Hei te kaikki, mutta varsinkin ikäiseni, eli kolmikymppiset naiset! Kumpi teille on tärkeämpää suhteita muodostettaessa; romanttinen ihastus ja tunteiden seuraaminen, vai se ,että sinun ja pari-ehdokkaan suhteelle ei ole ilmiselviä hankaluuksia ja esteitä luvassa? Onko joskus myöhemmin kaduttanut?
Järki vai
tunteet?
162040
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Definately so... Järkeily suhdeasioissa tuntuu liian laskelmoivalta eikä siis sovi yhteen rakkauden ja varsinkaan romanttisen sellaisen kanssa... Tunteiden mukaan eläminen sen sijaan tuntuu varsin järkevältä :) Koskaan ei ole tarvinnut katua, kun olen antautunut tunteiden vietäväksi. Aitoja tunteita on vaikea vastustaa...
mutta mutta...Hankaluuksista on yhdessä päästävä yli ja toisen kunnioitus siinäkin asiassa ehdottoman tärkeetä...
Kaikissa suhteissa on ylä ja alamäkeä,se on selvä juttu.Mutta jos on aitoa rakkautta niin silloin molemmat tekee kaikkensa suhteen eteen. Luulisin että,jos on rakkautta kaikesta myös selviää yhdessä...:)
TUNTEET!! En ikinä lähtisi suhteeseen ilman tunteita, koska rakkaus on koko homman avainsana. Kun koko sydämellään on suhteessa mukana, tietenkin se on omalla tavallaan rankkaakin koska silloin myös haavoittuu herkemmin. Mutta ilman riskejä ei saa mitään. Ja aidon rakkauden kautta voi luottaa siihen ettei suhde kaadu minkään pikkuriidan takia. Sydämellään "näkee parhaiten"! Tulipas imelää ;)
tule kuuntelemaan sydäntäni, tunteet ovat vain valhetta. Kaikki se, mitä sydän on sanonut, on osoittautunut vääräksi. Ehkä juuri mulle on suotu se sydän, joka on vain kiusana rinnassa. "Kuuntele sydäntäsi", paskan marjat. Kukaan ei voi tietää miten suuresti se on mua huijannut. Ihan oma sydän. Eli vastaan JÄRKI.
pyyhin pois nuo kyyneleet, nyt ei kuunnella järjenääntä
Jos korvien välissä kilahtaa niin hyvä. Riski kannattaa ottaa.jos ei muuta, niin eipähän tarvitse jossitella myöhemmin sitten :)
Jos rakkaus menee silmistä sisään ja ne hopeiset tiu´ut kilahtaa siellä korvien välissä, niin järjen äänelle saa sanoa hyvästi; ei sitä enää kukaan kuule :)
tarpeeks sattuu, se siitä. Mä en suostu enää koskaan rakkauteen, en suostu tuntemaan yhtikäs mitään. Aina olen joutunu pettymään. Siksi tulen kuuntelemaan järkeni ääntä mielummin kuin sydämeni ja se on varoituksen sana; "älä taas mene lankaan, petyt kuitenkin". Kuten kirjoitin, sydämeni on ollut kaikkea muuta kun oikeessa, viallinen kappale.
vähän itsetäkin kiinni.
Konstit on monet.Älä anna sydämen pysähtyä.:)
käy samalla tavalla, ei voi syyttää muita. Pettymyksiä kokee kaikki ja ne voi kääntää joko vahvuuksiksi tai heikkouksiksi ja katkeroutua. Helppoahan se on syyttää paskaa tsägää, elämää, tunteita ym. kuin oikeasti ottaa vastuu siitä mitä itselle tapahtuu. Mieti miksi niin on käynyt useamman kerran ja katsele peiliin. Ehkä kannattaisi muuttaa omaa suhtautumista tai toimintatapoja...elämässä harvoin mikään on sattumaa...
Kolmikymppinen olen ja myös rakas tyttöystäväni. Kyllä tietenkin tunteet ja rakkaus ovat tärkeitä, ainakin niiden poissaolon huomaa eikä sitä kauaa jaksa. Kuitenkaan ei ihastuminen tässä elämänvaiheessa ole enää yhtä sokeaa ja ehdotonta kuin joskus parikymppisenä. Ainakin itse olen joutunut enimmäkseen vain kärsimään tunteiden palosta ja niiden seurauksista- ei kiitos enää sitä osastoa.
Kyllä se mielestäni niin on, että jos aikoo pidempää suhdetta rakentaa ja ehkä perhettä perustaa, painaa se arjen toimivuus ja hyvä kumppanuus paljon vaakakupissa. Ei siis jatkuvaa huumetta, vaan tervettä yhteiseloa. Jos molemmilla on hyvä olla, on kaikki hyvin. Rakastumista on vaikeaa mitata ja määritellä. Se, mikä on kussakin suhteessa olennaisinta riippuu siitä mitä kukin haluaa elämältään.
Aika pitkälti noin se on kuin Giovanna sanoi. Tasapaino, jossa on vähän noita kaikkia, tunnetta ja järkeä, niistä syntyy toimiva arki ja kestävä suhde.
Ja kun se on niinkin, että jos juttu noin yleensä ottaen toimii, kiintymys tulee vuorenvarmasti perässä, mitä kauemmin yhdessäeloa on jatkettu. Siis mikäli sitä eivät isot ongelmat rasita, ei asenteissa, seksissä, rahankäytössä eikä missään.
Hullaantuminen on ihanaa, mutta julma totuus on, että se ei kestä. Jos sitä ei seuraa järkiintyminen ja rauhoittuminen, suhde saattaa lopahtaa siihen, ettei muuta ollutkaan kuin lyhyt roihahdus.
Ja jotta se olisi niin vaikeaa, koskaan ei kukaan voi sanoa varmasti kenellekään, että niin tai näin on paremmin. Ehkä vain sen, ettei pidä pakottaa itseään eikä toista.
Kun on tunteet ja vain kun on tunteet, on riittävästi voimia liikutella niitä esteitä ja hankaluuksia.
Vaikka korttitalo romahtaiskin omaan mahdottumuuteensa, tietää ainakin yrittäneensä "hyvän asian puolesta", eikä minua ainakaan ole moinen yrittäminen koskaan kaduttanut.
Päinvastoin, onnistuminen tuntuu kaksin verroin makeammalta, kun saa kaksin taivaltaa kaikesta huolimatta.
kyllä täytyy olla ihastusta ja rakkautta, mutta myös tunne siitä että ihmisen kanssa haluaa ja pystyy jakamaan arjen..
Kyllä pelkällä tunteella kokee kivan romanssin,mutta jos haluaa pitempi aikaisen suhteen,on aivan pakko ottaa järki käyttöön!