Kun vauvaa huutaa, huutaa ja huutaa, niin mitä tunteita sinulle herää? Vauvani saadessa hirveitä huutokohtauksia tunnen oloni ärtyneeksi ja epätoivoiseksi. Huutokohtaukset ovat sellaisia etten saa vauvaa lopettamaan, vaan hän huutaa aikansa ja lopettaa sitten. Niitä tulee lähes aina silloin kun pitäisi mennä nukkumaan.. Luulen siis, että hän huutaa väsymystään. Muuten vauva on todella hymyilevä ja iloinen lapsi(ikää 3,5kk).
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi silloin, kun vauva huutaa ja en jaksaisi kuunnella. Ajattelen ja tuskailen vain sitä, että miksi pentu/kakara ei voi lopettaa huutamistaan.. Ymmärrän kyllä sen ettei vauva osaa ilmaista itseään muuten kuin itkemällä ja ettei vauva huuda tahallaan. Olen vain niin pettynyt itseeni, kun en pystykään niihin visioihin, joita minulla oli raskausaikana "hyvästä äitiydestä". Minun visioni hyvästä äitiydestä oli se, että hermoja ei vauvalle menetetä ja aina jaksetaan, ollaan iloisia ja nautitaan.. Tunnen ikäänkuin syyllisyyttä siitä etten jaksakaan nauttia joka hetkestä. :O
Mitään pahaa en koskaan voisi vauvalleni tehdä, rakastanhan häntä yli kaiken. Yksinkään en häntä voisi jättää.. En vain jaksa hänen huutokohtauksiaan. Siksi oikeastaan kirjoitin tänne, että haluaisin tietää mitä tunteita teillä muilla herää kun vauva huutaa, kovaa ja paljon?
Mietin sitä, ovatko omat väsymyksen tunteeni normaaleja..
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi silloin, kun vauva huutaa ja en jaksaisi kuunnella. Ajattelen ja tuskailen vain sitä, että miksi pentu/kakara ei voi lopettaa huutamistaan.. Ymmärrän kyllä sen ettei vauva osaa ilmaista itseään muuten kuin itkemällä ja ettei vauva huuda tahallaan. Olen vain niin pettynyt itseeni, kun en pystykään niihin visioihin, joita minulla oli raskausaikana "hyvästä äitiydestä". Minun visioni hyvästä äitiydestä oli se, että hermoja ei vauvalle menetetä ja aina jaksetaan, ollaan iloisia ja nautitaan.. Tunnen ikäänkuin syyllisyyttä siitä etten jaksakaan nauttia joka hetkestä. :O
Mitään pahaa en koskaan voisi vauvalleni tehdä, rakastanhan häntä yli kaiken. Yksinkään en häntä voisi jättää.. En vain jaksa hänen huutokohtauksiaan. Siksi oikeastaan kirjoitin tänne, että haluaisin tietää mitä tunteita teillä muilla herää kun vauva huutaa, kovaa ja paljon?
Mietin sitä, ovatko omat väsymyksen tunteeni normaaleja..
Asiallisia vastauksia, kiitos!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan normaalia on tuntea tuolla lailla. Et ole huono äiti...älä huoli. Sillon kun alkaa ahdistaa on hyvä aika sanoa miehelle (ellet ole yh) että vaihto olisi paikallaan. 10 min suihku ja taas jaksaa kummasti.
Kysyit mitä muut tuntevat kyseisessä tilanteessa. Ahdistusta, epätoivoa, masentuneisuutta....... oman lapsen itku on rankkaa kuunneltavaa jos mikään ei auta. Nyt olen oppinut tosin ottamaan hieman jo rennommin mutta jos itse on väsynyt ja toivoisi vain hetken rauhaa niin ei sitä itkua jaksaisi pitkään kuunnella.
Ihan samanlaisia tunteita... Hermot menee. Joskus olen vaan menny toiseen huoneeseen ja pitäny käsiä korvilla. Ikinä en tekis lapselle mitään pahaa. Mä kestän hetken huutoa ja sitten musta tulee kiukkunen, vaikka ei sais, kun lapsi vaistoaa sen...
huonoja tunteita tulee väkisin, jos on paljon itkevä lapsi. Meidän poju 8 kk on itkenyt paljon koko pienen ikänsä ja vieläkään siihen ei ole tottunut. Ahdistaa, masentaa tuntuu että mikset voi olla tyytyväinen kun kaikkeni teen, muuhun en pysty!
Kuitenkin sitä kummasti pitää tunteensa kurissa lapsen lähellä. Monet itkut on tullut sitten vauvan nukkuessa itse itkettyä, kun on niin väsynyt siihen jatkuvaan itkuun ja kitinään.
muidenkin kokemuksia, etten siis ole ainoa äiti, jonka hermot kiristyvät lapsen huutaessa!:)
Päivisin kun olen yksin kotona on pakko vain yrittää jaksaa yksin, mutta iltaisin mieheni auttaa aika paljon. Silloin kun vauva on oikein itkuinen, vuorottelemme hänen hoitamistaan. Toinen menee vaikkapa ulos jäähylle sillä aikaa, kun toinen rauhoittelee vauvaa.. Olenkin ajatellut, että yksin en mitenkäänn jaksaisi. Onneksi mieheni on mukana lapsenhoidossa yhtä paljon kuin minäkin!!:))
Toukokuussa syntynyt esikoiseni aikoinaan huusi koliikki-vaivojaan kolmen ensimmäisen elinkuukautensa aikana. Huutokonsertti kesti illalla kuuden ja kymmenen välillä tunnista kolmeenkin tuntiin.
Laitoin vauvan vaunuihin ja peitteen tiukasti ympärille ja lykkäsin vaunut lasitetulle parvekkeellemme. Siellä lapsonen sai huutaa rauhassa niin, että kuulin sen, mutta se ei aiheuttanut huolestumista. Parinkymmenen minuutin välein kävin katsastamassa, vieläkö peitto oli kunnolla paikallaan ja tarvittaessa käärin sen uudelleen vauvan ympärille.
Kun vauveli oli huutanut tarpeeksi (siis 1-3 tuntia), se nukahti, kun sai peiton ympärilleen ja nukkui sitten iltasyöntiin (n. klo 22) asti. Jos huutoa ei ollut tullut tarpeeksi, se jatkui peitosta huolimatta. Ja taas parinkymmenen minuutin päästä kävin peittelemässä uudelleen.
Kun muksu täytti kolme kuukautta, huudot loppuivat ja yösyönti loppui myös. Eli iltarintaa annettiin kymmenen maissa ja seuraava ateria sitten kuuden maissa aamulla.
kuin minun kirjoittamaa...
eli samoja tuntemuksia täälläkin, etenkin silloin kun itse on väsynyt.
Et todellakaan ole huono äiti! Tuollaisia tunteita on varmaan kaikilla äideillä, joiden vaavit itkevät paljon. Koeta ajatella, että kyllä se joskus ohi menee. Ja siihen kitinään kyllä tavallaan turtuu. Sitä ei ota enää niin vakavasti eikä se tunnu niin pahalta kuin aluksi. Olet lapsellesi paras mahdollinen äiti ja pidä mielessäsi se, että lapsen itku ei johdu mistään sinun virheestäsi ja et välttämättä pysty tekemään mitään auttaaksesi lastasi - muuta kuin pitämään hyvänä. Ja tuollaisista käsittämättömistä koliikki-itkuista ei jää mitään traumoja lapselle. Hänestä saattaa muutaman kuukauden sisällä tulla todella hymyileväinen ja hyväntuulinen. Voimia!
toi mun viesti oli siis tarkoitettu alkuperäiselle..