Ultrasta

Hei, kysyisin muilta kasvattajilta, kuinka moni otattaa ultrakuvat kantavasta nartusta? ja kuinka moni käy pelkästään röntgenissä?

Minulle esimerkiksi on käynyt että, ultrassa näkyi kolme pentua, mutta loppuvaiheesa käytin vielä varmuuden vuoksi röntgenissä, niin hämmästys oli melkoinen, kun narttu osoittautuikin tyhjäksi.
8291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kummassakaan, ellei ole syytä epäillä jotain ongelmia.
Itse osaan palpoida ja saan tiineyden selville jo ennen kuin ultraan edes voi mennä.
Rotu on sellainen, että pentueet on yleensä isoja, niin mulle on aivan sama tiedänkö etukäteen, että onko niitä pentuja nyt 6 vai 8 tulossa.
Sitten tietysti tutkitaan, jos tuntuu ettei kaikki ole ok, mutta normaalisti en harrastaa kumpaakaan.

Äänestä

koirani, näytti, että tulee viisi pentua tai enemmän. Viisi sitten syntyi:)
Mielestäni on hyvä saada "varmuus", että osaa sitten valmistautua tulevaan. Vaikka eihän ne täysin 100% varmoja ole.

Äänestä

tiineys kun pennut näkyi?Olen nyt valitettavasti täysin unessa vielä,mutta sanon,että englannista meillekkin on rantautunut virus sairaus jonka nimeä en nyt muista vaikka siitä itse paasaan,omaan rotuuni se on päässyt leviämään.Siinä pentuja on usein vielä ultraan asti,mutta imeytyvät kohtuun,myös tiinehtymis-ongelmia aiheuttaa ko juttu ja sitä,että pennut kuolee syntymän jälkeen.Toivottavasti joku pirteämpi keksii mistä puhun ja nimeää sen =)HERPEKSESTA minä puhun,sitten välähti taas.Selviää kunnon bakteeri testillä,narttu on kantajana,uros sitten sairaan nartun astuttuaan levittää eteenpäin.Viimeksi hävisi ystäväni kaksi chow pentua vaikka ultrassa olivat selvät,nartusta löytyi herpes.

Äänestä
  • ne koirat sen herpeksen on saanut?! Tuli ikävä ajatus mieleen mutta toivottavasti ei ole näin... Heh, kohta koiratkin tarvii käyttää ennen astutusta sukupuolitauti testeissä. No joo, ei kyllä oo hauska juttu.

    Äänestä

  • ihmeestä kirjoitti:

    ne koirat sen herpeksen on saanut?! Tuli ikävä ajatus mieleen mutta toivottavasti ei ole näin... Heh, kohta koiratkin tarvii käyttää ennen astutusta sukupuolitauti testeissä. No joo, ei kyllä oo hauska juttu.

    löytyy sulle selvitystä.
    laita vaikka "koiran herpes".

    Äänestä

  • ihmeestä kirjoitti:

    ne koirat sen herpeksen on saanut?! Tuli ikävä ajatus mieleen mutta toivottavasti ei ole näin... Heh, kohta koiratkin tarvii käyttää ennen astutusta sukupuolitauti testeissä. No joo, ei kyllä oo hauska juttu.

    ihan koirien oma virustyyppi CHV, joka näitä aiheuttaa.
    Hevosilla on myös vastaava, joka tarttuu vain hevosiin.
    Herpesviruksia on vaikka kuinka paljon eri tyyppejä ja osa tarttuu koiriin osa ihmisiin ja osa johonkin muihin eläimiin.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    tiedoista.

    Äänestä

  • ihmeestä kirjoitti:

    ne koirat sen herpeksen on saanut?! Tuli ikävä ajatus mieleen mutta toivottavasti ei ole näin... Heh, kohta koiratkin tarvii käyttää ennen astutusta sukupuolitauti testeissä. No joo, ei kyllä oo hauska juttu.

    maissa jo todellisuutta..siis isoissa mittasuhteissa.Hauskaa se ei ole,herpes on vaikea sairaus jolle ei voi juuri mitään...siitä tosi vähän puhutaan,ei minunkaan rodussani,mutta suositus:astutuksen jälkeen nartulle aloitetaan antibiootti kuuri,otti niin pahasti omaan korvaani että lähdin tutkimaan ja syykin sitten löytyi =(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paplarit kirjoitti:

Hei, kysyisin muilta kasvattajilta, kuinka moni otattaa ultrakuvat kantavasta nartusta? ja kuinka moni käy pelkästään röntgenissä?

Minulle esimerkiksi on käynyt että, ultrassa näkyi kolme pentua, mutta loppuvaiheesa käytin vielä varmuuden vuoksi röntgenissä, niin hämmästys oli melkoinen, kun narttu osoittautuikin tyhjäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu