alakerrassa

Vähän väliä tupakalla parvekkeella! Päivisin on tähän asti ollut töissä, eikä tule tupakanhajua sisälle. Viikonloppuna kahta kauheammin. Pelkään, että hän on jäänyt lomalle ja tupakoi nyt arkisinkin siellä. Minulla on joskus ostettua koiran hajun poistajaa, suihkutettavaa. Äsken suihkutin sitä reilusti parvekkeelle. Kyllä se vie tupakanhajun mennessään. Aion jatkaa sitä helteiden ajan kunnes purkki on tyhjä. Muuten menee hukkaan, kun en sitä sisälläkään tarvitse. Se on siis jonkinlaista ilmanraikastinta, jossa on aika voimakas haju. Sille en taas mahda mitään, jos kulkeutuu tupakoitsijan nenään! Onko muuten normaalia käydä tupakalla 10 minuutin välein? Eikö se ole jo ihan sairasta? Toivon kuitenkin, ettei tämä ihminen kuole keuhkosyöpään. Mutta, jos kuolee, se on todella itseaiheutettu!
13952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ne jää työttömäksi vielä ja polttavat kahta kauheammin, kun sitä aikaa kerta on. Viimeiset rahansa laittavat tupakkaan vaikka olisi tärkeämpääkin rahareikää vaikka kuinka.

Tässäkin talossa näitä ketjupolttajia riittää joka sivuille, jotta jokaiselle sitten riittää sitä savua ja hajuakin tod. paljon.

On se vaan niin inhoittava haju en muuta voi sanoa. Muuttaisin muualle jos olisi mahdollista. Jonakin päivänä, toivottavasti onkin vielä.

Äänestä

  • + äiti ja poika kirjoitti:

    http://whyquit.com/whyquit/BryanLeeCurtis.html

    Toi pitkällään oleva on parveketupakoitsija.

    Alhaalla oikealla sama mies poikansa kanssa vain 2 kuukautta aiemmin, kuin kuolinvuoteellaan yläkuvassa.

    Tupakka tappaa jokus tosi nopeasti

    Äänestä

  • äskeiseen kirjoitti:

    Alhaalla oikealla sama mies poikansa kanssa vain 2 kuukautta aiemmin, kuin kuolinvuoteellaan yläkuvassa.

    Tupakka tappaa jokus tosi nopeasti

    ihan koskee kun katselee tällaisia kuvia. Surku vain näiden tupakooitsijain perheitä ja lähiomaisia jotka joutuvat katselemaan tällaista. ;(

    Äänestä

  • että hän oli juuri kirjoitti:

    parveketupakoitsija?

    Ei voi kun ihmetellä miten joku voi vapaaehtoisesti vetää tuollaista myrkkyä keuhkoihinsa!! Ja vielä altistaa muut ihmiset tälle tappavalle savulle!!

    Äänestä

mun mielest käydä kymmenen minsan välein röökillä. Jospa sä nyt vähä liioittelit. En osaa uskoa et joku kävis ni usein röökillä. Niin mitähän järkee!?Senkin ajan pystyis käyttään muuten hyödyks.On se kyl töissäkin väärin ku jotkutn käy vähän väliä tupakalla ja toiset jotka eivät polta tekevät töitä senkin ajan.Mut ite oon sitä mieltä et ihmiset polttavat niin kauan kuin tupakkaa myydään. Et mix ihmees ei ihmiset osaa sitten lopettaa tupakan myymistä kaupoista, kioskeilta!? Ensin? Ei mä en ymmärrä koko tupakkaa.En oo ikin ymmärtänytkään. Mitä järkee yleensä on ees polttaa!? Silki rahal sais paljo muuta pysyvämpää. Eikä menis keuhkot, maksa, sydän...Mut toisaalt sittenhän alettais tupakkaa salakuljettamaan, jos sen myynti lopetetaan. Toisaalta mix ei tupakat vois siirtää alkoon, sekin auttais jo jotai. Ei alaikäisetkään pääse niin helpolla ostamaan niitä kioskeilta ja kaupoista.Tulis kai alkoon enemmän asiakkaitakin.

Äänestä
  • Todella käy tupakalla noin 10 minuutin välein. En nyt ihan kellosta ole katsonut, mutta arvio on tuo. Se ketjutupakointi alkoi eilen illalla, aikaisemmin on ollut aika kohtuullista. Sen tähden arvelin, että on jäänyt lomalle tai jotain on sattunut (ehkä hänellä on todettu keuhkosyöpä?). Kaikista yksinkertaisinta olisi, jos tupakka luokiteltaisiin huumeeksi. Silloin sen myyminenkin olisi rikollista.

    Äänestä

  • ollenkaan! kirjoitti:

    Todella käy tupakalla noin 10 minuutin välein. En nyt ihan kellosta ole katsonut, mutta arvio on tuo. Se ketjutupakointi alkoi eilen illalla, aikaisemmin on ollut aika kohtuullista. Sen tähden arvelin, että on jäänyt lomalle tai jotain on sattunut (ehkä hänellä on todettu keuhkosyöpä?). Kaikista yksinkertaisinta olisi, jos tupakka luokiteltaisiin huumeeksi. Silloin sen myyminenkin olisi rikollista.

    Meillä käyvät porukalla n. 3 min välein tupakalla, tai sitten se on niin että yks menee ja polttelee, hetken kuluttua tulee toinen ja alottaa, sitten taas kolmas, joten se on katkeamaton ketju. Kiva kun ei voi astmaatikkona tuulettaa yhtään 30 asteen helteellä, muuten on asunto jatkuvasti täynnä savua. Myöskään parveketta ei voi itse käyttää mihinkään tuon jatkuvan savun takia. Hukkaan menee koko parveke, kai sitä siitä jotain maksokin ku asunnon osti, siis parvekkeesta. Mutta alakertalaiset onkin vuokralaisia. Eikö ihan oikeesti voitais noitten itsekkäiden apinoiden parveketupakointia kieltää. Polttakoot sisätiloissa vain itsensä myrkyttäen, mut ei tietenkään ilmanvaihtohormien läheisyydessä.

    Äänestä

  • hengenahdistus kirjoitti:

    ovat täällä valloittaneet kanssa parvekkeen itselleen, tupakoivat. Istuvat siellä aamusta(kun heräävät) iltaan(kun menevät nukkumaan) ja tekevat talossa muiden asukkaiden parvekkeellaan olon mahdottomaksi. Juovat aamukahvinsa ja syövätkin parvekkeellaan ja tupakkaa palaa joka välissä. Inhooittavaa vaan on kun joutuu "salakuuntelijaksi" kun kaikki mitä puhuvat kuuluu tänne sisälle ilmanvaihtokanavia pitkin, ne kun sijaitsee sillä seinällä missä parvekkeetkin. Hajukin sen mukainen välillä vaikkei parvekkeen oveakaan auki pitäisi. Kyllä tuohon joku laki pitäisi löytyä että tupakoimattomillakin olisi jotain oikeuksia, maksumiehinä kun meidänkin pitää asunnoista olla. Itse ainakin ilmoittelisin näistä ketjupolttajista jatkuvasti, jos edes sakkojen uhalla pääsisi tuosta hajuhaitasta. Minunkin mielestäni saisivat savustaa itseään omissa sisätiloissaan. Tänne siitä ei hajuhaittoja tulisi. Mutta nyt joutuu haistelemaan ja vieläpä kuuntelemaan noita aina kun on kotona. Eipä tunnu kodilta tällainen elämä enää. Jos olisi mahdollista lähteä muualle niin heti lähtisin, tutkailen kyllä mahdollisuuksia kokoajan siihen. Toivottavasti se löytyy ja nopeasti. Alkaa jo väsyttää tämä tilanne ja ainainen päänsärky sekä hengenahdistus, joka johtuu vain ja ainoastaan noiden tupakanpoltosta.

    Äänestä

  • valtaajat kirjoitti:

    Niin ihan samanlaista. Eikö muka ole mitään vaikutuskanavaa sen asian ajamiseksi että saadaan parveketupakointi loppumaan. Myöskin asunnon myynti ja muuttamiset on hankalia ja rahaa vieviä asioita eikä omistusasuntoa voi noin vain vaihtaa. Uskomatonta että naapuri voi terrorisoida tupakoinnilla ja jatkuvalla metelillä ympäri vuorokauden toisten elämää. Täällä kuuluu koko huoneistossa äänet kuin paperin läpi. Tuossa alakerrassa asukkaat on vaihtuneet usein ja aina samanlaisia möykkääjiä ja ketjupolttajia. Joskus tulee niin huono olo, että onkohan se pelkästään tupakka mitä siellä poltetaan, vai jotain vahvempia. Joudun kuuntelemaan mihin kellonaikaan tahansa huutoa, kiroilua ja erittäin kovaäänistä kolinaa. Aina jos olen lomalla tai sairaana, ne juntit on kotona, eli ilmeisesti velttoilevat kaiket päivät vaan kotona ja sossu maksaa päihteet, auton ja muun elämisen. Kävisivät ees joskus jossain että olis hetken rauha ja raikas ilma. Muija joskus käy varmaan kaupassa, mies istuu aina kotona parvekkeella ja vetää tupakkaa tai möykkää sisätiloissa.
    Eikö ole sellaisia kerrostaloja missä olisi niin hyvä äänieristys että normaalit työssäkäyvät ihmiset saisivat työn vastapainoksi lepoa ja rauhaa valitsemanaan ajankohtana. Täällä ei auta edes korvatulpat, joten on ainainen univelka. Kostokaan ei auta. Jos metelöi takaisin, nämä apinat vain yllyttävät melua entisestään. Hehän voisivat muuttaa maalle ja möykätä ja kärventää siellä, kun ei edes töissä käynti sido heitä että pitäisi pääkaupungissa asua.

    Äänestä

  • valtaajat kirjoitti:

    ovat täällä valloittaneet kanssa parvekkeen itselleen, tupakoivat. Istuvat siellä aamusta(kun heräävät) iltaan(kun menevät nukkumaan) ja tekevat talossa muiden asukkaiden parvekkeellaan olon mahdottomaksi. Juovat aamukahvinsa ja syövätkin parvekkeellaan ja tupakkaa palaa joka välissä. Inhooittavaa vaan on kun joutuu "salakuuntelijaksi" kun kaikki mitä puhuvat kuuluu tänne sisälle ilmanvaihtokanavia pitkin, ne kun sijaitsee sillä seinällä missä parvekkeetkin. Hajukin sen mukainen välillä vaikkei parvekkeen oveakaan auki pitäisi. Kyllä tuohon joku laki pitäisi löytyä että tupakoimattomillakin olisi jotain oikeuksia, maksumiehinä kun meidänkin pitää asunnoista olla. Itse ainakin ilmoittelisin näistä ketjupolttajista jatkuvasti, jos edes sakkojen uhalla pääsisi tuosta hajuhaitasta. Minunkin mielestäni saisivat savustaa itseään omissa sisätiloissaan. Tänne siitä ei hajuhaittoja tulisi. Mutta nyt joutuu haistelemaan ja vieläpä kuuntelemaan noita aina kun on kotona. Eipä tunnu kodilta tällainen elämä enää. Jos olisi mahdollista lähteä muualle niin heti lähtisin, tutkailen kyllä mahdollisuuksia kokoajan siihen. Toivottavasti se löytyy ja nopeasti. Alkaa jo väsyttää tämä tilanne ja ainainen päänsärky sekä hengenahdistus, joka johtuu vain ja ainoastaan noiden tupakanpoltosta.

    .."Eipä tunnu kodilta tällainen elämä enää." Kuinka elämä voisi tuntua kodilta? Vai tuntuuko koti elämältä? Elämä on, vai onko?

    Äänestä

ketjupolttava pariskunta joka kävi 5 min.välein tupakalla!! Yölläkin piti muutaman kerran käydä!
Ihmetyttää että ehtiikö ne edes mitään muuta tehdäkään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ketjupolttaja kirjoitti:

Vähän väliä tupakalla parvekkeella! Päivisin on tähän asti ollut töissä, eikä tule tupakanhajua sisälle. Viikonloppuna kahta kauheammin. Pelkään, että hän on jäänyt lomalle ja tupakoi nyt arkisinkin siellä. Minulla on joskus ostettua koiran hajun poistajaa, suihkutettavaa. Äsken suihkutin sitä reilusti parvekkeelle. Kyllä se vie tupakanhajun mennessään. Aion jatkaa sitä helteiden ajan kunnes purkki on tyhjä. Muuten menee hukkaan, kun en sitä sisälläkään tarvitse. Se on siis jonkinlaista ilmanraikastinta, jossa on aika voimakas haju. Sille en taas mahda mitään, jos kulkeutuu tupakoitsijan nenään! Onko muuten normaalia käydä tupakalla 10 minuutin välein? Eikö se ole jo ihan sairasta? Toivon kuitenkin, ettei tämä ihminen kuole keuhkosyöpään. Mutta, jos kuolee, se on todella itseaiheutettu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu