Sukulaisten

Onpa sairaita sukulaisia!!!!Ole ylpeä työstäsi ei siihen mitään sukulaisten hyväksyntää tarvita. Havaintoni mukaan miehiä tuntuu olevan nyt enemmän liikkeellä. Onnee ja mestystä sulle! Ja toivotaan että kesän aikana niillekki kasvaa aivot vaikka ihan pienet!
Kivaa kesää sulle =)

lämmittämään ne suhteet uudestaan... emme me voi muuttaa toisia ihmisiä tai heidän suhtautumistaan meihin-eikä se ole tarpeenkaan-me olemme itse vastuussa OMASTA hyvinvoinnistamme.

kysy joskus pärjäävätkö he ilman siivousta!

Itsellä sama ongelma. Oma siivousalan yritys pystyssä ja sukulaiset pilkkaavat vaikka tienaan niitä enemmän. Meni kuulemma ylioppilaslakki ihan hukkaan tehdessä työtä jota kuka vain kykenee tekemään. Veli opiskelee lääkäriksi ja se on sukulaisten mieleen. Tosin mikä tahansa ala mille on yliopistossa pääsykoe kelpaa. Hyödyllisyydestä ja taloudellisuudesta viis!

Joskus vuosia sitten (alalla jo lähes 17 v). tuttavapiiri taivasteli, kun siirryin kaupallisen alan toimistotehtävistä siivoojaksi, kuin että olisin jäänyt työttömyysrahoja nosteleen, kun firma kaatui. Sanoivat "mitä sinä nyt siivoojaksi". Heidän mielestään minun olisi pitänyt jäädä työttömyyskortistoon odottelemaan toimistoalan töitä. Työttömänä en ole ollut kuin vajaan vuoden koko työurani aikana, aina on ollut siivousalan töitä, jopa paikkakuntaa vaihtaessakin! On parempi olla piittaamatta muiden mielipiteistä ja tehdä omaa työtään ja näyttää, että paremmin minulla menee kuin heillä!
On se kumma, kun siivoustyötä ei arvosteta edelleenkään! Kysypä piruuttasi, tietävätkö he miten joku tila siivotaan ja millä aineita ja missä ajassa, osaavatko käyttää yhdistelmäkoneita, pistä oikein tentti pystyyn! Kyllä varmaan suu hiljenee. Itse sain yhden ihmisen aikoinaan sulkemaan suun. Siivosin parkettilattiaa toimistossa, tämä näsäviisas toimistoapulainen - vanha rouva, alkoi neuvomaann että parketti pitää märällä pyyhkiä. Moppasin sitä nihkeällä, kun se oli puhdas muuten, pölyt ja roskat pois lattialta piti saada. Pidin luennon, mitä parketille tapahtuu, jos joka päivä märällä vesiämpärin kanssa parketilla heiluisin. Johan meni hiljaiseksi, eikä enää puuttunut siivoustekniikkaani. Arvosti sen jälkeen siivoustyötä!

Eipä oma sukunikaan ymmärrä, miksi kolmen tutkinnon jälkeen edelleen kuitenkin teen siivoustyötä. Äitini varsinkin kertoo muille (asun 500km päässä) tutuille ja kyselijöille, että työskentelen julkisen sektorin palveluksessa ja juu, ihan vakituinen työkin vielä. Siihen se kertominen sitten loppuukin eli ei mainitse ammattinimikettä. Usein naurattanutkin, itse kun pidän työstäni ja arvostan sitä.

Minulla on viha-rakkaussuhde siivoamiseen juuri tuon arvostuksen puutteen vuoksi. Pidän työstäni ja saan siitä mielihyvää mutta sukulaisten ja läheisten reaktiot ovat alkaneet mietityttämään joskos sitä menisi opiskelemaan uuden ammatin, joka kelpaisi sitten omille vanhemmilleenkin... Ärsyttävää kyllä!

haluaisin miehen työpariksi! Ihanaa! Naiset ei osaa kuin kyräillä ja olla kateellisia toisilleen. Ja haukkua selän takana. Miehestä olisi paljon apua mm. nosteluissa kun on voimaa enemmän. Tule tänne etelä-savoon miun työpariksi. Onhan se oma mieskin olemassa, mutta kyllä ihan työkaverina menisit!
Olen vakavissani miettinyt alan vaihtoa, kun tää oon niin naisvaltainen ala, että ei tule mitään.

Meillä ei kaverit arvosta työtäni, eikä mummo. Ei niitten kaa tuu hirveesti oltuu tekemisissä, kun mummollakin on vain niiden lastenlasten kuvat pöydällä, ketkä on ylioppilaita. Törkeetä.

Hieno viesti, kiva kun kirjoitit, nyt on vähän parempi mieli lähtee töihin, kun motivaatio on miinuksen puolella ja pahasti!

Ikävä kyllä ette ole ainoita, joiden alan valintaa aliarvioidaan. Olen itse työskennellyt siivousalalla monipuolisissa tehtävissä yli 20 vuotta ja kouluttautunt ensin laitoshuoltajaksi, sitten siivousteknikoksi ja restonomiksi. Lisää opiskelen jatkuvasti pysyäkseni alan kehityksessä mukana. Aina, laman aikaankin, olen ollut kokopäivätyössä. Valinnan varaa työpaikoissa tällä alalla on, voi valita sijainnin, palkan tai työajan mukaan. Silti jopa työttömänä olleet sukulaiset/tuttavat halveksuvat ammattiani. olen useasti kuullut, että onneksi asiat eivät ole vielä niin huonosti, että pitäisi mennä johonkin siivoamaan.

Tietojeni ja taitojeni karttuessa etenin esimiestehtäviin ja niitä ei tuttavapiirissä arvostettu sen enempää kuin siivoojan työtä. Ihmeteltiin vaan, että mikähän se sellainenkin ammatti on olevinaan kuin palveluesimies tai siivoustyönjohtaja.

Nyt työskentelen siivousalalla isossa firmassa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä ja sehän voi joitakin sukulaisia ihmetyttää. Että pitääkö siivoustakin myydä..heh heh! Ja onko mitoitusta varten oikein jotain tietokoneohjelmia, hah hah!

Täytyy myöntää, että myös oma suhtautumiseni oli ennen samanlainen kuin sukulaisillasi. Nyt kun olen kesätöissä muutaman kuukauden tehnyt siivoustyötä, olen alkanut kunnioittamaan myös siivoojia. Olen huomannut, että he tekevät arvokasta ja raskasta työtä, jota liian helposti aliarvioidaan.

Kenties suuri osa ihmisistä ajattelee, että siivous on töistä se helpoin, että jokainen osaa siivota. Itsekin ennen ajattelin, että menen siivoamaan, jos en muuta työtä löydä. Huomasin kuitenkin aika nopeasti, ettei siivoaminen niin yksinkertaista puuhaa olekaan, vaan myös siinä tarvitaan monenlaista tietoa.

Vaikka nyt työskentelen siivoojana, vaikuttaa siltä, että arvostukseni ja jaksamiseni omaa työtäni kohtaan laskee päivä päivältä.. Johtuu kai siitä, että työ on raskasta ja rutiininomaista, tylsistyttää henkisesti eikä tarjoa tarpeeksi haasteita. Mutta jokainen työ on arvokas, ja arvostan muiden siivoojien työtä.