HEI
Kaikille niille, jotka voivottelevat ja surevat kun eivät ole ihastukselleen tunteita ilmaisseet...luepa tämä ja mieti kannattaako tunteiden esiintuominen sittenkään....
No lyhyt tarina.
Työn kautta tutustuin tai oikeastaan tapasin naisen (olen siis itsekin nainen), jonka persoona jäi kiinnostamaan. No en sitä sen enemmän ajatellut silloin. Enhän ole koskaan naisia sen vakavammin ajatellut..
Mutta sitten keväällä olimme tekemisissä enemmän ja yhtäkkiä vaan katseet ja kosketukset lisääntyivät puolin ja toisin. Kiinnostuminen oli molemminpuolista. Edelleenkään mitään sen vakavampaa ei tapahtunut. Mutta sähköä oli. Jonkinlaista tunteiden tunnustamista tapahtuikin... itse olin lähinnä peloissani omista tunteistani ja hän kai myös omistaan (hän seukkaa miehen kanssa).
No sitten meillä oli hyvä keskustelu, rohkasin mieleni ja kerroin tunteistani avoimesti, ja hänkin myönsi tuntevansa jotain..eikä siinä mitään totesimme yhdessä tilanteen hankaluuden kaikin puolin ja sen että ihan hepposin eväin hän ei muutosta elämäänsä voi tehdä.. toki ymmärsin. Kuitenkin sitten jotenki tilanne vaan päättyi siihen että otin ja suutelin häntä. No salaa tietenkin.. minkäs sitä tunetilleen voi. No sitä ei kuitenkaan olisi varmaan pitänyt tehdä... siitä lähtien tilanne välillämme on ollut hankala. Varmaan lähinnä sen vuoksi että molemmat taisimme kuitenkin "säikähtää".
No olin kuitenkin sitten jo kevään mittaan ehtinyt kovasti ihastua.. ja olin ihan sekaisin kun hän vaan "hävisi"...
Tietysti pyytelin anteeksi tunnepurkauksiani ja kyselin mikä on. vastaus... hänkin välittää muttta mutta.. on kuitenkin se mies.. että se siitä.
Välimatka välillämme tavallaan helpottaa. Voi yrittää unohtaa... olen pakottanut itseni sulkemaan nuo tunteet syvälle sydämeeni. Tiedän että eihän ne sieltä mihinkään katoa, mutta ei kannata kaivella niitä esiin uudelleen... tulee syviä haavoja..
Nyt vaan mietityttää mitenkähän osaan olla ns. normaalisti seuraavan kerran tavatessamme. Tiedän että se tapaaminen on tulossa... työn kautta.. niin että jos jollakulla on hyviä neuvoja niin ne otetaan mieluusti vastaan.
Että tämmöinen tarina tällä kertaa.
helteisiä kesäpäivien jatkoja
Kaikille niille, jotka voivottelevat ja surevat kun eivät ole ihastukselleen tunteita ilmaisseet...luepa tämä ja mieti kannattaako tunteiden esiintuominen sittenkään....
No lyhyt tarina.
Työn kautta tutustuin tai oikeastaan tapasin naisen (olen siis itsekin nainen), jonka persoona jäi kiinnostamaan. No en sitä sen enemmän ajatellut silloin. Enhän ole koskaan naisia sen vakavammin ajatellut..
Mutta sitten keväällä olimme tekemisissä enemmän ja yhtäkkiä vaan katseet ja kosketukset lisääntyivät puolin ja toisin. Kiinnostuminen oli molemminpuolista. Edelleenkään mitään sen vakavampaa ei tapahtunut. Mutta sähköä oli. Jonkinlaista tunteiden tunnustamista tapahtuikin... itse olin lähinnä peloissani omista tunteistani ja hän kai myös omistaan (hän seukkaa miehen kanssa).
No sitten meillä oli hyvä keskustelu, rohkasin mieleni ja kerroin tunteistani avoimesti, ja hänkin myönsi tuntevansa jotain..eikä siinä mitään totesimme yhdessä tilanteen hankaluuden kaikin puolin ja sen että ihan hepposin eväin hän ei muutosta elämäänsä voi tehdä.. toki ymmärsin. Kuitenkin sitten jotenki tilanne vaan päättyi siihen että otin ja suutelin häntä. No salaa tietenkin.. minkäs sitä tunetilleen voi. No sitä ei kuitenkaan olisi varmaan pitänyt tehdä... siitä lähtien tilanne välillämme on ollut hankala. Varmaan lähinnä sen vuoksi että molemmat taisimme kuitenkin "säikähtää".
No olin kuitenkin sitten jo kevään mittaan ehtinyt kovasti ihastua.. ja olin ihan sekaisin kun hän vaan "hävisi"...
Tietysti pyytelin anteeksi tunnepurkauksiani ja kyselin mikä on. vastaus... hänkin välittää muttta mutta.. on kuitenkin se mies.. että se siitä.
Välimatka välillämme tavallaan helpottaa. Voi yrittää unohtaa... olen pakottanut itseni sulkemaan nuo tunteet syvälle sydämeeni. Tiedän että eihän ne sieltä mihinkään katoa, mutta ei kannata kaivella niitä esiin uudelleen... tulee syviä haavoja..
Nyt vaan mietityttää mitenkähän osaan olla ns. normaalisti seuraavan kerran tavatessamme. Tiedän että se tapaaminen on tulossa... työn kautta.. niin että jos jollakulla on hyviä neuvoja niin ne otetaan mieluusti vastaan.
Että tämmöinen tarina tällä kertaa.
helteisiä kesäpäivien jatkoja
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miten luulet hänen reagoivan, kun tapaatte seuraavan kerran? Ootte kuitenkin ihan keskustellu tunteista ääneen ja kissa on siinä mielessä pöydällä. Olet jopa pyytänyt anteeksi tunteenpurkauksiasi. Ei sulla pitäis olla mitään jäykistelyn aihetta sitten enää. Olet vaan oma ystävällinen ittes, kukas sellasta vois vastustaa ja luulen teille molemmille tulevan paremman olon.
Turha kärvistellä, tehty mikä tehty. Pidänkin sinua tästä lähtien esikuvanani, kun mietin uskallanko vai enkö ilmaista tunteitani. Sillä sanottavahan ne on, tai kärsittävä sitten lopun ikää nahoissaan.
Ja sehän tässä vähän hirvittääkin.. niin tyyppinä hän on kuitenkin sellainen reipas ja rempseä niin että tuskin sen puoleen on ongelmaa. Sitä arkailen että jos hän edelleen harrastaa niitä "liian pitkiä katseita ja halauksia" niin kuinkas päin pitäisi olla. Kun en millään tietenkään halua torjuvakaan olla, mutta en myöskään halua ajaa itseäni taas toivomaan turhia.. että pitää olla hankalaa. Mutta kuten sanoin, jospa aika ja välimatka todella tekee tehtävänsä ja saan ne tunteeni lukittua syvälle sydämeeni sen seittemän lukon taa, ja heitän avaimen sinne missä pippuri kasvaa... :)
Jos se toinen halus vaan miettimisaikaa omalle tunteiden sekamelskalleen. On varmaan mietittävä monenlaista, jos on mies...miten sille kertoo, suvulle, mitä tutuille selittelee jne...
Mitä mahtaisit oikeasti tehdä, jos hän kertoisikin ihan tosissaan haluavansa sinut ja järjestävänsä elämänsä uusiin puihin.
Ettei sulla vaan menis tippa housuun viime kädessä. Kerroit kuitenkin itsekin olevasi uusien tunteiden vallassa, et aiemmin naisia vakavasti ajatellut. Kova pähkinä purtavaksi.
Sen vaan sanon, tunteet kannattaa aina ilmaista, ei sen pitäis ketään vahingoittaa.
Niin. Olen kyllä miettinyt tuotakin juttua kyllä. Ja sitä olisinko itse valmis katsomaan jutun ihan loppuun saakka. Mutta en usko että sitä tarvii ihan heti miettiä.. sen enempää kertomatta taustoja, niin molempien elämäntilanne ja työt on sellaisia, ettei taida kuitenkaan ihan heti onnistua tällainen suhde. Mutta vastaus ... kunhan nyt ensin edes tutustuttaisiin kunnolla toisiimme... ja sitten jos tunteet tuosta syvenevät niin ihan varmasti olisin valmis vaikka mihin. Eipä se kai kuitenkaan loppupeleissä muille kuulu kuinka elämässään onnelliseksi tulee. vai? ja en muutenkaan paljon jaksa välittää muiden kommentoinneista.
Mutta kuten totesin, tuskinpa tarvii miettiä ihan heti noita juttuja. Surullista sinällään.
Kiitos kertomuksestasi! Alkuvirkkeesi perusteella olettanet, että tarinallasi on meitä muita hillitsevä vaikutus, mutta erehdys kuin tärähdys: Tulen entistä vakuuttuneemmaksi, että ihan lähiaikoina rohkaistun minäkin ja kerron tunteistani. Suuret kiitokset sinulle todellakin rohkaisevasta esimerkistäsi :)
Sinulle toivon aurinkoisia päiviä. Älä vaivu epätoivoon äläkä moiti itseäsi tapahtuneesta - ei ole mitään syytä! :)
minultakin! Usein me naiset ollaan niin passiivisia, ettei mitään tapahdu, mutta kaltaistesi ansiosta meillä muillakin on edes jotain toivoa. Kiitos siitä!
olit rohkea kun avoimesti puhuit hänen kanssa,siihen ei kyllä moni pysty! yleensä noi jutut menee niin että ,suudellaan halataan,mutta kumpikaan ei puhu rehellissesti tunteista.sellainen tilanne kyllä kaikkein kamalinta,mielestäni.
Voisin melkein vannoa että hänellä on paljon tunteita sinua kohtaan,muttei ole kaapista päässyt,ehkä ei koskaan pääsekkään.Tapaaminen on varmasti hänelle pahempi kun sinulle,koska on sut osittain hylännyt ja tunteita jäi...ymmärsitköhän mitä tarkoitin...? :)
punainen tupa ja perunamaa :):)
Tyhmyys on sitä, että ei kastu kesällä.
Viisaus on sitä, että näkee sadepisaroissakin auringon pilkahduksen.
Onni on sitä, että tuntee pisaroiden lämmön.
Rakkaus on sitä, että päästää pisaratkin sydämeensä.
Kuinka rakastankaan sadetta.
Miten vähän puhutaan,
taikka paljonkin,
mutta sanotaan vähän,
tuskin mitään.
Kaikki näkevät,
luulevat
ymmärtävänsäkin.
Useimmat vain
uskottelevat näin
itselleen ja sinulle.
Todellisuus ympärillään,
vieraana.
Hankalaa ei ole se,
kun ei tiedä,
vaan se kun tietää sen,
mitä ei olisi tahtonut ymmärtää.
...kaunista ja puhuttelevaa...
Minäkin oikein arkajalkojen perikuvana onnittelen Sinua rohkeudestasi.
...arkajalkojen perikuva,hauskasti sanottu:)
tämä maailman meno kun me ei lomallakaan pysty olemaan erossa toisistamme vaan täällä me harva se ilta riitelemme välillä taas halimme ja pusimme virtuaalisesti toisiamme;) Joskus tuntuu ettei näille palstoille muut kirjoittelekaan kuin sie ja mie eri nimimerkeille vaan tiätysti. Huomenta vaan ja hyvät päivän jatkot "Ms Penelope";)
Perustettu arkajalkojen perikuvakerho, löytyykö puheenjohtajaa: no tässä se Ms Penelope, entäs sihteeri, aha tais löytyä jo:)
kotoisin? Ai, että Etelä-Afrikasta. No, olipas kaukaa haettua. Vaikka eipä sillä sinnepäinhän se nimikin viittaa. Ootko muuten lukenut David Livingstonen elämäkertaa? Oli siinä mies, oppi lapsena jo elämään kovaa elämää ja sitä se elämä sitten oli koko ajan: kovaa mutta haastavaa. Luin kirjan norjaksi.
Tuntuu siltä, että elämä valuu pelkässä keskinkertaisuudessa kuin sormien lävitse, eikä ehdi kunnolla kokemaan mitään todellista ja antamaan itsestään sitä, mitä olisi annettavana: siis PALJON enemmän! Olen kuullut sanottavan, että eniten ihminen katuu "elämätöntä" elämää. Elämä antaa niin paljon, mutta se antaa vasta sitten, kun itse on valmis uhraamaan koko elämänsä toisten hyväksi, unohtamalla itsensä löytää vasta jotain oikeaa. Sellainen ihminen on onnellisin, joka ei etsi omaa onneansa vaan toisten, sivutuotteena sitten löytyy myös se oikea oma onni.
...perustettu kerho, jonka perustavaan kokoukseenkaan ei kukaan uskaltaudu:D
luikki pakoon niin että nurkan takaa vain blondatut hiukset viuhahti;), tais olla auringon värjäämä uusi sävy, aika sävähdyttäviltä näyttivät. Toinen penelope löytyi hautautuneena kirjojen ja muistiinpanojen alle yhden rivitalon pihalta pökertyneenä yhdestä "Marista" vai oliko se "Ramista". No hällä väliä.
Nämä kerholaiset ovat luultavasti sieltä ET-osastolta eli erittäin tietäväisten osastolta:) ja kohta tulee joku hulikopteri noutamaan ne omiensa pariin(siis sinne mustaan aukkoon):)
Kiitos kauniista sanoistasi. Todella ajattelemisen aihetta antavaa tekstiä ja niin totta kuin olla ja voi.
kiitos.