arvostelkaa! siis jos joku vaan jaksaa lukee... XD
Salamanisku valaisi hetkeksi linnakkeen, jota Lee tuijotti. Hän seisoi kalliolla, joka si-jaitsi linnakkeesta itään. Tuuli ja sade piiskasivat hänen komeita kasvojaan, joille oli kuitenkin tällä hetkellä piirtynyt kylmä raivo. Jossain tuon linnakkeen sisällä oli hänen vanhin vihollisensa. Vihollinen, joka oli vältellyt häntä jo vuosien ajan. Tänä yönä kaikki tulisi muuttumaan. Lee tarttui kaulastaan riippuvaan, kultaiseen ketjuun ja pu-risti kätensä nyrkkiin.
Viisi vuotta sitten Leen viholliset olivat tappaneet hänen vaimonsa. Tuon kaamean teon takia Lee seisoi nyt kalliolla, alle vakomitan päässä linnakkeesta. Joissain linnak-keen ikkunoissa näkyi vielä heikkoa valoa. Jossain tuolla oli Tokugawa Yoshinobu, shogun, joka oli sortanut Leetä ja hänen ystäviään liian kauan. He, roninit, olivat vas-tanneet Tokugawan hyökkäyksiin tuhoamalla samuraiden leirejä. Äkkiä Lee kuuli ta-kaansa äänen:
"Olemme valmiina, Lee", sanoi syvä ja rauhallinen ääni.
Lee kääntyi. Hänen taakseen oli saapunut kymmenen hänen ystäväänsä. Rivin ensim-mäisenä seisoi Leen luotetuin soturi ja ystävä, Lei Fao Shang.
"Hyvä", Lee vastasi synkästi. "Mennään", hän jatkoi ja puki tumman kaavun ylleen ennen kuin alkoi laskeutua jyrkkää rinnettä alaspäin.
Rinteestä kasvavat pensaat antoivat heille sen verran suojaa, etteivät he tarvinneet metsänvärisiä asuja, joita roninit normaalisti käyttivät. Lee johti joukkoa hiljaisena, muut seurasivat tiiviisti hänen perässään.
Hetken kuluttua he olivat saapuneet linnakkeen näkösuojana toimivan puuston taakse. Lee tunkeutui puiden läpi ja alkoi hitaasti lähestyä linnaketta, kunnes oli enää neljän-nesvakomitan päässä siitä. Hän viittasi ystäviään tulemaan perässään.
"Jouset valmiiksi", hän kuiskasi kun he olivat saapuneet hänen vierelleen. Linnakkeen itäisintä sivua vartioi seitsemän samuraita, jotka seisoivat liikkumatta.
'Hyvä', Lee ajatteli. 'Nyt he ovat helppo maali'
Ja enää mitään ajattelematta hän antoi miehilleen käskyn:
"Nyt"
Seitsemän jousta helähti hänen vierellään ja äkkiä samurait kaatuivat kuin vahingoit-tumattomina. Leen miehet riemuitsivat hiljaa, mutta Lee itse oli vaiti. Nyt hän oli jo niin lähellä, lähempänä kuin koskaan ennen. Pian hän kohtaisi shogunin, joka oli väl-tellyt heidän kahden välistä taistelua jo kauan.
"On aika", Lee sanoi ja juoksi kohti linnaketta. Hänen miehensä seurasivat hänen pe-rässään.
Lee pysähtyi vasta linnakkeen kiviseinän vierellä. Hän katsoi maassa makaavia ruu-miita. Yksi kuolleista samuraista oli jo ehtinyt viedä varoitustorven huulilleen puhal-taakseen varoituksen. Leen sydäntä kouristi, kun hän ajattelikin mitä olisi voinut ta-pahtua, jos samurai olisi ehtinyt puhaltaa torveensa. Hän kuitenkin karisti ajatuksen äkkiä mielestään. Nyt ei ollut aika murehtia, tärkeämpää oli keksiä keino päästä sisään.
"Lee...", kuului ääni hänen selkänsä takaa.
Lee kääntyi.
"Niin, Lei Fao?"
"Ikkuna", Lei Fao vastasi ja osoitti neljä kyynärää heidän yläpuolelleen.
Ja toden totta, korkealle oli kiviseinään puhkaistu pieni ikkuna, kuitenkin niin suuri, että siitä mahtui mies sisään. Lee hymyili.
"Menen sisään ja etsin hänet", Lee sanoi ja kääntyi tovereihinsa päin. "Älkää tulko si-sään, jollen anna selvää merkkiä, ymmärrättekö?"
Lei Fao ja muut nyökkäsivät. Yksi heistä meni kontalleen maahan ja Lei Fao nousi seisomaan hänen selkäänsä. Lee nousi Lei Faon vierelle ja kiipesi varovaisesti hänen harteilleen, jotta yltäisi nousemaan ikkunaan. Lee tarttui ikkunan reunaan ja kiskoi it-sensä ylös. Hän huiskautti tovereilleen kättään ennen kuin katosi pimeään käytävään.
Lee kulki hitaasti ja äänettömästi käytävillä. Seinillä palavat soihdut toivat aavemaista valoa linnakkeeseen. Hetken harhailtuaan Lee löysi kierreportaat, jotka johtivat lin-nakkeen korkeimpaan torniin. Hän alkoi nousta niitä varoen, koskaan ei voinut tietää mitä tulisi vastaan. Mutta portaat olivat täysin autiot. Koko linnake alkoi jo vaikuttaa hylätyltä, kunnes Lee kuuli läheltä kahden miehen äänet. Äkkiä hän kuuli myös aske-lia, jotka kuuluivat portaiden yläpäästä. Lee pysähtyi kuulostelemaan ääniä.
"Kyllä, aivan niin shogun sanoi, mutta...", toinen ääni mumisi.
"Sietäisit hävetä!", kuului toinen, teräksinen miehen ääni. "Hän antoi selvät ohjeet, mikset totellut?"
Puhuja oli selvästikin raivoissaan. Toinen miehistä, ensinnä puhunut kuulosti säikäh-täneeltä puhuessaan jälleen:
"Olen pahoillani, herra... Luulin seitsemän miehen riittävän itäisen sivun vartioon..."
Miesten puhuessa Lee oli hiipinyt varovasti useita askelmia ylemmäs. Hetken oli hil-jaista ennen kuin komenteleva mies jatkoi puhettaan:
"Olet tehnyt pahan virheen, Yuki... Tästä et rangaistuksetta selviä", mies sanoi.
Lee kuuli äkkiä terävän helähdyksen ja selvästi miekan iskun. Kuului vaimeaa voih-kintaa ja pauketta, joka lähestyi Leetä. Hän paljasti miekkansa, mutta näki vain ruu-miin, joka valahti hänen jalkoihinsa. Samurain kurkku oli sivallettu auki. Lee ei jäänyt tutkimaan kuollutta miestä vaan jatkoi matkaansa niin äänettömästi kuin suinkin pys-tyi.
Pian Lee kuuli jälleen askelia ja äänen, jonka hän oli kuullut hetkeä aiemmin. Mies ju-pisi raivoissaan:
"Mokomakin... Ensimmäisen joukkueen komentaja, kattia kanssa! Shogunille täytyy kertoa..."
Lee hiipi suoraan yläpuolellaan sijaitsevalle tasanteelle, josta lähti käytävä sekä va-semmalle että oikealle. Lee nousi tasanteelle ja kurkisti vasemmanpuoleiselle käytä-välle, joka oli kuitenkin typötyhjä. Ainoat merkit jonkinlaisesta elämästä olivat seinil-lä riippuvat soihdut ja käytävän vastakkaista päätä vasten nojaava miekka. Lee siirtyi hitaasti oikeanpuoleiselle kulmalle ja loi silmäyksen käytävälle. Hän ehti juuri ja juuri nähdä pitkän hahmon astuvan käytävän päässä olevasta suuresta puuovesta sisään viit-ta hulmuten.
Lee tajusi heti, mitä ja kuka oven takana olisi.
'Tokugawa', hän ajatteli salamannopeasti ja veti miekkansa kaavun alta esiin.
Raivo sai Leen valtaansa. Hän oli lähempänä kuin koskaan. Niin lähellä, mutta kuiten-kin niin kaukana. Olisi tyhmää rynnätä ovesta sisään ja yrittää surmata Tokugawa vä-littömästi. Sitä paitsi tällä olisi ainakin yksi samurai, jollei useampiakin, tukenaan. Vaikka Lee tiesikin omat taitonsa ja kykynsä, ei hän typerä ollut. Hän tarvitsisi suun-nitelman, jonka avulla hän pääsisi yksin taistelemaan Tokugawaa vastaan. Hetken pohdittuaan Lee sai idean. Erittäin loistavan idean sitä paitsi.
Lee työnsi miekkansa takaisin huotraan ja laittoi hupun päähänsä niin, että se varjosti hänen kasvonsa. Tämän jälkeen hän koputti oveen.
Ovet avautuivat välittömästi ja Lee näki edessään kaksi samuraita.
"Hyvää iltaa", Lee sanoi rauhallisesti. "Tulin tapaamaan shogunia."
Samurait tutkivat häntä hetken epäilevän näköisinä, mutta tekivät sitten tietä niin, että Lee pääsi kulkemaan heidän välistään saliin.
Sali oli suuri, neliön muotoinen ja kattoa kannatteli kuusi jykevää pilaria. Lee silmäili ympärilleen ja yllättyi nähdessään, ettei salissa ollut hänen lisäkseen kuin neljä ihmis-tä. Ovia vartioivat kaksi samuraita, aiemmin sisään tullut mies, ja Tokugawa Yoshino-bu. Shogun istui salin perällä, pienelle korokkeelle asetetulla puutuolilla. Kun Lee oli viiden kyynärän päässä korokkeesta, hän pysähtyi, ja kumarsi syvään. Kun hän kohotti katseensa, Tokugawa oli noussut seisomaan.
Lee tuijotti nyt kasvoihin miestä, jota hän vihasi silmittömästi. Shogun oli pitkä ja lai-ha mies, jolla oli kalpeat kasvot. Kasvoista erottuivat harmaat silmät, joiden katse oli rävähtämätön ja jäätävän näköinen. Yllään hänellä oli ruskea, hopealla kirjottu nahka-liivi ja samaa kaavaa noudattavat housut. Hänen mustat nahkasaappaansa heijastivat heikosti monien soihtujen loimua. Hän oli pukeutunut myös samanväriseen kaapuun ja viittaan kuin Lee. Hän otti hitaasti askeleen Leetä kohti. Kun hän puhui, hänen ää-nensä oli kylmä ja hiljainen.
"Kuka olet ja mitä tahdot?"
Lee hengitti syvään ennen kuin alkoi puhua.
"Nimelläni ei ole väliä. Olen tullut tuomaan tietoja, jotka katsoin tärkeiksi."
Shogun silmäili häntä hetken ajan kulmat kurtussa, kunnes jatkoi:
"Mitä tietoja? Mihin ne liittyvät?"
"Ne liittyvät...", Lee aloitti ja lähestyi Tokugawaa. "ronineihin", hän sanoi viimeisen sanan kuiskaten.
Lee oli arvannut Tokugawan reaktion. Tämä kurtisti kulmiaan entistäkin enemmän ja näytti siltä, ettei tiennyt mitä sanoa.
"Ole hyvä ja jatka", hän sanoi hivenen tärisevällä äänellä.
Lee vilkaisi ovia vartioivia samuraita ja miestä Tokugawan takana.
"Itse asiassa... Tahtoisin puhua kahden kesken, jos sopii", hän sanoi epäröiden ja ku-marsi hieman. "Mutta vain, jos teille sopii", Lee jatkoi katsoen Tokugawaa silmiin.
Tokugawa näytti hetken ajan siltä, kuin olisi ajatellut kiivaasti ja hänen ilmeensä oli kireä.
"Hyvä on", hän sanoi ja viittasi takanaan seisovan miehen luokseen. "Partioikaa käytä-villä alemmissa kerroksissa", hän sihahti miehelle, joka nyökkäsi ja poistui oven varti-joiden kanssa salista. Oven sulkeuduttua Tokugawa nyökkäsi Leelle.
"Olen saanut tietooni, että roninit suunnittelevat vallankaappausta", Lee sanoi hupun varjoista.
Tokugawa kohotti katsoi Leetä hieman epäillen ja kohotti kulmiaan.
"Olen tiennyt tuon jo monta vuotta", hän sanoi. "Kerro lisää."
"He voivat silti hyökätä minä hetkenä hyvänsä", Lee sanoi tajuamatta, että hänen ää-nensä alkoi muuttua kiivaammaksi.
"Tuokaan ei ole mitään uutta!" Tokugawa ärähti. "Tunnen roninien suunnitelmat, tie-dän, että he voivat olla hyökkäysvalmiudessa tälläkin hetkellä!"
"Aivan oikein", Lee sanoi ja hymyili. "He ovat valmiudessa juuri nyt", hän jatkoi ja laski huppunsa.
Tokugawa henkäisi. Lee tiesi shogunin tunnistavan hänet.
"Sinä", Tokugawa sanoi hiljaa ja vei kätensä vaistomaisesti miekan kahvalle.
"Aivan niin", Lee sanoi. "Minä."
Tokugawa mulkoili häntä raivoissaan. Hän oli tietämättään järjestänyt itsensä ansaan. Lee lähestyi häntä. Tokugawa veti miekkansa esiin ja heilutti sitä uhkaavasti.
"Minä varoitan... Yksikin askel niin minä...", Tokugawa ärisi.
"Niin sinä mitä?" Lee kysyi ivallisesti ja heitti kaapunsa salin lattialle.
Samoin teki myös Tokugawa, joka oli alkanut kävellä hitaasti edestakaisin, kadoten välillä pilarin taakse.
Lee veti miekkansa esiin. Hämärässä salissakin se loisti kuin vasta kiillotettuna.
"Olen odottanut tätä", Lee sanoi kuiskaten.
Tokugawan vastaus oli tyyni:
"Harmi, ettei ilo ole molemminpuolinen"
"En odottanutkaan sitä", Lee murahti. "En sen jälkeen, mitä olemme sinulle tehneet... Enkä varsinkaan sen jälkeen, mitä sinä ja sinun isäsi teitte meille."
Lee painotti lauseensa viimeistä sanaa. Tokugawa rypisti otsaansa.
"Kukaan ei pakottanut edeltäjiäsi sotaan Shogun-klaanin kanssa", hän sanoi vihaisesti.
"Eikä kukaan pakottanut sinun klaaniasi valtaamaan meidän alueitamme", Lee heitti vastaan. "Isäni yrittivät vain ottaa omansa takaisin!"
Hänen äänensä kaikui salissa. Leen mielessä pyöri tarina, jonka hänen isänsä oli kerto-nut hänelle, joka taas oli kuullut sen omalta isältään. Tarina oli kulkenut Wangin klaa-nissa isältä pojalle jo yli kolmensadan vuoden ajan.
Aikoinaan, jo 1500-luvulla, Tokugawa-klaanin päämiehet olivat samuraiden avulla vallanneet nykyisten roninien elinalueet Kiinan rannikolta. Sadan vuoden ajan pako-laisten oli täytynyt pysyä kaukana entisiltä kotiseuduiltaan, ennen kuin he uskalsivat käydä hyökkäykseen samuraita vastaan. Tuolloin pakolaisista tuli ronineja, isännättö-miä samuraita, jotka eivät palvelleet muita kuin johtajaansa ja itseään. Leen esi-isä oli roninien ensimmäinen johtaja. Hän tappoi silloisen shogunin tämän jo luovutettua teh-tävänsä pojalleen.
'Pojalleen...', Lee ajatteli kiertäessään tukipilareita.
Vielä joskus tulisi aika, jolloin Leen täytyisi kertoa kaikki tämä hänen ensimmäiselle ja ainoalle pojalleen, Yao Chin Leelle. Yao oli vasta vuoden ikäinen ja Lee oli antanut luotetuimmille ystävilleen tehtäväksi huolehtia hänestä, jos Leelle itselleen sattuisi jo-tain...
Lee repi itsensä itse ajatuksistaan. Nyt hänen täytyi keskittyä tähän viimeiseen kohtaa-miseen hänen ja Tokugawan välillä. Lee kohotti miekkansa.
"Olen pahoillani, Yoshi...", hän sanoi hiljaa ja katsoi silmiin Tokugawaa. "Minä en halunnut tätä."
"Tiedän", Tokugawa sanoi raskaasti. "Syytä äitiä", hän jatkoi ja kohotti myös miek-kansa. "Tiedämme kummatkin, että se on hänen syytään."
"Älä sotke äitiäni tähän!" Lee kohotti ääntään.
"Hän on minunkin äitini", Tokugawa sanoi. "Vaikka hän hylkäsikin isän, on hän..."
"Ole HILJAA!" Lee karjaisi ja heilautti miekkaansa. "Hän hylkäsi isän, siinä olet ai-van oikeassa. Mutta miksi hän vei myös minut. Tahdotko kuulla vastauksen? Äiti ym-märsi kauan ennen muita, että isästä oli tulossa tyranni ja sydämetön..."
"Älä solvaa isää", Tokugawa sanoi kiukuissaan. "Hän ei tehnyt mitään."
"Ei niin, koska ei ehtinyt", Lee vastasi. "Äidin ja minun lähtöni jälkeen hän kuulemma musertui täysin ja kuoli ennen aikojaan, eikö vain? Sinä sen sijaan näytät jatkaneen i-sän viitoittamalla tiellä."
"Et itsekään ole aivan viaton", Tokugawa sylkäisi. Hän ravisti yläruumistaan niin, että nahka liivi valahti hänen yltään salin lattialle. "Hyökkäsit kimppuuni jo vuosia sitten."
"Vasta kun sinä olit tehnyt aloitteen!", Lee huudahti. "Ilman sitä kaikki turhat kuole-mat olisi voitu välttää ja eläisimme paremmassa..."
Mutta Tokugawa alkoi karjua raivoissaan kesken Leen sanojen:
"NIIN ELÄISIMMEKIN ILMAN SINUA JA SAASTAISTA ROSKAJOUKK..."
Lee tunsi raivon kuohahtavan sisällään. Hän huudahti suuttumuksesta ja ryntäsi miek-ka viuhuen veljensä kimppuun.
Heidän miekkansa iskeytyivät kalahtaen vastakkain ja helähtivät terävästi, kun Lee ve-ti miekkansa taaemmas iskeäkseen uudestaan. Lee tajusi äkkiä, mitä hän oli tekemäs-sä. Hän oli sallinut raivon ottaa vallan itsestään ja aloittanut taistelun, jonka hän tiesi johtavan johonkin kaameaan. Enää hän ei voinut perääntyä. Tokugawakin näytti tajun-neen sen, sillä hän ei enää muutaman iskun jälkeen aristellut, vaan alkoi pistää tosis-saan vastaan.
Lee yritti etsiä Tokugawasta heikkouden merkkejä, mutta niitä ei ollut ainakaan vielä näkyvissä. Leellä oli vastassaan taitava soturi, joka ei kaihtanut keinoja voittaakseen.
Taistelun ensimmäiset hetket kuluivat salissa, mutta Lee huomasi pian salin perim-mäisessä nurkassa sijaitsevan oven. Hän loikkasi pari askelta taaemmas ja alkoi pe-rääntyä ovea kohti. Lee ei tiennyt, mitä oven takana tulisi olemaan, mutta hänellä oli vahva aavistus.
Päästyään oven luo, hän asettui selin sitä vasten, ja väänsi vaivihkaa kahvasta. Kun Tokugawa syöksähti häntä kohti, hän väisti oven sivuun. Tokugawa ehti pysähtyä juuri ennen jyrkkiä kierreportaita, mutta kääntyessään saliin päin Leen jalka heilahti häntä kohti. Potkun osuessa shogunin rintaan hän ähkäisi ja kaatui portaikkoon. Lee kuuli hänen valahtavan portaalta portaalle ja säntäsi perään.
Lee astui portaat alas kolme kerrallaan. Hän ei olettanut, että Tokugawa jäisi odottele-maan ja oli oikeassa. Kun hän astui pitkälle ja kapealle käytävälle, shogun oli kadon-nut. Lee tutkaili vähän aikaa kivilattiaa, kunnes huomasi jotain punaista, joka oli tahri-nut harmaan kiven. Hän kumartui ja näki, että tahra oli verta. Tokugawa oli siis jo haavoittanut itseään. Asia oli hyvä Leen kannalta. Hän näki, että veritahrat johtivat ai-na käytävän päässä sijaitsevan pienen oven luokse. Lee pinkaisi juoksuun saavuttaak-seen Tokugawan ennen kuin tämä ehtisi kadota.
Lee avasi varovasti pienen oven. Sen takana oli jälleen kierreportaat, tällä kertaa kui-tenkin ylempiin kerroksiin johtavat. Lee kuuli askelia suoraan yläpuoleltaan astues-saan portaikkoon. Tokugawa ei ollut enää kaukana. Lee nousi portaat huimaa vauhtia. Niiden yläpäästä johti käytävä oikealle ja vasemmalle. Lee päätti kääntyä vasemmalle. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin käännähtää valitsemaansa suuntaan, kun jo tunsi mie-kan repivän hänen nahkasuojuksensa rikki ja sivaltavan pitkän haavan alavatsaan. Lee painoi kätensä haavalle ja kaatui takanaan olevalle käytävälle. Hän näki edessään To-kugawan, joka lähestyi miekka tärisevässä kädessään. Shogunin otsan iho oli nirhau-tunut rikki ja vuosi verta. Lee oletti haavan tulleen hänen pudotessaan portaisiin. To-kugawan kasvoille oli piirtynyt kylmä raivo ja inho. Kun hän puhui, hänen äänensä kuulosti hieman värisevältä.
"Suuri... Lee... Wang...", hän kähisi. Joka sana näytti tuottavan hänelle tuskaa. "Vai pi-täisikö sanoa... pikkuveli...", hän kuiskasi.
"Jos aiot tappaa minut, tee se nyt", Lee sanoi vakaalla äänellä.
"Pelkkä sinun henkesi ei tyydytä minua... Ei lainkaan", Tokugawa sanoi ilkeästi. "Mutta nyt kun olet aseeton... Kyllä, miksikäs ei...", hän jatkoi hiljaa ja kohotti miek-kansa.
Juuri sitä Lee olikin odottanut. Hän syöksähti äkkiä kohti Tokugawaa ja kamppasi hä-net. Shogun kaatui karjaisten. Lee ojensi kättään ja tarttui miekkaansa. Hän nousi vai-voin jaloilleen ja otti vastaan Tokugawan iskun, joka oli musertaa hänet. Ohikiitävän hetken ajan hänen mielessään häilyi kuva Tokugawasta, joka iskee miekan hävinneen Leen kädestä ja sivaltaa tappavan...
"EI! EI TÄNÄÄN!"
Sanat karkasivat Leen suusta äkkiarvaamatta, tippaakaan ajattelematta. Tokugawan is-kun voima hälveni ja oli aivan kuin jokin näkymätön voima olisi uhkunut Leestä. Hän syöksyi kohti Tokugawaa ja jakoi iskuja iskun perään. Vaikka Lee tiesi, että hän vuosi verta, ehkä tappavasti, hän ei tuntenut enää kipua. Hän hyökkäsi entistäkin raivoisam-min Tokugawan kimppuun, joka perääntyi. Lee loi iskujensa lomasta nopean silmäyk-sen veljensä kasvoihin. Pelko oli syöpynyt harmaisiin silmiin, joista oli vielä hetki sit-ten hohkanut voitonriemu.
Lee ajoi Tokugawan takaisin salia kohti. Hän tiesi, että jossain oli linnakkeen kor-keimpiin torneihin johtavat portaat. Nyt kun Lee tunsi jo käytävät jotenkuten, hän ei antanut Tokugawan enää yllättää itseään. Shogun näytti huomanneen tämän, sillä hän näytti nyt jo epävarmalta, melkein kauhistuneelta.
Lyhyen taistelun jälkeen Lee ja Tokugawa saapuivat portaille, jotka johtivat saliin. Shogun iski Leen epätasapainoon ja juoksi portaisiin. Lee seurasi häntä huohottaen, pidellen kättään alavatsan haavan päällä. Verta ei enää vuotanut kovin paljon, mutta Lee tiesi menettäneensä sitä jo aivan liikaa.
Tokugawa potkaisi oven auki ja juoksi saliin. Muutaman juoksuaskeleen otettuaan hän kääntyi ja heilutti miekkaansa. Lee kohotti omaansa, väisti shogunin iskun ja viil-si tämän kylkeen haavan. Tokugawa karjaisi ja horjahti vasten tukipilaria. Lee hymyili vaisusti.
"Aivan niin, se sattuu", hän sanoi hiljaa ja otti askeleen kohti shogunia.
Tokugawa suoristautui kärsivän näköisenä ja kohotti jälleen miekkansa. Lee ei olisi tahtonut myöntää sitä, mutta tuollainen sinnikkyys oli ihailtavaa.
Äkkiä shogun syöksähti häntä kohti raivosta karjuen häntä kohti. Lee torjui hänen is-kunsa ja iski itse hänet lattialle. Shogun nousi kuitenkin taas jaloilleen ja hyökkäsi. Lee kumartui ja kierähti Tokugawan miekan alta oven suuntaan. Shogun oli näköjään päättänyt tappaa hänet hinnalla millä hyvänsä, joten Leen täytyi itse käyttää samaa pe-riaatetta. Hän juoksi ovea kohti, potkaisi sen auki ja säntäsi käytävälle.
Leen henki oli salpautua, kun hän astui käytävälle. Häntä vastassa oli yli kymmenen haarniskoitua samuraita. Äkkiä Lee kuuli takaansa naurahduksen.
"Erinomaista!" Tokugawa riemastui. "Viekää hänet saliin!"
Leen ei auttanut mikään muu kuin pudottaa miekkansa ja antautua samuraille. Hänet raahattiin kovakouraisesti saliin ja sidottiin köysillä lähimpään tukipilariin. Tokugawa tuli myös saliin hetken kuluttua, ylimielinen ilme kasvoillaan.
"Menkää", hän sanoi samuraille ja heilautti kättään käytävän suuntaan.
Tämän tehtyään hän astui Leen eteen ja iski häntä nyrkillä kasvoihin. Lee tunsi hei-kon rusahduksen nenässään ja kuinka kuuma veri purskahti hänen huulilleen. Tokuga-wa toi naamansa muutaman tuuman päähän Leestä. Hän näki selvästi shogunin silmi-en värisevän hieman, kun tämä tuijotti häntä herkeämättä.
"Eipä ollut hääppöinen esitys, Lee", hän sanoi hiljaa, muttei hymyillyt.
Lee irvisti ja sylkäisi Tokugawaa suoraan silmään, jolloin tämä kirosi. Shogun veti miekkansa esiin. Hetken Lee luuli jo viime hetkensä koittaneen, mutta tunsikin vain heikon terän hipaisun Tokugawan viiltäessä hänen köytensä poikki. Lee äimistyi niin, että pystyi vain seisomaan paikoillaan pilaria vasten.
"Miksi teit tuon?" hän kysyi.
Tokugawa mulkoili häntä vähän aikaa, ennen kuin puhui.
"Vaikka esi-isäni ehkä olivatkin raukkoja", hän sanoi hampaitaan kiristellen. "minä en ole."
Sen sanottuaan hän iski miekallaan kohti Leetä, joka syöksähti kohti käytävää. Samu-rait olivat jättäneet hänen miekkansa lattialle ja Lee nappasi sen. Tokugawa loikkasi hänen eteensä ja aloitti voimakkaan hyökkäyksen. Lee perääntyi aina vain syvemmäl-le linnakkeen uumeniin.
Kuinka pitkään Lee olikaan jo ollut linnakkeessa? Oliko jo aamu, milloin hänen mie-hensä odottaisivat häntä takaisin? Lukemattomia kysymyksiä pyöri Leen päässä sa-malla, kun hän puolestaan hyökkäsi. Tokugawa ei osoittanut vieläkään väsymyksen merkkejä, vaikka Lee jakoi iskuja joka puolelta.
Äkkiä Lee huomasi, että he olivat saapuneet siihen mennessä pisimpään ja leveimpään käytävään. Hän näki molemmissa päissä heikkoa valoa ja aavemaista kajoa. Aamu al-koi siis jo sarastaa. Lee johti taistelun kohti oikeanpuoleisen käytävän päätä. Tokuga-wa pani edelleen kovasti vastaan, mutta perääntyminen alkoi näkyä hänessäkin. Sho-gun ei enää jaksanut torjua kaikkia iskuja, vaan joutui väistelemään ja hyppimään vä-hän väliä taaemmas Leen iskujen edestä. Ilme hänen kasvoillaan oli mitään sanoma-ton, eikä hän päästänyt ääntäkään. Hän vain perääntyi kohti ovea selkänsä takana, muttei katsonut taakseen.
Lee ryntäsi äkkiä kohti Tokugawaa, kun tämä ei ollut valmiina. Hän iski shogunia miekkansa ponnella kasvoihin. Shogun huudahti kivusta ja kaatui taaemmas, ulos o-vesta. Lee seurasi Tokugawaa ja huomasi saapuneensa pienelle parvekkeelle, jonka reunat olivat kiveä. Hän myös näki heti, että aamu alkoi jo sarastaa. Taivas linnakkeen yläpuolella oli saanut sinisen kajon, ja ukkospilvet olivat poistuneet.
Tokugawa oli kaatunut kaiteen päälle. Hänen kasvonsa olivat veren peitossa ja silmät tuijottivat verestävinä. Silti, vaikka tämä saattoi olla hänen viimeinen hetkensä, hän ei puhunut vieläkään. Kun Lee kohotti miekan iskuun, hän kuitenkin kierähti ketterästi pois alta ja säntäsi kapeille kiviportaille, joita Lee ei ollut huomannut. Portaat kiersi-vät linnakkeen ulkoseinän vierellä kohti koko rakennuksen korkeinta tornia. Lee juok-si Tokugawan perään varovaisesti, sillä portaat olivat vain hieman yli kyynärän leveät, ja maahan oli matkaa tornin huipulta jopa kuusikymmentä kyynärää. Lee kuuli raskas-ta puuskutusta hieman edeltään. Tokugawa ei ollut siis enää parhaassa mahdollisessa kunnossa, taistelu oli vaatinut veronsa. Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan kuluttua Tokugawa ja Lee saavuttivat portaiden viimeiset askelmat, joiden loputtua edessä oli suuri ja laakea kivitasanne. Halkaisijaa tasanteella oli Leen arvion mukaan hieman yli kaksikymmentä kyynärää. Tasanteen reunat salpasi parin kyynärän korkuinen, kivestä hakattu kaide.
Tokugawa pysähtyi vasta tasanteen vastakkaisella reunalla ja nojasi raskaasti kaitee-seen. Lee jäi seisomaan viimeiselle portaalle.
"Nyt et voi enää paeta minua", Lee sanoi hiljaa. "On tullut aika selvittää välimme lo-pullisesti."
"Siltä näyttää", Tokugawa murahti ja paljasti miekkansa. Hän kääntyi Leetä kohti.
Lee huokaisi ja puristi miekkansa kahvaa.
"Olkoon siis niin", hän sanoi, nyökkäsi itsekseen ja sulki silmänsä.
Aamuauringon ensimmäinen valonsäde heijastui tasanteelle juuri, kun kaksi miekkaa iskeytyi yhteen. Veljesten viimeinen taistelu raivosi hetken, kunnes Lee sai yliotteen Tokugawasta. Hän tarrasi shogunin miekkakäden ranteeseen ja tönäisi tämän kaidetta vasten. Leen isku kilpistyi kuitenkin jälleen Tokugawan miekkaan. Shogun hyppäsi kohti tasanteen keskustaa. Leen rynnätessä uuteen hyökkäykseen heidän väliinsä il-maantui portaikosta mies. Sama mies, joka oli aiemmin murhannut Yuki-nimisen sa-murain. Nyt Lee tunnisti miehen Tokugawan airueksi ja toiseksi ylipäälliköksi. Mie-hen nimi oli Wu Lei Shang. Hän oli taitava miekkamies ja taistelija, joka oli surman-nut myös monta roninia. Lee tunsi raivon kuohahtavan taas sisällään. Se sai hänet val-taansa niin, että hän hyökkäsi kahden miehen kimppuun vain yhdellä miekalla aseis-tautuneena.
Tokugawa ja Shang eivät mahtaneet mitään Leen hyökkäyksen edessä. Nyt Tokugawa ymmärsi, miksi nimi 'Wang' herätti hänen joukoissaan pelkoa. Roninin taistelutaidot olivat normaaliin samuraihin verrattuna ylivertaiset, eivätkä edes he, armeijan kaksi y-lintä henkilöä pystyneet kukistamaan Leetä.
Äkkiä Tokugawa tunsi, kuinka hänen miekkansa kiepsahti omia aikojaan kohti tasan-teen kivistä pintaa. Seuraava asia minkä hän tajusi, oli kuinka voimakas potku iski hä-net kaidetta päin. Hän oli pudota kaiteen yli, mutta sai juuri ja juuri otteen ulkonevasta kivestä.
Kiivettyään takaisin tasanteelle hän näki Leen iskevän miekan Shangin kädes-tä ja potkaisevan tämänkin kohti kaidetta. Shang lennähti kaiteen päälle, yritti tarrau-tua turhaan kiveen ja putosi tyhjyyteen. Tokugawa kuuli kaamean huudon, kunnes se yhtäkkiä lakkasi. Hän ymmärsi heti, mitä oli tapahtunut. Shang oli kuollut, hänen hyvä ystävänsä ja neuvonantajansa oli poissa. Tokugawa tunsi kyyneleen tippuvan poskel-leen, mutta hän pyyhkäisi sen pois ja syöksyi Leetä kohti. Hän heilautti miekkaansa, mutta Lee torjui iskun ja tyrkkäsi hänet jälleen kaiteen päälle. Nyt Tokugawa ei ehti-nyt pois iskun edestä, vaan tunsi kylmän metallin viiltävän vasenta käsivarttaan. Hän huudahti ja kierähti tasanteen pinnalle. Hän kohottautui hitaasti jaloilleen ja katsoi Leetä. Tämän kasvot olivat ilmeettömät, mutta silmissä paloi raivo. Tokugawa liikkui kauemmas Leestä, joka jäi nojaamaan kaiteeseen. Hän pysähtyi vasta, kunnes portaat jäivät heidän väliinsä.
Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan, kunnes äkkiä portaista kuului ääniä. Lee vil-kaisi kaiteen yli ja näki yli kymmenen samurain juoksevan portaita ylös.
"EI!" hän karjahti ja loikkasi portaiden yli Tokugawan kimppuun.
Shogun ehti vain hieman kohottaa miekkaansa, ennen kuin Lee oli jo hänen kimpus-saan. Lee iski Tokugawan miekkaa valtavalla voimalla ja shogunin ote kahvasta kir-posi. Lee sivalsi sulavan iskun kohti häntä. Miekka repi rikki Tokugawan nahkasuo-jukset, eikä tämä voinut sulkea pois tuskallista karjaisua. Enempää vahinkoa Lee ei kuitenkaan ehtinyt shogunille aiheuttaa, sillä useat kädet tarrasivat häneen ja kiskoivat hänet taaemmas.
Muutama samurai riensi Tokugawan vierelle ja auttoi hänet seisomaan. Shogun huo-hotti ja nosti kätensä vuotavan haavan päältä. Hän lähestyi hitaasti Leetä, jota samu-rait pitivät tiukassa otteessa.
"Kuinkas sattuikaan...", Tokugawa ärisi ja vei miekkansa Leen leuan alle.
"Et ole vielä voittanut...", Lee kuiskasi. "En ole viimeinen ronin."
Tokugawa hymähti.
"Et niin...", hän sanoi. "Mutta olet heidän johtajansa. Vai pitäisikö sanoa...olit."
Lee nauroi, mutta puhui synkällä äänellä:
"Me kaksi emme ole sukumme viimeiset. Etkö ole kuullut Yao Wangista?"
Tokugawan ilme muuttui hetkessä.
"Mitä...sinä...sanoit?"
"Yao Wang", Lee sihahti. "Hän on poikani."
"Sinulla ei ole poikaa", Tokugawa murahti välittömästi.
"Kyllä vain on", Lee sanoi. "Odota vain, joskus, vuosien kuluttua hän..."
"Hän mitä!?"
Lee oli hetken ajan hiljaa.
"Hän kerää roninit uuteen nousuun...ja syöksee sinut alas vallasta."
"Ei...", Tokugawa kähähti ja hoippui hieman. "EI!"
Shogun syöksähti kohti Leetä ja upotti miekkansa roninin rintaan. Leen silmät laajeni-vat järkytyksestä ja Tokugawan kiskaistessa miekkansa irti, hän kaatui tasanteelle.
Lyhyen hetken ajan he katsoivat toisiaan silmiin.
"Vielä jonain päivänä...", Lee kärisi.
Hänen silmänsä sulkeutuivat hitaasti ja päänsä retkahti tasanteen pintaan. Hän henkäi-si vielä viimeisen kerran heikosti, ja jätti elämän.
Tokugawa tunsi oudon tyhjyyden sisällään. Lee oli kuollut. Hän oli poissa. Shogun viittasi miehiään poistumaan. Itse hän jäi Leen ruumiin vierelle ja puristi kätensä nyrkkiin. Hänen poikansa oli siis elossa. Jos näin todella oli, Tokugawa ajatteli, tuo poika tulisi olemaan vaarallinen. Mutta ei vielä moneen vuoteen.
Oli jo keskipäivä, kun Tokugawa poistui tasanteelta. Hän jätti jälkeensä mahtavimmman soturin, joka koskaan oli maan päällä kulkenut.
Salamanisku valaisi hetkeksi linnakkeen, jota Lee tuijotti. Hän seisoi kalliolla, joka si-jaitsi linnakkeesta itään. Tuuli ja sade piiskasivat hänen komeita kasvojaan, joille oli kuitenkin tällä hetkellä piirtynyt kylmä raivo. Jossain tuon linnakkeen sisällä oli hänen vanhin vihollisensa. Vihollinen, joka oli vältellyt häntä jo vuosien ajan. Tänä yönä kaikki tulisi muuttumaan. Lee tarttui kaulastaan riippuvaan, kultaiseen ketjuun ja pu-risti kätensä nyrkkiin.
Viisi vuotta sitten Leen viholliset olivat tappaneet hänen vaimonsa. Tuon kaamean teon takia Lee seisoi nyt kalliolla, alle vakomitan päässä linnakkeesta. Joissain linnak-keen ikkunoissa näkyi vielä heikkoa valoa. Jossain tuolla oli Tokugawa Yoshinobu, shogun, joka oli sortanut Leetä ja hänen ystäviään liian kauan. He, roninit, olivat vas-tanneet Tokugawan hyökkäyksiin tuhoamalla samuraiden leirejä. Äkkiä Lee kuuli ta-kaansa äänen:
"Olemme valmiina, Lee", sanoi syvä ja rauhallinen ääni.
Lee kääntyi. Hänen taakseen oli saapunut kymmenen hänen ystäväänsä. Rivin ensim-mäisenä seisoi Leen luotetuin soturi ja ystävä, Lei Fao Shang.
"Hyvä", Lee vastasi synkästi. "Mennään", hän jatkoi ja puki tumman kaavun ylleen ennen kuin alkoi laskeutua jyrkkää rinnettä alaspäin.
Rinteestä kasvavat pensaat antoivat heille sen verran suojaa, etteivät he tarvinneet metsänvärisiä asuja, joita roninit normaalisti käyttivät. Lee johti joukkoa hiljaisena, muut seurasivat tiiviisti hänen perässään.
Hetken kuluttua he olivat saapuneet linnakkeen näkösuojana toimivan puuston taakse. Lee tunkeutui puiden läpi ja alkoi hitaasti lähestyä linnaketta, kunnes oli enää neljän-nesvakomitan päässä siitä. Hän viittasi ystäviään tulemaan perässään.
"Jouset valmiiksi", hän kuiskasi kun he olivat saapuneet hänen vierelleen. Linnakkeen itäisintä sivua vartioi seitsemän samuraita, jotka seisoivat liikkumatta.
'Hyvä', Lee ajatteli. 'Nyt he ovat helppo maali'
Ja enää mitään ajattelematta hän antoi miehilleen käskyn:
"Nyt"
Seitsemän jousta helähti hänen vierellään ja äkkiä samurait kaatuivat kuin vahingoit-tumattomina. Leen miehet riemuitsivat hiljaa, mutta Lee itse oli vaiti. Nyt hän oli jo niin lähellä, lähempänä kuin koskaan ennen. Pian hän kohtaisi shogunin, joka oli väl-tellyt heidän kahden välistä taistelua jo kauan.
"On aika", Lee sanoi ja juoksi kohti linnaketta. Hänen miehensä seurasivat hänen pe-rässään.
Lee pysähtyi vasta linnakkeen kiviseinän vierellä. Hän katsoi maassa makaavia ruu-miita. Yksi kuolleista samuraista oli jo ehtinyt viedä varoitustorven huulilleen puhal-taakseen varoituksen. Leen sydäntä kouristi, kun hän ajattelikin mitä olisi voinut ta-pahtua, jos samurai olisi ehtinyt puhaltaa torveensa. Hän kuitenkin karisti ajatuksen äkkiä mielestään. Nyt ei ollut aika murehtia, tärkeämpää oli keksiä keino päästä sisään.
"Lee...", kuului ääni hänen selkänsä takaa.
Lee kääntyi.
"Niin, Lei Fao?"
"Ikkuna", Lei Fao vastasi ja osoitti neljä kyynärää heidän yläpuolelleen.
Ja toden totta, korkealle oli kiviseinään puhkaistu pieni ikkuna, kuitenkin niin suuri, että siitä mahtui mies sisään. Lee hymyili.
"Menen sisään ja etsin hänet", Lee sanoi ja kääntyi tovereihinsa päin. "Älkää tulko si-sään, jollen anna selvää merkkiä, ymmärrättekö?"
Lei Fao ja muut nyökkäsivät. Yksi heistä meni kontalleen maahan ja Lei Fao nousi seisomaan hänen selkäänsä. Lee nousi Lei Faon vierelle ja kiipesi varovaisesti hänen harteilleen, jotta yltäisi nousemaan ikkunaan. Lee tarttui ikkunan reunaan ja kiskoi it-sensä ylös. Hän huiskautti tovereilleen kättään ennen kuin katosi pimeään käytävään.
Lee kulki hitaasti ja äänettömästi käytävillä. Seinillä palavat soihdut toivat aavemaista valoa linnakkeeseen. Hetken harhailtuaan Lee löysi kierreportaat, jotka johtivat lin-nakkeen korkeimpaan torniin. Hän alkoi nousta niitä varoen, koskaan ei voinut tietää mitä tulisi vastaan. Mutta portaat olivat täysin autiot. Koko linnake alkoi jo vaikuttaa hylätyltä, kunnes Lee kuuli läheltä kahden miehen äänet. Äkkiä hän kuuli myös aske-lia, jotka kuuluivat portaiden yläpäästä. Lee pysähtyi kuulostelemaan ääniä.
"Kyllä, aivan niin shogun sanoi, mutta...", toinen ääni mumisi.
"Sietäisit hävetä!", kuului toinen, teräksinen miehen ääni. "Hän antoi selvät ohjeet, mikset totellut?"
Puhuja oli selvästikin raivoissaan. Toinen miehistä, ensinnä puhunut kuulosti säikäh-täneeltä puhuessaan jälleen:
"Olen pahoillani, herra... Luulin seitsemän miehen riittävän itäisen sivun vartioon..."
Miesten puhuessa Lee oli hiipinyt varovasti useita askelmia ylemmäs. Hetken oli hil-jaista ennen kuin komenteleva mies jatkoi puhettaan:
"Olet tehnyt pahan virheen, Yuki... Tästä et rangaistuksetta selviä", mies sanoi.
Lee kuuli äkkiä terävän helähdyksen ja selvästi miekan iskun. Kuului vaimeaa voih-kintaa ja pauketta, joka lähestyi Leetä. Hän paljasti miekkansa, mutta näki vain ruu-miin, joka valahti hänen jalkoihinsa. Samurain kurkku oli sivallettu auki. Lee ei jäänyt tutkimaan kuollutta miestä vaan jatkoi matkaansa niin äänettömästi kuin suinkin pys-tyi.
Pian Lee kuuli jälleen askelia ja äänen, jonka hän oli kuullut hetkeä aiemmin. Mies ju-pisi raivoissaan:
"Mokomakin... Ensimmäisen joukkueen komentaja, kattia kanssa! Shogunille täytyy kertoa..."
Lee hiipi suoraan yläpuolellaan sijaitsevalle tasanteelle, josta lähti käytävä sekä va-semmalle että oikealle. Lee nousi tasanteelle ja kurkisti vasemmanpuoleiselle käytä-välle, joka oli kuitenkin typötyhjä. Ainoat merkit jonkinlaisesta elämästä olivat seinil-lä riippuvat soihdut ja käytävän vastakkaista päätä vasten nojaava miekka. Lee siirtyi hitaasti oikeanpuoleiselle kulmalle ja loi silmäyksen käytävälle. Hän ehti juuri ja juuri nähdä pitkän hahmon astuvan käytävän päässä olevasta suuresta puuovesta sisään viit-ta hulmuten.
Lee tajusi heti, mitä ja kuka oven takana olisi.
'Tokugawa', hän ajatteli salamannopeasti ja veti miekkansa kaavun alta esiin.
Raivo sai Leen valtaansa. Hän oli lähempänä kuin koskaan. Niin lähellä, mutta kuiten-kin niin kaukana. Olisi tyhmää rynnätä ovesta sisään ja yrittää surmata Tokugawa vä-littömästi. Sitä paitsi tällä olisi ainakin yksi samurai, jollei useampiakin, tukenaan. Vaikka Lee tiesikin omat taitonsa ja kykynsä, ei hän typerä ollut. Hän tarvitsisi suun-nitelman, jonka avulla hän pääsisi yksin taistelemaan Tokugawaa vastaan. Hetken pohdittuaan Lee sai idean. Erittäin loistavan idean sitä paitsi.
Lee työnsi miekkansa takaisin huotraan ja laittoi hupun päähänsä niin, että se varjosti hänen kasvonsa. Tämän jälkeen hän koputti oveen.
Ovet avautuivat välittömästi ja Lee näki edessään kaksi samuraita.
"Hyvää iltaa", Lee sanoi rauhallisesti. "Tulin tapaamaan shogunia."
Samurait tutkivat häntä hetken epäilevän näköisinä, mutta tekivät sitten tietä niin, että Lee pääsi kulkemaan heidän välistään saliin.
Sali oli suuri, neliön muotoinen ja kattoa kannatteli kuusi jykevää pilaria. Lee silmäili ympärilleen ja yllättyi nähdessään, ettei salissa ollut hänen lisäkseen kuin neljä ihmis-tä. Ovia vartioivat kaksi samuraita, aiemmin sisään tullut mies, ja Tokugawa Yoshino-bu. Shogun istui salin perällä, pienelle korokkeelle asetetulla puutuolilla. Kun Lee oli viiden kyynärän päässä korokkeesta, hän pysähtyi, ja kumarsi syvään. Kun hän kohotti katseensa, Tokugawa oli noussut seisomaan.
Lee tuijotti nyt kasvoihin miestä, jota hän vihasi silmittömästi. Shogun oli pitkä ja lai-ha mies, jolla oli kalpeat kasvot. Kasvoista erottuivat harmaat silmät, joiden katse oli rävähtämätön ja jäätävän näköinen. Yllään hänellä oli ruskea, hopealla kirjottu nahka-liivi ja samaa kaavaa noudattavat housut. Hänen mustat nahkasaappaansa heijastivat heikosti monien soihtujen loimua. Hän oli pukeutunut myös samanväriseen kaapuun ja viittaan kuin Lee. Hän otti hitaasti askeleen Leetä kohti. Kun hän puhui, hänen ää-nensä oli kylmä ja hiljainen.
"Kuka olet ja mitä tahdot?"
Lee hengitti syvään ennen kuin alkoi puhua.
"Nimelläni ei ole väliä. Olen tullut tuomaan tietoja, jotka katsoin tärkeiksi."
Shogun silmäili häntä hetken ajan kulmat kurtussa, kunnes jatkoi:
"Mitä tietoja? Mihin ne liittyvät?"
"Ne liittyvät...", Lee aloitti ja lähestyi Tokugawaa. "ronineihin", hän sanoi viimeisen sanan kuiskaten.
Lee oli arvannut Tokugawan reaktion. Tämä kurtisti kulmiaan entistäkin enemmän ja näytti siltä, ettei tiennyt mitä sanoa.
"Ole hyvä ja jatka", hän sanoi hivenen tärisevällä äänellä.
Lee vilkaisi ovia vartioivia samuraita ja miestä Tokugawan takana.
"Itse asiassa... Tahtoisin puhua kahden kesken, jos sopii", hän sanoi epäröiden ja ku-marsi hieman. "Mutta vain, jos teille sopii", Lee jatkoi katsoen Tokugawaa silmiin.
Tokugawa näytti hetken ajan siltä, kuin olisi ajatellut kiivaasti ja hänen ilmeensä oli kireä.
"Hyvä on", hän sanoi ja viittasi takanaan seisovan miehen luokseen. "Partioikaa käytä-villä alemmissa kerroksissa", hän sihahti miehelle, joka nyökkäsi ja poistui oven varti-joiden kanssa salista. Oven sulkeuduttua Tokugawa nyökkäsi Leelle.
"Olen saanut tietooni, että roninit suunnittelevat vallankaappausta", Lee sanoi hupun varjoista.
Tokugawa kohotti katsoi Leetä hieman epäillen ja kohotti kulmiaan.
"Olen tiennyt tuon jo monta vuotta", hän sanoi. "Kerro lisää."
"He voivat silti hyökätä minä hetkenä hyvänsä", Lee sanoi tajuamatta, että hänen ää-nensä alkoi muuttua kiivaammaksi.
"Tuokaan ei ole mitään uutta!" Tokugawa ärähti. "Tunnen roninien suunnitelmat, tie-dän, että he voivat olla hyökkäysvalmiudessa tälläkin hetkellä!"
"Aivan oikein", Lee sanoi ja hymyili. "He ovat valmiudessa juuri nyt", hän jatkoi ja laski huppunsa.
Tokugawa henkäisi. Lee tiesi shogunin tunnistavan hänet.
"Sinä", Tokugawa sanoi hiljaa ja vei kätensä vaistomaisesti miekan kahvalle.
"Aivan niin", Lee sanoi. "Minä."
Tokugawa mulkoili häntä raivoissaan. Hän oli tietämättään järjestänyt itsensä ansaan. Lee lähestyi häntä. Tokugawa veti miekkansa esiin ja heilutti sitä uhkaavasti.
"Minä varoitan... Yksikin askel niin minä...", Tokugawa ärisi.
"Niin sinä mitä?" Lee kysyi ivallisesti ja heitti kaapunsa salin lattialle.
Samoin teki myös Tokugawa, joka oli alkanut kävellä hitaasti edestakaisin, kadoten välillä pilarin taakse.
Lee veti miekkansa esiin. Hämärässä salissakin se loisti kuin vasta kiillotettuna.
"Olen odottanut tätä", Lee sanoi kuiskaten.
Tokugawan vastaus oli tyyni:
"Harmi, ettei ilo ole molemminpuolinen"
"En odottanutkaan sitä", Lee murahti. "En sen jälkeen, mitä olemme sinulle tehneet... Enkä varsinkaan sen jälkeen, mitä sinä ja sinun isäsi teitte meille."
Lee painotti lauseensa viimeistä sanaa. Tokugawa rypisti otsaansa.
"Kukaan ei pakottanut edeltäjiäsi sotaan Shogun-klaanin kanssa", hän sanoi vihaisesti.
"Eikä kukaan pakottanut sinun klaaniasi valtaamaan meidän alueitamme", Lee heitti vastaan. "Isäni yrittivät vain ottaa omansa takaisin!"
Hänen äänensä kaikui salissa. Leen mielessä pyöri tarina, jonka hänen isänsä oli kerto-nut hänelle, joka taas oli kuullut sen omalta isältään. Tarina oli kulkenut Wangin klaa-nissa isältä pojalle jo yli kolmensadan vuoden ajan.
Aikoinaan, jo 1500-luvulla, Tokugawa-klaanin päämiehet olivat samuraiden avulla vallanneet nykyisten roninien elinalueet Kiinan rannikolta. Sadan vuoden ajan pako-laisten oli täytynyt pysyä kaukana entisiltä kotiseuduiltaan, ennen kuin he uskalsivat käydä hyökkäykseen samuraita vastaan. Tuolloin pakolaisista tuli ronineja, isännättö-miä samuraita, jotka eivät palvelleet muita kuin johtajaansa ja itseään. Leen esi-isä oli roninien ensimmäinen johtaja. Hän tappoi silloisen shogunin tämän jo luovutettua teh-tävänsä pojalleen.
'Pojalleen...', Lee ajatteli kiertäessään tukipilareita.
Vielä joskus tulisi aika, jolloin Leen täytyisi kertoa kaikki tämä hänen ensimmäiselle ja ainoalle pojalleen, Yao Chin Leelle. Yao oli vasta vuoden ikäinen ja Lee oli antanut luotetuimmille ystävilleen tehtäväksi huolehtia hänestä, jos Leelle itselleen sattuisi jo-tain...
Lee repi itsensä itse ajatuksistaan. Nyt hänen täytyi keskittyä tähän viimeiseen kohtaa-miseen hänen ja Tokugawan välillä. Lee kohotti miekkansa.
"Olen pahoillani, Yoshi...", hän sanoi hiljaa ja katsoi silmiin Tokugawaa. "Minä en halunnut tätä."
"Tiedän", Tokugawa sanoi raskaasti. "Syytä äitiä", hän jatkoi ja kohotti myös miek-kansa. "Tiedämme kummatkin, että se on hänen syytään."
"Älä sotke äitiäni tähän!" Lee kohotti ääntään.
"Hän on minunkin äitini", Tokugawa sanoi. "Vaikka hän hylkäsikin isän, on hän..."
"Ole HILJAA!" Lee karjaisi ja heilautti miekkaansa. "Hän hylkäsi isän, siinä olet ai-van oikeassa. Mutta miksi hän vei myös minut. Tahdotko kuulla vastauksen? Äiti ym-märsi kauan ennen muita, että isästä oli tulossa tyranni ja sydämetön..."
"Älä solvaa isää", Tokugawa sanoi kiukuissaan. "Hän ei tehnyt mitään."
"Ei niin, koska ei ehtinyt", Lee vastasi. "Äidin ja minun lähtöni jälkeen hän kuulemma musertui täysin ja kuoli ennen aikojaan, eikö vain? Sinä sen sijaan näytät jatkaneen i-sän viitoittamalla tiellä."
"Et itsekään ole aivan viaton", Tokugawa sylkäisi. Hän ravisti yläruumistaan niin, että nahka liivi valahti hänen yltään salin lattialle. "Hyökkäsit kimppuuni jo vuosia sitten."
"Vasta kun sinä olit tehnyt aloitteen!", Lee huudahti. "Ilman sitä kaikki turhat kuole-mat olisi voitu välttää ja eläisimme paremmassa..."
Mutta Tokugawa alkoi karjua raivoissaan kesken Leen sanojen:
"NIIN ELÄISIMMEKIN ILMAN SINUA JA SAASTAISTA ROSKAJOUKK..."
Lee tunsi raivon kuohahtavan sisällään. Hän huudahti suuttumuksesta ja ryntäsi miek-ka viuhuen veljensä kimppuun.
Heidän miekkansa iskeytyivät kalahtaen vastakkain ja helähtivät terävästi, kun Lee ve-ti miekkansa taaemmas iskeäkseen uudestaan. Lee tajusi äkkiä, mitä hän oli tekemäs-sä. Hän oli sallinut raivon ottaa vallan itsestään ja aloittanut taistelun, jonka hän tiesi johtavan johonkin kaameaan. Enää hän ei voinut perääntyä. Tokugawakin näytti tajun-neen sen, sillä hän ei enää muutaman iskun jälkeen aristellut, vaan alkoi pistää tosis-saan vastaan.
Lee yritti etsiä Tokugawasta heikkouden merkkejä, mutta niitä ei ollut ainakaan vielä näkyvissä. Leellä oli vastassaan taitava soturi, joka ei kaihtanut keinoja voittaakseen.
Taistelun ensimmäiset hetket kuluivat salissa, mutta Lee huomasi pian salin perim-mäisessä nurkassa sijaitsevan oven. Hän loikkasi pari askelta taaemmas ja alkoi pe-rääntyä ovea kohti. Lee ei tiennyt, mitä oven takana tulisi olemaan, mutta hänellä oli vahva aavistus.
Päästyään oven luo, hän asettui selin sitä vasten, ja väänsi vaivihkaa kahvasta. Kun Tokugawa syöksähti häntä kohti, hän väisti oven sivuun. Tokugawa ehti pysähtyä juuri ennen jyrkkiä kierreportaita, mutta kääntyessään saliin päin Leen jalka heilahti häntä kohti. Potkun osuessa shogunin rintaan hän ähkäisi ja kaatui portaikkoon. Lee kuuli hänen valahtavan portaalta portaalle ja säntäsi perään.
Lee astui portaat alas kolme kerrallaan. Hän ei olettanut, että Tokugawa jäisi odottele-maan ja oli oikeassa. Kun hän astui pitkälle ja kapealle käytävälle, shogun oli kadon-nut. Lee tutkaili vähän aikaa kivilattiaa, kunnes huomasi jotain punaista, joka oli tahri-nut harmaan kiven. Hän kumartui ja näki, että tahra oli verta. Tokugawa oli siis jo haavoittanut itseään. Asia oli hyvä Leen kannalta. Hän näki, että veritahrat johtivat ai-na käytävän päässä sijaitsevan pienen oven luokse. Lee pinkaisi juoksuun saavuttaak-seen Tokugawan ennen kuin tämä ehtisi kadota.
Lee avasi varovasti pienen oven. Sen takana oli jälleen kierreportaat, tällä kertaa kui-tenkin ylempiin kerroksiin johtavat. Lee kuuli askelia suoraan yläpuoleltaan astues-saan portaikkoon. Tokugawa ei ollut enää kaukana. Lee nousi portaat huimaa vauhtia. Niiden yläpäästä johti käytävä oikealle ja vasemmalle. Lee päätti kääntyä vasemmalle. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin käännähtää valitsemaansa suuntaan, kun jo tunsi mie-kan repivän hänen nahkasuojuksensa rikki ja sivaltavan pitkän haavan alavatsaan. Lee painoi kätensä haavalle ja kaatui takanaan olevalle käytävälle. Hän näki edessään To-kugawan, joka lähestyi miekka tärisevässä kädessään. Shogunin otsan iho oli nirhau-tunut rikki ja vuosi verta. Lee oletti haavan tulleen hänen pudotessaan portaisiin. To-kugawan kasvoille oli piirtynyt kylmä raivo ja inho. Kun hän puhui, hänen äänensä kuulosti hieman värisevältä.
"Suuri... Lee... Wang...", hän kähisi. Joka sana näytti tuottavan hänelle tuskaa. "Vai pi-täisikö sanoa... pikkuveli...", hän kuiskasi.
"Jos aiot tappaa minut, tee se nyt", Lee sanoi vakaalla äänellä.
"Pelkkä sinun henkesi ei tyydytä minua... Ei lainkaan", Tokugawa sanoi ilkeästi. "Mutta nyt kun olet aseeton... Kyllä, miksikäs ei...", hän jatkoi hiljaa ja kohotti miek-kansa.
Juuri sitä Lee olikin odottanut. Hän syöksähti äkkiä kohti Tokugawaa ja kamppasi hä-net. Shogun kaatui karjaisten. Lee ojensi kättään ja tarttui miekkaansa. Hän nousi vai-voin jaloilleen ja otti vastaan Tokugawan iskun, joka oli musertaa hänet. Ohikiitävän hetken ajan hänen mielessään häilyi kuva Tokugawasta, joka iskee miekan hävinneen Leen kädestä ja sivaltaa tappavan...
"EI! EI TÄNÄÄN!"
Sanat karkasivat Leen suusta äkkiarvaamatta, tippaakaan ajattelematta. Tokugawan is-kun voima hälveni ja oli aivan kuin jokin näkymätön voima olisi uhkunut Leestä. Hän syöksyi kohti Tokugawaa ja jakoi iskuja iskun perään. Vaikka Lee tiesi, että hän vuosi verta, ehkä tappavasti, hän ei tuntenut enää kipua. Hän hyökkäsi entistäkin raivoisam-min Tokugawan kimppuun, joka perääntyi. Lee loi iskujensa lomasta nopean silmäyk-sen veljensä kasvoihin. Pelko oli syöpynyt harmaisiin silmiin, joista oli vielä hetki sit-ten hohkanut voitonriemu.
Lee ajoi Tokugawan takaisin salia kohti. Hän tiesi, että jossain oli linnakkeen kor-keimpiin torneihin johtavat portaat. Nyt kun Lee tunsi jo käytävät jotenkuten, hän ei antanut Tokugawan enää yllättää itseään. Shogun näytti huomanneen tämän, sillä hän näytti nyt jo epävarmalta, melkein kauhistuneelta.
Lyhyen taistelun jälkeen Lee ja Tokugawa saapuivat portaille, jotka johtivat saliin. Shogun iski Leen epätasapainoon ja juoksi portaisiin. Lee seurasi häntä huohottaen, pidellen kättään alavatsan haavan päällä. Verta ei enää vuotanut kovin paljon, mutta Lee tiesi menettäneensä sitä jo aivan liikaa.
Tokugawa potkaisi oven auki ja juoksi saliin. Muutaman juoksuaskeleen otettuaan hän kääntyi ja heilutti miekkaansa. Lee kohotti omaansa, väisti shogunin iskun ja viil-si tämän kylkeen haavan. Tokugawa karjaisi ja horjahti vasten tukipilaria. Lee hymyili vaisusti.
"Aivan niin, se sattuu", hän sanoi hiljaa ja otti askeleen kohti shogunia.
Tokugawa suoristautui kärsivän näköisenä ja kohotti jälleen miekkansa. Lee ei olisi tahtonut myöntää sitä, mutta tuollainen sinnikkyys oli ihailtavaa.
Äkkiä shogun syöksähti häntä kohti raivosta karjuen häntä kohti. Lee torjui hänen is-kunsa ja iski itse hänet lattialle. Shogun nousi kuitenkin taas jaloilleen ja hyökkäsi. Lee kumartui ja kierähti Tokugawan miekan alta oven suuntaan. Shogun oli näköjään päättänyt tappaa hänet hinnalla millä hyvänsä, joten Leen täytyi itse käyttää samaa pe-riaatetta. Hän juoksi ovea kohti, potkaisi sen auki ja säntäsi käytävälle.
Leen henki oli salpautua, kun hän astui käytävälle. Häntä vastassa oli yli kymmenen haarniskoitua samuraita. Äkkiä Lee kuuli takaansa naurahduksen.
"Erinomaista!" Tokugawa riemastui. "Viekää hänet saliin!"
Leen ei auttanut mikään muu kuin pudottaa miekkansa ja antautua samuraille. Hänet raahattiin kovakouraisesti saliin ja sidottiin köysillä lähimpään tukipilariin. Tokugawa tuli myös saliin hetken kuluttua, ylimielinen ilme kasvoillaan.
"Menkää", hän sanoi samuraille ja heilautti kättään käytävän suuntaan.
Tämän tehtyään hän astui Leen eteen ja iski häntä nyrkillä kasvoihin. Lee tunsi hei-kon rusahduksen nenässään ja kuinka kuuma veri purskahti hänen huulilleen. Tokuga-wa toi naamansa muutaman tuuman päähän Leestä. Hän näki selvästi shogunin silmi-en värisevän hieman, kun tämä tuijotti häntä herkeämättä.
"Eipä ollut hääppöinen esitys, Lee", hän sanoi hiljaa, muttei hymyillyt.
Lee irvisti ja sylkäisi Tokugawaa suoraan silmään, jolloin tämä kirosi. Shogun veti miekkansa esiin. Hetken Lee luuli jo viime hetkensä koittaneen, mutta tunsikin vain heikon terän hipaisun Tokugawan viiltäessä hänen köytensä poikki. Lee äimistyi niin, että pystyi vain seisomaan paikoillaan pilaria vasten.
"Miksi teit tuon?" hän kysyi.
Tokugawa mulkoili häntä vähän aikaa, ennen kuin puhui.
"Vaikka esi-isäni ehkä olivatkin raukkoja", hän sanoi hampaitaan kiristellen. "minä en ole."
Sen sanottuaan hän iski miekallaan kohti Leetä, joka syöksähti kohti käytävää. Samu-rait olivat jättäneet hänen miekkansa lattialle ja Lee nappasi sen. Tokugawa loikkasi hänen eteensä ja aloitti voimakkaan hyökkäyksen. Lee perääntyi aina vain syvemmäl-le linnakkeen uumeniin.
Kuinka pitkään Lee olikaan jo ollut linnakkeessa? Oliko jo aamu, milloin hänen mie-hensä odottaisivat häntä takaisin? Lukemattomia kysymyksiä pyöri Leen päässä sa-malla, kun hän puolestaan hyökkäsi. Tokugawa ei osoittanut vieläkään väsymyksen merkkejä, vaikka Lee jakoi iskuja joka puolelta.
Äkkiä Lee huomasi, että he olivat saapuneet siihen mennessä pisimpään ja leveimpään käytävään. Hän näki molemmissa päissä heikkoa valoa ja aavemaista kajoa. Aamu al-koi siis jo sarastaa. Lee johti taistelun kohti oikeanpuoleisen käytävän päätä. Tokuga-wa pani edelleen kovasti vastaan, mutta perääntyminen alkoi näkyä hänessäkin. Sho-gun ei enää jaksanut torjua kaikkia iskuja, vaan joutui väistelemään ja hyppimään vä-hän väliä taaemmas Leen iskujen edestä. Ilme hänen kasvoillaan oli mitään sanoma-ton, eikä hän päästänyt ääntäkään. Hän vain perääntyi kohti ovea selkänsä takana, muttei katsonut taakseen.
Lee ryntäsi äkkiä kohti Tokugawaa, kun tämä ei ollut valmiina. Hän iski shogunia miekkansa ponnella kasvoihin. Shogun huudahti kivusta ja kaatui taaemmas, ulos o-vesta. Lee seurasi Tokugawaa ja huomasi saapuneensa pienelle parvekkeelle, jonka reunat olivat kiveä. Hän myös näki heti, että aamu alkoi jo sarastaa. Taivas linnakkeen yläpuolella oli saanut sinisen kajon, ja ukkospilvet olivat poistuneet.
Tokugawa oli kaatunut kaiteen päälle. Hänen kasvonsa olivat veren peitossa ja silmät tuijottivat verestävinä. Silti, vaikka tämä saattoi olla hänen viimeinen hetkensä, hän ei puhunut vieläkään. Kun Lee kohotti miekan iskuun, hän kuitenkin kierähti ketterästi pois alta ja säntäsi kapeille kiviportaille, joita Lee ei ollut huomannut. Portaat kiersi-vät linnakkeen ulkoseinän vierellä kohti koko rakennuksen korkeinta tornia. Lee juok-si Tokugawan perään varovaisesti, sillä portaat olivat vain hieman yli kyynärän leveät, ja maahan oli matkaa tornin huipulta jopa kuusikymmentä kyynärää. Lee kuuli raskas-ta puuskutusta hieman edeltään. Tokugawa ei ollut siis enää parhaassa mahdollisessa kunnossa, taistelu oli vaatinut veronsa. Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan kuluttua Tokugawa ja Lee saavuttivat portaiden viimeiset askelmat, joiden loputtua edessä oli suuri ja laakea kivitasanne. Halkaisijaa tasanteella oli Leen arvion mukaan hieman yli kaksikymmentä kyynärää. Tasanteen reunat salpasi parin kyynärän korkuinen, kivestä hakattu kaide.
Tokugawa pysähtyi vasta tasanteen vastakkaisella reunalla ja nojasi raskaasti kaitee-seen. Lee jäi seisomaan viimeiselle portaalle.
"Nyt et voi enää paeta minua", Lee sanoi hiljaa. "On tullut aika selvittää välimme lo-pullisesti."
"Siltä näyttää", Tokugawa murahti ja paljasti miekkansa. Hän kääntyi Leetä kohti.
Lee huokaisi ja puristi miekkansa kahvaa.
"Olkoon siis niin", hän sanoi, nyökkäsi itsekseen ja sulki silmänsä.
Aamuauringon ensimmäinen valonsäde heijastui tasanteelle juuri, kun kaksi miekkaa iskeytyi yhteen. Veljesten viimeinen taistelu raivosi hetken, kunnes Lee sai yliotteen Tokugawasta. Hän tarrasi shogunin miekkakäden ranteeseen ja tönäisi tämän kaidetta vasten. Leen isku kilpistyi kuitenkin jälleen Tokugawan miekkaan. Shogun hyppäsi kohti tasanteen keskustaa. Leen rynnätessä uuteen hyökkäykseen heidän väliinsä il-maantui portaikosta mies. Sama mies, joka oli aiemmin murhannut Yuki-nimisen sa-murain. Nyt Lee tunnisti miehen Tokugawan airueksi ja toiseksi ylipäälliköksi. Mie-hen nimi oli Wu Lei Shang. Hän oli taitava miekkamies ja taistelija, joka oli surman-nut myös monta roninia. Lee tunsi raivon kuohahtavan taas sisällään. Se sai hänet val-taansa niin, että hän hyökkäsi kahden miehen kimppuun vain yhdellä miekalla aseis-tautuneena.
Tokugawa ja Shang eivät mahtaneet mitään Leen hyökkäyksen edessä. Nyt Tokugawa ymmärsi, miksi nimi 'Wang' herätti hänen joukoissaan pelkoa. Roninin taistelutaidot olivat normaaliin samuraihin verrattuna ylivertaiset, eivätkä edes he, armeijan kaksi y-lintä henkilöä pystyneet kukistamaan Leetä.
Äkkiä Tokugawa tunsi, kuinka hänen miekkansa kiepsahti omia aikojaan kohti tasan-teen kivistä pintaa. Seuraava asia minkä hän tajusi, oli kuinka voimakas potku iski hä-net kaidetta päin. Hän oli pudota kaiteen yli, mutta sai juuri ja juuri otteen ulkonevasta kivestä.
Kiivettyään takaisin tasanteelle hän näki Leen iskevän miekan Shangin kädes-tä ja potkaisevan tämänkin kohti kaidetta. Shang lennähti kaiteen päälle, yritti tarrau-tua turhaan kiveen ja putosi tyhjyyteen. Tokugawa kuuli kaamean huudon, kunnes se yhtäkkiä lakkasi. Hän ymmärsi heti, mitä oli tapahtunut. Shang oli kuollut, hänen hyvä ystävänsä ja neuvonantajansa oli poissa. Tokugawa tunsi kyyneleen tippuvan poskel-leen, mutta hän pyyhkäisi sen pois ja syöksyi Leetä kohti. Hän heilautti miekkaansa, mutta Lee torjui iskun ja tyrkkäsi hänet jälleen kaiteen päälle. Nyt Tokugawa ei ehti-nyt pois iskun edestä, vaan tunsi kylmän metallin viiltävän vasenta käsivarttaan. Hän huudahti ja kierähti tasanteen pinnalle. Hän kohottautui hitaasti jaloilleen ja katsoi Leetä. Tämän kasvot olivat ilmeettömät, mutta silmissä paloi raivo. Tokugawa liikkui kauemmas Leestä, joka jäi nojaamaan kaiteeseen. Hän pysähtyi vasta, kunnes portaat jäivät heidän väliinsä.
Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan, kunnes äkkiä portaista kuului ääniä. Lee vil-kaisi kaiteen yli ja näki yli kymmenen samurain juoksevan portaita ylös.
"EI!" hän karjahti ja loikkasi portaiden yli Tokugawan kimppuun.
Shogun ehti vain hieman kohottaa miekkaansa, ennen kuin Lee oli jo hänen kimpus-saan. Lee iski Tokugawan miekkaa valtavalla voimalla ja shogunin ote kahvasta kir-posi. Lee sivalsi sulavan iskun kohti häntä. Miekka repi rikki Tokugawan nahkasuo-jukset, eikä tämä voinut sulkea pois tuskallista karjaisua. Enempää vahinkoa Lee ei kuitenkaan ehtinyt shogunille aiheuttaa, sillä useat kädet tarrasivat häneen ja kiskoivat hänet taaemmas.
Muutama samurai riensi Tokugawan vierelle ja auttoi hänet seisomaan. Shogun huo-hotti ja nosti kätensä vuotavan haavan päältä. Hän lähestyi hitaasti Leetä, jota samu-rait pitivät tiukassa otteessa.
"Kuinkas sattuikaan...", Tokugawa ärisi ja vei miekkansa Leen leuan alle.
"Et ole vielä voittanut...", Lee kuiskasi. "En ole viimeinen ronin."
Tokugawa hymähti.
"Et niin...", hän sanoi. "Mutta olet heidän johtajansa. Vai pitäisikö sanoa...olit."
Lee nauroi, mutta puhui synkällä äänellä:
"Me kaksi emme ole sukumme viimeiset. Etkö ole kuullut Yao Wangista?"
Tokugawan ilme muuttui hetkessä.
"Mitä...sinä...sanoit?"
"Yao Wang", Lee sihahti. "Hän on poikani."
"Sinulla ei ole poikaa", Tokugawa murahti välittömästi.
"Kyllä vain on", Lee sanoi. "Odota vain, joskus, vuosien kuluttua hän..."
"Hän mitä!?"
Lee oli hetken ajan hiljaa.
"Hän kerää roninit uuteen nousuun...ja syöksee sinut alas vallasta."
"Ei...", Tokugawa kähähti ja hoippui hieman. "EI!"
Shogun syöksähti kohti Leetä ja upotti miekkansa roninin rintaan. Leen silmät laajeni-vat järkytyksestä ja Tokugawan kiskaistessa miekkansa irti, hän kaatui tasanteelle.
Lyhyen hetken ajan he katsoivat toisiaan silmiin.
"Vielä jonain päivänä...", Lee kärisi.
Hänen silmänsä sulkeutuivat hitaasti ja päänsä retkahti tasanteen pintaan. Hän henkäi-si vielä viimeisen kerran heikosti, ja jätti elämän.
Tokugawa tunsi oudon tyhjyyden sisällään. Lee oli kuollut. Hän oli poissa. Shogun viittasi miehiään poistumaan. Itse hän jäi Leen ruumiin vierelle ja puristi kätensä nyrkkiin. Hänen poikansa oli siis elossa. Jos näin todella oli, Tokugawa ajatteli, tuo poika tulisi olemaan vaarallinen. Mutta ei vielä moneen vuoteen.
Oli jo keskipäivä, kun Tokugawa poistui tasanteelta. Hän jätti jälkeensä mahtavimmman soturin, joka koskaan oli maan päällä kulkenut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
9 kappaletta 13:sta alkoi sanalla Lee.
Niin, jos Japanissa ollaan ja oikein ronineja niin olisi hyvä jos nimetkin olisivat japanilaisia eivätkä kiinalaisia...