Pohdiskelua

Olemme lapseton uusiopari. Kummallakin on yksi jälkikasvu edellisestä liitosta. Avioehdolla olemme määränneet, ettei kummallakaan ole oikeutta toisen omaisuuteen. Lisäksi keskinäisellä testamentilla olemme määränneet, että jommankumman kuollessa jälkeen jäävällä on elinikäinen käyttöoikeus yhteisesti omistamiimme asunto-osakkeisiin. Kuolleen
perilliset älkööt millään tavoin häiritkö tätä jälkeenjäävän oikeutta.
Nyt kysymys: Voimmeko, ja millä tavoin määrätä, että ensin kuolleen perillinen ei välittömästi voi
vaatia lakiosaansa perinnöstään, ja aiheuttaa näin jälkeen jäävälle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.
Lisäkysymys: Joutuuko perinnön saaja maksamaan perintöveron, vaikka ei tässä tapauksessa saisikaan perintöä heti haltuunsa?
5498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä lakiosaa tulee ensiksi kuolleen rintaperillisen vaatia, muutoin hän menettää oikeuden lakiosaan.
Vaatia, vaikka saisikin sen vasta toisenkin puolison kuoltua.
Miksi käyttöoikeus "omistamiimme asunto-osakkeisiin"? Kyllä yhden asunnon tulee riittää ja toisen saa perillinen. Sen perillinen kumpi ensin kuolee ja on omistanut osakkeet.
Jos halauatte, että perillinen ei pääse ottamaan lakiosaa, niin on tehtävä omistusoikeustestamentti sille uusiopuolisolle, joka saa sitten puolet omaisuudesta ja rintaperillinen toisen puolen.
Perillisen pitää suostumus antaa, ettei vaadi lakiosaansa ja tällöin leski jää hallitsemaan.

Lakiosavaatimus pitää kuitenkin esittää testamentin tiedoksiannon jälkeen kuuden kuukauden sisällä.
Nestoria autta varmaan selvemmin joku lakimies !

Äänestä

Kiitos vastaajalle. Selvennyksenä tekstiini "omistamiimme asunto-osakkeisiin" kerron, että kysymys on vain, ja ainoastaan, tästä yhdestä (melko uudesta) asunnosta. Tämän hallintaan oikeuttaa tietty määrä, kuten tavallista on, yhtiön osakkeita,jotka on numeroitu X--XX
Nestori

Äänestä
  • Jos tarkoituksena on vain turvata lesken asumisoikeus puolisoiden yhteisessä kodissa, ei siihen testamenttia tarvita, koska laissa on jo turvattu lesken oikeus pitää hallussaan yhteinen koti ja asuntoirtaimisto.
    Perilliset (rintaperilliset) joutuvat kyllä maksamaan perintöveron, vaikkeivät saisi mitään perintöä konkreettisesti omistukseensa. Lakiosavaatimusta ei toteuteta lesken elinaikana, jos se loukkaisi lesken kodin ja asuntoirtaimiston hallintaoikeutta.

    Äänestä

  • Jourristi kirjoitti:

    Jos tarkoituksena on vain turvata lesken asumisoikeus puolisoiden yhteisessä kodissa, ei siihen testamenttia tarvita, koska laissa on jo turvattu lesken oikeus pitää hallussaan yhteinen koti ja asuntoirtaimisto.
    Perilliset (rintaperilliset) joutuvat kyllä maksamaan perintöveron, vaikkeivät saisi mitään perintöä konkreettisesti omistukseensa. Lakiosavaatimusta ei toteuteta lesken elinaikana, jos se loukkaisi lesken kodin ja asuntoirtaimiston hallintaoikeutta.

    viimeisestäkin vastauksesta. Teksti oli selkeä ja yksiselitteinen. Kiitos!

    Äänestä

Testamenttinne perusteella ilmeisesti haluatte, että leski luopuu lain perusteella hänelle kuuluvasta hallintaoikeudesta ja pitää vain käyttöoikeuden. Näin voidaan menetellä, jos se todellakin on ollut tarkoituksenne.

Yleensä ette millään voi määrätä, että ensin kuolleen perillinen ei voisi vaatia lakiosaansa perinnöstään. Perillisen lakiosavaatimusten hillitsemikseksi voitte ottaa testamentiin määräyksen: "lakiosaansa vaativa saa vain sen."

Perinnön saaja joutuu maksamaan perintöveron, vaikka ei saakaan omaisuutta haltuunsa. Vero on kuitenkin pienempi, jos sitä rasittaa lesken hallinta/käyttöoikeus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha Nestori kirjoitti:

Olemme lapseton uusiopari. Kummallakin on yksi jälkikasvu edellisestä liitosta. Avioehdolla olemme määränneet, ettei kummallakaan ole oikeutta toisen omaisuuteen. Lisäksi keskinäisellä testamentilla olemme määränneet, että jommankumman kuollessa jälkeen jäävällä on elinikäinen käyttöoikeus yhteisesti omistamiimme asunto-osakkeisiin. Kuolleen
perilliset älkööt millään tavoin häiritkö tätä jälkeenjäävän oikeutta.
Nyt kysymys: Voimmeko, ja millä tavoin määrätä, että ensin kuolleen perillinen ei välittömästi voi
vaatia lakiosaansa perinnöstään, ja aiheuttaa näin jälkeen jäävälle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.
Lisäkysymys: Joutuuko perinnön saaja maksamaan perintöveron, vaikka ei tässä tapauksessa saisikaan perintöä heti haltuunsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu