V...n käräjäoikeus

Porvoossa käräjäoikeus toimii yhtälailla omien lakiensa mukaan kuin poliitikotkin. Aikoinaan sain tuomion rattijuopumuksesta, koska satuin omistamaan auton, enkä pystynyt todistamaan, että se oli kaveri joka ajoi.

Tarvitsin työni puolesta korttia, mikä tuli myös käräjäoikeudelle selväksi, joten määräsivät ajokieltoni lyhyeksi. Ai miksikö? Siksi, että jos olisin valittanut hovioikeuteen, olisin voittanut jutun, poliiseilla ei ollut minkäänlaisia todisteita siitä, että olisin autoa ajanut, samoin ei myöskään siitä, että kaverini niin teki. Lain mukaan poliisilla on todistustaakka, ei syytetyllä. Mutta tiesivät, ettei minulla ole varaa valittaa, koska muutoin ajokieltoni olisi jatkunut hovioikeuden päätökseen saakka.

Se, mistä näinkin vanha asia juolahti mieleeni on se, että Näsin tuhopolttajan tuomio kaksinkertaistettiin hovioikeudessa. Koskapa Porvoossa ovat sitä mieltä, että kaveri kuuluu henkisen tilansa vuoksi laitoshoitoon, ei linnaan, sai tämä kaveri minimituomion. Minun mielestäni hyvä juttu tuo pitkä tuomio, pääsee jätkä johonkin laitokseen turvaan omalta "itseltään". Tämähän ei käräjäoikeudella varmaan käynyt edes mielessä.
7838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oikein sulle rattijuoppo!

Äänestä

Itsekkin sain aikoinaan tuomion siitä mitä kaksi tuttuani oli tehnyt. Tämä toinen kaveruksista ei uskaltanut "vasikoida" oikeaa tyyppiä niin vieritti syyt niskoilleni ja poliisi kuulustelujen (ja viikkojen koppihoitojen) jälkeen käräjille ja sieltä tuomio ja minähän olin oikeuden mukaan "syyllinen"! Pikkuisen horju usko Suomen oikeussaliin!!!!

Äänestä
  • mahtaa olla suurin syyllinen? Käräjäoikeus vaiko kaverukset? Kavereihin voi aina luottaa? Toivottavasti opit ja välttelet ko. "piirejä".

    Äänestä

  • oikeutta kirjoitti:

    mahtaa olla suurin syyllinen? Käräjäoikeus vaiko kaverukset? Kavereihin voi aina luottaa? Toivottavasti opit ja välttelet ko. "piirejä".

    Ymmärrän pointtisi erittäin hyvin. Ymmärrätkö minun näkökulman tähän asiaan??? Oikeudessa ei ollut mitään muuta todisteita minua vastaan kuin miehen sana vastaa toisen miehen sana! Sillä perusteella tuli tuomio ja olen kyllä oppinut tästä erittäin paljon. Vielä kun saisi sen valehtelevan vellipöksyn lähietäisyydelle. Paskahousua ei ole näkynyt sen jälkeen.
    Siitä että kenen vika tämä oli niin tietty tässä valehtelijassa oli syytä mutta niin myös käräjäoikeudessa oli syytä tähän epäoikeudenmukaisuuteen!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    monta, on ihmeellistä asiaa. Kieltämättä tuntuu,että laki on kaikille sama mutta se tulkitaan jokaiselle erikseen. Pääasia on, että tiedät itsesi syyttömäksi. Vaikka kyrsiikin.Eikä mitään kostonkierrettä. Tulee vaan itselle harmia.

    Äänestä

Tämä keskustelu sai nyt ihan uutta ulottuvuutta kun Porvoon käräjäoikeuden lautamies sai syytteen toiminnastaan. Ja kunnanvaltuustohan valitsee lautamiehet. Taitaa olla samaa kähmintää kaikissa porvoolaisissa luottamushenkilöitä työllistävissä hallintoelimissä.

Äänestä
  • nyt tuli lisää vettä myllyyn... heh, heh..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väärin ymmärretty kirjoitti:

Porvoossa käräjäoikeus toimii yhtälailla omien lakiensa mukaan kuin poliitikotkin. Aikoinaan sain tuomion rattijuopumuksesta, koska satuin omistamaan auton, enkä pystynyt todistamaan, että se oli kaveri joka ajoi.

Tarvitsin työni puolesta korttia, mikä tuli myös käräjäoikeudelle selväksi, joten määräsivät ajokieltoni lyhyeksi. Ai miksikö? Siksi, että jos olisin valittanut hovioikeuteen, olisin voittanut jutun, poliiseilla ei ollut minkäänlaisia todisteita siitä, että olisin autoa ajanut, samoin ei myöskään siitä, että kaverini niin teki. Lain mukaan poliisilla on todistustaakka, ei syytetyllä. Mutta tiesivät, ettei minulla ole varaa valittaa, koska muutoin ajokieltoni olisi jatkunut hovioikeuden päätökseen saakka.

Se, mistä näinkin vanha asia juolahti mieleeni on se, että Näsin tuhopolttajan tuomio kaksinkertaistettiin hovioikeudessa. Koskapa Porvoossa ovat sitä mieltä, että kaveri kuuluu henkisen tilansa vuoksi laitoshoitoon, ei linnaan, sai tämä kaveri minimituomion. Minun mielestäni hyvä juttu tuo pitkä tuomio, pääsee jätkä johonkin laitokseen turvaan omalta "itseltään". Tämähän ei käräjäoikeudella varmaan käynyt edes mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu