Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimo 'testissä'

Asuimme vaimoni kanssa omakotitalossa ja remontoimme samalla alakertaa. Kyseisenä viikonloppuna olin saanut kaverini Maken auttamaan mua paneleiden laittamisessa. Siinä sitten kaljottelimme tietysti töitä tehden ja vaimoni oli laittanut saunan lämpiämään alku illasta. Meillä oli pahasti hommat vielä kesken, kun vaimoni tuli ilmoittamaan, että saunaan voisi jo mennä.
Sanoin, että menis hän vaan eka, kun meillä menee töiden kans vielä jonkin aikaa.

Saimme vihdoin työt tehtyä ja lähdimme saunalle missä vaimoni oli jo kuivailemassa itseään ja poispäin tulossa. Riisuimme siinä Maken kans ja vaimoni rupesi pukemaan. Huomasin kuinka vaimoni katseli mielenkiinnolla Maken riisuutumistaan, ja varsinkin hänen poikkeuksellisen isoa miehuuttaan, mutta en siitä välittänyt asiasta sen kummemin.

Menimme löylyihin ja puhuimme remonttiin liittyvistä asioista. Sovimme, että Make auttaisi vielä huomennakin ja voisi jäädä yöksi meidän sohvalle. Tilaa ei paljoa ollut, koska alakerta oli remontissa ja kaikki huonekalut oli viety yläkertaan jossa oli vain vanha keittiö ja iso makuuhuone.

Olimme saunassa varmaan ainakin tunnin verran ja päätimme lähteä pikkuhiljaa vähän korttia pelaamaan. Puimme ja lähdimme yläkertaan missä vaimoni oli katselemassa telkkaa ja selitin hänelle, että Make jää sohvallemme yöksi ja jatkamme remonttia aamulla. Vaimolleni asia sopi ja niin kaivoinkin kaapista pullon alkon tuotetta ja lasit kaapista sekä kortit lipaston laatikosta.
Pelailimme useita tunteja ja pullokin siinä tyhjeni ja toinenkin tuli korkattua.
Make tuumas jossain välissä, että lähtee käymään ulkona tupakalla ja vaimoni oli samaa mieltä ja lähtikin mukaan. Minä jäin yksin sohvalle istuskelemaan. Rankka työviikko rupes vaatimaan veroonsa ja heitinkin siihen pitkälleni ja nukahdin.

Olin nukkunut ilmeisesti melko sikeesti, koska en ollut heräännyt, vaikka vaimoni ja make olivat tulleet takaisin. He eivät huomanneet minun heräämistä koska katselivat jotain elokuvaa telkasta. Mietin siinä, että mitähän olisi tapahtunut, jos olisin nukkunut aamuun asti.
No, hetken mietittyäni päätin kokeilla, että mitähän tapahtuis ja päätin olla ”heräämätä”, vaikka yrittäisivät herätellä. Olin nukkunut varmaan parituntia sillä elokuva oli jo loppusuoralla.
Elokuvan loputtua vaimoni ja Make menivät vielä ulos tupakalle ja kerkisin siinä välissä käydä kusella ja äkkia takaisin sohvalle maate. Heidän tullessa ulkoa olin samassa asennossa missä aikaisemminkin ja vaimoni alkoi varovasti herätteleen. Jonkin aikaa heräteltyään mua hän sitten sanoi, että tais työuupumus ja viina viedä miehestä voiton. Ja tuumas vielä Makelle, että nyt sun täytyy nukkua tuolla ton äijän puolella, johon make vastasi, että kyllä se hälle sopii.

Oli kesäyö ja melko valoisaa joten kun hiukan raotin silmiäni, niin näin etteivät ainakaan ihan alastomaks itseään riisuneet ja parisängyn omille puolille asettuivat, mutta tosin saman ison peiton alle kuitenkin.
Jonkin aikaa meni ja aattelin heidän jo nukahtaneen ja meinasin itekin nukahtaa, kun vaimoni kysäsi Makelta, että nukutko johon Make sanoi ettei nuku, kun uni ei oikein tuu ja vaimoni sanoi samaa.

He juttelivat kuiskaten ja keskustelivat niitä näitä. Pikkuhiljaa jutut kääntyivät seksin puolelle ja minä kuuntelin korvat höröllään. Meinasin parikertaa möläyttää jotain sekaankin, mutta sain hillittyä itseni.
Sitten Make alkoi kehumaan vaimoni rintoja ja kysyikin voisiko vähän kokeilla. Vaimoni katsoi mua kohti, ja totes mun nukkuvan, niinpä sanoi, että jos ny vähän, mut vain vähän.
Näin kuinka Maken käsi siirtyi peiton alla vaimoni rinnalle ja alkoi puristelemaan sitä kevyesti. No, no sanoi vaimoni, kun Make meinas innostua ja Maken käsi pysähtyikin ja jäi rinnalle. Juttelu jatkui ja hiukan myöhemmin vaimoni sanoi, että ny olis hänen vuoro vähän kokeilla.
Hän siirtyi ihan Maken kylkeen kiinni kurkotti kädellään Maken jalkoväliä. Oho, onpas tää paksu ja ihan kovakin.. nam… kuiskas vaimoni.
Mua alkoi hiukan jo hirvittää, että olin alkanut tähän, mutta päätin kärsiä tuli mitä tuli.
Peitto kohoili Maken jalkovälin kohdalla, kun vaimoni käsi oli siellä touhussa.
Make kääntyi kyljelleen ja alkoi taas puristeleen vaimoni rintoja. Hiljalleen näin hänen käden liukuvan alaspäin kohti vaimoni pikkareita ja pysähtyi pillun kohdalle.
Peitto oli yhä heidän päällään ja Maken käsi teki pientä hierovaa liikettä vaimoni pillun päällä. Vaimollani oli jalat yhdessä, mutta nyt hän hiukan raotti niitä. Make jatkoi hieromistaan ja vaimoni alkoi hiukan huohottamaan. Maken käsi painui hiukan syvemmälle jalkoväliin ja hän sanoi vaimolleni, että oletpas sä märkä, ihan tuntee pikkareiden läpi. Mitäs jos ottaisit ne pois? Vaimoni nosti taas päätään ja katsoi että vieläkö nukun ja huusi hiljaa mua. En reagoinut mitenkään vaan jatkoin tuhisemistani.
Kuulin kun vaimoni sanoi ettei ole vaaraa, että ukko heräis, sillä aina se nukkuu kuin tukki.
Hän riisui pikkarit ja jäi selälleen makaamaan Maken viereen ja odotteli vielä hiljaa olinko reagoinut mitenkään hänen liikkeisiinsä.
Sitten hän sanoi Makelle etteikö hän meinaa ollenkaan ottaa housujaan pois. Make ei kauaa aikaillut, kun housut oli pois ja tuli hetkeks taas hiljaista. Maken käsi siirtyi vaimoni rinnoille ja alkoi niitä puristelemaan samalla, kun vaimoni käsi ilmeisesti löysi Maken kullin, kun sanoi, että eihän tää muhun mahdu.
Make siirsi kätensä vaimoni pillulle ja alkoi hieromaan sitä. Vaimoni jalat levisivät ja toinen jalka tuli esiin peiton alta. Maken käden liikkeet näkyivät selvästi peiton liikkeistä ja välillä hiljaisuuden rikkoi lievä litinä ja hiljainen huohotus.

Tunsin, että kaluni oli aivan kovana housuissani, mutta en uskaltanut liikahtaa ja korjata sen asentoa. Farkut olivat hiukan käyneet ahtaaksi. Onneksi vaimoni oli laittanut minulle peiton ennen ”nukkumaan” menoaan etten ihan paljastuisi.

Vaimoni kääntyi kyljelleen selkä minuun päin ja alkoi runkkaamaan Maken kullia. Peitto luiskahti kokonaan hänen päältään ja huomasin kuinka hänen sisäreitensä kiiltelivät. Nyt minun oli pakko hiljaa alkaa liu’uttamaan toista kättäni omalle etumukselleni, mikä olikin ihan pullollaan.

Tuntui kuin minut olisi unohdettu täysin sillä vaimoni siirsi peittoa syrjään ja otti selällään makaavan Maken paksun kullin suuhunsa ja alkoi imeä sitä. Kauaa hän ei sitä imenyt kun hän sanoi Makelle, että nyt haluaa sen sisäänsä. Peitto oli pudonnut jo lattialle, kun vaimoni asettui Maken päälle hajareisin ja alkoi ohjata kullia sisäänsä. Varovasti hän alkoi laskeutumaan Maken päälle pienen voihkaisun saattelemana.. sitten liike pysähtyi ja ajattelin Maken nyt olevan vaimoni sisässä.
Maken kädet hieroivat vaimoni rintoja, kun tämä aloitti hitaasti nostelemaan itseään kullin päällä. Litinä voimistui ja välillä he ikään kuin pysähtyivät kuuntelemaan oliko minussa elonmerkkejä.

Jalkani alkoi pahasti puutumaan ja siirsinkin sitä hiukan ja samassa vaimoni sujahti makuulle Maken viereen ja taas tuli aivan hiljaista.
Vaimoni otti peiton lattialta ja peitteli heidät. Kääntyi sitten selin Makeen päin ja taas olivat vähänaikaa paikoillaan. Make tuli sitten häneen kiinni ja nosti vaimoni toista jalkaa samalla, kun vaimoni hiukan työnsi pyllyänsä häntä vasten. Ilmeisesti Make oli survaissut kullinsa vaimoni sisään kun vaimoni voihkaisi. Litinä voimistui ja vaimoni alko tosissaan huohottaa, vaikka yrittikin sitä peitellä.
Maken vauhti alkoi kiihtymään ja vaimoni taisi saada, kun painoi päänsä tyynyä vasten ja vaimensi siten huutonsa. Makekin mumisi ja aattelin, että tais pojalta irrota lasti.
Ite olin hetkeä aikaisemmin saanut, kun olin hieroskellut etumustani ja katsellut kuinka vaimoni oli saanut vierasta.

Tilanne alkoi rauhoittumaan ja heidän vessassa käyntien jälkeen talo hiljeni ja kaikki pääsivät vihdoin unten maille.
Aamulla heräsin ensimmäisenä ja painelin oitis suihkuun, kun olo oli lievästi sanottuna epämiellyttävä. Oli krapula, housut aivan mällissä ja sitten meinas iskeä vielä jonkinlainen mustasukkasuuskin. Suihkussa sainkin koottua ajatukset ja unohdin koko mustasukkaisuuden. Suihkusta palatessa oli muutkin heränneet ja tilanne oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja vaimonikin keitteli kahvia meille ja oli niin hyvällä päällä, olihan hän saanut vierasta vai näinköhän vain unta??
2123321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

mielenkiintoista..

Äänestä

MISTÄ TIEDÄT KUN KERTA ET OLLUT PEITON ALLA?

Äänestä

siihen että vaimosi ei ollut ensimmäistä kertaa vieraissa.

Ei se muutoin olis ryhtynyt hommiin, kun kuitenkin olit paikanpäällä.

Äänestä
  • en sitä epäillytkään ja kyllä hän myöhemmin hyvitti tämänkin tapauksen, mutta kirjoitan siitäkin, jos saan lohkastua jostain vähän aikaa...

    Äänestä

  • vilaus kirjoitti:

    en sitä epäillytkään ja kyllä hän myöhemmin hyvitti tämänkin tapauksen, mutta kirjoitan siitäkin, jos saan lohkastua jostain vähän aikaa...

    oksettavaa tollanen runkkailu...pistä vaimo kärsimää!!!!

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    oksettavaa tollanen runkkailu...pistä vaimo kärsimää!!!!

    Ei kaikilla ole vaimo nyrkin ja hellan välissä, niinkuin ehkä sulla.. tulee joskus olemaan, sillä taidat olla siinä iässä, että paskotkin vielä säännöllisesti housuihisi ja ainoa nainen elämässäsi on oma äiti...

    Äänestä

  • vilaus kirjoitti:

    Ei kaikilla ole vaimo nyrkin ja hellan välissä, niinkuin ehkä sulla.. tulee joskus olemaan, sillä taidat olla siinä iässä, että paskotkin vielä säännöllisesti housuihisi ja ainoa nainen elämässäsi on oma äiti...

    Seksichatit ovat täynnä miehiä jotka valittavat, että seksielämä on vaimon kanssa ihan kuollutta ja kyllästyminen on molemminpuolista. Teillä ei näytä siitä olevan pelkoa...
    Odotan mielenkiinnolla jatkoa...=)

    Äänestä

Kerro vain se jatkokin!!

Äänestä
  • ...olkaa hyvät. :)

    Äänestä

oikein hyvä ja kiihottava tarina....

Äänestä

Aika jännä juttu! Kerropa rehellisesti, oliko tuo todella totta? Onko miehellä todella pokkaa katsoa vierestä, kun oma vaimo touhuaa toisen kanssa? Vai....ymmärrän kyllä, että mielikuvituksessa tuollainen ajatus jopa kiehtoisikin. Mutta oikeesti täytyisi olla todella vapaamielinen, ja ehkä ryhmäseksiä harjoittanut, jos tuollaiseen pystyisi.

Joka tapauksessa ERITTÄIN MIELENKIINTOINEN TARINA!!

Äänestä
  • tarinaa on dramatisoitu, mutta....

    Ei se välttämättä tarvi ryhmäseksi henkisyyttä, mutta itsetunto täytyy olla kohdallaan.
    Lihanhimo on helpompi hyväksyä kuin henkinen kiintyminen, vaikka siinä ei olisikaan fyysistä kanssakäymistä vielä sillä hetkellä.

    Äänestä

  • vilaus kirjoitti:

    tarinaa on dramatisoitu, mutta....

    Ei se välttämättä tarvi ryhmäseksi henkisyyttä, mutta itsetunto täytyy olla kohdallaan.
    Lihanhimo on helpompi hyväksyä kuin henkinen kiintyminen, vaikka siinä ei olisikaan fyysistä kanssakäymistä vielä sillä hetkellä.

    Kyllä, itsetunto varmaan täytyy olla kohdallaan....mutta epäilen, että teillä vaimosi kanssa on aikalailla pelkästään seksuaalinen suhde, koska intiimisuhde toisen kanssa mielestäni on kuitenkin niin syvää, että oman puolison näkeminen vielä siinä touhussa voi rikkoa todella, siinähän antautuu täysin toiselle.....ja ihminenhän on kokonaisuus!! Mun mielestä henkisessä ystävyydessä ei vielä ole koettu sitä "lopullista" yhteyttä kuitenkaan.

    Äänestä

  • pilke..... kirjoitti:

    Ei ne asiat ihan sillaikaan ole.
    Seksuaalisuus on suuri osa elämäämme, mutta ei ehkä tärkein eikä suhde perustu sen ympärille.

    Väitetään yleensä, että jos ei ole mustasukkainen, niin ei voi välittää toisesta tai sitten on kylmä, mutta koen sen, että kun välittää tarpeeksi ja luottaa toiseen, niin ei silloinkaan tarvi olla mustasukkainen toisen tekemisistä, vaikka ne olisivatkin seksiin liittyviä. (yksilöllistä)
    Eli voin rakastaa vaimoani ja silti antaa hänelle tilaa elää, niinkuin hänkin antaa minulle.

    Silloin tulee mustasukkaisuus esille, kun pelkää menettävänsä toisen... toisen jota rakastaa, mutta jota ei ole koskaan omistanut(ei toista ihmistä voi omistaa.. orjat on erikseen).
    Toisin sanoen niinkauan, kun toiminta on lihallista ja ei ole joka päiväistä, niin se on sulatettavissa.

    Monet ovat mustasukkaisia, vaikka eivät edes rakasta vaimoaan, mutta luulevat omistavansa hänet eli silloin he vain pelkäävät menettävänsä jotain ns. heille kuuluvaa.

    "Lopullinen" yhteys... luulempa, että se on saavutettu ja menty vähän ohikin tosin "lopullisen" yhteyden voi "kirjaimellisesti" käsittää sitenkin, että makaa kirkkomaalla vaimon kans vierekkäin kasa multaa päällä.. no, tuskin sitä tarkoitit. ;)

    Näkökantoja on tietysti monia, mutta tämä on vain minun näkemys asiasta.

    Ei minunkaan mielestä seksuaalisuus ole tärkein asia parisuhteessa, mutta liittyy todella vahvasti parisuhteeseen. Jos seksisuhde on kuollutta, siitä suhteesta on silloin aika iso pala pois.

    Uskon sen, että olette kokeneet sen "lopullisen yhteyden" siis tarkoitin sitä mikä kuuluu kokonaisesti parisuhteeseen. Ja mielestäni seksuaalisuhde henkinen ystävyys = "se lopullinen" eli se mihin erisukupuolet voivat yhdistyä.

    Mistä muuten tiedät, ettei vaimosi kiinny johonkin "vieraaseen" ja harrasta seksiä jonkun saman kanssa useinkin? Tottakai nämä ovat yksilöllisiä tuntemuksia. Mutta varmaan sinun tapauksessasi todella harvinaista sallimusta.

    Äänestä

  • pilke kirjoitti:

    Vaikea sitä on tälläi sanoa mistä sen sitten tietää onko vaimoni kiintynyt johonkin toiseen. Sinänsä asioita mitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta mitkä vaistoaa toisen käyttäytymisestä yms.

    Eikä tämä kaikki ole mitään joka viikkoista leikkiä vaan aina silloin tällöin tapahtuvaa 'irrottelua' ja nuo tarinat jonka kirjoitin ovat sieltä rankimmasta päästä.

    oli vaihtaa mielipiteitä kanssasi jokatapauksessa, vaikka vähän erimieltä olemmekin.

    Hyvää ja mielenkiintoista jatkoa Sun ja teidän parisuhteellenne!!

    sellanen juttu vielä, että oletkos itse ollut vieraissa vaimosi siitä tietäessä (tai tietämättä)? Uskallatko kertoa?

    Äänestä

  • pilke... kirjoitti:

    sellanen juttu vielä, että oletkos itse ollut vieraissa vaimosi siitä tietäessä (tai tietämättä)? Uskallatko kertoa?

    Juu.. kirjotin siitäkin. Se on otsikolla "vaimon 'hyvitys'" mikä löytyy tuolta otsikoista.
    :o)

    Hyviä jatkoja sullekin ja antoisaa joulua!!

    Äänestä

Ei minunkaan mielestä seksuaalisuus ole tärkein asia parisuhteessa, mutta liittyy todella vahvasti parisuhteeseen. Jos seksisuhde on kuollutta, siitä suhteesta on silloin aika iso pala pois.

Uskon sen, että olette kokeneet sen "lopullisen yhteyden" siis tarkoitin sitä mikä kuuluu kokonaisesti parisuhteeseen. Ja mielestäni seksuaalisuhde henkinen ystävyys = "se lopullinen" eli se mihin erisukupuolet voivat yhdistyä.

Mistä muuten tiedät, ettei vaimosi kiinny johonkin "vieraaseen" ja harrasta seksiä jonkun saman kanssa useinkin? Tottakai nämä ovat yksilöllisiä tuntemuksia. Mutta varmaan sinun tapauksessasi todella harvinaista sallimusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vilaus kirjoitti:

Asuimme vaimoni kanssa omakotitalossa ja remontoimme samalla alakertaa. Kyseisenä viikonloppuna olin saanut kaverini Maken auttamaan mua paneleiden laittamisessa. Siinä sitten kaljottelimme tietysti töitä tehden ja vaimoni oli laittanut saunan lämpiämään alku illasta. Meillä oli pahasti hommat vielä kesken, kun vaimoni tuli ilmoittamaan, että saunaan voisi jo mennä.
Sanoin, että menis hän vaan eka, kun meillä menee töiden kans vielä jonkin aikaa.

Saimme vihdoin työt tehtyä ja lähdimme saunalle missä vaimoni oli jo kuivailemassa itseään ja poispäin tulossa. Riisuimme siinä Maken kans ja vaimoni rupesi pukemaan. Huomasin kuinka vaimoni katseli mielenkiinnolla Maken riisuutumistaan, ja varsinkin hänen poikkeuksellisen isoa miehuuttaan, mutta en siitä välittänyt asiasta sen kummemin.

Menimme löylyihin ja puhuimme remonttiin liittyvistä asioista. Sovimme, että Make auttaisi vielä huomennakin ja voisi jäädä yöksi meidän sohvalle. Tilaa ei paljoa ollut, koska alakerta oli remontissa ja kaikki huonekalut oli viety yläkertaan jossa oli vain vanha keittiö ja iso makuuhuone.

Olimme saunassa varmaan ainakin tunnin verran ja päätimme lähteä pikkuhiljaa vähän korttia pelaamaan. Puimme ja lähdimme yläkertaan missä vaimoni oli katselemassa telkkaa ja selitin hänelle, että Make jää sohvallemme yöksi ja jatkamme remonttia aamulla. Vaimolleni asia sopi ja niin kaivoinkin kaapista pullon alkon tuotetta ja lasit kaapista sekä kortit lipaston laatikosta.
Pelailimme useita tunteja ja pullokin siinä tyhjeni ja toinenkin tuli korkattua.
Make tuumas jossain välissä, että lähtee käymään ulkona tupakalla ja vaimoni oli samaa mieltä ja lähtikin mukaan. Minä jäin yksin sohvalle istuskelemaan. Rankka työviikko rupes vaatimaan veroonsa ja heitinkin siihen pitkälleni ja nukahdin.

Olin nukkunut ilmeisesti melko sikeesti, koska en ollut heräännyt, vaikka vaimoni ja make olivat tulleet takaisin. He eivät huomanneet minun heräämistä koska katselivat jotain elokuvaa telkasta. Mietin siinä, että mitähän olisi tapahtunut, jos olisin nukkunut aamuun asti.
No, hetken mietittyäni päätin kokeilla, että mitähän tapahtuis ja päätin olla ”heräämätä”, vaikka yrittäisivät herätellä. Olin nukkunut varmaan parituntia sillä elokuva oli jo loppusuoralla.
Elokuvan loputtua vaimoni ja Make menivät vielä ulos tupakalle ja kerkisin siinä välissä käydä kusella ja äkkia takaisin sohvalle maate. Heidän tullessa ulkoa olin samassa asennossa missä aikaisemminkin ja vaimoni alkoi varovasti herätteleen. Jonkin aikaa heräteltyään mua hän sitten sanoi, että tais työuupumus ja viina viedä miehestä voiton. Ja tuumas vielä Makelle, että nyt sun täytyy nukkua tuolla ton äijän puolella, johon make vastasi, että kyllä se hälle sopii.

Oli kesäyö ja melko valoisaa joten kun hiukan raotin silmiäni, niin näin etteivät ainakaan ihan alastomaks itseään riisuneet ja parisängyn omille puolille asettuivat, mutta tosin saman ison peiton alle kuitenkin.
Jonkin aikaa meni ja aattelin heidän jo nukahtaneen ja meinasin itekin nukahtaa, kun vaimoni kysäsi Makelta, että nukutko johon Make sanoi ettei nuku, kun uni ei oikein tuu ja vaimoni sanoi samaa.

He juttelivat kuiskaten ja keskustelivat niitä näitä. Pikkuhiljaa jutut kääntyivät seksin puolelle ja minä kuuntelin korvat höröllään. Meinasin parikertaa möläyttää jotain sekaankin, mutta sain hillittyä itseni.
Sitten Make alkoi kehumaan vaimoni rintoja ja kysyikin voisiko vähän kokeilla. Vaimoni katsoi mua kohti, ja totes mun nukkuvan, niinpä sanoi, että jos ny vähän, mut vain vähän.
Näin kuinka Maken käsi siirtyi peiton alla vaimoni rinnalle ja alkoi puristelemaan sitä kevyesti. No, no sanoi vaimoni, kun Make meinas innostua ja Maken käsi pysähtyikin ja jäi rinnalle. Juttelu jatkui ja hiukan myöhemmin vaimoni sanoi, että ny olis hänen vuoro vähän kokeilla.
Hän siirtyi ihan Maken kylkeen kiinni kurkotti kädellään Maken jalkoväliä. Oho, onpas tää paksu ja ihan kovakin.. nam… kuiskas vaimoni.
Mua alkoi hiukan jo hirvittää, että olin alkanut tähän, mutta päätin kärsiä tuli mitä tuli.
Peitto kohoili Maken jalkovälin kohdalla, kun vaimoni käsi oli siellä touhussa.
Make kääntyi kyljelleen ja alkoi taas puristeleen vaimoni rintoja. Hiljalleen näin hänen käden liukuvan alaspäin kohti vaimoni pikkareita ja pysähtyi pillun kohdalle.
Peitto oli yhä heidän päällään ja Maken käsi teki pientä hierovaa liikettä vaimoni pillun päällä. Vaimollani oli jalat yhdessä, mutta nyt hän hiukan raotti niitä. Make jatkoi hieromistaan ja vaimoni alkoi hiukan huohottamaan. Maken käsi painui hiukan syvemmälle jalkoväliin ja hän sanoi vaimolleni, että oletpas sä märkä, ihan tuntee pikkareiden läpi. Mitäs jos ottaisit ne pois? Vaimoni nosti taas päätään ja katsoi että vieläkö nukun ja huusi hiljaa mua. En reagoinut mitenkään vaan jatkoin tuhisemistani.
Kuulin kun vaimoni sanoi ettei ole vaaraa, että ukko heräis, sillä aina se nukkuu kuin tukki.
Hän riisui pikkarit ja jäi selälleen makaamaan Maken viereen ja odotteli vielä hiljaa olinko reagoinut mitenkään hänen liikkeisiinsä.
Sitten hän sanoi Makelle etteikö hän meinaa ollenkaan ottaa housujaan pois. Make ei kauaa aikaillut, kun housut oli pois ja tuli hetkeks taas hiljaista. Maken käsi siirtyi vaimoni rinnoille ja alkoi niitä puristelemaan samalla, kun vaimoni käsi ilmeisesti löysi Maken kullin, kun sanoi, että eihän tää muhun mahdu.
Make siirsi kätensä vaimoni pillulle ja alkoi hieromaan sitä. Vaimoni jalat levisivät ja toinen jalka tuli esiin peiton alta. Maken käden liikkeet näkyivät selvästi peiton liikkeistä ja välillä hiljaisuuden rikkoi lievä litinä ja hiljainen huohotus.

Tunsin, että kaluni oli aivan kovana housuissani, mutta en uskaltanut liikahtaa ja korjata sen asentoa. Farkut olivat hiukan käyneet ahtaaksi. Onneksi vaimoni oli laittanut minulle peiton ennen ”nukkumaan” menoaan etten ihan paljastuisi.

Vaimoni kääntyi kyljelleen selkä minuun päin ja alkoi runkkaamaan Maken kullia. Peitto luiskahti kokonaan hänen päältään ja huomasin kuinka hänen sisäreitensä kiiltelivät. Nyt minun oli pakko hiljaa alkaa liu’uttamaan toista kättäni omalle etumukselleni, mikä olikin ihan pullollaan.

Tuntui kuin minut olisi unohdettu täysin sillä vaimoni siirsi peittoa syrjään ja otti selällään makaavan Maken paksun kullin suuhunsa ja alkoi imeä sitä. Kauaa hän ei sitä imenyt kun hän sanoi Makelle, että nyt haluaa sen sisäänsä. Peitto oli pudonnut jo lattialle, kun vaimoni asettui Maken päälle hajareisin ja alkoi ohjata kullia sisäänsä. Varovasti hän alkoi laskeutumaan Maken päälle pienen voihkaisun saattelemana.. sitten liike pysähtyi ja ajattelin Maken nyt olevan vaimoni sisässä.
Maken kädet hieroivat vaimoni rintoja, kun tämä aloitti hitaasti nostelemaan itseään kullin päällä. Litinä voimistui ja välillä he ikään kuin pysähtyivät kuuntelemaan oliko minussa elonmerkkejä.

Jalkani alkoi pahasti puutumaan ja siirsinkin sitä hiukan ja samassa vaimoni sujahti makuulle Maken viereen ja taas tuli aivan hiljaista.
Vaimoni otti peiton lattialta ja peitteli heidät. Kääntyi sitten selin Makeen päin ja taas olivat vähänaikaa paikoillaan. Make tuli sitten häneen kiinni ja nosti vaimoni toista jalkaa samalla, kun vaimoni hiukan työnsi pyllyänsä häntä vasten. Ilmeisesti Make oli survaissut kullinsa vaimoni sisään kun vaimoni voihkaisi. Litinä voimistui ja vaimoni alko tosissaan huohottaa, vaikka yrittikin sitä peitellä.
Maken vauhti alkoi kiihtymään ja vaimoni taisi saada, kun painoi päänsä tyynyä vasten ja vaimensi siten huutonsa. Makekin mumisi ja aattelin, että tais pojalta irrota lasti.
Ite olin hetkeä aikaisemmin saanut, kun olin hieroskellut etumustani ja katsellut kuinka vaimoni oli saanut vierasta.

Tilanne alkoi rauhoittumaan ja heidän vessassa käyntien jälkeen talo hiljeni ja kaikki pääsivät vihdoin unten maille.
Aamulla heräsin ensimmäisenä ja painelin oitis suihkuun, kun olo oli lievästi sanottuna epämiellyttävä. Oli krapula, housut aivan mällissä ja sitten meinas iskeä vielä jonkinlainen mustasukkasuuskin. Suihkussa sainkin koottua ajatukset ja unohdin koko mustasukkaisuuden. Suihkusta palatessa oli muutkin heränneet ja tilanne oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja vaimonikin keitteli kahvia meille ja oli niin hyvällä päällä, olihan hän saanut vierasta vai näinköhän vain unta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu