Jäänkö kotiin

Nuori pari kutsui häihinsä. Kutsussa määrätään tumma puku. Sellaista minulla ei ole enkä aio hankkia, koska tukastani helposti valuu hartioille hilsettä ja se on ikävän näköistä. Arvokasta lahjaa tietysti odotetaan ja matka olisi melko pitkä. Kustannusia tulisi paljon ja minulla ei ole moiseen varoja. En tahdo mennä pilaamaan väärällä pukeutumisellani juhlia enkä nolaamaan itseänikään maalaisuudellani, josta tosin olen tarkka ja ylpeä. Miksi vierailta, joiden tiedetään olevan tavallisia vähävaraisia, vaaditaan kohtuuttomia. Kaikille joustavin ratkaisu taitaa olla se, että jätän nämä hääjuhlat väliin. Näin ei kenenkään tarvitse olla kiusaantunut toistensa seurassa. PS. Milloinkaan ei minulle ole kirjallisesti asetettu etukäteen mitään ehtoja kutsuissa ja tietääkseni en ole aiheuttanut vaatteillani kärsimystä kenellekään.
3811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä ota tätä pukupakko niin henkilökohtaisesti. Ei sillä varmaan ainoastaan sinua ole ajateltu, vaan se on yleistä etikettiin kuuluvaa että juhliin (häihin, hautajaisiin, ristiäisiin) eli kirkollisiin juhliin pukeudutaan pukuun. Itse ainakin tykkäisin että ihmiset näkevät vaivaa ja tulevat juhliin pukeutuneina. Jos sinulla ei ole pukua, käy ostamassa. Nykyään kirppareilta ja esim. halpahallista saa halvalla pukuja. 50 eurollakin jo löytyy. Älä lannistu, mene iloisin mielin juhliin! :) Mukavia häitä.

ps. Jos sinulla on siistit mustat suorat housut, laita ne ja siihen esim. paitapusero ja kravatti. Ei välttämättä aina tarvitse kesällä olla puvun takkia..

Äänestä

Lainaa pukua tai vaikka vain ylä- tai alaosaa joltain kaverilta. Tärkeintä on että osallistut koska sinut on varmasti syystä kutsuttu. Kun ilmoittaudut tiedustele jos sinun suunnaltasi löytyy muita häihin osallistuvia jos olisi vaikka mahdollisuus kimppakyytiin, säästät siinäkin hiukan. Nykyään lahjalistoissa on paljon edullisiakin vaihtoehtoja vieraille joten varmasti jotain sinunkin budjettiisi sopivaa löytyy. Tai sitten viet pussin multaa ja jonkun kivan kasvin siemeniä ja pakkat kauniisti, siinä on morsiusparilla yhteistä tekemistä ja silmäniloa kun kasvit kasvavat ja kukoistavat, eikä maksa paljon!

Äänestä

Piti vielä mainita että hilseen varisemista voit hiukan estää vaikka suihkuttamalla ronskisti hiuslakkaa pesun ja kuivatuksen jälkeen. kun hiukset pysyvät paikoillaan niin hilsekkään ei varise niin helposti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Radix kirjoitti:

Nuori pari kutsui häihinsä. Kutsussa määrätään tumma puku. Sellaista minulla ei ole enkä aio hankkia, koska tukastani helposti valuu hartioille hilsettä ja se on ikävän näköistä. Arvokasta lahjaa tietysti odotetaan ja matka olisi melko pitkä. Kustannusia tulisi paljon ja minulla ei ole moiseen varoja. En tahdo mennä pilaamaan väärällä pukeutumisellani juhlia enkä nolaamaan itseänikään maalaisuudellani, josta tosin olen tarkka ja ylpeä. Miksi vierailta, joiden tiedetään olevan tavallisia vähävaraisia, vaaditaan kohtuuttomia. Kaikille joustavin ratkaisu taitaa olla se, että jätän nämä hääjuhlat väliin. Näin ei kenenkään tarvitse olla kiusaantunut toistensa seurassa. PS. Milloinkaan ei minulle ole kirjallisesti asetettu etukäteen mitään ehtoja kutsuissa ja tietääkseni en ole aiheuttanut vaatteillani kärsimystä kenellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu