Luetko elämänkertoja?

Minulla on meneilään elämänkertabuumi.
Tällä hetkellä on luettavana Jane Fondan Tähänastinen elämäni. Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut Speden, Anneli Saulin, Roman Polanskin, Marilyn Monroen ja Mia Farrown elämänkerrat.

Myös Michael Kordan teos Kuolemattomat on tavallaan elämänkerta, faktaa ja fiktiota sopivasti sekoitettuna, kertoo Marilyn Monroen ja Kennedyn veljesten tarinan. Erittäin mielenkiintoinen.

Käytän paljon kirjaston palveluja, mutta myös omassa kirjahyllyssäni on muutamia elämänkeroja, mm Elton Johnin, Tom Jonesin Ja Shirley MacLainen.

Luetteko te muut elämänkertoja? Millaisia?
16814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

,,,

Äänestä
  • kirjan/kirjojen nimen. Tai kirjoittajan. Kuulostaa nimittäin hyvin mielenkiintoiselta.

    Kirjaston hausta en kyseisellä sanalla löytänyt yhtään teosta.

    Jos viitsit vaivautua? Kiitos

    Äänestä

  • OliviaKoo ejk kirjoitti:

    kirjan/kirjojen nimen. Tai kirjoittajan. Kuulostaa nimittäin hyvin mielenkiintoiselta.

    Kirjaston hausta en kyseisellä sanalla löytänyt yhtään teosta.

    Jos viitsit vaivautua? Kiitos

    Hohenzollnerit ovat saksalaista keisarisukua.

    Edgar K

    Äänestä

että elämänkertoja luin.

Tolstoin ,Shopian hänen vaimonsa elämän kerta.Auroora Karamantsinin joka on vaikuttanut Suomen kehitykseen ja köyhien auttamiseen.Matilda Wreden joka teki vankiloissa inhimillistä työtä.

Venäjän Tsaarin perheestä monia kirjoja. En nyt muista mutta on niitä vielä monia.Kirjailijoista Edit Söderstramin ja Eino Leinon Saima Harmajan,Sibeliuksen ym.

Äänestä
  • Minäkin pidän ertyisesti Tawaststjernan Sibelius-elämäkerrasta ja Mäkelän Mestarista (Eino Leino). Luin juuri uudelleen Göran Schildtin Aurinkolaivan. Anopille ostettiin aina ennen elämäkertoja joululahjaksi, joten minäkin olen niitä paljon lukenut, välillä on kausia, etten muuta luekaan.

    Äänestä

sekä muistelmia (lähes sama varmaan)
Juuri nyt helteen aikana en ole paljon muuta jaksanut tehdäkään kuin olla järvessä vilvoittelemassa, tai lukea.
Hillari Rodham Clintonin muistelmat (tiiliskivikirja) on puolessa välissä.
Paitsi maailman historian arkipäivään joitakin vuosia sitten, niin kirja suo mahdollisuuden kurkistaa "tärkeitten" ihmisten yksityiselämään.
Tuon kirjan luettuani odottaa "Farah Diba Pahlavi" - niminen kirja, missä Iranin viimeinen
Shaahitar kertoo.
Puhtaasti viihdekirjallisuuteen en ehdi ja välitä paneutua.
Tämä helle näännyttää! Kestän kuumuutta korkeintaan pari, kolme päivää.

Äänestä

Mielestäni elämäkerrat ovat kaunisteltuja tarinoita. Kirjoissa näytetään vain haluttu puoli ja ehkä paljon isompi hankala ja epäedullinen puoli unohdetaan täysin. Ikävät asiat kerrotaan muiden syynä ja itseä kaunistellen.

Äänestä
  • Olen polttanut nuoruudenaikaiset päiväkirjani, jotta kukaan ei niitä pääsisi kuoltuanikaan lukemaan, vaikka ei niissä mitään järisyttäviä asioita ollut : nuoren tytön unelmia ja sydänsuruja. Aikuisena olen kirjoittanut matkapäiväkirjoja ja "lokikirjaa" , mutta valikoin kirjoittamani asiat, sillä aion säästää ne jälkipolville.Alkuun minua ujostutti kirjoittaa jopa ruokaviineistä, etteivät lapset luulisi meidän olevan juoppoja.Itsepetostahan tällainen on.

    Äänestä

  • Likka kirjoitti:

    Olen polttanut nuoruudenaikaiset päiväkirjani, jotta kukaan ei niitä pääsisi kuoltuanikaan lukemaan, vaikka ei niissä mitään järisyttäviä asioita ollut : nuoren tytön unelmia ja sydänsuruja. Aikuisena olen kirjoittanut matkapäiväkirjoja ja "lokikirjaa" , mutta valikoin kirjoittamani asiat, sillä aion säästää ne jälkipolville.Alkuun minua ujostutti kirjoittaa jopa ruokaviineistä, etteivät lapset luulisi meidän olevan juoppoja.Itsepetostahan tällainen on.

    Se on aika hyvä keksintö: Kymmenen vuoden ajalta on samalla sivulla almanakan tiedot ja kohta muistiinpanoille. Voi verrata tapahtumia eri vuosilta. Voi verrata säätä tai mitä tahansa.

    Se on vähän niinkuin ekämänkerta tai päiväkirja.

    Minusta elämänkerrat ovat kyllä kiinnostavaa luettavaa. On selvä, että ne ovat kaunisteltuja. Useimmiten on kuitenkin kunnollinen haamukirjoittaja, joka osaa kirjoittaa vetävällä tavalla. Hän perustaa kirjoittamisen pitkiin haastatteluihin, ja hän toimii myös suodattimena sille, ettei kaikki teksti ole tunnepohjaista paasaamista. Ja haamukirjoittaja osaa myös tarkistaa muistivirheet.

    Ihan äskettäin luin jostakin, että jokin Tawaststjernan Sibelius-sarjaan kuuluva kirja ei ole ollenkaan hänen kirjoittamansa. Kustantaja vain halusi kirjaan hänen nimensä.

    Äänestä

Monet pitävät tätä ikävänä huomautuksena, mutta en malta olla sanomatta, sttä termi on elämäkerta, siis ilman n:ää.

Äänestä
  • Nykyisin kielitoimisto suosittelee elämänkertaa.

    Äänestä

Ingrid Bergman ja Alan Burgess: Ingrid Bergmanin muistelmat ja Nadja von Schoultz: Kuohuvat vuodet ja Surun ja ilon vuosikymmenet.

Äänestä

Luin aikoinaan Aino Kallaksen päiväkirjat ja muistan nauttineeni niistä kovasti. Ajattelin nyt lukea ne uudelleen, koska en enää paljon muista niistä.
Aili Palmenin sukumuistelmat myös olivat kiinnostavia. Samoin pidin Akseli Gallén-Kallelan elämänkerrasta, jonka tyttärensä oli kirjoittanut.
Tulee näitä luettua kausittain. Noin 20 vuotta sitten luin Romanovien perheen hirtoriaa niin laajalti kuin löysin kirjoja.
Elämänkerroissa viehättääkin juuri se, että kertovat tositapahtumista.

Äänestä

Olen nuoresta (alle 20 v.) lukenut elämänkertoja. Mitä vain: Mozartista Michelangeloon ja Lorenzo il Magnificoon, Akseli Gallen-Kallelasta, Mannerheimista, nykyisistä molempien Clintoneiden teokset, Marilynit,Elvikset,Dannyn jutut,Tiina Rinteen, Pentti Siimeksen ym. näyttelijöiden elämäntarinoita.

Vuosien mittaan on tullut luettua melko tarkkaan elämänkertarintaman käännöskirjallisuus ja tämä kotimainen laidasta laitaan. Minua
kiinnostavat ihmiset ja ajankuvat. Mistäpä paremmin saisi tietoa kuin aikalaisilta. Historia on muutenkin lempiaihepiiriäni.

Kirjatoukkien tapaan olen ahne uusille kirjoille. Niinpä joululahjatoiveeni ovat aina kirjoja, muutama elämänkerta sinne aina mahtuu. Nythän lähes kaikki muistelevat jos mitä, joten elämänkertoja joulumarkkinoilla riittää.

Viimeksi olen lukenut Jane Fondan kootut kokemukset. Hyvä kirja muuten ja raikas käsittelytapa, rohkea nainen tuo Jane.

Arvostin muun muassa, että hän kertoi viimeisen miehensä Ted Turnerin eronneen Janesta, koska Jane oli Turnerille liian iäkäs! Harvempi uskaltaisi/haluaisi paljastaa, vaikka se ei taida ollan vallan uusi ilmiö suomalaisittainkaan. Janen teoksesta tykkäsin sen verran,
että se olisi mielestäni hyvä lukaista jokaisen yli 55-vuotiaan mimmin. Ainakin niiden, joita on joskus kehoitettu hankkimaan itselleen elämä.

Äänestä
  • Huomasitko avauksessani, että viestiä kirjoittaessani olin juuri lukemassa Jane Fondan elämänkertaa?

    Aika mielenkiintoista, miten kaksi ihmistä voi käsittää samat asiat aivan eri tavalla.

    Minulla on kirja vielä yöpydälläni ja tarkistin siitä väitteesi, että Turner erosi Fondasta siksi, että tämä oli liian iäkäs hänelle.
    Se ei kyllä mielestäni pidä ollenkaan paikkaansa.

    Aivan suhteen alussa, heidän ensimmäisen viikonloppunsa aikana, Turner ohimennen mainitsi, "että minun silmissäni suhteessamme on vain yksi ainoa ikävä puoli- ikäsi".(Suora lainaus kirjasta.) Turner piti nuoremmista naisista ja siksi hän luultavasti itsekin ihmetteli ihastumistaan Fondaan.

    Ero lähti Fondasta itsestään. He "kasvoivat erilleen", vanha ja kulunut klishee, mutta tässä tilanteessä näkyi pitävän paikkansa. Omasta kasvustaan uudeksi, ehjemmäksi ja kokonaisemmaksi ihmiseksi Fonda kertoo laajasti ja uskottavasti.
    Turner ei enää vastannut hänen tarpeisiinsa, vaikka hän edelleen rakastikin Turneria "jollain tasolla".

    Heidän avioliittonsa oli kuitenkin jotakuinkin pitkä ja luultavasti, ainakin ajoittain , myös onnellinen, ainakin Hollywoodin mittapuun mukaan.

    Olen samaa mieltä kanssasi kuitenkin siinä, että kirja kannattaa lukea. Jo senkin vuoksi, että ymmärtää, miksi Fonda teki viimeisimmän elokuvansa
    Anoppi on pahin.

    Kriitikoiden haukkuma eikä kai mikään klassikko tulevaisuudessakaan, mutta sen avulla hän hankki rahaa perustamalleen järjestölle.

    Äänestä

  • OliviaKoo kirjoitti:

    Huomasitko avauksessani, että viestiä kirjoittaessani olin juuri lukemassa Jane Fondan elämänkertaa?

    Ymmärsin jutun niin, että Jane olisi ollut seksusalisessa mielessä Turnerille liian vanha eli Tedin libidoa ylläpitävät nuoremmat naiset, huomattavasti Janea nuoremmat. Ted ymmärtääkseni ihmetteli ihastumistaan Janeen tältäkin osin, koska...

    Suhde kaiketi toimi aluksi kaikilla tasoilla, myös seksuaalisella, mutta ajan kanssa Tedin mielenkiinto alapään asioissa suuntautui jälleen näihin nuorempiin painoksiin, joita riitti. Ja se lienee ollut Janen itsetunnolle liikaa eli että ystäväksi ja kumppaniksi kelpaisi, mutta ei rakastajattareksi. Tässä mielessä Ted siis jätti hänet. Ovat sivusuhteet missä tahansa liitossa kova pala toiselle osapuolelle ja varsinkin tälle seksin papittareksikin kutsutulle.

    No, kuinka vaan, ymmmärsimmepä asian miten tahansa. Lukemisen arvoinen kirja kumminkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OliviaKoo kirjoitti:

Minulla on meneilään elämänkertabuumi.
Tällä hetkellä on luettavana Jane Fondan Tähänastinen elämäni. Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut Speden, Anneli Saulin, Roman Polanskin, Marilyn Monroen ja Mia Farrown elämänkerrat.

Myös Michael Kordan teos Kuolemattomat on tavallaan elämänkerta, faktaa ja fiktiota sopivasti sekoitettuna, kertoo Marilyn Monroen ja Kennedyn veljesten tarinan. Erittäin mielenkiintoinen.

Käytän paljon kirjaston palveluja, mutta myös omassa kirjahyllyssäni on muutamia elämänkeroja, mm Elton Johnin, Tom Jonesin Ja Shirley MacLainen.

Luetteko te muut elämänkertoja? Millaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu