"Ihannemies"

Jouduinpas tänään aika ikävään tilanteeseen. Urheilujoukkueeni valmistautuu parhaillaan tulevaan kauteen, ja tänään harjoitusten jälkeen koottiin jokaiselta pelaajalta pari "hassunhauskaa" faktaa johonkin julkaisuun tai nettisivuille kai.

Yksi kysymys kuului, että "millainen on ihannemiehesi". Jes.

Olen kaapissa, mutta yrityksenä on pikku hiljaa uskaltautua ulos. Siksi meninkin ihan vaikeaksi. Olisin halunnut sanoa, että "sopiiko jos kuvailee ihannekumppaniaan" tai jotain muuta vastaavaa, mutten tietenkään uskaltanut. Äh. Ja koska koko joukkue oli siinä ympärillä, niin vastasin sitten jotain aika mitäänsanomatonta.

Ärsyttää tällainen, kun en uskalla.

Joukkueessani on muuten yksi aika varma lesbo (siis minun lisäkseni), olen epäillyt sitä jo piiitkään, mutta tuo ikävä tilanne vahvisti kyllä epäilykseni hyvin vahvoiksi.

Niin, eipä tässä viestissä paljon päätä eikä häntää ollut. Ärsyttää vaan niin tuollainen hetero-oletus. Argh.
41045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että Antti Tuisku..

Eiköhän siit jo viksuimmat arvaa?

Äänestä

meillä on siitä mukava tilanne että kaikki tietää kaikista ja voi ihan vapaasti olla sitä mitä on. lesboo tai heteroo. lesbot tietysti vähän sillee "ei-kuitenkaan-ihan-niin-äänekkäästi" mainosta bileidensä päättyvän aina dtm:ään ;) mut tsemppiä sulle! joukkueessa missä suurin osa on heteroita on varmaan vaikeempi olla erilainen. mutta eiköhän ne sen kohta arvaa, aika usein jotenki niin vaan käy. mutta kyllä mullakin on oma mielipide ihannemiehestä vaikka en sellasta elämänkumppaniksi koskaan haluakkaan :)

Äänestä

Jos se oli "hassunhauskaa" ja leikkimielistä, niin miks otit sen noin?? Oisit vastannut vaikka Lordi, Uuno, tai vaikka herra huu..

Äänestä

...onko se toinenki lesbo kaapissa? Mitäs jos yhessä uskaltautuisitte ulos? Miten sä varmistuit siitä, et sekin on? Tietääkö sun muut kaveri, perhe ja muut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Titttis kirjoitti:

Jouduinpas tänään aika ikävään tilanteeseen. Urheilujoukkueeni valmistautuu parhaillaan tulevaan kauteen, ja tänään harjoitusten jälkeen koottiin jokaiselta pelaajalta pari "hassunhauskaa" faktaa johonkin julkaisuun tai nettisivuille kai.

Yksi kysymys kuului, että "millainen on ihannemiehesi". Jes.

Olen kaapissa, mutta yrityksenä on pikku hiljaa uskaltautua ulos. Siksi meninkin ihan vaikeaksi. Olisin halunnut sanoa, että "sopiiko jos kuvailee ihannekumppaniaan" tai jotain muuta vastaavaa, mutten tietenkään uskaltanut. Äh. Ja koska koko joukkue oli siinä ympärillä, niin vastasin sitten jotain aika mitäänsanomatonta.

Ärsyttää tällainen, kun en uskalla.

Joukkueessani on muuten yksi aika varma lesbo (siis minun lisäkseni), olen epäillyt sitä jo piiitkään, mutta tuo ikävä tilanne vahvisti kyllä epäilykseni hyvin vahvoiksi.

Niin, eipä tässä viestissä paljon päätä eikä häntää ollut. Ärsyttää vaan niin tuollainen hetero-oletus. Argh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu