Ystäväni muodonmuutos

Kalle

"Ajatko tätä kautta?" kysyi puhelimessa kaveri Jii, jota en ollut nähnyt melkein vuoteen, kerrottuani, että olen viikonlopulla ajelemassa kotiinpäin.
"Jep. Lyhintä reittiä."
"Oisko sulla aikaa käydä täällä?"
"Joo. Ei mulla oo mitään aikataulua."
"Monenko aikaan sä oot täällä?"
"Siinä kuuden-seitsemän välillä."

Niin sitä oli sovittu, että käyn Jiillä kylässä kotiin mennessäni. Osoite löytyi helposti, ja kohta olin soittamassa ovikelloa. Askeleet kopisivat sisällä ja Jii avasi oven. Sydän jätti lyönnin väliin, kun näin hänet. Pitkä tukka oli siististi letitetty entisen hapsotuksen sijaan, ja virttyneet farkut ja teepaita oli korvattu sukkiksilla ja minimekolla. Jalassa oli korkeakorkoiset remmikengät, huulissa punaa ja ripsiväri korosti hänen pitkiä ripsiään.

"Moi!"
"Moi!"sain vastattua käheällä äänellä.
"Tuu nyt sisään!"

Astuin peremmälle ja vedin oven kiinni. Silmät säteillen Jii katsoi minuun. Entisestä luokan hissukasta oli kehittynyt yllättäen kaunotar.

"Olet kaunis." sanoin.
"Kiitos."
Tartuin hänen käteensä ja astuin hänen lähelleen ja suutelimme kevyesti.
"Keittiössä olisi hieman välipalaa."
"Kiitos. Käyn vessassa kuitenkin ensin."

Menin vessaan ja pissasin, sitten pesin pystyyn pyrkivän kullini ja kuivattuani tungin erektioni taas kalsareihin ja vedin shortsit ylös. Vilkaisin vielä kaappiin. Siellä oli hyllyllä märkä dildo. Nuuhkaisin sitä hieman ja suljin kaapin oven ja lähdin keittiöön.

Joimme teetä ja söimme karjalanpiirakoita ja munavoita. Katseemme kohtasivat tuon tuostakin, ja näin rakkautta Jiin katseessa. Enkö todellakaan ollut tuota aiemmin huomannut? Sanoin:

"Olet onnellisen näköinen."
"Minä olen onnellinen."
"Sen näkee, sinä ihan säteilet."
"Olen odottanut, että sinä tulisit käymään."

Nousin tuolilta ja menin hänen viereensä. Yllättäen häntä vähän ujostutti. Käänsin hänen kasvonsa kohti minua ja suutelin. Hän vastasi suudelmaan kiihkeästi. Hyväilin hänen selkäänsä. Mekon läpi tunsin korsetin. Jiillä oli nyt viettely mielessä.

"Siivotaan nyt pöytä!"
"Siivotaan"

Hymyillen irrottauduin hänestä ja nostelimme ruuat jääkaappiin ja astiat tiskialtaaseen.

"Tiskataan samantien."
Hän laski vettä altaaseen ja alkoi tiskaamaan. Minä huuhtelin astiat ja nostin ne kaappiin kuivumaan. Vielä tiskipöydän pyyhkiminen ja käsien kuivaus.

Hän kääntyi nojaamaan takamustaan tiskipöytään ja katsoi ilkikurisena minuun. Asetuin häntä vasten ja suutelimme jälleen. Hän puristeli pakaroitani ja veti lantioitamme vastakkain. Käteni seikkailivat pitkin vartaloansa ja suutelin korviaan, kaulaansa... Nostin mekon helmaa ja sormeni havaitsivat paljasta ihoa.

"Riisu mun mekko!"

Kohotin mekon helman ylemmäksi toisella kädellä ja toisella avasin vetoketjun takaa. Alta paljastui rintoja ylöstyöntävä korsetti ja haarasta avoimet sukkahousut, joiden päällä oli silkkiset pikkupöksyt. Liutin käteni pikkupöksyjen sisään takaa, pyllyvakoa alas kunnes tunsin liukkauden. Samalla Jii riisui minun shortsejani ja veti alushousuni alas. Alushousuissa seikkaileva sormeni painui tiukkaan ja liukkaaseen reikään, samalla kun Jii kumartui alaspäin vetääkseen housuni kokonaan pois.

"Laitetaanpa sulle kortsu." sanoi Jii ja kurkotti keittiön kaapista paketin Black Jackiä. Hän nappasi sieltä yhden, aukaisi sen ja kyykistyi eteeni. Kortsu oikein päin, terskan päälle ja sitten hän imaisi terskan suuhunsa ja rullasi kortsun paikalleen. Voitonriemuisena hän vilkaisi ylöspäin imien samalla.

"Laskeudu selällesi!" hän komensi ja tein työtä käskettyä. Hän asettui jalkojeni päälle imien kullian. Sitten hän lopetti imemisen, käänsi selkänsä, riisui pikkuhousunsa ja istui kullini päälle. Kullini kurkisti hänen pyllyvaostaan. Sitten hän kohottautui vähän ja ohjasi kullini pään sisäänsä. Katsoin, kun se upposi hitaasti reikään. Pylly alkoi liikkua ylös alas sylissäni.

"Noustaan seisomaan!" ehdotin. Kullin pysyessä hänen sisässään nousimme varovasti ylös. Ensin pidin hänen lantiostaa kiinni pumpatessani edestakaisin, sitten hyväilin hänen rintojaan, kaulaansa ja kasvojaan. Kohta käteni hakeutui hänen elimelleen. Sormeni tavoittivat jämäkän seisokin, jossa tuntui syke samassa tahdissa kuin missä kullini pumppasi hänen pyllyssään.

"Mennään peilin eteen!" hän sanoi. Naimisen tahdissa kävelimme peilin eteen. Hän napsautti vielä eteisen valon päälle. Käteni runkkasi hänen kulliaan, ja hän vemputti takapuoltaan minua vasten kullini porautuessa entistä syvemmälle hänen suoleensa. Näky oli todella kiihottava. Kohta Jiin kulli alkoi roiskia spermojaan peilille ja lattialle, ja samalla sain orgasmin itsekin. Hän meinasi rojahtaa lattialle, mutta pidin hänet pystyssä. Viimeiset kouristukset tuntuivat hänen pyllyssään ja kullissani. Sitten laskeuduimme peilin eteen kontilleen. Käännyimme hieman, ja nuolin hänen spermaansa peilistä. Naama lattianrajassa hymyili minulle peilin kautta. Vedin kullini ulos, käänsin Jiin selälleen ja asetuin makaamaan hänen päälleen antaen samalla spermaisen suudelman.

"Se tuntui ihanalle" sanoin.
"Todella ihanalle"
"Olet ihmeellinen"
"Niin sinäkin. Jäätkö mun luo yöksi?"
"Jään. Kotiin ei ole nyt kiirettä."

3

23097

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumaliste!

      Et sitten aiemmin viitsinyt mainita että tämä on hinttaripornoa?!

      • ...sulla

        ...kakkainen tuuri:)


      • ...
        ...sulla kirjoitti:

        ...kakkainen tuuri:)

        tämä ole homo-osastolla...?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe