Palaisin eiliseen

Todella oudolta tuntui lukea eilistä ketjua.
Nikitön henkilö tuntui kyllä olevan selvillä yhdistyksen toiminnasta ja tuntui kuin olisi istunut hallituksessa.
Olen aina auttanut vastaavia yhdistyksiä, vaan enää en auta. Tuleeko ihmisistä pyhiä ottaessaan luottamustehtävän vastaan. Onko silloin kaikki kritiikki pahasta jota yhdistystä ja sen toimintaa kohtaan annetaan.
Oikeuttaako se hallituksen jäsenen tai muutoin erittäin hyvin yhdistyksen asioista perillä olevan ihmisen hyökkäilemään julkisilla nettipalstoilla kritiikkiä antavaa vastaan keinoja kaihtamatta?

Yhdistykselle on kyllä nyt tullut aikalisän paikka. Aika miettiä henkilöitä yhdistyksen luottamustoimissa. Myönteinen julkisuushan on äärimmäisen tärkeää yhdistykselle.
Tuollainen omistautuminen kuten eilen saimme lukea tuntuu pakkomielteeltä ja sellainen henkilö on erittäin huono yhdistyksen maineelle.
On turhaa sanoa kyseessä olevan jonkin puska-jussin tai tavis jäsenen.

Henkilökohtaiset asiat pitää aina selvittää muualla kuin julkisesti.
Yhdistykseltä olisi fiksu veto pistää eilinen kirjoittaja pahoittelemaan käytöstään.
241143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

vapaaehtoistyössä. Olemme keräneet lahjoituksia ja lahjoitettavaa moniin tarkoituksiin. Lahjoitukset loppuisivat nopeaan jos samanlaista kritiikkiä ja käytöstä ilmaantuisi.
Hyvää kesää kaikille

Pirjo-Riitta L.

Äänestä
  • Heippa!

    Sain tosiaan viestin tästä keskustelusta ja pahoittelen kovasti mihin suuntaan tämä on mennyt. Tällaisella palstalla ei toki ole tarkoitus keskustella kenenkään asioista yksityisellä tasolla, siitä anteeksipyyntö.

    Yhdistyksemme tarkoitus on etsiä koteja niin suomalaisille kuin virolaisille löytöeläimille, avustaa ruoka-ja tarvikelahjoituksella Viron löytöeläintarhoja sekä tarvittaessa myös Suomen.

    Syy, miksi meillä on luovutussopimus, on se että haluamme kauttamme kodinsaaneiden koirille edes jonkinlaisen takeen siitä, että ne saisivat elää hyvän elämän. Pelkkä sopimus ei sitä toki takaa! Ja juuri siitä syystä emme salli rescue-eläinten pennuttamista koska a) niiden taustoista ja perimästä ei ole tietoa b) eläinten "turha" lisääntyminen lisää vain näiden kodittomien määrää. Toiveenahan ei ole tämän toiminnan ikuinen jatkuminen, vaan paremminkin se että tämä olisi tarpeetonta!

    Se miten koira ja omistaja onnistuvat yhteiselossaan, ei ole yhdistyksestä kiinni, vaan se on vain ja ainoastaan omistajan ja koiran välinen asia. Siitä, miten paljon aikaa, vaivaa ja joskus rahaakin omistaja on valmis asian eteen käyttämään.

    Me yhdistyksenä autamme ja neuvomme missä vain voimme, mutta emme ole kuitenkaan mikään postimyyntifirma, jolle koiran voi palauttaa jos se ei tunnukaan sopivalta tai valittaa jälkeenpäin että en minä tällaista halunnut. Jokainen ihminen tekee ITSE VALINNAN ottaessaan eläimen, ja hän on sen vastaanottaessaan siitä ITSE VASTUUSSA. Yritämme aina tähdentää sitä että ottaessasi rescuekoiran, et voi olla 100% varma mitä koiran kanssa vastaan tulee, me yhdistyksenä emme anna eläille mitään terveystakuita, se ei ole mahdollista (toisaalta sellaista takuuta on mahdoton antaa millekään elävälle olennolle). Siihen pitää varautua että eläimellä voi olla jokin sairaus, joka ei päälle päin näy, luonne voi muuttua sen mentyä omaan kotiin. Toki kerromme kaikesta, mitä tiedämme mutta perusteellista terveystarkastusta tai satavarmaa luonneanalyysiä meillä ei ole resursseja teettää eikä antaa.

    Koirien kuvausten suhteen pyrimme olemaan realisteja, mutta aina totuus koiran luonteesta ei tule tarhakäynneillä ilmi, samoin myös ikäarvioita on vaikea tehdä, jos ei kyse ole ihan nuoresta tai oikein vanhasta. Ja tosiaan koiraa ei kannata eikä saakaan ottaa säälistä, jos se ei tunnu itselle sopivalta, silloin pitää tehdä se fiksu päätös, ja jättää koira ottamatta.

    Tämä on meille kaikille vapaaehtoishommaa oman työn ja muun elämän ohessa. Ja täytyy sanoa että välillä itselläkin loppuu huumori kun saa soittoja koiranomistajilta, jotka muutaman päivän koiranomistajuuden jälkeen ilmoittavat etteivät halua pitää koiraa "kun se haukkuu". Vaikka etukäteen koiran varauksesta keskustellessa on vakuutettu ja vannotettu että juu-juu-kyllä-minä-tiedän-ja-kyllä-minä-sitten-olen-varautunut-kaikkiin-ongelmiin...
    Ja kun yrittää antaa neuvoja miten toimia, niin neuvot eivät kiinnosta. Eli joskus meiltäkin loppuu ymmärrys ja ystävällisyys, varsinkin kun tästä saatu palkka on vain se hyvä mieli, kun koira saa hyvän kodin. Ja sen eteen,että koira saa kodin, on saatettu soitella paljon omaan laskuun yms. ja lopputulos on se että joku jaksaa koiraa sen muutaman päivän :(

    Pyri myös valitsemaan kokemukseesi ja elämäntilanteeseesi sopiva koira, eikä vain sellaista mikä näyttää söpöltä. Tärkeintä ei ole se, mistä se koira tulee, vaan se, että saa itselleen oikean ja sopivan koiran.

    Rescue-eläintä ei saa koskaan ottaa pelkästä säälistä, vaan yritän aina muistaa sanoa koiraa kyselevälle, VARAUDU KAIKKIIN MAHDOLLISIIN ONGELMIIN, mieti etukäteen, miten toimit että ratkaiset ongelmat. Varaudu eroahdistukseen, yllättäviin eläinlääkärikuluihin, käytösongelmiin, OLE VALMIS NÄKEMÄÄN VAIVAA ja KÄYTTÄMÄÄN AIKAA. Jos haluat helpon, valmiin, koulutetun, ongelmattoman koiran, rescuekoira ei ole oikea valinta sinulle! Tee silloin se tärkeämpi ja viisaampi eläinsuojelutyö ja jätä ottamatta koditon!!

    Ja korostan myös sitä omaa aktiivisuutta, kyselkää koiraa ottaessanne kaikesta, mikä mietityttää, kyselkää kun koira on jo teillä, jos jokin mieityttää, pyytäkää neuvoja ja myös noudattakaa niitä. Ja vielä kerran, olkaa valmiita käyttämään aikaa, kahdessa viikossa, tai edes kuukaudessakaan ei voi olettaa kaiken sujuvan.

    Tässä näin lyhyesti :) rescuekoiran ottamisesta, lisätietoja saa minulta tai muilta yhdistyksemme jäseniltä, mikäli haluat antaa kodin kodittomalle.
    -------------------------------------------------

    Ruokalahjoituksista sen verran että otamme mielellämme vastaan ruoka- ja eläintarvikelahjoituksia, niiden perilleviennistä kirjoittelemme matkakertomuksiimme, sivuiltamme löytyy eri aluiden lahjoitustavaroiden vastaanottajat. Viemme ruokaa joko Tallinnan tai muille Viron löytökoiratarhoille.

    Lisäyksenä vielä että entistä Laagrin Varjupaikia ei enää ole, vaan viime syksynä avattiin uudet tilat, jotka ovat nykyaikaiset. Ongelmana sielläkin on tilojen vähyys. Viemme kyllä tarhalle edelleen ruoka- ja muita lahjoituksia. Nykyiseen loomade hoiupaikiin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.loomadehoiupaik.ee

    Edelleen lisäisin vielä sen, että tätä tehdään sen vuoksi, että eläimillä olisi paremmat oltavat, että ne löytäisivät koteja. Ja monesti näihin kotia etsiviin eläimiin kiintyy, paljonkin. Joten ihan todellakin joskus loppuu ymmärrys ymmärtämättömiä ihmisiä kohtaan, ja monta kertaa itsekin olen tuntenut suorastaan vihaa kuullessani kaikenlaisia typeriä selityksiä (en nyt viittaa tähän ym. tapaukseen, koska en tunne sitä sen kummemmin). Kovinkaan moni ei osaa edes kuvitella minkälaisiin asioihin ja ihmisiin tässä rescuehommassa on törmännyt. Tokihan sitä yrittää aina olla ystävällinen ja sitä rataa, mutta aina ei siihenkään pysty, ja sitten tulee sanottua asioita joita mahdollisesti sitten harmittelee jälkeenpäin.

    Äänestä

  • Mirkku, RR kirjoitti:

    Heippa!

    tarkoitus. Olette saaneet paljon myönteistä julkisuutta. Kannattaisi selventää jäsenille tarkasti yhdistyksen tarkoitus ja julkisen kuvan tärkeys. Näin positiivinen asenne toimintaanne kohtaan säilyy.

    Äänestä

Lueskelin tuossa mielenkiinnolla noita kyseisiä keskusteluita eikä niistä mielestäni kyllä oikein selvinnyt kuka on oikeassa tai voiko kukaan edes olla oikeassa... Oli kyllä asiatonta ilman nikkiä kommentoida toisten raha-asioita mutta tämä pentujen teettäminen tai vahinkopentue ei minulle oikein selvinnyt, onko niitä pentuja nyt syntynyt vai ei. Ja kyllä tuo kommentoija tiesi asiasta todella paljon!

Olisin oikeasti todella kiinnostunut kuulemaan kuinka tuo vahinkopentue sitten sai alkunsa, koiralla kun on ne tietyt päivät vuodessa kun paksuksi pamahtaa ja kyllä koirista jotain tietävä ihminen tietää koska ne on ja miten silloin käyttäydytään. Jos koira on karannut juoksun aikaan niin miksi sitä ei viety aborttipiikille?

Ja Kuuntamoinen on todella paljon liputtanut seropien pentuja vastaan niin miksi hän ei ole leikannut seropejaan, minä aion heti viedä pentumme tohtorin pakeille kunhan vaan on kasvunsa kasvanut, ja se on sitten pallit pois eikä perään itketä!

En halua hyökätä ketään vastaan mutta siinä muutama kysymys jotka minua kummastuttaa ja olisi mukava saada vastaus, uusi kun näillä palstoilla olen.

Äänestä

  • pennusen jälkeen minulla ei narttuja olekaan ollut. leikkaus ei ole vain tuosta-noin-toimenpide, vaan yleisesti ottaen koiran luonne muuttuu siinä enemmän tai vähemmän.

    Vahinkopentue tosiaan kävi. Siis vahinko. En itseasiassa tarkalleen ottaen tiedä kuinka siinä kävi, pitäisi exältä kysellä hieman enemmän asiasta. Olen todellakin ihan ymmälläni tästä kaikesta haloosta, Miiralle plussat kotiin kun anteeksi tuli pyytämään. Eilen olin itse suht pahalla päällä, joten saattoi muutama ärripurri tulla minunkin näppiksestä.

    Kumminkin, tämä yhdistyksen edustaja haukkui aivan väärää puuta, jos oikeasti olisi jotain tiennyt, olisi voinut papereista katsoa kuka on omistajan kohdalle merkitty. kuten tuossa hyvin joku sanoikin, jos pariskunta ostaa auton osamaksulla, haltijaksi laitetaan mies niineikai niitä rahoja naiselta karhuta. Hyvä esimerkki tästä. Ja Suomen laki kun käsittelee koirakauppaa tavarakauppana.

    Ja sitten tämä että joku on ehdotanut nickini poistamista ylläpidolle, hehheh, millähän perusteluilla? En mitään väärää ole tehnyt.

    Davy (erosta johtuen ainoa koiruuteni) on kaksi vuotias uroskoirani. Sen pallit lähtevät kyllä heti kun saan rahaa siihen niin, ettei tarvitse puurolla elää loppukuuta, koska ei tule uuden asuinkumppaninsa kanssa toimeen. Kaikkea on nyt yritetty, mutta mikään ei toimi.

    Kaikilla on nyt omat mielipiteet asiasta, mutta ottakaa huomioon että vain minä ja exäni ovat eläneet tämän koiran kanssa tapahtumahetkellä. Ei yhdistykset, ei edustajat, ei kukaan täällä. Kaikki täällä tietävät etten tahallani seropia lähde pennuttamaan, on moraalini vastaista. Ja teille, jotka siitä aborttipiikistä kohkaatte, se on hieman tehoton siinä vaiheessa kun synnyttämään mennään. Että näin. Minä lopetan asiasta nyt, ellei sitten tule jotain aivan väärää tietoa, joka pitää oikaista.

    Jos välttämättä jotain haluaa tietää, siis fiksuja kysymyksiä, lähettäkää minulle sähköpostia: [email protected].

    Jos joku ei ymmärrä askeistä lausetta, se tarkoittaa suomeksi, etten asiaa kommentoi enää. Olen totuuden täällä kertonut, ja jos jollain on vielä jotain nutkuttamista, tehköön valitus eläinsuojeluun tai pitäköön suunsa kiinni.

    Äänestä

  • UPDATE_7523846 kirjoitti:

    pennusen jälkeen minulla ei narttuja olekaan ollut. leikkaus ei ole vain tuosta-noin-toimenpide, vaan yleisesti ottaen koiran luonne muuttuu siinä enemmän tai vähemmän.

    Jos pariskunta eroaa, niin kyllä KAIKKI velat menevät puoliksi. Myös autovelat. Ihan niinkuin omaisuuskin, jollei avioehtoa ole.

    Äänestä

  • karhutaan. kirjoitti:

    Jos pariskunta eroaa, niin kyllä KAIKKI velat menevät puoliksi. Myös autovelat. Ihan niinkuin omaisuuskin, jollei avioehtoa ole.

    jos se auto on miehen nimissä? tuskin.

    Äänestä

  • UPDATE_7523846 kirjoitti:

    jos se auto on miehen nimissä? tuskin.

    Kyllä, myös silloin. Kaikki on yhteistä, jos avioehtoa ei ole. Etkö sitä tiennyt? Erottaessa kaikki menee puoliksi.

    Äänestä

  • myös silloin kirjoitti:

    Kyse on AVOparista!!!!

    Äänestä

  • myös silloin kirjoitti:

    Kyllä, myös silloin. Kaikki on yhteistä, jos avioehtoa ei ole. Etkö sitä tiennyt? Erottaessa kaikki menee puoliksi.

    kun ei ole avioliittoakaan.

    Äänestä

  • vai et? kirjoitti:

    Miksi sanot aiemmassa keskustelussa ITSE OTTANEESI kaksi koiraa Rrescuelta? Otit koiran, et ottanut koiraa. Koita nyt päättää jo?!Lainaus sinulta:

    "Itse olen ottanut kaksi koiraa rescuen kautta, toinen, Pennunen, oli valmiiksi suomessa ja toisen, Veetin, hain virosta tarhalta. "

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000017647831

    ympäri mennään yhteen tullaan. Minä kun tästä poistun, niin voit keskenäs jäähä tänne riskaan. Heipä hei hippeli heijaa...

    Äänestä

  • myös silloin kirjoitti:

    Kyllä, myös silloin. Kaikki on yhteistä, jos avioehtoa ei ole. Etkö sitä tiennyt? Erottaessa kaikki menee puoliksi.

    Tieistikö, että ei ole yhteistä. Velat on valelallisen maksettava ihan itse. Lueppa sitä lakia tarkemmin...

    Äänestä

pyysi anteeksi jo hänen käytöstään. mutta haluaisin itse kirjoittajalta anteeksipyynnön. Toivottavasti lennätetään ulos koko yhdistyksestä. En sano, että yhdistys olisi paha. Heillä on omat, hienot päämäärät tekemisissään. Asioita olisi voinut hoitaa vain toisin.

Äänestä
  • Ja omissa toimissasiko ei ole huomauttamista? Maksamatta jättäminen, ei vastaa puhelimeen, koiran pennutus ja lopetus sopimuksen vastaisesti. Ehkä sinunkin pitäisi pyytää anteeksi?

    P.S. Olen täysin sivullinen, ja vain täällä lukenut ja tutustunut asiaan.

    Äänestä

  • toimintasi? kirjoitti:

    Ja omissa toimissasiko ei ole huomauttamista? Maksamatta jättäminen, ei vastaa puhelimeen, koiran pennutus ja lopetus sopimuksen vastaisesti. Ehkä sinunkin pitäisi pyytää anteeksi?

    P.S. Olen täysin sivullinen, ja vain täällä lukenut ja tutustunut asiaan.

    ymmärtämisessä vikaa?! Koira oli ex:än!! Meneekö jakeluun? Ja ex:ä oli myös koiran lopettanut! Mitä näistä lauseista et ymmärrä?! Jos sinun puolisosi ryöstää pankin niin tulenko minä siitä sinua syyttämään?!?!?!?!

    Äänestä

  • luetun kirjoitti:

    Mirkku (Mira) on eri henkilö kuin Miira :)

    Ei savua ilman tulta. Puhelimeen voi aina vastata ja selvittää epäselvät asiat tai ainakin yrittää. Puhumalla useimmat asiat selvenee.

    Äänestä

  • Mirkku, RR kirjoitti:

    Mirkku (Mira) on eri henkilö kuin Miira :)

    Mielestäni Mirkku ei ole velvollinen pyytämään keneltäkään anteeksi. Ihmeellistä toimintaa, mutta ei yhdistyksen taholta.

    Äänestä

  • Mirkku, RR kirjoitti:

    Mirkku (Mira) on eri henkilö kuin Miira :)

    täältäkin, että nyt on niinpaljon selitetty ja jauhettu samaa asiaa, jopa ihmisen velat yhdistykselle on täällä yleisellä keskustelupalstalla julkituotu, huh,
    että minulta ystäväpiirini kanssa loppuu RRn tuki ja kannatus, meitä on kyllä jokunen,
    onhan tietty hieno asia että silmäni aukesi, edes nyt, mutta kyllä harmittaa.

    Äänestä

  • huomautus kirjoitti:

    Yhdistyksessämme on paljon aiemmin toiminnassa mukana olleita jäseniä, jotka siis enää eivät ole. Heidän sanomisiinsa emme siis voi vaikuttaa.

    Kukaan meidän yhdistyksemme hallituksen jäsenistä ei ole tätä kenenkään raha-asiaa nettiin levitellyt, nykyisistä hallituksen jäsenistä ei kukaan taida edes asiasta liiemmälti tietää.

    Valitettavaa, jos nyt päätät lopettaa koirien auttamisen kauttamme, mutta toivottavasti jatkat ystävinesi sitä muuta kautta.

    Olen pyytänyt yhdistyksemme puolesta asiaa anteeksi, en muusta syystä kuin em. kommentteja liittyen Kuuntamon ja yhdistyksen väliseen raha-asiaan.

    Siitä en edelleenkään pyydä anteeksi, että kannamme kauttamme kodinsaaneista huolta myös niiden kotiutumisen jälkeen!

    huolta tarvitsekaan anteeksi pyytää. itse haluaisin anteeksipyynnön tältä kyseiseltä RR:n edustajalta, et sattuisi tietämään kuka se on? Ei tarvitse nimeä julki tuoda, minulle riittää jos hän saa nuhteet asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keskusteluun vielä uudelleen kirjoitti:

Todella oudolta tuntui lukea eilistä ketjua.
Nikitön henkilö tuntui kyllä olevan selvillä yhdistyksen toiminnasta ja tuntui kuin olisi istunut hallituksessa.
Olen aina auttanut vastaavia yhdistyksiä, vaan enää en auta. Tuleeko ihmisistä pyhiä ottaessaan luottamustehtävän vastaan. Onko silloin kaikki kritiikki pahasta jota yhdistystä ja sen toimintaa kohtaan annetaan.
Oikeuttaako se hallituksen jäsenen tai muutoin erittäin hyvin yhdistyksen asioista perillä olevan ihmisen hyökkäilemään julkisilla nettipalstoilla kritiikkiä antavaa vastaan keinoja kaihtamatta?

Yhdistykselle on kyllä nyt tullut aikalisän paikka. Aika miettiä henkilöitä yhdistyksen luottamustoimissa. Myönteinen julkisuushan on äärimmäisen tärkeää yhdistykselle.
Tuollainen omistautuminen kuten eilen saimme lukea tuntuu pakkomielteeltä ja sellainen henkilö on erittäin huono yhdistyksen maineelle.
On turhaa sanoa kyseessä olevan jonkin puska-jussin tai tavis jäsenen.

Henkilökohtaiset asiat pitää aina selvittää muualla kuin julkisesti.
Yhdistykseltä olisi fiksu veto pistää eilinen kirjoittaja pahoittelemaan käytöstään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu