Vuosi vuodelta useammin
huomaan miettiväni samoja asioita joka kesä.
Miten on mahdollista, ettei aika kulu valonnopeudessa,
kun tiedämme taivaalla tuikkivan tähtiä tänäänkin,
jotka ovat jo kuolleet.
Jokin siinä yhtälössä ei sovi pollaani.
Enkä sitten kuitenkaan koskaan ehdi miettiä sitä
kuin sen tupakan verran,
joista kaikki ovat saman pituisia,
ja joiden välillä ehdin jo unohtaa, mihin mietteissäni jäin.
Potentiaalinen väitöksen tekijä?
Salli mun nauraa.
Päätyisin seilaamaan sivujen yksi ja kaksi väliä:
"niin mitäs siellä edellisellä sivulla taas lukikaan?".
Tuulimyllyn kohdalta oikealle,
ja se on seuraava talo sen suuren kuusen jälkeen,
siellä asuvat jo melko iäkkäät vanhempani.
Helvetin hyvät ajo-ohjeet, jos ei anna sen häiritä,
että mainitut maamerkit ovat olleet nurin vuodesta 95.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.