiläiset, jotka ette pääse Helsinkiin ja JOUDUTTE muualle paikkakunnalle lukemaan kauppatieteitä. Sitä sitten ollaan vuosi suru puserossa ja kerrotaan kaikille, että mä haen uudestaan seuraavana vuonna.. Sitten et pääse edelleenkään Helsinkiin. Hengaat vuoden yliopistolla saamatta muita kuin helsinkiläisiä kavereita. Menet joka viikonloppu STADIIN pakoon, koska missään muualla ei ole elämää.
Ole hyvä, äläkä ota opiskelupaikkaa sitten vastaan muualta kuin Helsingistä- anna se sellaiselle, joka haluaa vaikkapa Kuopioon!
Ja jos otat vastaan "epämiellyttävän" opiskelupaika niin ymmärrä pitää se turpasi kiinni siitä, että Helsinki on paljon parempi paikka.
Jos siis olet niin tyhmä, että sinua ei Helsinkiin valita (tai et osaa arvioida omaa tasoasi) niin voitko olla kertomatta sitä meille muille uusille opiskelijoille? Viet ilon meiltä muilta pois haukkumalla uutta kotikaupunkiamme.
p.s Odotan innolla tulosten tulemista ja sitä, että syksyllä saan kysyä kaikilta meidän tiedekunnassa opiskelevilta helsinkiläisiltä, että ajattelitko yrittää uudestaan seuraavana vuonn
Arvasin, että jotakin alkaa ärsyttämään se mitä ajattelen :). Mutta jokaisella olkoon omat mielipiteensä, minulla omani.
Ei Helsinki minulle mikään universiumin keskipiste ole, olen toki muuallakin asunut, mutta todennut etten viihdy pienemmissä kaupungeissa.
En kuitenkaan usko että olen taitojani väärin arvioinut, sillä kokeilin viime syksynä avoimessa onko kauppatieteet se ala mikä tosiaan kiehtoo ja mihin minulla on resursseja, ja totesin menestyksen perusteella että kannattaa lähteä kokeilemaan.
Valmennuskurssilla olin myös koko kevään kolmen kärjessä, että en viitsinyt sitten ottaa tavoitteeksi Kuopion kauppakorkeaa =)
Mutta mennään me kaikki tyhmät syksyllä sinne Tampereelle, peräkylän kauppikseen, ja annetaan sen älymystön opiskella Helsingissä.
Tottahan se on, Helsinki on referenssiarvoltaan ylitse muiden, mutta olen kuitenkin kykynevä laskemaan rimaani ja lähtemään Tampereelle.Suunnitelmiini ei myöskään kuulu hukata aikaa ja hakea vuoden päästä uudelleen, vaan pyrin valmistumaan mahdollisimman tiukan aikataulun mukaan.
Tampereella minäkin opiskelen. Ärsyttää vaan suunnattomasti tuo (liian) monen Helsinki-fanitus. Junat kulkee, joten pääset varmasti joka viikonloppu kotiin. Ja eihän se vielä ole varmaa, että mihin kouluun edes pääset!
(Kuopiossa ei muuten sitten ole kauppakorkeakoulua vaan Informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunta, jossa voi lukea kauppatieteitä..) :)
Syksyllä sitten nähdään :) Tottahan se on, liian Helsinkikeskeinen olen minäkin, ikävää, tänne vaan on niin paljon sidoksia. Ja koska minulla on oma asuntokin täällä, niin vaikeat järjestelyt tulee. Sukulaiset asuvat ihan muualla, joten täällä ei kyllä juuri tule enää käytyä jos Tampereelle lähden. Mutta innolla odotan itse opiskelua, katselin kuvia yliopistosta ja hienolta näyttää :)
Raakapisteeni olivat 28, päälle ensisijaisuudet, aika varmasti HSE:N ovet eivät aukea, mutta Tampere otetaan kunnialla vastaan =)
Syön pääni, jos et noilla pisteillä pääse Helsinkiin opiskelemaan, siksi haastava koe oli.
että pääset Helsinkiin! Koe oli vaikeampi kuin viime vuonna ja viimeksi tarvittiinko Helsinkiin 28.5 vai 28 sisälle?! Uskon että pääsisit nippa nappa sinne! Älä siis vielä luovuta!