minkälaiset kengät olis hyvät lentokentän turvatarkastajalle?Työhän on aika pitkälti paikallaan seisomista. Joku tt-nainen näytti kävelevän korkeakorkoisilla kengillä.Tuntuu aika hurjalta olla 12 tuntisia vuoroja sellasilla...
hyvät kengät
turvatarkastajalle
71373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse vaihdan kolme kertaa päivässä kengät,aina eri koron korkeus.T:Tarkastaja
kokoo 58 ja sinne mänöö palejon salakuljetustupakkia ja viinoo
Ei tuohon voi pätevää vastausta antaa, niin ihmisestä ja jalkojen "herkkyydestä" kiinni. Jos olet täysin ns. jaloilla aiemmin työtä tekemätön niin varmasti tuntee aluksi kengissä kuin kengissä. Jos taas olet pyörinyt jo kenttäsikana (vartijan eräs leppoisa nimitys) pitkin katuja ja ostareita pitkät tovit niin jalka kestää huonommissakin kengissä paljon.
Pääsääntö kuitenkin on, että jos jalat tuppaavat kipeytymään helposti niin matalapohjaisia kävelykenkämallisia ei kannata pitää, kuten ei myöskään sellaisia jotka pääsisivät hiertämään kantapäästä. Tietty matalapohjaisissa huutaa jalka armoa jo yhden 12-tunnin vuoron jälkeen helposti.
Tuo kenkien mahdollinen vaihto on ihan hyvä neuvo. Esim. kahdet hieman toisistaan eroavat malliltaan niin ei ala hiertämään ja jalka ikäänkuin lepää uudessa kengässä vaihdon jälkeen. Lentoassalla on helppo ne vaihtaakin, esim. vartijan/jv:n hommissa vähän huonoa raahata mukanaan muita kenkiä kuin vain jalassa sillä hetkellä olevat.
Maiharityyppiset mutta tietenkin ilmavat ovat hyvä vaihtoehto toki. Niitäkin on ihan siistejä ja sellaisia malleja, jotka sopivat kyseisissäkin työtehtävissä vaadittuun asustukseen. Kaikea a ja o kuitenkin on se, että mitään tarjoustalokenkiä älä osta, vaan noihin hommiin mennessä ehdottomasti kannattaa hankkia jo alkuun hyvät kengät. Jokainen huomaa sen kyllä itse hyvin pian koska on väärä valinta tullut tehtyä. Paraneminen sitten vain monesti kestää muutaman päivän ainakin ja vaikka miten hyviin vaihtaisi niin ikävä se silti on seistä 12 tunnin vuoroja kipeillä jaloilla.
Sanotaan nyt esimerkkinä, että itse en vartijan hommia aikanaan tehdessäni jaksanut panostaa kenkiin. Ostin ensin 50 euron halpiskengät, jotka kipeyttivät jalat viikossa niin, että onnuin toisen mokoman. Näiden jälkeen sijoitin 65 euron kenkiin, jotka olivat vielä huonompi valinta. Lopulta luovutin ja hain alan liikkeestä 250 euron hintaiset kunnon pohjalla ja tukevat, kävelin niillä 3 vuotta eikä jalka kipeytynyt koskaan enää.
Eli mikä on kallista ja mikä halpaa on sitten jokaisen oma päätös. Jos ostat kolmet vääränlaiset halpiskengät peräkkäin niin olisit jo alussa voinut saada hyvät ja laadukkaat.
Itselläni on Eccon kävelykenkät.Ensimmäiset kestivät viisi vuotta kunnes kuluivat pohjasta puhki.Syy autolla ajo.Sitten työnantaja antoi Jalaksen kengät jotka eivät olleet lainkaan hyvät joten siirryin jälleen ensimmäiseksi mainittuihin.
Niitähän moni köyhä ja tyylitajuton vartija käyttää.
Niin ja se nainen joka oli koroissa 12 tuntisia vuoroja. Todellisuudessa hän on 90% työajastaan korkkarit kohti kattoa, kun vaginaistaa itseään seculle töihin ja antaa säälistä kitukasvuiselle ja kouluja käymättömälle VEM:lle.
Osta ihan kunnon kengät jotka nimenomaan siihen hommaan on tarkotettu. Esim. magnumit. Viranomaiskengät jotka on suunniteltu siihen et seisotaan ja kävellään paljon.
Kenkiin kannattaa panostaa.
tarkastajalla tietenkin täytyy olla jalkineet jalassa se on selvä.Muuten talvella tulee kylmä.kesällä taas voi sandaalit riittää ja tietty polvisukat alle.Kuka kaheli tällaisia asioita kyselee täällä palstalla. no ei kai kukaan muu ku tarkastaja herra päätarkastaja.laita turvakengät jalkaan niin tunnet ainakin jonkin ruumiinosan olevan turvassa.