on järkeä. Missään ei ole todistettu että rakkausliitot kestäisi paremmin. Kun valitsee kumppanin jonka taustat, arvot ja varallisuuden tietää, saa ainoan kestävän perustan liitolle. Uskottomuusdraamoja ei ole kun pelisäännöt sovitaan etukäteen, melkein voi elää kuin sinkku mutta yhteiskunnan hyväksymänä. Lisäksi järkiliitosta voi tulla rakkausliitto mutta koskaan ei toisinpäin.
Miten koette tämän ajatuksen, tuntuuko se laskelmoidulta vai onko pelkästään järkevä? Voisitteko ajatella omalle kohdalle kulissiliittoa? Jos ette niin miksei?
Miten koette tämän ajatuksen, tuntuuko se laskelmoidulta vai onko pelkästään järkevä? Voisitteko ajatella omalle kohdalle kulissiliittoa? Jos ette niin miksei?
Vastaukset 24
Vanhimmat
En kokenut koskaan mittään suunnatonta rakkauden huumaa eikä mennyt 'tolkku'.
Naimisiin menin värikkäiden poikamiesvuosien jälkeen lähinnä laiskuudesta.
Kiertelin Ruotsissa ja Suomessa vaihtelevissa olosuhteissa useamman vuoden.
Tietenkin tykästyin nykyiseen vaimooni, 39-vuotta sitten mutta kyllä siinä oli paljolti kyse yhteisestä arvomaailmasta viihtymisestä.
Olemme eläneet kai 'normaalia' perhe-elämää.
Pari lasta, omakotitalo, kesämökki, retkeilyvene, loma-asunnot Espanjasta ja Suomesta (pikkukaupunki) jne.
Mistään kulissiavioliitosta ei voi puhua ja olen ollut kutakuinkin uskollinen, vaimoni ilman tuota kutakuinkaa.
Naimisiin mennessämme asennoiduimme loppuelämme yhteiseloon.
Viihdymme edelleen yhdessä ja luulisin että sukupuolielämämmekin on ikäisillemme ehkä tyypillistä.
60 / 50 vuotiaat. 4 - 10 aktia/kk, ei suorituspaineita.
Yhteenveto: Ei tarvetta kulissiavioliittoon mutta alusta alkaen tolkku mukana ilman suunnatonta, pois hiipuvaa huumaa!
mies, joka on mennyt ”laiskuuttaan” naimisiin. Asian ytimen sanoit yhteenvedossasi. Järki mukana niin liitossa on järkeä, vaikka se ei olisi järkiavioliitto. :)))
Kulissiavioliitto ei tulisi kohdalleni kysymykseenkään. Silloin on parempi elää yksinkin. Kulissiavioliitto ja järkiavioliitto ei mielestäni tarkoita samaa. Kulissihan on minusta tyhjä kuori, vailla sisältöä: eletään ulospäin hyvältä näyttävää elämää vailla sisältöä. Järkiavioliittoihin taas ajaudutaan, kun rakkaussuhteet menevät metsään. Hyvä avioelämä, siis yöelämä, ei sekään välttämättä vaadi rakastumispohjaa. Mutta jokin sisäänrakennettu viettihän saa ihmisen rakastumaan ja "jotainhan" silloin toisessa näkee. Luulisin että rakastumisen tarkoitus on auttaa ihmistä löytämään sopiva kumppani. Järki ei siihen riitä vaikka ihmisen omasta mielestään tuntisi hyvinkin ja kyseessä olisi pitkäaikainen tuttu. Arkitodellisuus voi kuitenkin olla toista kuin järjellä on kuvitellut ja kaikki eri persoonallisuudet eivät vaan kerta kaikkiaan sovi yhteen. Voimakastahtoinen puoliso voikin jyrätä sen herkemmän yksilön "alleen" ja siitä voi aiheutua vakaviakin vaikeuksia sille herkemmälle. Minä nimittäin valitsin aikoinaan sen järjen, kun kaikki tuntui menevän aina metsään ja komeasti, alku menikin hyvin, mutta missä ovat nyt minun muistoni onnellisista rakastumisen ajoista? Niitä ei ole.
Ihan silkka laskelmointi taas kuulostaa minusta oudolta, kun on kyse elävistä ihmisistä.
Olet oikeassa, kulissi- ja järkiliitto eivät ole sama asia. En ole silti samaa mieltä siitä että järkiliittoon ajaudutaan, vaan päinvastoin sellainen solmitaan suunnitellusti. Kuinka voi kaivata rakastumisen tunnetta jos sitä ei ole koskaan kokenut, onko se tosiaan niin sisäänrakennettua että ihminen jää kaipaamaan jotain, tuntee elävänsä vain puolittain?
Rakastuminen ei auta löytämään oikeaa ihmistä, jos näin olisi niin liitot eivät päättyisi eroon. Juuri rakkauden huumassa solmittuihin liittoihin arki tulee kuin pommi päähän, kun ruusunpuna hälvenee.
Kirjoitin asian niinkuin sen itse koen. Olen kyllä kerran elämässäni rakastunutkin enkä unohda sitä koskaan...(olisi kait vaadittu uusi rakkaus sen unohtamiseen, mutta en kait antanut itselleni edes mahdollisuutta pettymysten pelossa ja sitten pelkäsin aikani menevän ohi lastenteon kannalta) En vaadi muita kokemaan elämää samoin kuin itse, sillä mehän olemme kaikki erilaisia. Ei kai meistä kukaan voi kertoa kuin omasta todellisuudestaan ja onhan meidän erilaisuutemme myös elämää rikastuttava asia. Olen nähnyt muidenkin muuten "ajautuvan", etten liene ainutlaatuinen. En koe olevani hetken huuma ihminen - kuulostaa kamalan pinnalliselta minusta. Muistan (muutkin) kokemani tunteet pitkään (ja niitä on paljon) ja ne on ilmeisesti aina herätettävissä myös henkiin. Minusta se on vahvuus eikä heikkous. Muutenhan elämä olisi sitä tyhjää ja vailla sisältöä. Sitä puolittain elämisen tunnetta minulla kyllä ei ole, minusta se selittämätön kaipaus ei tee elämästä puolittaista. Ruusunpunainen maailmani ei myöskään koskaan ole ollut. En elä prinsessaruususkuvitelmissakaan.
Pitäisikö pariskunta sitten laittaa johonkin laaja-alaiseen toisilleensopivuustestiin ennenkuin avioliittolupa voitaisiin myöntää?
ollut arvostella ratkaisujasi tai mielipiteitäsi, anteeksi jos kuulosti siltä. Hetken huumalla en tarkoittanut mitään kielteistä tai pinnallista, päinvastoin sellainenhan on ihanaa ja jokaisen pitäisi se kokea. Järkevä ihminen palaa kyllä maan pinnalle jossain vaiheessa. Jäin miettimään mitä sanoit selittämättömästä kaipauksesta, ehkä se on niin että ihminen tarvitsee jotain mitä ei voi tai edes halua saavuttaa? Ei ihan unelmia, mutta jotain…
Sopivuustesti pariskunnille ei kuulosta ollenkaan hassulta ajatukselta, kun sitä lähemmin miettii. :)
En tiedä mitä ajatella. Itsestäni tuntuisi että jos minulla olisi mahdollisuus valita valita miljoona euroa tai onnellinen rakastuminen, josta voisi kehittyä kypsä rakkaussuhde, valitsisin sen jälkimmäisen (mutta toisaalta en halua satuttaa ketään eli kyse on silkasta mielikuvituksen tuotteesta). Minä nyt taidan ollakin ihan sekaisin muutenkin eikä elämässäni näytä olevan muutenkaan enää mitään tolkkua. Haaveilen sellaisesta, mitä en koskaan ole onnellisessa mielessä kokenut enkä tule kokemaan. Tässä (järki)avioliitossa olen kaikkeni jo asian eteen tehnyt...ja enemmänkin... Olin aika pitkälle aikoinaan yksinäinenkin eikä se minusta mitään kamalaa ollut. Silloin oli lupa haaveilla, nyt ei. Olisipa ollutkin sellainen kuherruskuukausi joskus, mitä voisi viritellä uudelleen henkiin. Mun muistoissa on väärä mies (vuosikymmenten takaa!!!) ja virittelen miehelleni niiden muistojen varassa tai yritän/olen yrittänyt viritellä jotain eikä se oikein onnistu... Eli tavallaan minullakin on se ominaisuus, millä olisi voinut ylläpitää rakkautta ja kokea huumia uudelleen ja uudelleen samankin ihmisen kanssa. Elämänkulkuni ei vaan mennyt niin ja suren sitä tällä hetkellä niin paljon etten enää pysy edes tolkussani. Eihän ne tasaisen tien tallajat minunlaistani ymmärrä enkä sitä vaadikaan. Ei minusta se tasainen tie mikään ihanne olisi minun omalle kohdalleni. En tiedä edes, miksi järkeä ihannoidaan niin paljon, kun meikäläinen on menestynyt tekemällä aika "älyttömiä" ja "omaperäisiä" ratkaisuja (välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat): Kaikessa muussa se on toiminut vaan ei rakkaudessa. Sekavaa, mutta niin olen minäkin...viihdevuodet varmaan...
Miksi ihmiselle on annettu niin paljon tunteita, joilla ei ole mitään käyttöä? Ei tarvi vastata. Tänään olen tätä mieltä, huomisesta en tiedä.
En minäkään voi sanoa tätä rakkausavioliitoksi. vaikka olen ollut koko ajan uskollinen ja niin uskon miehenikin olleen. Koko ajan minulla on ollut kuitenkin sielunveljiä, esim. täällä netissä. Minua ja miestäni yhdistää ennen kaikkea lapset, lapsenlapset ja yhteinen omaisuus. Mieheni tienaa paljon paremmin kuin minä, ja teen parhaani että saan jatkossakin nauttia hänen rahoistaan. Pidän itseni kunnossa ja haluttavana sukupuolikumppanina ja onhan se kivaa puuhaa minustakin. Ei siinä suurta rakkautta tarvitse tuntea.
Teidän välillänne on siis silti kunnioitusta ja jonkinlaista kiintymystä? Minunkaan mielestäni liittoon ei tarvita suurta rakkauden hehkua. Loppuviimein sellainen kuitenkin muuttuu arjen kiintymykseksi (parhaassa tapauksessa) tai katkeriksi riidoiksi (aika usein).
naiset ovat harvinaisen järkeviä :)
He tietävät millä puolella leipää voi on. :)
Jos ja kun nainen saalistaa rikkaan miehen vain rahojen vuoksi - se on sitä järkiliittoa parhaimmillaan. Siinä sitä otetaan ja ostetaan elämänlaatua itselle, pahimmassa tapauksessa täysin tunteettomasti.
Ollaan niin onnellisia naistelehtien sisäsivuilla, mutta niinhän on aina ollut ja niin on aina oleva. Tai valikoidaan mies pelkän statuksen perusteella eikä ymmärretä ammatista yhtään mitään, bimbo kun ollaan.
Tässä esimerkit järkiliitosta naisten näkökulmasta. Oma elintaso ja arvostus kohenevat huomattavsti.
Nainen on nainen on nainen.
totta. Järkiliitolla tarkoitan kuitenkin sitä, että molemmat yhteisesti sopivat pelisäännöistä. Eikä toinen ole saalistaja ja toinen kohde. Ajattelin ensin että naiselle sellainen on vaikeaa, mutta ketjusta päätellen niin ei ehkä olekaan?
onko koko avioliitossa mitään järkeä. Mielestäni omalla kohdalla on tapahtunut jokin mielenhäiriö, kun naimisiin menin. Vapaus meni, kaikki helvetin velat niskassa ja kuuntelee naisen kotkottamista päivästä päivää:))
Eipä silti, oikea valinta ja järjestä ei tietoakaan.
en ymmärrä -, vai onko sulla vaimona kana?
Mutta joskus velat on maksettu ja ehkä kotkottaminenkin ajan saatossa vähenee, saatat jopa kaivata sitä. Suloista kurjuutta...
Jos saisit uudestaan vapauden niin tietäisitkö enää mitä sillä tekisit. :))))
sitä, että puhetta/ sättimistä tulee tuutin täydeltä ja miehelle kehittyy puolustusmeganismi ajan mittaan, eli valikoiva kuulo, että selviää täydelliseltä hermoromahdukselta:))
ps. kysyppä isännältäsi asiaa!
hän ei ole tarpeeksi puolueeton taho.
Ps. mie olen hiljanen kotona, paitsi kun korotan ääntäni- ja aihheesta aina.:)
niin, kuin entisellä elinkautis vangilla, joka pääsisi vapauteen, että mitä nyt tehdä:))
Erosin yli kaksikymmentä vuotta sitten lasteni isästä ja jäin yksinhuoltajaksi. Olin jo silloin hyvin toimeentuleva, ja päätin jatkaa elämää vain lasten kanssa. Haaveeksi jäi; äkkiä ympärillä pyöri todella mielenkiintoisia miehiä, joista kolme ylitse muiden. Koska lapset ovat olleet minulle etusijalla, päätin, että jos jonkun kanssa yhteen menen, tällä on itselläänkin oltava lapsia. Hyvin harvoin kukaan ymmärtää lapsiperheen arkea, ellei siihen ole tottunut. Toinen kriteeri oli hyvä seksielämä. Näin siis kuvioihin jäi yksi kaveri, joka oli eronnut pari uvotta aikaisemmin. En sano, että olisin tuntenut mitään suurta rakkautta häntä kohtaan, mutta hän oli (ja on edelleen) huumorintajuinen, palvoi minua, kivan näköinen ja kaikin puolin kunnollinen. Parin vuoden kuluttua muutettiin yhteen ja alettiin rakentaa yhteistä elämää. Aina se ei ollut helppoa, mutta yllättäen vuosien saatossa rakkaus ja kiintymys on kasvanut ja nyt tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Hankimme vielä yhteisen lapsen, joka entisestään liitti koko perheen yhteen. Jos isällä ja minun tyttärilläni oli välillä syviäkin juopia, yhteinen rakkauden kohde on lisännyt kaikkien keskinäistä hyväksyntää. Jollain tavalla katson että tämä oli "järkiavioliitto", josta kasvoi lämmin rakkausliitto.
jos ihmiset solmisivat avioliiton siksi, että ihan oikeasti haluavat elää yhdessä. Jos pitempään seurustelee, rakastumisen huuma ehtii mennä ohi ja muuttua rakastamiseksi,jos on muuttuakseen. Rakastaminen on suurelta osin myös tahdon asia, jos molemmat päättävät ja tahtovat onnistumisen todennäköisyys on suurempi. Kun rakastaa, toisen hyvästä tulee omaa hyvää tärkeämpi. Kun molemmat kokevat ja ajattelevat samoin, luulen molempien voivan nauttia yhteiselämästä suurimman osan ajasta. Läheisyys ei ole sellaisessa suhteessa pakkopullaa, vaan siihen löytyy vuosien myötä uudenlaisia, monimuotoisia ja ehkä entistä herkempiä sävyjä.
Ihanteellista olisi mielestäni myös, jos voisi kokea rakastumisen tunteen useita kertoja uudelleen oman tutun ja turvallisen kumppanin kanssa. Tiedän, että sellainenkin on mahdollista. ;)
En keksi mitään syytä, miksi ihmiset tässä iässä solmisivat järkiavioliittoja, jos pystyvät itse vastaamaan omasta toimeentulostaan. Jos kohtaa ihmisen, jota sekä tunteet että järki pitävät oikeana elämänkumppanina, on juttu ihan toinen.
Olisikohan yksi syy suureen sinkkujen määrään se, että suurin osa etsii "Sitä Oikeaa" omalle järkiavioliitolleen. "Sen Oikean" pitäisi sitten tarjota parempi elin- tai elämisentaso kuin itsellä muuten olisi varaa ja kaiken lisäksi pitäisi olla vielä ulkoisestikin näyttävä yksilö. Jos jokainen etsii itseään parempaa yksilöä, yhtälö ei toteudu.
Nuorena ja ehdottomampana olin sitä mieltä, että itsensä kalliisti myyneet vaimot olivat prostituoituja epärehellisempiä, varsinkin elleivät osaltaan täyttäneet tekemänsä kaupan ehtoja.
Minusta jokainen saa elää niin kuin itse parhaaksi näkee. Monet ovat varmaan kohtuullisen onnellisia omissa järki- tai jopa kulissiavioliitoissaan. Jokainen on itse vastuussa omista valinnoistaan ja toivotan heille onnea. ;)
avioliitot pääosin solmitaan, että halutaan elää yhdessä. Ja on hyvä pointti tuo että seurustelee pidempään, ettei mennä naimisiin ensimmäisessä huumassa. Kun silloin ei nähdä toisessa muuta kuin se mitä halutaan nähdä. Ja erotaan herkästi, myöhemmin ei enää haluta tehdä töitä liiton eteen vaikka se olisi mahdollistakin. Pitkä seurustelusuhde ei välttämättä tarkoita että liitto onnistuisi mutta minusta mahdollisuudet ovat silloin paremmat.
Luin jostakin että avioliitto onnistuu todennäköisemmin silloin kun ykköset valitsevat ykköset, seitsikot seiskan, kakkoset kakkosen ja niin edelleen. Se ei tarkoittanut että joku ”numero” olisi toista huonompi, vaan että samankaltaiset yksilöt yleensä pärjäävät parhaiten keskenään. Tätä tarkoitan myös avauksella, kun puhun järkiliitosta. Poikkeuksia toki on. :) Uudelleenrakastuminen saman kumppanin kanssa varmaan onnistuu, mutta miten?
edellyttää varmaan molemmilta samanaikaista positiivista virettä ja helpommin sellaista voisi kai kokea esim. lomamatkalla tai pienen erossaolon jälkeen.
Muistan meidän nuorempana saaneen välillä mieheni kanssa jatkuvasta hymyilystä kramppeja poskiin miehen palattua parin viikon pituiselta työmatkalta sekä kyyneliä silmiin jo edellisenä iltana ja aamulla ennen lähtöä. Parin viikon ero tuntui tosi pitkältä, mutta onneksi niitä oli korkeintaan pari kertaa vuodessa. Eroa seurasi aina jonkin aikaa kestävä kuherruskuukausi. Olimme toistakymmentä vuotta sekä toistemme parhaat ystävät että pariskunta ja perheen isä ja äiti. Valitettavasti en omakohtaisesti tiedä, voisiko sellainen kestää puolta vuosisataa tai kauempaa. Olen tosin tavannut joitain pariskuntia, jotka kertovat senkin olevan mahdollista.
Viimeinen (tai kukaties vaan viimeisin) kuherrusloma yllätti meidät lähes viidentoista vuoden sitoutuneessa parisuhteessa, kun molemmat olimme jo täyttäneet 50 vuotta. Hyvä mieli, halu hemmotella ja tuottaa toiselle mielihyvää alkoi ruokkia itseään ja kumuloitui monella tapaa. Sellaista ei varmaan voisikaan päättää tehdä, vaan se syntyy alun pienistä virikkeistä ja hyvästä mielestä melkein itsekseen. Kun huomaa, miten mukavaa ja palkitsevaa sellainen voi parhaimmillaan olla, se tietysti rohkaisee heittäytymään positiivisten tunteiden vietäväksi ja innostaa vähän hupsuttelemaankin. Suosittelen, jos sellaiseen tulee tilaisuus. ;))
Erosin yli kaksikymmentä vuotta sitten lasteni isästä ja jäin yksinhuoltajaksi. Olin jo silloin hyvin toimeentuleva, ja päätin jatkaa elämää vain lasten kanssa. Haaveeksi jäi; äkkiä ympärillä pyöri todella mielenkiintoisia miehiä, joista kolme ylitse muiden. Koska lapset ovat olleet minulle etusijalla, päätin, että jos jonkun kanssa yhteen menen, tällä on itselläänkin oltava lapsia. Hyvin harvoin kukaan ymmärtää lapsiperheen arkea, ellei siihen ole tottunut. Toinen kriteeri oli hyvä seksielämä. Näin siis kuvioihin jäi yksi kaveri, joka oli eronnut pari uvotta aikaisemmin. En sano, että olisin tuntenut mitään suurta rakkautta häntä kohtaan, mutta hän oli (ja on edelleen) huumorintajuinen, palvoi minua, kivan näköinen ja kaikin puolin kunnollinen. Parin vuoden kuluttua muutettiin yhteen ja alettiin rakentaa yhteistä elämää. Aina se ei ollut helppoa, mutta yllättäen vuosien saatossa rakkaus ja kiintymys on kasvanut ja nyt tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Hankimme vielä yhteisen lapsen, joka entisestään liitti koko perheen yhteen. Jos isällä ja minun tyttärilläni oli välillä syviäkin juopia, yhteinen rakkauden kohde on lisännyt kaikkien keskinäistä hyväksyntää. Jollain tavalla katson että tämä oli "järkiavioliitto