moraalinen

Mieheni sai perinnönjaossa myös veljensä osuuden koska veljensä ei sitä halunnut. Maksoi siitä maksut ja otti nimiinä kuten veljensä pyysi. Sopivat, että veli käyttää mökkiä kuin omaansa. Näin tapahtui.
Nyt kuitenkin mieheni veli kuoli ja sisaruksista toiset vaativat tätä mökkiä jakoon. Haluavat oman osansa mökistä sillä perusteella, että heillä on siihen moraalinen oikeus ja että mieheni ei saisi yksin hyötyä veljensä kuolemasta saamalla pitää sen mökkinsä.
Mökki kaikkineen on siis mieheni nimissä ja laillisesti täysin hänen omaisuuttaan.
Veljensä nimenomaan halusi niin.

Tuollainen sisarusten käytös miestäni kohtaan loukkaa minua todella paljon. Mieheni on liian kiltti esittämään vastalauseita ja tahtoo pitää sisarussuhteet kunnossa.
Kuollut veli oli hänelle läheinen.
Niinpä hän nyt kai luovuttaa mökin sisaruksilleen.
Pelkään miten kalliiksi se mahtaakaan tulla meille ja pelkään myös miten käy mökkimme jonka olemme itse rakentaneet ja johon itse olen paljonkin panostanut. Sekin on pelkästään mieheni nimissä koska on hänen isänsä perintöä.

Olenkin aikonut varautua asiaan ja viedä mökiltämme pois kaiken irtaimen omaisuuden joka on suurimmalta osalta minun omaani ja saan ehkä suojelluksi ainakin sen tuolta ahneudelta.

Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta ja miten siitä on selvitty.
151487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

saat puolet mökistä ?

Äänestä

"muilla" sisaruksilla ole osaa jaettuun perintöön mitenkään.
Sikäli kun käsitin, että miehesi veljen perinnöstä luopuminen on tehty lain vaatimalla tavalla ja siitä on dokumenttia?
Mitkään suulliset tai kirjallisetkaan omat paperit eivät esimerkiksi ole käypiä.
Sanot että "maksoi siitä perinnöstä maksut", perintöveroako tarkoitit?
Juridisesti katsottuna miehesi olisi pitänyt maksaa veljellesi jotain mökin siirtyessä hänen nimiinsä. Tarkoitan kauppasummaa.
Tällä ei kyllä ole mitään merkitystä jaetun omaisuuden ja muidenkin sisarusten allekirjoittaman perinnönjaon kanssa.
Mökki on miehesi omaisuutta niiltä osin mitä jaossa on kirjoitettu. Eli tässä tapauksessa kokonaan. Jaettuua ei enää jaeta. Sitä myydään. Periaatteessa tämä on erittäin yksinkertaista, mutta niin taitavat olla veljesi elossa olevat sisaruksetkin hiukan yksinkertaisia.
Seuraava joille mökkiä voidaan jakaa on tässä tilanteessa on joko sinä itse (avioerotilanne) tai
mahdolliset lapsenne kun sen aika on.
Jos kävisi niin että miehesi kuolisi ei silloinkaan hänen sisaruksillaan ole mitään osuuksia miehesi omaisuuteen vaan lapsillanne (avioehto) tai sinulla ja lapsillasi tai jos ei ole lapsia vain sinulla.
Näin siis vain mikäli olette avioliitossa.
Käskeppä miestäsi vähän "ryhdistäytymään". Tuolla tarkoitan tietenkin vain pientä stoppia siihen kiltteyteen.
Ei kateelliset sisaret voi hyppiä silmille tuolla tavalla.
Mikäli nämä asiat tuntuvat vaikeilta kannattaa ottaa yhteys jonnekkin joka tekee näitä perinnönjakoja ja kysyä neuvoa. Ei tarvitse heti asianajotoimiston puoleen kääntyä se on kallista, mutta on niitä oikein ammattilaisia (palvelutoimistot) joista saa apua edullisemmin.
Pitää muistaa että mikäli mökkiä "pilkotaan" se on nyt osuuden ostotilanne, jossa pitää maksaa käypä hinta miehellesi. Mitään laillisia ilmaisia omia jakoja ei ole edes mahdollista enää tehdä.

Kateus on kauheaa, mutta rajat sille pitää vaan osata pistää varsinkin tällaisissa tapauksissa.
Tsemppiä.

Äänestä
  • otsikkoon.
    Laki ei tunne mitään moraalisia oikeuksia;)

    Äänestä

  • Kuten jo tuola jäljempänä kirjoitin, kaikki tapahtui lailisesti jakotilanteessa ja nimenomaan veljensä tahdosta tuo ratkaisu.
    Tarkoitan noilla maksuilla perintöveroa, kiint.veroa, vakuutuksia, lainhuutoa, leimaveroja ja muita kustannuksia mitä kiinteistöstä on näitten vuosien ajan ollut.

    Mieheni olisi kuulunut maksaa veljelleen tietty summa, mutta tämä veli kieltäytyi vastaanottamasta sitäkään.
    Varsinaista kaupastahan siinä ei ollut kysymys vaan perinnöstä luopumisesta toisen hyväksi.

    Sehän tässä vaikeaa on, kun mieheni ei ole samalla kannalla kanssani vaan haluaa olla sopuisa.
    Arvelen vain, että kun sisarukset saavat tahtonsa läpi, (miltä nyt vahvasti näyttää, sopimuksia on jo neuvoteltu ja tehty jo suullisella tasolla) he eivät ilkiä näyttää naamaansa ja ovat entistä vähemmän tekemisissä meidän kanssamme.

    Eivät ole muutenkaan oikein sukurakkaita vaan tulevat kylään vain kun ovat jotain vailla. Milloin mitäkin kipparointia tai mökin tai auton lainaa.

    Mutta kun tämä onneton mieheni on sokea kaikelle tuolle. Kulkee kuin narussa vedettäis aina kun jotain ovat vailla.
    Olen kohta raivosta sokea, varsinkin kun tajusin, että paperitikin laaditaan siihen malliin, että tuolle tulevalle mökin omistajalle ei aiheudu ylimääräisiä kustannuksia, kuten lahjaverot ym. ja näin saadaan mahdollinen myyntitappio hyvitys mieheltäni pois ja hän pääsee maksamaan myyntivoittoveroa.
    Hohhoijjaa, vaikka todellisuudessa myy mökin muutaman kymppitonnin tappiolla.

    Eikö ole lakia eikä moraalia millä tammöinen voitaisisin estää !

    Äänestä

sisarilleen, kyseessä on lahjoitus, josta sisaret sitten maksavat lahjaveroa aika rutkasti.

Äänestä

sisaret saivat?
Tapahtuiko niin, että miehenne veli luopui omasta perinnöstään miehenne hyväksi?
Onko siis olemassa kaikkien allekirjoitama sopimusjakopöytäkirja?

Äänestä
  • Kiitokset vastaajille.

    Niemnomaan veli luopui omaisuudestaan mieheni hyväksi ja piti itsellään vain käyttöoikeuden mökkiin. Mieheni maksoi jaon yhteydessä osuuksia sisaruksille niiltä osin mitä sai enemmän kuin muut. Jokainen sai rantatontit, metsää, talon, mökin tai rahaa miten kukakin halusi. Jakotoimituksesta on tietysti viralliset sopimukset kaikkien allekirjoittamana. Jakotoimitus meni silloin sopuisasti vaikkakin yksi sisaruksista (ei mieheni) sai huomattavasti suuremman omaisuuden kuin muut.
    Mutta nyt kun mökkiä käyttänyt veli kuoli, toiset sisarukset halusivat osansa siitä mökistä.
    Koska kuolleella veljellä ei ole muita perijöitä eikä perittävää juuri jäänyt, he katsoivat että heidän kuuluu periä osa siitä mökistä.

    Miehelläni oli oma mökki jo isältään vuokraamalla tontilla jonka tontin hän sai jaossa omakseen.
    Mieheni siis maksoi myös tuosta veljeltään saamasta mökistä ja metsästä näitten vuosien ajan kaikki mahdolliset verot ja kustannukset niinkuin kuuluu kun mökki oli hänen nimissään.

    Nyt kuulin, että ovat sopineet niin, että yksi sisaruksista lunastaa mökin kaikkineen silloin saamallaan perinnöllä ja mieheni maksaa yhdelle sisaruksista sen summan mikä silloin olisi kuulunut maksaa tuolle veljelle. Tuota rahasummaa hän ei silloin suostunut ottamaan vastaan.

    Mökin arvo tänäpäivänä on n. 60.000 e ja siitä luovutaan nyt reilun 10.000 e kauppahinnalla.

    Sanovat, että lailla ei ole mitään tekemistä asian suhteen, vain se merkitsee mitä he keskenään sopivat.

    Sellaista moraalia....

    Äänestä

  • alkup... kirjoitti:

    Kiitokset vastaajille.

    ja jos olette avioliitossa,luulisin,että tarvitsee olla myös puolison lupa myyntiin.

    Äänestä

  • kiristykseltä kirjoitti:

    ja jos olette avioliitossa,luulisin,että tarvitsee olla myös puolison lupa myyntiin.

    minulle sanottiin sisarusten taholta, kun aloin asiasta kysellä, että minulla ei ole mitään sanomista siihen millaisia sopimuksia he keskenään tekevät.
    Itsekkin ajattelin, että vaimona minulla jonkinlainen sannavalta asiaan olisi.

    Mieheni on jo aivan rauniona kun nyt joutuu olemaan tässä kahden tulen välissä, valitakko sisarusten maksettu rakkaus vaiko vaimon hinnoittelematon `;( jos niinkuin yrittäisi tätä huumorilla pikkuisen lievittää.

    Onneksi tai onnettomuudeksi tässä nyt on muutama sata kilometriä välimatkaa tapahtumapaikalle, tekisi mieleni jo käydä jonkun kurkkuun kiinni ja vähän ravistella.

    Tietäiskikkö joku varmaksi, onko minulla laillista oikeutta puuttua asiaan moraalista nyt puhumattakaan, kertokaa. Tai jotain sivua mistä saisin lakitietoa selkeässä muodossa.

    Muuta väestörekisteriin tekemälläsi ilmoituksella viralliseksi osoitteeksesi kesämökki, samaten aviomiehesi. Jos mökki on virallinen yhteinen kotinne, ei miehesi voi luovuttaa sitä ilman sinun suostumustasi.

    Äänestä

kaiken tämän helvetin huipuksi mieheni on lupautunut tekemään nikkarointia ja pikku remppaa ja ties mitä menettämällemme mökille kun siskokulta ei itse kykene ja miestä hänellä ei ole. Kiitti mulle riitti. Avioero lähestyy.
En kestä enää, niinkuin ei omalla mökillä olisi tarpeeksi tekemistä ja mieheni muutenkin laiska kaikenlaiseen sellaiseen ainakin omalla mökillä. Itse olen remontit tehnyt ja pihat silitellyt. Voi helvetti sentään, nyt meni unet monelta yöltä ja epätoivo syvenee !
Voiko kukaan olla tuollainen lammas...sovussa susien joukossa.

Äänestä

viestiketjun, niin homman nimi yksinkertaistaen on se, että aviomiehesi omistaa mökin, jonka on kohtuullista summaa vastaan lunastanut veljeltään tämän eläessä ja veljensä tahdosta.

Miehesi siis omistaa mökin!

Nyt sukulaiset ovat käytännössä vaatimassa miehesi veljen eläessään tekemänsä kaupan purkua ja vaativat mökkiä pilkkahintaan itselleen.

Tilanne olisi siis lähestulkoon sama, kuin jos olisit ostanut asunnon ja vuosien päästä asunnon aikanaan sinulle myynyt henkilö kuolee. Entisen omistajan sukulaiset tulisivat vaatimaan sinulta sinun omistamaasi asuntoa puoli-ilmaiseksi itselleen. Antaisitko asuntosi? No et!
Teidän tilanteessa vaatijana on sukulaiset ja ilman perusteita.
Miksi siis miehesi antaa mökin sukulaisille?
Eihän hän anna työstään tienaamaansa palkkaakaan sukulaisille vai antaisiko jos sukulaiset kehtaisivat pyytää?

Äänestä
  • Tuo mökki ei koskaan ollut kuolleen veljen omistuksessa vaan hän perinnönjakotilanteessa luopui perinnöstään ja esitti toivomuksen että tuo perintöosuus menisi miehelleni ja perinnönjaossa niin tehtiin ja täydessä sovussa ja yhteisymmärryksessä.
    Eli mökki on ollut mieheni omaisuutta isänsä kuoleman jälkeen ja veljellä on ollut oikeus käyttää sitä aina niin halutessaan, siitä asiasta ei ole ollut mitään paperia koska se oli vain mieheni ja veljensä suullinen sopimus ja samanlaisella suullisella luvalla muutkin sisarukset ovat sitäkin mökkiä kuten toistakin mökkiämme käyttäneet.
    Kiistatta kuitenkin lain mukaan tuokin nyt riidanalainen mökki on mieheni omaisuutta ja sitä eivät muut sisarukset hyäksy.

    Noihin puolileikillisiin kysymyksiisi voin vastata, että varmasti mieheni antaisi palkkansakkin heille jos he sitä vaatisivat koska eihän hän halua olla huonoissa väleissä. Siksi hän sen mökinkin on antamassa.
    Mutta ajattelisivatpa nuokin sisarukset samalla tavala vain mieheni etua ja parasta, silloinhan tällaisia tilanteita ei syntyisi vaan kaikille riittäisi omansa ja katetutta ei tunnettaisi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Tuo mökki ei koskaan ollut kuolleen veljen omistuksessa vaan hän perinnönjakotilanteessa luopui perinnöstään ja esitti toivomuksen että tuo perintöosuus menisi miehelleni ja perinnönjaossa niin tehtiin ja täydessä sovussa ja yhteisymmärryksessä.

    Miehesi on hullu jos suostuu tuollaiseen.
    On ikävää kun jonkun ihmisen kuolema melkein aina aiheuttaa suuria riitoja rahasta.

    Jos itse olisin samanlaisessa tilanteessa ja joku alkaisi väkisin kiristää niin en kyllä miettisi hetkeäkään että luopuisin omasta kiinteistöstäni.

    Sano miehellesi että tämä asia ajaa teidät avioeroon.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Tuo mökki ei koskaan ollut kuolleen veljen omistuksessa vaan hän perinnönjakotilanteessa luopui perinnöstään ja esitti toivomuksen että tuo perintöosuus menisi miehelleni ja perinnönjaossa niin tehtiin ja täydessä sovussa ja yhteisymmärryksessä.
    Eli mökki on ollut mieheni omaisuutta isänsä kuoleman jälkeen ja veljellä on ollut oikeus käyttää sitä aina niin halutessaan, siitä asiasta ei ole ollut mitään paperia koska se oli vain mieheni ja veljensä suullinen sopimus ja samanlaisella suullisella luvalla muutkin sisarukset ovat sitäkin mökkiä kuten toistakin mökkiämme käyttäneet.
    Kiistatta kuitenkin lain mukaan tuokin nyt riidanalainen mökki on mieheni omaisuutta ja sitä eivät muut sisarukset hyäksy.

    Noihin puolileikillisiin kysymyksiisi voin vastata, että varmasti mieheni antaisi palkkansakkin heille jos he sitä vaatisivat koska eihän hän halua olla huonoissa väleissä. Siksi hän sen mökinkin on antamassa.
    Mutta ajattelisivatpa nuokin sisarukset samalla tavala vain mieheni etua ja parasta, silloinhan tällaisia tilanteita ei syntyisi vaan kaikille riittäisi omansa ja katetutta ei tunnettaisi.

    Eli sukulaiset vaativat koko mökin itselleen, joten miten sitten käy miehesi osuudelle aikanaan jaetusta perinnöstä? Miehesihän jää sitten perinnöttä. Eli minusta kuullostaa siltä, että sukulaiset haluavat jälkikäteen purkaa perinnönjaon joka aikanaan tehtiin, ja jolloin jokainen sai mitä halusi. Kannatan lämpimästi lakimiehen palkkaamista!

    Ikävää, että miehelläsi ei ole sen verran omanarvontuntoa, että olisi rohkeutta pistää sukulaisilleen hanttiin. Voit olla varma, että sukulaiset eivät jätä vaatimuksiaan tähän. Jatkossa niitä tulee varmasti lisää.

    Sitä mietin, että miksi miehesi on kaikkien hampaissa? Onko sukulaiset kokeneet hänet kiltiksi, jota voi tarpeen tullen vedättää? Miten he itse reagoisivat siihen, että miehesi pistäisi omasta puolestaan vaatimuksen vetämään jostain heidän perintöosuudestaan. Jos he kerran käytännössä vaativat aikanaan tehdyn perinnönjaon muuttamista, niin eikös olisi reilua pistää "kaikki uuteen jakoon" jokaisen sisaruksen osalta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeus..... kirjoitti:

Mieheni sai perinnönjaossa myös veljensä osuuden koska veljensä ei sitä halunnut. Maksoi siitä maksut ja otti nimiinä kuten veljensä pyysi. Sopivat, että veli käyttää mökkiä kuin omaansa. Näin tapahtui.
Nyt kuitenkin mieheni veli kuoli ja sisaruksista toiset vaativat tätä mökkiä jakoon. Haluavat oman osansa mökistä sillä perusteella, että heillä on siihen moraalinen oikeus ja että mieheni ei saisi yksin hyötyä veljensä kuolemasta saamalla pitää sen mökkinsä.
Mökki kaikkineen on siis mieheni nimissä ja laillisesti täysin hänen omaisuuttaan.
Veljensä nimenomaan halusi niin.

Tuollainen sisarusten käytös miestäni kohtaan loukkaa minua todella paljon. Mieheni on liian kiltti esittämään vastalauseita ja tahtoo pitää sisarussuhteet kunnossa.
Kuollut veli oli hänelle läheinen.
Niinpä hän nyt kai luovuttaa mökin sisaruksilleen.
Pelkään miten kalliiksi se mahtaakaan tulla meille ja pelkään myös miten käy mökkimme jonka olemme itse rakentaneet ja johon itse olen paljonkin panostanut. Sekin on pelkästään mieheni nimissä koska on hänen isänsä perintöä.

Olenkin aikonut varautua asiaan ja viedä mökiltämme pois kaiken irtaimen omaisuuden joka on suurimmalta osalta minun omaani ja saan ehkä suojelluksi ainakin sen tuolta ahneudelta.

Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta ja miten siitä on selvitty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu