Alakerran vanhapiika.....

...muutti maalta kaupunkiin, ilmeisesti toiveinaan löytää mies. Otti äitinsä mukaan, tietenkin. On koulutettu, järkeväksikin haukuttu nainen ja muutti sitten TOISEKSI ylimpään kerrokseen. Siis, maalta, omasta talosta!

Ensimmäiset pari vuotta valitti vessan vetämisestä yöllä, niin että jouduimme vetämään vessan yökäyntien jälkeen vasta aamulla. Soitti heti, jos kymmenen jälkeen illalla edes kävelimme huoneesta toiseen. Uhkasi poliisilla kun kutsuimme vieraita kylään, juhlien loppuessa jo alkuillasta.

Kului vuosia, rauhoittui (otti kai lääkkeet apuun). Miestä ei löytynyt (miksihän?), otti sitten pari pikkupiskiä lohdukseen. Koko talo raikaa noiden haukkujen metelöinnistä, räksyttämistä riittää joka tunnille. Huutavat kai siellä apua, kun joutuivat kahden psykopaatin armoille. Koirista ei saa sanoa mitään. Siis ei olla edes uhkaamassa poliisilla, vaan asiallisesti kerrotaan, että tuo haukkuminen on aika häirtsevää. Vanhapiika vastaa tyypillisesti huutamalla....lääkkeitä määrätty kaiketi liian pieni annos.

Mitä tällaisen kanssa voi tehdä? Yleisellä tasolla on monesti mietityttänyt maalta kaupunkiin muuttajat ja heidän soputuminen juuri kerrostaloasumiseen. Pitäisikö heille antaa vuoden koeaika, ennenkuin luvataan pysyvä asumisoikeus?
61585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaksi lihavaa hurttaa silläkin, äitiä ei ole näkynyt ;) Ottaa päähän kun ne hurtat haukkuu kuin viimeistä päivää, aina kun joku liikkuu jossain, ja sitä riittää sitä ääntä. Lisäksi tämä emäntä, maalta ilmeisesti kanssa kotoisin, kailottaa kamalalla äänellä kaikki asiansa tuolla parvekkeellaan, niin että koko talo tietää tasan tarkkaan kaiken tästä ja hänen raha-asioistaan, sekä siitä että on löytänyt nyt elämänsä miehen. Jostain se on siihen äskettäin jonkun kaltaisensa miehenrotjakkeen haalinut, yhdessä vetävät kaljaa ja tupakkaa viikonloput putkeen. Ei muuta mutta tuo ääni millä se kailottaa asioitaan, voisihan sitä nyt vähemmälläkin äänellä asioitaan hoitaa kaverinsa kanssa taikka puhelimessa, mutta huutaa että koko tienoo raikaa. Varmaankin tuolla vastapäisessäkin talossa kuulevat kaiken mitä tuo puhuu? Harmittaa vaan kuunnella kun ei yhtään kiinnosta tämän elämä ja siihen kuuluvat asiat. Omissa tarpeeksi miettimistä.

Niin se ukko kyllä ihan normaalilla äänellä puhuu ja sen juttuja ei erota, mutta tuo naikkonen. Huhhuh vaan, en muuta virka.

Äänestä

viitti yleistää!!! Vittu että ja psitään vihaks tollaset yleistäjät! Ei me kaikki olla samanlaisia. Olikohan sitten sunkin vanhempas samanlaisia valittajia, jos hekin ovat maalta muuttaneet niin saattavat kuin monetkin Helsingissä syntyjän vanhemmat. Vaikka en mä teidän kummankaan puolella oo tässä asiassa, mut siltipä.

Äänestä

Siis koeaika?? Ja mitä hiton koeaikaa me tässä tarvitaan? Ite oon erittäinkin hyvin sopeutunut tänne pienetkin äänet jopa koirien haukkumiset menevät ohi korvien. Et taida ite olla mikään sopueläjä ku sulla tuntuu olevan maalta muuttaneita naapureistas jotai vastaan. Kyl mä sen ymmärrän et teitä pistää vihaks ku valitetaan pienist mut rajansa kaikella. Mahdatkohan ittes sitten löytää joku päivä vaikka korvelta? Mitenkähän mahdat sinne sopeutua? Pitäskö sinnekkin laittaa koeaika?Ite oon huomannu olevan enempi suurkaupungin kuin pikkukaupungin tai maalaisen eläjä kun näitä kaikkia kolmea olen elänyt koko elämäni. Elikkä sietäis sunkin kokea monenlaista elämää ennen kuin meet ehdottelee typeriä koeaikoja.Ja huom! ite en lähtenyt tänne ettimään miestä vaa opiskelun perään. Aika loukkaava ehdotus sulta. "koeaika". Luuletkohan sitten että jokaisella joka on muuttanut maalta kaupunkiin olis toiveinaan löytään mies? Mistäs päin sun vanhempas on peräisin? Isovanhempas? Vittu sä oot ärsyttävä!!!

Äänestä
  • Taisin nyt vahingossa osua arkaan paikkaan, siitä anteeksi. Siis en missään vaiheessa väittänyt kaikkien maalta muutavien naisten tulevan kaupunkiin miehen peräsää. Hiukan liian rankasti taisit nyt reagoida.

    Miksi hyökätä asiaa vastaan noin rumasti, asiatonta kieltä käyttäen. Minunhan ehdotus perustui vain omiin kokemuksiini maalta muuttaneista. Tosin täytyy sanoa, että käsitykseni maalaisista ei ainakaan näiden kahden herja-vastauksen jälkeen parantuneet. Kiitos siitä!

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Taisin nyt vahingossa osua arkaan paikkaan, siitä anteeksi. Siis en missään vaiheessa väittänyt kaikkien maalta muutavien naisten tulevan kaupunkiin miehen peräsää. Hiukan liian rankasti taisit nyt reagoida.

    Miksi hyökätä asiaa vastaan noin rumasti, asiatonta kieltä käyttäen. Minunhan ehdotus perustui vain omiin kokemuksiini maalta muuttaneista. Tosin täytyy sanoa, että käsitykseni maalaisista ei ainakaan näiden kahden herja-vastauksen jälkeen parantuneet. Kiitos siitä!

    No on sullakin - ajatukset. Mulle aiva sama mitä siellä jossakin päässä tapahtuu On sitä tärkeämpääkin tekemistä kuin katella monia naapureita ja niiden sanoja kuunnella tai niiden touhuja, mitä taas mua kohtaan on tehty! Sano sille naapuri ämmälles et menis vaik opiskelija asuntolaan ni ei enää sen jälkeen valittais susta. Kokemusta on.. Ne paikat jos mitkä ovat ikäviä. Ikävempiäkin asioita voi siellä tapahtua kuin nyt sun kohdallas. Jopa tavaroitakin voidaan varastella. Sit sitä käydään joka kerta lainaamassa. Ei anneta lukurauhaa kun pomputetaan bassoa ja musiikkia vitun kovaa jopa keskellä yötä. Että piti senkin takia päivisin raahautua kirjastoon lukemaan kun ei ämmät tajunneet suoraa sanomista. Että sellaista..

    Äänestä

  • Jatkuu... kirjoitti:

    Se koira älähtää mihin kalikka....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sopueläjä kirjoitti:

...muutti maalta kaupunkiin, ilmeisesti toiveinaan löytää mies. Otti äitinsä mukaan, tietenkin. On koulutettu, järkeväksikin haukuttu nainen ja muutti sitten TOISEKSI ylimpään kerrokseen. Siis, maalta, omasta talosta!

Ensimmäiset pari vuotta valitti vessan vetämisestä yöllä, niin että jouduimme vetämään vessan yökäyntien jälkeen vasta aamulla. Soitti heti, jos kymmenen jälkeen illalla edes kävelimme huoneesta toiseen. Uhkasi poliisilla kun kutsuimme vieraita kylään, juhlien loppuessa jo alkuillasta.

Kului vuosia, rauhoittui (otti kai lääkkeet apuun). Miestä ei löytynyt (miksihän?), otti sitten pari pikkupiskiä lohdukseen. Koko talo raikaa noiden haukkujen metelöinnistä, räksyttämistä riittää joka tunnille. Huutavat kai siellä apua, kun joutuivat kahden psykopaatin armoille. Koirista ei saa sanoa mitään. Siis ei olla edes uhkaamassa poliisilla, vaan asiallisesti kerrotaan, että tuo haukkuminen on aika häirtsevää. Vanhapiika vastaa tyypillisesti huutamalla....lääkkeitä määrätty kaiketi liian pieni annos.

Mitä tällaisen kanssa voi tehdä? Yleisellä tasolla on monesti mietityttänyt maalta kaupunkiin muuttajat ja heidän soputuminen juuri kerrostaloasumiseen. Pitäisikö heille antaa vuoden koeaika, ennenkuin luvataan pysyvä asumisoikeus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu