Kritiikkiä AIDS:sta

Tänää vietetään maailmanlaajuista AIDS päivää.
Kuulin aidsista ensimmäisen kerran joskus 1982 muistaakseni. Silloin taudista kerrottiin (ihan virallisesti), että kyseessä on HOMOSEKSUAALISTEN MIESTEN keskuudessa leviävä kuolemaan johtava tauti, joka voi tarttua myös HETEROSEKSUAALEIHIN. Silloin myös uskottiin, että tämä tauti on nujerrettavissa hyvinkin nopeasti. Nyt 20 vuotta myöhemmin, AIDS asia elää yhä edelleen ja taudin konreettisesta nujertamisesta ei ole itse asiassa lainkaan tietoa, vain toiveita...

Mutta jotain kritiikkiä minun pitää sanoa tästä asiasta, vaikkakin AIDS on vakava vitsaus maailmanlaajuisesti. Ehpä siksi.
Ihmetystä näet herättää se, että AIDS (tai HIV, kuinka vaan) on ikään kuin enää HETEROJEN ja NARKOMAANIEN keskuudessa leviävä ja esiintyvä ongelma? Missä on HOMOSEKSUAALINEN väestö koko asian käsittelystä?
Juuri tänään YLE:n teksti-tv sivulla 105 kirjoitetaan, että kuinka vuoden 2000 jälkeen HIV tartuntojen määrä on vähentynyt ja selitettiin asiaa siten, että ilmaisten huumeruiskujen jakaminen huumeiden käyttäjille on asian ydin. Ts, ovatko huumeiden käyttäjät siis se ongelmallisin HIV epidemian levitysryhmä? Saman YLEN:n uutisen mukaan he ovat 100% 18% ryhmä tässä asiassa. Heteroseksuaalit mainittiin 100% 30% ryhmänä. Homoseksuaaleja ei mainittu olleenkaan samoin kuin 52% osuutta ei selitetty mitenkään. Ovatko homoseksuaalit siis tuo puuttuva 52%?

Minusta se on kumma juttu jos narkomaanit ovat tartuntatilastoissa vain 18% ryhmä (joka kylläkin voi levittää tautia koko muun kantajaryhmienkin edestä) niin perin ihmeellistä on, että näihin muihin "kantaja ryhmiin" ei voida yhtä tehokkaasti vaikuttaa? Omasta mielestäni tässäkin AIDS asiassa on koko asia ikään kuin turmeltu saivartelun, häveliäisyyden ja peittelyn keinoin. Narkomaanit ovat liki ainoa ryhmä jolle annetaan "kasvot" hvi epidemiassa. 30% heteroja ovat kasvottomia siinä missä homoseksuaalit tartunnansaajat ovat tupla sellaisia! Asioiden mielenkiintoa ohjataan siis muualle ja osin jopa väärää suuntaa.

HIV, AIDS. Narkkarien, heterojen vai homojen profiloima epidemia? Tämän päivän YLE:n teksti-tv kertoi myös, että naiset ovat ylittäneet yli 50% rajan tartunnan saajista. Onko tämä jollakin tavalla nyt myös TASA-ARVOKYSYMYS?
Kuitenkin kun seuraat ajankohtaisohjelmia joiden AIDS keskusteluissa vierailevat taudin kantajat ovat tähän saakkakin olleet lähes liki pitäen MIEHIÄ, HOMOSEKSUAALISIA miehiä. Mutta asiasta puhutaan nykyään kuin se olisi vain heterojen ja narkomaanien ongelma! Myös naiset on liki tähän päivään saakka siivottu pois tästä ryhmästä mutta epäilenpä, että NAISET nostetaan aids epidemian marttyyreiksi koska sehän palvelisi yleisestikin ottaen tätä mies/nais asetelmaa naisten TASA-ARVO kärjistämiskampanjassa joita ne näyttää nykyään olevan.

MISTÄ HIV JOKA ETENEE AIDSIKSI SITTEN ON TULLUT? Siihen ei löydy yksiselitteistä vastausta. On mainittu apinat ja apinoiden kanssa harrastettu seksi niin kuin USA:n armeijan salaisesta biologisesta projektista karannut tai tahallaan irtipäästetty viruskanta. Arveluja...
Oma arveluni on, että AIDS on sitä historiallista jatkoa joita ovat olleet maailmanlaajuisesti mm. ruttosairaudet kuten MUSTA SURMA. AIDS on yksi osa, jatkumo sille millä maapallomme ekologia sääntelee itseään pitääkseen aisoissa sitä mitä ihminen ei kykene, VÄESTÖN LIIKAKASVUA! Luonto ei kykene suoraan vaikuttamaan ihmisen toimiin mutta kylläkin suoraan ihmiseen. Sodat ja niistä seuranneet väestön kuoleminen ovat olleet toinen merkittävä tekijä (paradoksisti) väestön "kannassa aisoissa pitämiseksi" vaikkakin tällä "lajin hoidolla" ei "luonnolla" ole mitää tekemistä, vain ihmisellä.

Usein on esitetty JUMALAA syyksi aidsiin. Milloin uskovaiset ovat paatostaneet, että AIDS ON JUMALAN RANGAISTUS JUMALATTOMIEN IHMISTEN ELÄMÄNTAVOILLE. Ovatpa joskus peräti ATEISTISET ihmiset syyttäneet itse Jumalaa AIDS:sta!
Ns. VAIHTOEHTOIHMISET usein puhuvat ekokatastrofeista kuten tulvat, myrskyt siten, että ne olisivat MAA-ÄIDIN kosto maan turmelemisesta. AIDS:n suhteen he ovat olleet hyvin hiljaa vaikka on täysin ilmeistä, että AIDS on osa maapallon ekologista järjestelmää kuten muutkin sairaukset. "MAA-ÄIDIN" kanssa tällä ei ole mitää tekemistä...

HIV:tä ja AIDS kuolemalta voi välttyä tehokkaimmin:
- välttämällä seksiä irrallisissa suhteissa
- pitäytymällä erossa huumeista

Toki kondomin käyttö on tehokas ja edullinen tapa suojata itsensä ja muiden elämää mutta samalla se on kuin venäläistä rulettia vain "varmistin päällä" jos harrastat seksuaalisia kontakteja vain seksinautinnon ajamana tuntemattomien partnereiden kanssa. Kumikin on näes särkyvää materiaalia...

Ts. RAJAT ja TAVAT elämässä on PARAS ja TEHOKKAIN TAPA välttää AIDS!
18884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tilastotietoa löydät osoitteesta:

http://www.ktl.fi/ttr/hiv_aids.html

Viime vuonna uusia tartuntoja 128 kpl. Homoseksin välityksellä tarttunut 21 %, iv-huumeiden välityksellä 37 %, heteroseksin välityksellä 19%, 21%:lla tartuntatapa ei tiedossa.

Eiköhän HIV-viruksen syntyminen ole yhtä sattumanvaraista kuin kaikki muukin luonnossa. Turha siitä on sen suurempia filosofisia päättelyitä tehdä. Ei luonto mitään vitsauksia 'kehittele' vaan kyllä tämäntyyppiset ilmiöt tapahtuvat pohjimmiltaan satunnaisesti ja kaoottisesti. Tietenkin nykypäivänä ihmisten suuri liikkuvuus ja runsas ruumiineritteiden jakaminen luovat otolliset olot HIV:n kaltaisille taudinaiheuttajille levitä.

Äänestä
  • http://www.ktl.fi/ttr/hivsuo.pdf

    Tuosta taulukosta näkyy juuri se trendi, josta puhuin. 1990- luvun tartuntarekisteri osoittaa, että heteroseksuaaleilla on ollut tartuntoja vuosittain enemmän kuin homoseksuaaleilla muutamia vuosia lukuunottamatta.

    Vuonna 1995:

    Homoseksuaalien tartuntoja: 34%

    Heteroseksuaalien tartuntoja: 55%

    Äänestä

  • homo_ kirjoitti:

    http://www.ktl.fi/ttr/hivsuo.pdf

    Se, että valikoit pitkältä ajanjaksolta yhden vuoden, jonka aikana homoseksistä saatuja tartuntoja on enemmän, ei tarkoita sitä, että kokonaisuuden kannalta homoseksuaalit olisivat heteroseksuaaleja suurempi riskiryhmä.

    Äänestä

  • oli vuonna 2000 hiv-tartunnat, mutta onneks ollaan vähentymässä päin, mutta huolestuttavaa on venäjällä on kasvava ongelma aidsin ja hiv:n kanssa.

    Etelä-suomen läänissä huh mitkä luvut.. Ahvenmaalla on todella pieniä lukuja... mielenkiintoistaa... miten se voisi olla... eletääkö Ahvenmaalla näin sivistyneeksi? Ei ota huumeita samasta ruiskusta, ei harrasta seksiä ilman suojaa. Pitää ottaa mallia Ahvenmaalta...

    Ikäjakautumasta näkee että nuoret ovat varovaisempi.. tämmöistä viesitä lukiessani tilastoja.

    Äänestä

  • homo_ kirjoitti:

    Se, että valikoit pitkältä ajanjaksolta yhden vuoden, jonka aikana homoseksistä saatuja tartuntoja on enemmän, ei tarkoita sitä, että kokonaisuuden kannalta homoseksuaalit olisivat heteroseksuaaleja suurempi riskiryhmä.

    Lainaus:
    "...ei tarkoita sitä, että kokonaisuuden kannalta homoseksuaalit olisivat heteroseksuaaleja suurempi riskiryhmä."

    Ylläoleva olisi totta, jos homoja olisi määrällisesti yhtä paljon kuin heteroita. Homoja on kuintenkin huomattavasti vähemmän kuin heteroita. Homoseksuaalisia miehiä on ehkä n. 2-3 % väestöstä, kun taas heteroita on yli 90%. Uusien HIV-tartuntojen absoluuttinen määrä ryhmissä on suunnilleen sama esim. viime vuonna. Näinollen homoseksuaalit ovat suurempi riskiryhmä kuin heterot. Olen aiemmin arvioinut että vajaa puoli prosenttia homomiehistä on HIV-kantajia, ei siis mahdottoman suuri osuus missään nimessä. Toisaalta jos heteroista sama prosentuaalinen osuus olisi HIV-kantajia, olisi maassamme yli 20 000 HIV-positiivista (todellisuudessa hieman yli 1000).

    Äänestä

  • tomppa kirjoitti:

    "Ylläoleva olisi totta, jos homoja olisi määrällisesti yhtä paljon kuin heteroita."

    Määrällisellä osuudella ei ole väliä. Suhteellinen osuus on ratkaiseva.

    "Uusien HIV-tartuntojen absoluuttinen määrä ryhmissä on suunnilleen sama esim. viime vuonna. Näinollen homoseksuaalit ovat suurempi riskiryhmä kuin heterot."

    Homoseksuaalit eivät ole suurempi riskiryhmä kuin heteroseksuaalit sen kannalta, että homoseksuaalisen väestön hi- tartuntapaukset on laskussa, mutta heteroseksuaalisen väestön tartunnat nousussa. On siis selvää, että tällaisessa suuntauksessa on suurempi todennäköisyys saada hi- tartuna heteroryhmässä kuin homoryhmässä.

    Toiseksi, tartuntatapauksia ei voi suhteuttaa terveeseen väestöön vaan HI- viruksen kokonaistartuntatilastoihin, jolloin voi rehellisesti sanoa, että heteroseksuaaleilla on ongelmia seksuaalikäyttäytymisen suhteen.

    Eli homojen määrällinen osuus tartunnoista on lähes yhtä paljon kuin Heteroiden osuus, vaikka homoja on kaiketi tutkimuksesta riippuen korkeintaan 1/20 osa väestöstä.

    http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19970525/erik/970525er04.html

    Homojen AIDS -tartunnat ovat siis suhteellisesti lähes 20 kertaa yleisempiä kuin heteroiden. No huh huh!

    " Homoseksuaalit eivät ole suurempi riskiryhmä kuin heteroseksuaalit sen kannalta, että homoseksuaalisen väestön hi- tartuntapaukset on laskussa, mutta heteroseksuaalisen väestön tartunnat nousussa "

    Sinähän selität kuin poliitikko. Homot eivät ole suurempi riskiryhmä, vaikka heillä on 20 kertaa useammin AIDS, koska heteroiden osuus on kasvussa. On siinä vielä kaulaa niin paljon, että ei voi kyllä sanoa, etteivätkö homot olisi suurempi riskiryhmä. Se on edelleen 20 kertainen!!!!!?

    Äänestä

  • Hetero_ kirjoitti:

    "Eli homojen määrällinen osuus tartunnoista on lähes yhtä paljon kuin Heteroiden osuus, vaikka homoja on kaiketi tutkimuksesta riippuen korkeintaan 1/20 osa väestöstä."

    Tartuntamääriä tutkitaan suhteuttamalla tartunnat kaikkiin HI- tartuntoihin, eikä terveeseen väestöön. Nuo tilastot kertovat vain siis tietynlaisen heteroseksuaalisen ja homoseksuaalisen osan käyttäytymisestä koko homoseksuaalisessa väestössä.

    "Homojen AIDS -tartunnat ovat siis suhteellisesti lähes 20 kertaa yleisempiä kuin heteroiden"

    Se ei tee homoseksuaaleista kuitenkaan heteroseksuaaleja suurempaa riskiryhmää, koska homoseksuaalisessa ryhmässä tartuntamäärät tippuvat ja heteroväestössä nousevat.

    Minä en tiedä mistä tuon 20- kertaisen sait, koska kaikista tartunnan saaneista homoseksuaaleja ja heteroseksuaaleja on yhtä paljon.

    " Minä en tiedä mistä tuon 20- kertaisen sait, koska kaikista tartunnan saaneista homoseksuaaleja ja heteroseksuaaleja on yhtä paljon. "

    No voi hyvänen aika. Jos kaikista tartunnan saaneista homoja on yhtä paljon kuin heteroita ja jos heteroita on 20-40 kertaa enemmän kuin homoja, niin silloin homojen keskuudessa on HIV -virusta 20-40 kertaisesti. Siis homoja on valtakunnassa vain 1/20-1/40 osa väestöstä, mutta silti HIV -virusten kantajista yhtä suuri määrä on homoja kuin heteroita. Jos ei tuosta tajua, niin ei sitä voi enempää selittää..

    Äänestä

"Homoseksuaaleja ei mainittu olleenkaan samoin kuin 52% osuutta ei selitetty mitenkään. Ovatko homoseksuaalit siis tuo puuttuva 52%?"

Ei ole. Homoseksuaalien osuus on heteroseksuaaleja pienempi. Jotain 20-25% tuntumassa.

Koko 1990- luvun ajan homoseksuaalisen väestön HI-tartuntojen määrät on laskeneet homoväestön keskuudessa, mutta nousseet heteroväestön keskuudessa länsimaissa.

Mitä taas tulee HI- viruksen uutisointiin 1980- luvulla, niin se värittyi ja oli puolueellista. Taudista leimattiin homojen tauti, vaikka ensimmäisten tartuntojen aikana myös heteroita hakeutui lääkärille hi- viruksen aiheuttamien oireiden vuoksi.

Äänestä
  • On taas suurimmalla osalla jäänyt päivän uutiset väliin. Jos avaatte tänään vaikkapa ylen tekstitv:n, niin tuota 52 prosenttia ei selitetä mitenkään. Siis kyseessä oli yleisradion tänään antamat prosentit, ei mitenkään tietyltä vuodelta valikoidut tulokset, tai maailman laatuiset tulokset.

    Huumeidenkäyttäjien osuus oli 18%, heterojen 30%, ja loppua ei sitten selitettykään... Ja nämä prosettiluvut siis Suomessa.

    Uskonko yleä, vai anonyymiä keskustelupalstakirjoittelijaa...

    Äänestä

  • Lukija kirjoitti:

    On taas suurimmalla osalla jäänyt päivän uutiset väliin. Jos avaatte tänään vaikkapa ylen tekstitv:n, niin tuota 52 prosenttia ei selitetä mitenkään. Siis kyseessä oli yleisradion tänään antamat prosentit, ei mitenkään tietyltä vuodelta valikoidut tulokset, tai maailman laatuiset tulokset.

    Huumeidenkäyttäjien osuus oli 18%, heterojen 30%, ja loppua ei sitten selitettykään... Ja nämä prosettiluvut siis Suomessa.

    Uskonko yleä, vai anonyymiä keskustelupalstakirjoittelijaa...

    seuraavam taulukon mukaan:

    http://www.ktl.fi/ttr/hivsuo.pdf

    Vuosi 2002:

    Homoseksi: 25%

    Heteroseksi: 28%

    Aivan kuten sanoinkin, eli homoseksuaalien tartunnat tämän vuoden osalta sijoittui 20-25% väliin, kun heteroilla osuus oli kaikista tartunnoista suurempi.

    "Jos avaatte tänään vaikkapa ylen tekstitv:n, niin tuota 52 prosenttia ei selitetä mitenkään."

    Tarkoitatko tätä uutista:

    http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/105/

    Homoseksistä saatujen tartuntojen määrä ei valitettavasti voi olla tuota 52% tilastotietojen valossa. Huomioi, että tilastoissa on mukana myös Suomessa asuvat ulkomaalaiset sekä äidistä lapseen saadut tartunnat, sekä myös "ei tietoa"- saadut tartunnat.

    Äänestä

  • homo_ kirjoitti:

    seuraavam taulukon mukaan:

    http://www.ktl.fi/ttr/hivsuo.pdf

    Vuosi 2002:

    Homoseksi: 25%

    Heteroseksi: 28%

    Aivan kuten sanoinkin, eli homoseksuaalien tartunnat tämän vuoden osalta sijoittui 20-25% väliin, kun heteroilla osuus oli kaikista tartunnoista suurempi.

    "Jos avaatte tänään vaikkapa ylen tekstitv:n, niin tuota 52 prosenttia ei selitetä mitenkään."

    Tarkoitatko tätä uutista:

    http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/105/

    Homoseksistä saatujen tartuntojen määrä ei valitettavasti voi olla tuota 52% tilastotietojen valossa. Huomioi, että tilastoissa on mukana myös Suomessa asuvat ulkomaalaiset sekä äidistä lapseen saadut tartunnat, sekä myös "ei tietoa"- saadut tartunnat.

    Eli homojen määrällinen osuus tartunnoista on lähes yhtä paljon kuin Heteroiden osuus, vaikka homoja on kaiketi tutkimuksesta riippuen korkeintaan 1/20 osa väestöstä.

    http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19970525/erik/970525er04.html

    Homojen AIDS -tartunnat ovat siis suhteellisesti lähes 20 kertaa yleisempiä kuin heteroiden.

    Äänestä

Onneksi olkoon, ihan onnistuneesti sait minutkin huonolle tuulelle, mutta vain hieman (valitettavaa sinulle)

En nytten viitsi alkaa mitään väittelyä tässä käymään, koska ei kiinnosta. Mutta mistä Hiv on sitten peräisin? Homotko ne apinan aivoja söi ja saivat siitä tartuntoja? ööö... no jaa...

Äänestä
  • ..se, että vaikka homoja on 1/20 osa väestöstä, mahdollisesti vähemmänkin, heidän osuutensa AIDS:n lähteenä on samaa suuruusluokkaa kuin heterojen l. suhteellisesti n. 20 kertainen. Oli muuten mullekin yllättävä tieto...

    Mistähän se johtuu, tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • Hetero_ kirjoitti:

    ..se, että vaikka homoja on 1/20 osa väestöstä, mahdollisesti vähemmänkin, heidän osuutensa AIDS:n lähteenä on samaa suuruusluokkaa kuin heterojen l. suhteellisesti n. 20 kertainen. Oli muuten mullekin yllättävä tieto...

    Mistähän se johtuu, tietääkö kukaan?

    Homot levittänyt HIV:iä heteroihin? hmm.. Kummallista...

    Äänestä

  • Star kirjoitti:

    Homot levittänyt HIV:iä heteroihin? hmm.. Kummallista...

    enkä minäkään sitä tuomitsemalla sanonut, ihmettelin vain, että kuinka se HIV tartuntojen määrä on monikymmenkertainen homoilla. Eivätkö he suojaudu niin hyvin vai mikä siinä..

    Äänestä

  • Hetero_ kirjoitti:

    enkä minäkään sitä tuomitsemalla sanonut, ihmettelin vain, että kuinka se HIV tartuntojen määrä on monikymmenkertainen homoilla. Eivätkö he suojaudu niin hyvin vai mikä siinä..

    Tarkoitatko prosentuaalisesti määrää?
    No, onhan totta että homoilla on enemmän suhteita kun "normaalilla" heterolla. Ja näin taudit voivat levitä helpommin. Ja on monta homoa jotka ovat menettäneet oman itsearvonsa (mistäköhän kumman syystä) ja eivät välitä saavatko taudin vai ei. Ja homojen lukumäärää on hamdotonta laskea ja siitä tehdä johtopäätös että kuinkapaljon niistä on tartunnansaaneita. Onko laskuissa kaapissaolevat, ne jotka ei tunnusta edes itselleen homouttaan.... Multa ei ainakaan oo koskaan kysytty että mikä olen, enkä tiedä ketään kelta olisi kysytty. Mistä luvut on sitten revitty?

    Joo, mut nou hätä, Im gay ja mulla ei ole aidsia, voisiko elämä olla parempaa? )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Realisti kirjoitti:

Tänää vietetään maailmanlaajuista AIDS päivää.
Kuulin aidsista ensimmäisen kerran joskus 1982 muistaakseni. Silloin taudista kerrottiin (ihan virallisesti), että kyseessä on HOMOSEKSUAALISTEN MIESTEN keskuudessa leviävä kuolemaan johtava tauti, joka voi tarttua myös HETEROSEKSUAALEIHIN. Silloin myös uskottiin, että tämä tauti on nujerrettavissa hyvinkin nopeasti. Nyt 20 vuotta myöhemmin, AIDS asia elää yhä edelleen ja taudin konreettisesta nujertamisesta ei ole itse asiassa lainkaan tietoa, vain toiveita...

Mutta jotain kritiikkiä minun pitää sanoa tästä asiasta, vaikkakin AIDS on vakava vitsaus maailmanlaajuisesti. Ehpä siksi.
Ihmetystä näet herättää se, että AIDS (tai HIV, kuinka vaan) on ikään kuin enää HETEROJEN ja NARKOMAANIEN keskuudessa leviävä ja esiintyvä ongelma? Missä on HOMOSEKSUAALINEN väestö koko asian käsittelystä?
Juuri tänään YLE:n teksti-tv sivulla 105 kirjoitetaan, että kuinka vuoden 2000 jälkeen HIV tartuntojen määrä on vähentynyt ja selitettiin asiaa siten, että ilmaisten huumeruiskujen jakaminen huumeiden käyttäjille on asian ydin. Ts, ovatko huumeiden käyttäjät siis se ongelmallisin HIV epidemian levitysryhmä? Saman YLEN:n uutisen mukaan he ovat 100% 18% ryhmä tässä asiassa. Heteroseksuaalit mainittiin 100% 30% ryhmänä. Homoseksuaaleja ei mainittu olleenkaan samoin kuin 52% osuutta ei selitetty mitenkään. Ovatko homoseksuaalit siis tuo puuttuva 52%?

Minusta se on kumma juttu jos narkomaanit ovat tartuntatilastoissa vain 18% ryhmä (joka kylläkin voi levittää tautia koko muun kantajaryhmienkin edestä) niin perin ihmeellistä on, että näihin muihin "kantaja ryhmiin" ei voida yhtä tehokkaasti vaikuttaa? Omasta mielestäni tässäkin AIDS asiassa on koko asia ikään kuin turmeltu saivartelun, häveliäisyyden ja peittelyn keinoin. Narkomaanit ovat liki ainoa ryhmä jolle annetaan "kasvot" hvi epidemiassa. 30% heteroja ovat kasvottomia siinä missä homoseksuaalit tartunnansaajat ovat tupla sellaisia! Asioiden mielenkiintoa ohjataan siis muualle ja osin jopa väärää suuntaa.

HIV, AIDS. Narkkarien, heterojen vai homojen profiloima epidemia? Tämän päivän YLE:n teksti-tv kertoi myös, että naiset ovat ylittäneet yli 50% rajan tartunnan saajista. Onko tämä jollakin tavalla nyt myös TASA-ARVOKYSYMYS?
Kuitenkin kun seuraat ajankohtaisohjelmia joiden AIDS keskusteluissa vierailevat taudin kantajat ovat tähän saakkakin olleet lähes liki pitäen MIEHIÄ, HOMOSEKSUAALISIA miehiä. Mutta asiasta puhutaan nykyään kuin se olisi vain heterojen ja narkomaanien ongelma! Myös naiset on liki tähän päivään saakka siivottu pois tästä ryhmästä mutta epäilenpä, että NAISET nostetaan aids epidemian marttyyreiksi koska sehän palvelisi yleisestikin ottaen tätä mies/nais asetelmaa naisten TASA-ARVO kärjistämiskampanjassa joita ne näyttää nykyään olevan.

MISTÄ HIV JOKA ETENEE AIDSIKSI SITTEN ON TULLUT? Siihen ei löydy yksiselitteistä vastausta. On mainittu apinat ja apinoiden kanssa harrastettu seksi niin kuin USA:n armeijan salaisesta biologisesta projektista karannut tai tahallaan irtipäästetty viruskanta. Arveluja...
Oma arveluni on, että AIDS on sitä historiallista jatkoa joita ovat olleet maailmanlaajuisesti mm. ruttosairaudet kuten MUSTA SURMA. AIDS on yksi osa, jatkumo sille millä maapallomme ekologia sääntelee itseään pitääkseen aisoissa sitä mitä ihminen ei kykene, VÄESTÖN LIIKAKASVUA! Luonto ei kykene suoraan vaikuttamaan ihmisen toimiin mutta kylläkin suoraan ihmiseen. Sodat ja niistä seuranneet väestön kuoleminen ovat olleet toinen merkittävä tekijä (paradoksisti) väestön "kannassa aisoissa pitämiseksi" vaikkakin tällä "lajin hoidolla" ei "luonnolla" ole mitää tekemistä, vain ihmisellä.

Usein on esitetty JUMALAA syyksi aidsiin. Milloin uskovaiset ovat paatostaneet, että AIDS ON JUMALAN RANGAISTUS JUMALATTOMIEN IHMISTEN ELÄMÄNTAVOILLE. Ovatpa joskus peräti ATEISTISET ihmiset syyttäneet itse Jumalaa AIDS:sta!
Ns. VAIHTOEHTOIHMISET usein puhuvat ekokatastrofeista kuten tulvat, myrskyt siten, että ne olisivat MAA-ÄIDIN kosto maan turmelemisesta. AIDS:n suhteen he ovat olleet hyvin hiljaa vaikka on täysin ilmeistä, että AIDS on osa maapallon ekologista järjestelmää kuten muutkin sairaukset. "MAA-ÄIDIN" kanssa tällä ei ole mitää tekemistä...

HIV:tä ja AIDS kuolemalta voi välttyä tehokkaimmin:
- välttämällä seksiä irrallisissa suhteissa
- pitäytymällä erossa huumeista

Toki kondomin käyttö on tehokas ja edullinen tapa suojata itsensä ja muiden elämää mutta samalla se on kuin venäläistä rulettia vain "varmistin päällä" jos harrastat seksuaalisia kontakteja vain seksinautinnon ajamana tuntemattomien partnereiden kanssa. Kumikin on näes särkyvää materiaalia...

Ts. RAJAT ja TAVAT elämässä on PARAS ja TEHOKKAIN TAPA välttää AIDS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu